Miten sosiaalisesti rajoittunut pärjää sosiaalisessa maailmassa?
Mikäli olet seurannut blogiani pidempään, niin tiedät, että mulla on liki 30 vuotta sitten diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että jännitän niin kovasti ihmisten tapaamista, puhelimessa puhumista ja ihmisten ilmoilla olemista, että oireet voivat alkaa jo päiviä ennen ja olla fyysisiä vatsa- ja pääkivusta lähtien, kuumeeseen ja aitoihin sydäninfarktin oireisiin.
Tämä sosiaalisten tilanteiden pelko on se syy miksi olen alunperin alkanut yrittäjäksi, sillä pieni työkyvyttömyyseläke ja toimeentulotuki yms ei ollut se raha, jolla halusin elää. Tavallinen työelämä ei kuitenkaan onnistunut mun sosiaalisten tilanteiden pelon vaikeusasteen vuoksi.
Perustin siis toiminimen. Enkä olisi koskaan voinut villeimmissä unelmissanikaan arvata, että joskus mun pikkuruinen toiminimeni olisi miljoonaluokan osakeyhtiö, jossa työskentelee useita työntekijöitä!
Alussa toiminimeni oli ihan muulla alalla kuin nyt, mutta siitäkin alasta on mielettömästi hyötyä tässä nykyisessä!
Valokuvauksesta apua masennukseen
Sen lisäksi, että mulla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, mulla on myös diagnosoitu ahdistus ja vaikea masennus.
Olen kuitenkin aina tykännyt valokuvata ja valokuvauksesta tulikin pakokeino masennukselle, ja valokuvauksen ansiosta tuli lähdettyä ulos ja paikkoihin, joka taas saattoi auttaa masennuksen kanssa selviämisessä.
Pahimman masennuskauden aikaan mun kuvat olivat mustavalkoisia, aika synkkiä, mutta jossakin vaiheessa, kun olin muuttanut maalle, alkoi mun kuvatkin saada värejä. Muistan, että mun äiti oli tavattoman iloinen, kun kuviin alkoi tulla värejä <3


Toiminimi
Valokuvista syntyi näyttelyitä, ja näyttelykuvista syntyi tuotteita. Ensin tauluja ja sitten kelloja ja löylymittareita. Näiden myymiseen tarvitsin toiminimen ja sen perustin vuonna 2013.
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Valokuvatuotteideni myymiseen tarvitsin myös verkkokaupan. Mitään osaamista minulla ei sellaisen perustamiseen ollut, kuten ei kotisivujenkaan tekemiseen, mutta opettelin ne taidot, tein kotisivut ja tein verkkokaupan.
Verkkokauppani kaipasi kuitenkin liikennettä, eli asikkaita, joita oli pelkillä kelloilla ja saunamittareilla hiukan hankalaa hankkia ilman mainosrahaa, joten kekkasin idean pyytää mukaan muita käsityöläisiä.

Menestyvä verkkokauppa
Sain 10-20 lähialueen käsityöläistä antamaan tuotteitaan minulle tilimyyntiin verkkokauppaani ja nyt kävijöitä alkoikin tulemaan kauppaani.
Pian kauppa olikin niin menestyvä, että sain elämäni ekan asuntolainan. Luottotiedothan mulla oli mennyt silloin, kun olin huumekoukussa, mutta olin ne saanut takaisin sitkeällä velkajärjestelyllä ja nyt, kun minulla oli muitakin tuloja, kuin vain työkyvyttömyyseläke, sain vihdoin pienen asuntolainan.
Toiminimen muutos osakeyhtiöksi
Oma koti löytyi Särkisalon saaristosta, Förbyn kylästä ja siellä syntyi myös Saaren Taika.
Alussa ajatus oli valmistaa pyykkietikkaa vain oman verkkokauppani valikoimaan, mutta sana tuotteista kiiri muidenkin yrittäjien korviin ja muutamat alkoivat pommittaa sähköpostilla ja pyytää Saaren Taika pyykkietikoita omiinkin liikkeisiinsä myyntiin.
Lopulta suostuin ja pyykkietikoiden myynti lähtikin sitten melkein heti käsistä! Kun mukaan tuli vielä Kamomilla Sheavoide sekä legendaarinen Teepuusaippuamme, alkoi minulla olla niiden valmistuksessa niin paljon työtä, ettei verkkokaupalleni tahtonut jäädä aikaa.
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Joten aloimme pohtia mieheni kanssa, että uskaltaisinko myydä verkkokauppani ja keskittyä kokonaan Saaren Taikaan. Päätös oli vaikea, mutta lopulta päätimme hypätä tuntemattomaan ja se kannatti!
Myimme verkkokauppamme helmikuussa 2018 ja Topaz oy perustettiin 15.3.2018

Miten sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa yrityselämässä
Vaikka yritykseni onkin menestynyt, ei kaikki ole tullut mitenkään helpolla. Sosiaalisten tilanteiden pelko estää muun muassa verkostoitumasta muiden yrittäjien kanssa. Se estää ottamasta yhteyttä moniin tahoihin.
Kerron esimerkin:
Jos minun piti teettää tuotteilleni etikettejä tai pakkauksia, en koskaan voinut ottaa firmalta, jolla tilaus ja suunnittelu ei ollut netissä.
En siis voinut kysyä pahvirasiaa firmalta, joka olisi tehnyt stanssin antamieni mittojen mukaan ja painanut pakkauksen sitten, vaan jouduin ottamaan pakkaukset sellaisesta palvelusta, jolla oli valmiit mallit netissä ja jonka pakkaussuunnittelu tehtiin selaimen kautta ja tilaus tapahtui verkkokauppa tyyppisesti.
Enkä koskaan, en siis todellakaan koskaan, soittanut yhtään minnekään ja kysynyt minkään asian hintaa. Jos minulla oli tarve vaikkapa isolle määrälle rasioita, niin en ottanut niitä sellaisesta firmasta, jolla näkyi rasiat netissä, mutta hinta olisi pitänyt kysyä tarjouksena, vaan otin ne firmasta, jonka hinta oli heti näkyvillä ja tilauksen sai tehtyä netissä ilman yhteydenottoa.
Ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka. Ja varmaan nyt moni miettii, että “sun ois pitänyt palkata joku”. Kukaan vasta aloittanut yrittäjä ei palkkaa yhtään ketään! Palkkaamisesta liikkuu niin järkyttäviä kauhutarinoita, että monen moni uusi yrittäjä koittaa välttää sitä viimeiseen asti, ja niin minäkin!
Yrityksen kasvu
Kun sitten lopulta yritystoiminta oli niin suurta, että oli pakko pohtia vieraan työvoiman palkkaamista, tiesin, etten kykene siihen. En kykene pitämään työhaastattelua, en kykene kirjoittamaan työsopimusta yhdessä työntekijän kanssa, en kykene opastamaan ketään, en vain sairauteni vuoksi kykene!
Tässä kohtaa pyysin tyttäreni apua. Pyysin, että hän tulisi toimitusjohtajaksi, jotta voimme jatkaa kasvua ja voimme palkata työntekijöitä.
Homma oli jo tässä kohtaa räjähtänyt käsiin, liikevaihto hipoi jo miljoonaa ja, kun aloimme palkkaamaan apua, niin jouduimme kerralla ottamaan jo monta työntekijää.
Minä, kuten ei tyttärenikään, emme tienneet hölkäsen pöläystä rekrytoimisesta, emme työsopimuksista, emme perehdyttämisistä, eikä meidän yrityksessä ollut yhtään vakiintunutta käytäntöä.
Kaikkea tehtiin, miten osattiin ja mehän emme osanneet mitään. Kellään meillä ei ollut liiketoiminnasta mitään kokemusta, ei koulutusta, ei ymmärrystä. Ei minkään sortin taitoja tai osaamista yrityksen pyörittämiseen tai johtamiseen.
Minä, taivaanrannanmaalari olin tässä kohtaa opiskellut itselleni tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon ja jatkoin itseni kouluttamista luonnonkosmetiikan valmistuksen saloilla, mutta mitä tulee veroihin, kirjanpitoon, palkkoihin, käytäntöihin työpaikalla, mulla ei ollut mitään hajua.
Tyttäreni oli myös vailla mitään tämän alan koulutusta. Nuori ja kokematon tyttö, joka suoraan pystymetsästä joutui ikään kuin tahtomattaan ison yrityksen puikkoihin

Mitä olen oppinut työntekijöiltämme
Tämän muutaman vuoden aikana, jonka tyttäreni on ollut yritykseni toimitusjohtajana, hän on opetellut, kantapään kautta ja itsekseen, johtamisen salat, yrityksen budjetin ja kassalaskelman tekemisen, rekrytoimisen, työntekijöiden perehdyttämisen, työpaikan eri toimintojen sujuvoittamisen ja kaikenlaisten käytäntöjen ja oppaiden tekemisen.
Eikä siinä ole edes kaikki mitä hän on opetellut, mutta minä luovana ihmisenä en edes ymmärrä niitä kaikkia asioita, mitä hän tekee!
Se mitä minä olen nyt vasta alkanut ymmärtämään, on kuitenkin oma vajavaisuuteni kaikkeen.
Koska olen suurimman osan elämääni sairastanut tätä sosiaalisten tilanteiden pelkoa, tarkoittaa, että mulla ei ole ollut samanlaisia sosiaalisia kontakteja kuin suurimmalla osalla on.
Olen huomannut, että mä en esimerkiksi osaa sellaista small talkia ja kohteliausuutta, joka on elämässä tarpeen. Olen töksäyttelijä, sanon asiat kuten ne on, en kaunistele vaikka usein se olisi kohteliaisuus syistä tärkeää.
En mieti mitä sanon ja miten sanon, vaan asia turskahtaa suusta sillä sekunnilla ja sillä ainoalla tavalla, jonka osaa, töksäyttämällä.
En tykkää keskustella, vaan pakenen paikalta ja, jotta pääsen pakenemaan, töksäytän jotakin nopeaa ja töykeää, että pääsen ahdistavasta tilanteesta nopeammin pois.
Muutamien ikävien konfliktien ansiosta olen nyt kuitenkin alkanut tunnistamaan näitä puutteita itsessäni. Olen pyytänyt lääkäriltä beetasalpaajaa käsien vapinaan ja hermostuneisuuteen, jotta voin (edelleen todella harvoin) käydä meidän työpaikalla, jossa on myös muita ihmisiä.
Lääkkeen avulla pystyn paremmin kohtaamaan myös työntekijöitä, sillä ahdistus ja jännitys eivät saa oloani liian kurjaksi ja minun ei tarvitse paeta kohtaamistilanteista enää.
Olen myös oppinut, kiitos työntekijöillemme, pakollista kohteliaisuutta, joka ei minulle tule luonnostaan, koska mullahan ei ole ollut niitä sosiaalisia kontakteja, joiden kanssa tällaisia olisi oppinut elämässä.
Enää en töksäytä jotakin nopeaa, jotta pääsen pois tilanteesta, vaan voin jopa hetken rupatella, jos olen vain alunperin kotona valmistautunut, yleensä parin päivän ajan, että menen työpaikallemme ja joudun kohtaamaan siellä ihmisiä.
Tämä sairaushan ei näy minusta päälle ja se voi olla hankalaa rekisteröidä, että olen työkyvytön ja sairas ihminen, kun mulla ei esimerkiksi ole pyörätuolia, kuten liikuntakyvyttömällä, joten minua tuntematon ihminen olettaa minun olevan terve.
Ja, kun sitten ahdistukseni ja pelkoni vuoksi käyttäydyn, kuten käyttäydyn, voi se toiselle osapuolelle olla kokemuksena hämmentävä ja minua voidaan pitää töykeänä tai ärtyisänä.
En silti lääkkeidenkään avulla pysty käymään työpaikallamme edes joka viikko, mutta ainakin pystyn käymään edes joskus.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
Sosiaalisten tilanteiden pelko haittaa ihan joka hetkistä elämääni. Ihan sähköpostista lähtien myös perhe-elämää. Nimittäin ei ole helppoa myöskään kohdata lasteni kumppaneita, mieheni sukulaisia tai omiakaan sukulaisia.
Ja mitä stressaavammassa vaiheessa arki on, sen vaikeampaa kohtaamiset on. Stressaavassa elämänvaiheessa, mitä tuntuu olleen nyt 4 vuotta yhteen putkeen, myös ekseema-ihottumani pahenee.
Samoin astmani ja kaikki muutkin terveysongelmat. Kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen, mutta lopulta olen kyllä onnellinen, että olen tällainen ja, että yritykseni on juuri tällainen, kun se nyt on!
Paljon olemme kompuroineet, mutta olemme aina halunneet oppia paremmiksi ja vaikka se on ollut vaikea tie, se on ollut oikea tie. Tarkoitan, että hyvä, että olemme tehneet virheitä, jokainen virhe on opettanut meitä todella paljon, emmekä tee samaa virhettä enää toiste, vaan pyrimme oppimaan tekemään sen asian paremmin kuin kukaan muu!
Kiitos, että luit <3
Lue lisää sosiaalisten tilanteiden pelosta blogissani:
YMMÄRTÄKÄÄ HYVÄT IHMISET SITÄ SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKOISTA!
ADD, SOSIAALINEN ERILAISUUS, SEKÄ NIIDEN VAIKUTUKSET YRITTÄJYYTEEN