Hei taas arvoisa lukijani 🙂
Täällä mökillä taas istun, ruokapöydän ääressä, ikkunasta avautuvaa avomerta ja sen tarjoamaa kaunista auringonlaskua katsellen ja samalla kirjoittaen.
Olin päättänyt jo pitkään ennen kuin mitään mökkiä edes aloimme etsimään, että tulevan mökkimme ranta on oltava auringonlaskuun päin!
Myöhemmin, kun sitten jo etsimme aktiivisesti kesäasuntoa itsellemme, oli kännykässäni olevasta valokuvaajille suunnatusta auringonlaskukartasta paljon apua. Sillä voin jo etukäteen tarkistaa minne suuntaan minkäkin kohteen ranta näytti ja hylätä heti listasta ne, joilla ranta ei ollut auringonlaskun suuntaan.
Ajoittain tuntui aika epätoivoiseltakin löytää kaikkia meidän vaatimuksia täyttävä mökki, mutta onneksi emme alkaneet tinkimään niistä, sillä lopulta saimme jotakin, joka on niin täydellinen unelman toteutuminen, että tätä on hankalaa vielä itsekään uskoa!
Periytyvä huono-osaisuus
Matkalla tänne mökille muistui autossa mieleeni puhelu muutaman vuoden takaa, jossa ulosottomieheni soitteli ja kyseli autosta, jonka haltija olin. Että oliko auto tosiaan isäni, kun se oli isäni nimissä (jottei vouti voisi ottaa sitä), vai oliko se kuitenkin minun.
Meillähän tämä huono osaisuus on ollut niin periytyvää, että minulla ja isälläni oli sama vouti ja hän tunsi meidän perheen oikein hyvin.
Enpä olisi tuolloin voinut haaveillakaan elämästä, jota tällä hetkellä saan elää. Lähtökohtani huomioon ottaen, hyppy tänne on verrattavissa tarhaikäisen prinsessafantasioihin, niin kaukana nämä elämän lähes ääripäät ovat toisistaan.
Ja joka päivä mietin, milloin tämä otetaan meiltä pois ja palaamme takaisin sinne elämään, joka on niin tuttua monen vuosikymmen ajalta.
Tänään miljonääri
Laskeskelin nettovarallisuutemme juuri ja olemme noin 1,2 miljoonan nettovarallisuudella tällä hetkellä oikeastaan miljonäärejä. Se on uskomaton luokkamatka sossutukien varasta tähän pisteeseen.
Hyvässä muistissa on vielä toimeentulotuki asiakkuus Salon sosiaalitoimessa ja joka kuukautinen kuittirumba, kun piti mennä toimeentulotukikäsittelijän luo kuittien ja tositteiden kanssa anomaan toimeentulotukea ja harkinnanvaraista.
Nykyään tämä varmaan tapahtuu jo sähköisesti, ainakin toivottavaa olisi. On se niin nöyryyttävää, esittää tiliotteensa ja joutua selvittämään jokainen käteisnosto, että mihis tämä 20 euroa sitten on käytetty, entäs tämä?!
Kuinka nettovarallisuus sitten lasketaan? Kaikkien omistuksien, kuten yritykset, kiinteistöt, sijoitukset, auto, metsä jne, arvo lasketaan yhteen ja siitä vähennetään kaikki velat.
Varat:
Yrityksen arvo: 1,380,000 €
Talo: 218,000 €
Mökki: 425,000 €
Kaupunkiasunto: 90,000 €
Liikehuoneisto 1: 200,000 €
Liikehuoneisto 2: 215,000 €
Auto: 100,000 €
Sijoitukset ja muut varat: 43,000 €
Varojen yhteissumma = 1,380,000 € + 218,000 € + 425,000 € + 90,000 € + 200,000 € + 215,000 € + 100,000 € + 43,000 € = 2,671,000 €
Velat:
Omien velkojen yhteissumma: 102,000 € + 9,200 € + 131,000 € + 397,000 € + 100,000 € = 739,200 €
Yrityksen velat: 191,000 € + 501,000 € = 692,000 €
Velkojen yhteissumma = 739,200 € + 692,000 € = 1,431,200 €
Nettovarallisuus:
Nettovarallisuus = Varojen yhteissumma – Velkojen yhteissumma = 2,671,000 € – 1,431,200 € = 1,239,800 €
Nettovarallisuutemme on siis 1,239,800 euroa. Juuri ja juuri miljonäärejä siis 😀
Unelmaakin uskomattomampaa
Täällä, oman valoisan ja varustellun mökin kalliosella rannalla kaukaisen unelman voi kirjaimellisesti maistaa suolana kielen päässä. Meriveden piristävänä pirskahduksena poskilla.
Jollakin kummallisella tavalla maailmankaikkeus on halunnut antaa minulle hetkeksi jotakin hyvää, ja toivon joka päivä, ettei sitä otettaisi minulta pois, ainakaan ihan vielä.
Köyhyys jättää jälkensä
Köyhyys ja etenkin lapsiperheköyhyys on tänä päivänä esillä paljon ja mietin millaista se oli silloin 90-luvun lamassa, jossa itse kasvoin. Tänä päivänä sanotaan, ettei vanhempien kannata sanoa lapsille, että johonkin asiaan ei ole varaa, että se on vahingollista lapselle. Uskon, että varmasti on.
Köyhyys on leima, joka ei oikeastaan lähde kulumallakaan. Siitä jää jälkiä, traumoja, tapoja, muistoja.
Itse muistan, että heti ekaluokalta lähtien esimerkiksi vaatetuksen perusteella, oli kuolussamme sellaisia, joita kiusattiin ja katsottiin vähän “kieroon”.
En muista, että itseäni olisi vielä ekalla tai tokalla kiusattu vaatetuksen vuoksi, mutta kolmannesta ylöspäin muistan, että vaatteilla oli koulussa tosi suuri merkitys ja niiden perusteella jo tuon ikäisenä ymmärsin, että on olemassa vähän “parempia” ihmisiä, ja sitten minä ja muut kaltaiseni.
Muistikuvieni perusteella arvioisin, että kuuluin luokkamme köyhimpään osaan. En ollut koskaan käynyt esimerkiksi Puuhamaassa, laivalla, ulkomailla, eikä minulla ollut hienoja harrastuksia, kuten muilla.
Vaatteeni olivat joko äitini ompelemia tai serkkujeni vanhoja. Muistan, että kerran olen viidennellä tai kuudennella saanut jostakin postimyyntikuvastosta valita paidan ja ehkä housut. Tämä on ainoa muistikuvani upouusista vaatteista koko lapsuuteni ajalta.
Eikä elämäni aikuisena ollut paljoa erilaista. Ensimmäisen ulkomaanmatkani olen tehnyt 38 vuotiaana. Toki olin laivalla käynyt Tukholmassa serkkuni mukana kerran ja luokkaretkellä Göteborgissa, mutta en muualla.
Puuhamaahan pääsin ensimmäisen kerran, kun tyttäreni oli jotakin 5 vuotta, ja äitini ja isäni veivät meidät sinne, ja maksoivat reissun.
Aikuisiällä en käyttänyt kampaajaa, vaan leikkasin ja värjäsin hiukseni aina itse. Olen ehkä, ennen tätä uutta aikakautta elämässäni, käynyt kampaajalla koko aikuisiässäni yhteensä n. 5 kertaa.
Uusia vaatteita olin ostanut koko aikuisikäni aikana suunnilleen yhtä monta kertaa. Normaalisti kaikki vaatteeni oli tuttavien ja sukulaisten vanhoja, aikuisenakin, ja sitten joskus harvoin kirpputoreilta.
Monesti sain joitain vähän rikkinäisiä vaatteita jostakin ja äitini paikkasi ne sitten käyttööni. Nyt, kun tuota ajattelee, niin kuulostaahan se aika rääsyläisen elämältä, mutta minulle se on ollut ihan tavanomaista arkea, enkä ole kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota.
Kaveripiirissäni oli aikuisenakin ihan normaalia, että minulla ei ollut koskaan rahaa ja olin monesti kavereideni hyväntekeväisyyden armoilla, olkoon kyseessä vaikka bileilta tai tupakka. Onneksi moiset paheet ovat myös taakse jäänyttä elämää!
Mutta kyllä köyhyys jättää jälkiä. Tämä seuraava esimerkki on jo perheessämme eräänlainen sisäpiirin vitsi, mutta edelleen kauhistelen, kun mieheni, joka selkeästi on vähän enempi-rahaisesta perheestä, vaikka duunariperheestä onkin, saattaa laittaa leipänsä päälle 2 siivua makkaraa ja 2 viipaletta juustoa. Yhdelle leivälle!
Meidän perheessä tuollainen ei olisi ikinä tullut kyseeseen ja se on iskostunut niin syvälle, etten kertakaikkiaan kykene moiseen tuhlailuun vieläkään, vaan leivälle menee 1 makkara ja 1 juusto, eli maksimissaan 2 päällistä yhteensä.
Ruuasta oli muutenkin pulaa. Meillä oli lapsena aika usein ruuaksi pelkästään paistettua makaronia ja ketsuppia, sekin usein vedellä laimennettua. Hernekeittoa oli niin usein, että se on vieläkin yksi lempiruokani!
Ranskanleipä oli ainoa leipä, jonka lapsuudessani tunsin ja sitäkin piti leikata ohuita viipaleita, ei missään nimessä parin sentin paksuisia. Myös se on jäänyt minulla tavaksi, enkä halua syödä paksuja leipäsiivuja vieläkään.
Köyhyys on ekologista
Yksi asia, minkä olen nyt vasta tajunnut, on se, että miten ekologista oli olla köyhä. Vaatteet olivat kierrätettyjä, ruokaa oli vähän, eikä sitä mennyt koskaan roskiin. Ei matkusteltu, ei ajeltu autolla turhaan. Mitään ei oikeastaan ostettu uutena, huonekalut ja koristeet olivat kaikki kierrätettyjä.
Köyhyys oli myös yhdellä tavalla terveellisempää, toki ruuan yksipuolisuus on varmasti myös itselläni aiheuttanut masennusta, allergiaa, iho-ongelmia, mikäli tämän hetkisen tiedon valossa asiaa ajattelee, että ne kaikki johtuvatkin suoliston mikrofloorasta, eikä ulkoisista syistä.
Mutta terveellistä köyhyys oli siinä mielessä, että, kun lapseni olivat pieniä, niin meillä ei syöty kaupan leipää, ei prosessoituja ruokia, kuten lihapullia ja vastaavia, vaan leivoin joka toinen aamu kahden päivän sämpylät ja tein itse kaiken ruuan kastikkeista lihapulliin, mitään en ostanut valmiina tai prosessoituna kaupasta.
Alla muuten kotini kylpyhuone Salon Raatalasta, jossa asuimme vielä vuonna 2016, eli ei kovin kauan aikaa sitten.
Että jos joku miettii, miksi jaksan jakaa rannastamme videoita ja kuvia joka päivä monia kertoja, tai miksi olen niin innoissani remonteistamme ja yleisesti kodeistamme, niin tässä se syy. Olen niin hämmästynyt itsekin, että jollakin, joka on tullut minun lähtökohdista, voi olla tällainen elämä, jota nyt elämme.
Samalla mietin tämän hetken tilannetta todella monille, joilla on vähän rahaa, sekä sitä poliittista keskustelua, joka aiheesta on parhaillaan käynnissä, jossa muutama nykyään hyväosainen kertoo, kuinka he ovat selviytyneet huonoista lähtökohdista käytännössä ei nyt ihan maailman, mutta Suomen “tähteyteen” melko helposti ja sanoittavat asiaa julkisuudessa siihen malliin, että kenen tahansa pitäisi pystyä samaan.
Että, vaikka näissä menestystarinoissa korostuu oma yritteliäisyys ja periksiantamattomuus, niin kyllä siinä täytyy olla taivaan tähdet myös vähän oikeassa asennossa, että sen menestyksen saa.
Itselläni ainakin moni asia sattui vaan juuri osumaan kohdalleen. Esimerkiksi tuo nykyään hirvittävän huonokuntoinen omakotitalo, jonne sain muuttaa vuokralle. Se oli minulle silloin taivas maan päällä ja uskon, että luonto ja pihatyöt auttoivat saamaan masennukseni laantumaan siten, että pärjäsin lopulta ilman masennuslääkkeitä, ottaen vitamiinit tilalle.
Ilman masennukseni laantumista en olisi koskaan jaksanut valokuvata, enkä mitään muutakaan, joka on johtanut tähän missä olen nyt. Eli ilman tuttavieni ylimääräistä tyhjilleen jäänyttä mummonmökkiä en olisi nyt tässä.
Moni muukin asia on saanut loksahtaa kohdalleen, jotta tämän hetkinen tilanne on mahdollinen ja seuraavaksi suurin tekijä on ollut mieheni Joni. Ilman hänen kannustusta ja uskoa ideoihini, ei yritykseni olisi kasvanut näin suureksi mitä se on nyt. Lähipiirin mielipiteillä on suuri merkitys siinä mihin suuntaan mikäkin asia kulkee.
Eräs miestuttavani tokaisi minulle valokuvaaja aikoinani, että “sinä vaan kuvaat paperinpaloja ja joku vielä maksaa niistä”. Tämän tyyppisen tyypin kanssa ei olisi yrityksenikään koskaan ollut yhtään mitään, sillä olisin raukka uskonut, että minusta ei ole mihinkään ja ideani ovat ihan pöljiä!
Onneksi tapasin nykyisen mieheni Jonin, jonka usko jokaiseen hulluunki ideaan, on antanut yritystoiminnalleni ne siivet, joiden avulla se tänäänkin lentää.
Rohkeus, ideat ja periksiantamattomuus
Vaikka sanoisinkin, että menestykseen tarvitaan kolme ainesosaa, rohkeutta, idearikkautta ja periksiantamattomuutta, niin tarvitaan siihen vähän myös onnea ja oikeaa ajoitusta. Niitä ei voi saada, vaikka olisi miten ahkera ja yritteliäs, ne tulevat jos ovat tullakseen.
Siksi tämän hetkinen julkinen sanoma, että rikkaudet ovat kenen tahansa ulottuvilla, kunhan vain kurotat riittävän innokkaasti, ovat mielestäni hieman haitallisia.
Jokainen voi toki yrittää, mutta menestys ei ole taattu vain sillä, että olet ahkera ja periksiantamaton. Kyllä menestykseen tarvitaan hiukan muitakin apuja.
Toivottavasti oma tarinani voi kuitenkin toimia inspiraationa joillekin, esimerkiksi huumeista irti pyristelevälle tai mielenterveysongelmista kärsivälle, tai hänelle, jolla on ADHD. Mitkään noista ei ole esteenä menestykselle 🙂
Kiitos, että luit. Toivottavasti tarinani inspiroi sinua!
Tutustu yritykseeni ja katso blogistani muita aiheeseen liittyviä artikkeleita:
TIEDÄTKÖ MITEN NÖYRYYTTÄVÄÄ SOSSUSSA KÄYMINEN ON?
SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO, PAKOTETTU YRITTÄJÄKSI
