Tag

metsät

Browsing

Salon Teijossa on metsähallituksen ylläpitämä kansallispuisto, joka pitää sisällään niin järviä, soita, jylhiä kallioita kun metsäkankaitakin. Teijolta löytyy kaikenkaikkiaan 40-50 kilometriä retkeilyreittejä, joista suurin osa on hyvin merkittyjä opasteineen. Alueelta löytyy myös 7 laavua joissa voi yöpyä, grillipaikkoja, joiden yhteydessä on wc ja mahdollisuus myös uida, telttailu- ja karavaanialue. Osa luontopoluista soveltuu myös pyörätuolilla liikkuville sekä lastenvaunujen kanssa kulkemiseen. Lähtöpisteitä on useita parkkipaikkoineen ja opasteineen, mutta me lähdimme liikkeelle Luontotalolta Matildajärven rannalta. Teijon luonnossa voi kokea pulppuavat lähteet ja metsäpurot, jääkauden sileäksi hiomat komeat kalliot, muinaisrantoja, kuten Jeturkasti ja Miilunummi, upeita karuja soita, reheviä lehtoja ja eläimistä mm kurkia, metsoja, hirviä, ilveksiä ynnä muita. Eri mittaisia patikkareittejä on monia, lyhyistä 2 km mittaisista reiteistä pidempiin 10 km mittaisiin. Reittejä yhdistelemällä voi lähes joka kerta kulkea eri pituisen reitin erilaisten maisemien läpi. Mahdollisuuksia on monia. Reittien lähtöpisteet Reiteillä ei ole varsinaisia lähtöpisteitä, vaan reitin voi aloittaa useasta eri pisteestä. Kaikilta pysäköintialueilta…

Nakolinnan luontopolku sijaitsee kallion laella ja sitä ympäröivässä metsässä aivan Halikon Prisman tuntumassa. Opastettu reitti kulkee noin 2 kilometrin matkan mikä tosin tuntuu paljon lyhyemmältä mukavan vaihtelevan maaston ja kauniiden näköalojen ansiosta. Rastit on merkitty sinipohjaisilla joutsenmerkeillä ja jokaiseen rastiin liittyy kertomus. Ensimmäiseltä rastilta luontopolku alkaa ja päättyy. Nakolinnan kalliolla kasvaa punakukkaista mäkitervakkoa, iso- ja keltamaksaruohoa, kallioimarretta, aho- ja niittysuolaheinää, keltamataraa, huopakeltanoa, mansikkaa, vadelmaa ja kanervaa. Kalliolta näkee myös Majalan krouvin. Krouvista on maininta jo vuodelta 1556, jolloin se toimi kestikievarina Turun ja Viipurin välissä Kuninkaantiellä. Nykyinen krouvi on rakennettu 1810 luvulla Joensuun kartanon maille. Kalliollta avautuu kaunis näkymä Halikkoon. Voit nähdä Joensuunkartanolta Halikon kirkolle asti menevän puukujan, kirkon, Halikon vesitornin, kauppakeskuksen ja Joensuun kartanon pellot. Alueelta on myös löytynyt ehkä koko Pohjoismaiden upein hopea-aarre, jonka löysi halikkolainen torppari Karl Ollikkala vuonna 1887. Vaatimattoman saviastian sisältä paljastui kullattu hopeinen krusifiksi ketjuineen, kaksi hopeista papinristiä ja 36:ta filigraanikoristeisesta helmestä koostuva kaulaketju. Aarre on…

Lehtipuumetsän sisälle menevän pikkutien vasemmalla puolella oli verkkoaidoin suojattu tumman veden täyttämä suuri avolouhos jonka ylhäältä avautui upeat näkymät tähän vanhaan kaivokseen! Särkisalo lukeutuu Varsinais-Suomen kalkkiteollisuuden varhaisiin keskuksiin. Seudulla on louhittu sekä kalkkikiveä että marmoria. Armonlaakson tien vieressä avautuu veden täyttämä vanha kalkkilouhos, jonka ympäristössä on säilynyt sivukivikasoja muistona vanhasta louhostoiminnasta. Louhoksen ympäristö kuuluu nykyään luonnonsuojelualueena Suomen Natura 2000 -verkostoon. Kohteen tavoitteena on suojella kalkkivaikutteisia luontotyyppejä, joilla esiintyy harvinaisia putkilokasveja, sammalia ja jäkäliä. Louhoksen ympäriltä löytyy runsain määrin todella makeita metsämansikoita ja suuria mustikoita! Sijainti: Nimetön hiekkatie noin Niksaarentie 252:n kohdilla, Armonlaakson matkailuyrityksen portteja vastapäätä. Lähde: http://www.palmenia.helsinki.fi/perinnemaisema/kohteet/varsinais/armonlaakso.htm

Hamarijärven pohjoisrannalla olevan grillauspaikan läheisyydessä sijaitsee yksi Salon alueelta löytyneistä ryssänuuneista. Uuni löytyy noin 25 metriä ennen grillipaikkaa polun vasemmalla puolella Kirjakkalan ruukin suunnalta tullessa. Uuni on hyvä kuntoinen ja erottuu maastosta selvästi jo polulta katsottaessa. Paikalta löytyy myös miilukumpu jonka ympärillä 5 kuoppaa eli ilmansäätöaukkoa. Ryssänuuni on ilmeisesti joko miilumajan tai potaskanvalmistuspaikan jäännös. Potaskaa eli ruukkutuhkaa valmistettiin etenkin koivun tuhkasta, jolloin tuhka liuotettiin vedessä ja kuivattiin. Potaskaa käytettiin ennen ruuan esim. lipeäkalan valmistukseen, lasin- ja suovan raaka-aineena ja lannoitteena. Miiluissa poltettiin puuta vähällä ilmalla hiileksi ja hiili kärrättiin Teijon, Matildan ja Kirjakkalan ruukkeihin. Miilukumpareita löytyykin Teijon alueelta noin 200 ja ne sijaitsevat yleensä jonkun vesistön, kuten järven tai suon lähettyvillä. Uunin takaosassa on savuaukko: Ryssänuunin jälkeen tulee mukava grillauspaikka josta löytyy mm. wc ja puuvaja. Voi paikalta pulahtaa vaikka uimaankin. Sijainti: Santanokantie 1-3 Salo, Kirjakkalan ruukilta Hamarijärven reunaa vasemmalle kiertäen, opastetaulussa näkyvän nuotion kohdille (punainen nuoli), matkaa tulee sinne parisen kilometriä, mikä tosin tuntuu paljon lyhyemmältä…

Mahtavat kivikasat paljastavat alueella tehtyjen kaivausten laajuuden. Kaivos oli toiminnassa vuosina 1670-1866 ja sieltä louhittiin yhteensä 15070 tonnia malmia. Malmbergin kallio Leilän kylässä lienee saanut nimensä malmipitoisuutensa ansiosta? Jäteivikasojen lisäksi paikalla on hyvin säilyneet kivitalon jäännökset. Pitkin metsää on aidattuja avolouhoksia, jotka ovat jo täyttyneet vedellä. Malmin rautapitoisuus oli yleensä noin 24% ja parhaimmillaan 40%. Malmit roudattiin käyttöön läheiseen Antskogin ruukkiin, jossa sitä kuitenkin käytettiin kuumahaurautensa vuoksi vain lisänä. 1800 luvulta lähtien Malmbergin malmista saatiin kelvollista rautaa. Louhinta tapahtui aluksi kuumentamalla kallio avotulella ja kaatamalla nopeasti vettä siihen päälle kunnes 1800 luvulla siirryttiin mustaruudin käyttöön. Alueella on 7 kaivoskuilua joista syvimmät Långa grufvan ja Lilla grufvan ulottuvat 60 metrin syvyyteen. Kaivos on suljettu 1866 kun rautamalmin tuontitullit poistettiin ja kotimaisesta vuorimalmista tuli kilpailukyvytöntä ruotsalaiseen malmiin verrattuna. Pikkuhiljaa kaivosalueen rakennukset hävisivät, kaivoskuilut täyttyivät vedellä ja viimeiset asukkaatkin poistuivat 1950 luvulla. Lohjan Ojamon kaivos oli alueen ainoa kaivos 1600 luvulla…

Vanutehtaankadulla, Vanumammantiellä ja Katajamäentiellä sijaitsee useita kansainvaellusajan- ja roomalaisajan hautaröykkiöitä. Vanumammankadulla heti vanhan tehdasrakennuksen viereisessä metsikössä melkein rivitalojen takapihalla oli ensimmäinen hautaröykkiö joka on kaivettu ja ennallistettu. Alueella on myös kellari, jonka perustuksista on löytynyt kansainvaellusajan asehauta ja vanhempia roomalaisajan hautauksia koruineen. Vanutehtaalta tunnetaan yhtensä kolme roomalaisajan ja kuusi kansainvaellusajan hautaröykkiötä. Vanutehtaan peltorinteeltä on löydetty myös nokialueita, jotka on tulkittu palokuoppahaudoiksi. Ainakin yksi kuopista ajoittuu 400-luvulle. Näiden lisäksi tiedetään, että Vanutehtaanmäellä on asuttu jo varhaisella metallikaudella. Katajamäentieltä pääsee suuremmalle muinaisjäännealueelle, jolla sijaitsee 12 hautaröykkiötä ja kaksi erillistä asuinpaikkaa. Pohjoisin asuinpaikka ajoittuu esiroomalaiseen ja roomalaisaikaan. Viereinen röykkiö on kansainvaellusajan alusta. Alunperin pronssikautiseen röykkiöön on tehty hautauksia kansainvaellus- ja merovingiajalla. Rinteessä on 9 röykkiötä ja rinteen puolivälissä on tasanne jolla on pronssikautinen- ja varhaismetallikautinen asuinpaikka-alue ja sen päällä osittain roomalaisaikainen hautaröykkiö. Yhden osittain tuhoutuneen röykkiön päälle on rakennettu rekivaja, vajan näkyvä kiveys lienee rekivajan peruskiveystä. Katajamäentien toiselta puolelta on tehty Salon…

Maalaus on suuren haljenneen siirtolohkareen seinämässä ja se on 1980 luvulla analysoitu moderniksi eli ei sataa vuotta vanhemmaksi. Kukahan maalaukset on tehnyt ja miksi? Ainakin ne ovat säilyneet aika kauan, ainakin noin pari kymmentä vuotta ehkä jopa kauemminkin. Paikalle menee pieni peltotie jonka alkumatkan pääsee autolla mutta loppu matka täytyy taittaa jalan. Metsästäjän mökiltä polku lähtee vasemmalle. Ja jatkaa metsän reunaa kohti määränpäätä. Polkua jatketaan kunnes se kaartaa vasemmalle ja tulee nuorten puiden täyttämä hakkuu aukea. Vähän matkaa vasemmalle kallion reunaa myötäillen ja pian vastassasi on suuri haljennut siirtolohkare, jonka halkeama kätkee kalliomaalausten salaisuuden. Värisävyjä korostettu, jotta maalaukset näkyvät selvemmin: Kuka maalaukset on tehnyt ja koska? Matkalla näkyi myös vaskitsa. Ja syöty peura tai metsäkauris. Kuka sen söi, ilveskö, vai susi? Osoite peltotielle jota pitkin kivelle pääsee on Raatalantie 371 Koski Tl, eli Hongistontieltä kohdasta josta se muuttuu Raatalantieksi Lähde: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=308000003

Kiskossa tuntuu sijaitsevan kaivosta toisen jälkeen ja Metsämontun kaivos on yksi niistä, joissa kaivosrakennus ja sen kiskot on vielä osin jäljellä. Rakennukset ovat huonossa kunnossa, eikä niiden sisälle pidä missään nimessä mennä! Paikka sopiikin vain kaivostoiminnan ympäröimän tärveltyneen luonnon tutkiskeluun sekä kaivoshistorian tutkimiseen. Kaivosta ympäröinyt aita on aikoja sitten kadonnut ja alueelle pääsi helposti kulkemaan. Maa oli paikoin märkää ja värjäsi kengät punaiseksi. Kaivoksesta louhittiin aikoinaan sinkkiä ja se oli toiminnassa vuosina 1951-1975. Sinkin ohessa kaivos tuotti jonkin verran kuparia, lyijyä ja kultaa. Esiintymä Metsämontusta löytyi vuonna 1946 ja kaivos oli Outokummun omistama. Suomessa on ollut merkittävää kaivostoimintaa jo 1500 luvulta lähtien ja 1530 luvulla Suomessa oli jo useita satoja kaivoksia. Kaivostoiminnan kukoituskausi sijoittuu kuitenkin 1900 luvulle, jolloin malmivarojen luultiin jo ehtyneen, kun 1910 vuonna löytynyt Outokummun malmio antoi toivoa paremmasta. Malmion löytyminen aloitti uuden kauden kaivostoiminnassa ja 1920-1940 toteutunut kansallinen malminetsintäprojekti sekä toisen maailmansodan jälkeiset sotakorvaukset edesauttoivat kotimaista kaivostoimintaa. Sijainti: Metsämontuntie 132 25550 Salo Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4montun_kaivos https://www2.uef.fi/fi/kaivostutkimus/kaivostoiminnan-kehitys-suomessa

Kiikalassa sijaitsee Hyyppärän harjualue joka ulottuu Kiikalan lisäksi Someron, Suomusjärven ja Nummi-Pusulan alueelle. Harjualueella on harjuja, soita, lähteitä, lampia, järviä, raviineja, puroja, kallioita ja suppakuoppia. Alue on kolmannen Salpausselän reuna-aluetta jonne jääkauden sulamisvaihe on muodostanut selänteitä, kumpuja, moreeniharjanteita, tasaisia deltoja ja kallioalueita. Alueella sijaitsee Etelä-Suomen yksi merkittävimmistä lähteistä, Kultalähde, joka on joitakin satoja neliömetrejä laaja ja 2-3 metriä syvä kirkasvetinen lähde josta lähtee yli metrin levyinen luonnontilainen puro. Lähde on joskus ollut uhrilähde. Hiukan ennen leirimökkiä tulee mutka josta lähtee polku lähteelle päin. Polku on aika selkeä, isointa polkua kannattaa seurailla, kunnes ison mäen alapuolella valitaan vasen suunta kun itse mäki nousee korkealla suoraan edessä. Opastetaululta jatketaan opasteen taakse menevää polkua ja lähde tulee esiin sieltä noin puolen kilometrin päästä, ehkä vähän aikaisemminkin. Opastetaulussa kerrottiin, että alueella kasvaa harvinaista Maariankämmekkään ja Röyhysaraa. Lampi on todella kirkasvetinen. Lähteeltä purolle oli todella soinen maasto, eikä purolle tahdo päästä kuivin lenkkarein. Puro on täysin luonnontilainen noin kilometrin matkalta lammelta eteenpäin.…

Kakossuo on isohko suoalue Vaskiolla. Sinne pääsee mm Turilantieltä. Kustaan Kaivannon nimetön tienhaara löytyy navigaattorilla noin Turilantie 466 kohdilta ja on varustettu mustalla opastekyltillä jossa lukee Kustaan Kaivanto. Pikkuista hiekkatietä mennään noin kilometrin verran suoraan pikkutien päähän josta matka jaskuu kävellen. Alue on alkumatkaltaan melkoista ryteikköä ja suota on myös ojitettu leveillä ojilla joita ei välttämättä pääse ylittämään ihan joka kohdasta. Saappaat ovat ehdoton varustus Kakossuolla kulkiessa. Itse pääsin suurimman ojan yli isoa kaatunutta kuusen runkoa pitkin ja seuraava ojat olivatkin ylitettävissä harppaamalla, onneksi oli saappaat! Kakossuon kerrotaan olevan savikkoalueella sijaitseva keidassuo. Suon laitamien kasvistoa ovat vaivaiskoivu, kanerva, variksenmarja ja suomuurain sekä paikoin juolukka ja suopursu. Kakossuon keskusta on avoin ja vallitsevat suotyypit ovat karujen nevojen tyyppisiä. Puuna suht matala rämemänty ja linnustona suolla esiintyy mm kurki, jonka itsekin bongasin, liro, kapustarinta, keltavästäräkki, niittykirvinen, palokärki, metso  ja  pyy joka lehahti lentoon paluumatkalla aivan jalan vierestä pesästään, jossa oli 4 munaa. Voisin kuvitella Kakossuon…

Hakastaron Linnavuori on Tammisaareen menevän tien varrella, heti Salon Suolahuoneen jälkeen vasemmalla, juuri ennen suurta Toravuorta. Linnavuoren tyvestä löytyy opaste jossa kerrotaan alueella sijainneen muinaislinnan ja sen olevan lain suojaama muinaisjäännös. Mäen päälle on kohtalainen nousu hyväkuntoista polkua pitkin ja laelta aukenee hiukan puiden suojaaja näköala Uskelan kirkolle, Saloon ja Suolahuoneelle. Mäkeä ympäröivät pellot joita voi kuvitella viljellyn jo satoja vuosia sitten. Mäen etelärinteessä on edelleen nähtävillä jälkiä vallimaisesta varustuksesta ja vuosisadan vaihteen tienoilla tehdyissä kaivauksissa löydettiin kivien välistä kalkkikivilaastia. Mäessä näkyy useita kuoppia joiden tarkoitus on jäänyt epäselväksi, mutta kuopat ovat saattaneet olla nauriskuoppia. Nauriskuoppa kaivettiin entisaikaan naurismaan läheisyyteen, yleensä läpäisevään maahan mäen rinteeseen tai harjun huipulle. Nauriit säilyivät kuopassa talven yli ja nauriskuoppia arvellaan pohjolassa olleen yhtä kauan kuin nauriin viljelyäkin, eli ainakin vuodesta 322 eaa. Kallion päälle sammalemaahan kasvaneet puut olivat erikoisen muotoisia, osa oli tuulessa jo kaatunut, mutta vahvimmat ovat pysyneet pystyssä. Linnavuoriaikaan kalliot pidettiin paljaina, linnavuoriaika Suomessa oli rautakaudella ja etenkin…

Rikalan muinaispolku on mukava päiväretkikohde, muinaispolulla voi ammentaa tietoutta historian janoon ja nauttia kauniista luonnosta. Hyvien opasteiden avulla pääsee syvälle alueen historiaan ja voi nähdä ja kokea alueella ollutta rautakautista elämää. Polun varrella sijaitsee rautakautinen ruumiskalmisto, Rikalanmäki ja rautakautinen polttokenttäkalmisto. Alueella on nähtävillä myös nuoremman asutuksen (1800-1900 lukujen) kiviperustoja ja kellarikuopanteita. Polulla voi  myös tutustua kulttuurikasvillisuuteen ja napostella herkullisia metsämansikoita! Rikalanmäen vanhimmat asutuksen merkit ovat ajoittuneet pronssikaudelle ja nuorimmat rautakauden loppupuolelle. Rikalanmäellä on useita kiinteitä muinaisjäännöksiä joista osa on rakennustöissä tuhoutunut ja osa on vielä tutkimatta. Mäellä lienee asuttu myös keskiajalla ja Rikalanmäen tunnetuin muinaisjäännös on ristiretkiajan ruumiskalmisto. 1970 luvulla tehdyissä tutkimuksissa mäeltä on löytynyt viitteitä useista asuinpaikoista ja merovingi- ja viikinkiaikaisesta polttokenttäkalmistosta. Rikalanmäellä oleva kuppikivi ajoittuu ilmeisesti rautakaudelle. Sijainti: Linnamäentie 22 paikkeilla Halikossa Lähde: http://www.muinaispolut.fi/muinaisjaannokset

Rikalan linnamäki on muinaislinna-alue Halikossa erään ison kumpareen lealla. Lähistöllä on myös Rikalan museomäki ja muinaisjäännealue. Museomäeltä päin tultaessa linnamäki jää vasemmalle (kuvassa alla). Linnamän alapuolella on opastetaulu, josta voi lukea linnamäen historiaa. Rikalan muinaislinnan korkeimmat kohdat ovat 59 metriä merenpinnan yläpuolella. Lounais- ja kaakkoisrinteillä kiertää noin 160 metriä pitkä kivivalli joista osa on vielä selvästi erotettavissa. Vallissa on näkyvillä parissa kohtaa laajempia kiveyksiä joiden oletetaan olleen vallin läheisyydessä olleita erillisiä rakennelmia. 2 metriä leveän kylmämuuratun kivivallin pohjan arvellaan olleen paaluvarustuksen pohja ja itse linnavuoren rakennusajankohta ajoittuu suunnilleen rautakauden lopulle. Pronssi- ja rautakaudella Halikonlahti ulottui pidemmälle mantereelle. Rikala linnavuori ja vieressä oleva Rikalanmäki olivat molemmat alkujaan meren rannalla. Viikingit kävivät viikinkiaikaan tällä alueella ahkerasti kauppaa. Myöhemmin maan kohottua Rikalanmäelle pääsi edelleen purjehtimaan Halikonjoen suulle. “Rikala saattoi olla alkuaan hämäläisten satama, sillä sieltä oli yhteys Hämeenlinnaan. Varmuutta ei ole, onko keskiaikaisissa asiakirjoissa Varsinais-Suomesta mainittu Portus Tavastorum, Hämäläisten satama, ollut juuri Rikala, mutta lähialueilla…

Perniössä sijaitsevalla Latokartanonkoskella voi aistia entisaikojen tunnelmaa. Latokartanon ulkoilupolkua on kunnostettu ja nykyään siellä meneekin hyvät portaat ja aidoilla reunustetut törmäpolut sekä useampia siltoja, jopa grillauspaikkakin sieltä nykyään löytyy! Latokartanonkoski on yksi Suomen parhaista koskista. Paikalla on saattanut olla mylly jo 1300-1400 luvulla. 1550 luvulla sinne rakennettiin Näsen kuninkaankartanon tullimylly jossa oli neljä kiviparia, 1650 luvulla rakennettiin toinen kaksi kiviparinen mylly. Vuonna 1556 koskelle rakennettiin vesisaha. Latokartanonkoskella on useita historiallisen ajan rakenteita mm. myllyn, myllärintuvan ja kankivasarapajan perustukset. Joen alajuoksulla on upeita uimapaikkoja, mikäli uskaltaa virtaavan veden armoille Latokartanon suuri harmaakivestä ja slagtiilistä rakennettu mylly on rakennettu v. 1805, sen toiminta loppui v. 1962. Siitä on jäljellä suuri, kaksikerroksinen raunio. Slagitiili eli “kuonatiili” on yleinen rakennusmateriaali juuri ruukkien ympäristössä, missä sitä oli saatavilla masuunien sivutuotteena. Slagitiili syntyi raudan valmistuksen sivutuotteena masuunissa. Sulatettu kuona valettiin muoteissa tiileksi. Myllyä vastapäätä joen toisella puolella on ollut vesisaha. Myllyn ja sahan alapuolella joen keskellä olevalla saarella…

Turilantiellä Kuusjoelta Vaskioon päin mentäessä oikealla puolella on pienen metsätien risteyksessä kyltti jossa lukee “Kustaan kaivanto”. Kulta-Kustaa oli paikallinen kullankaivaja joka yritti löytää kultaa Kakossuosta. Pieneltä hiekkatieltä erkanee vielä pienempi tie oikealle, risteyksessä näkyy pieni valkoinen  kyltti jonka tekstiä ei enää ole nähtävillä. Pikkutietä ei ajeta päähän asti, mutta opasteiden puuttuessa polun paikkaa on vaikea neuvoa, alla olevasta kuvasta voi paikkaa koittaa havainnoida, polku lähtee auton takaa vasemmalle. Keltainen merkkinauha puunoksassa kertoo, että olet oikeilla jäljillä. Mitään kylttejä tai opasteita paikalle ei ole. Polku tuntuu päättyvän umpikujaan mutta jatkuukin pienen kuusikon läpi ojan reunalle ja siitä eteenpäin kunnes tulee pieni lahonnut puusiltakyhäelmä. Jatka vielä jonkin matkaa pienen kallion juureen jonka sivua polku kulkee. Kaivanto on heti kallion takana. Harmi vaan, että myrskyt ovat kaataneet kaivannon päälle puita. Sijainti: noin Turilantie 466 paikkeilla Kuusjoella Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Voitilanpy%C3%B6li

Oivallinen alue kokea luolaseikkailuja esimerkiksi perheen kanssa on Salossa sijaitsevat Ilmusmäen luolat, kallioiden päältä löytyy myös muinaishauta, suuri kiviröykkiö, sekä pirunpelto. Luolat ovat hyvin vaihtelevan kokoisia pienistä kallionkoloista pitkiin ja pimeisiin luolastoihin. Taskulamppu on suositeltavaa ottaa mukaan sekä vaatteet jotka saavat liikaantua. Sijainti: Ullintien kohdalla tien 52 varressa olevan P-paikan lähellä, paikalle ei ole opasteita, eikä kunnon polkua, nousu tapahtuu melko jyrkkää kallionreunaa pitkin.

Raatalasta löytyy korkea kallio nimeltään Haukkavuori. Se sijaitsee Hongistontien varrella nimettömän pikkuisen hiekkapolun päästä käveltäessä vähän matkaa. Kansalaisen karttapaikka tietää kertoa, että kallio on 122,4 metriä korkea meren pinnasta mitattuna. Kallion alapuolella oli kalliosta aikoinaan irronneita isoja lohkareita kauniiseen sekasortoiseen järjestykseen maahan pudonneina, näky oli henkeäsalpaava. Haukkavuori edessä oli yhdellä sanalla kuvattuna JYLHÄ! Suomen kallioperä on koko EU:n paksuin. Tutkimusten mukaan allamme on paikoin jopa 230 kilometriä kiviainesta! Suomen kallioperä on maapallon vanhimpia. Se on syntynyt eri vaiheissa 1 600–3 000 miljoonaa vuotta sitten vaihtelevissa geologisissa olosuhteissa. Nuorimmat Suomen kallioperän osat ovat Kaakkois-Suomessa, vanhimmat Karjalassa. Kallioperän ikä näkyy muun muassa siinä, että alueellamme muinoin taivaita kurotelleet korkeat poimuvuoretkin ehtivät eroosion vaikutuksesta tasoittua lähes nykyiselleen jo prekambrisella maailmankaudella, joka päättyi noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Kulutusta kestäviä niin sanottuja jäännösvuoria on kuitenkin säilynyt muutamia, muun muassa Koli ja Ylläs. Suurinta osaa kallioperästä peittää viimeisimmän jääkauden synnyttämä, muutamasta metristä jopa sataan metriä paksu…