14 vuotta siitä pahoinpitelystä

Tänään ei huvita tervehtiä ystävällisesti lukijaani. Se ei jotenkin sovi yhteen sen kanssa mitä aion nyt kirjoittaa.

14 vuotta sitten huhtikuussa tapahtui jotakin, joka silloin oli maailmani romahdus ja pitkän pitkän vaikean taipaleen alku, mutta joka tänään on ollut ihana uuden elämäni synnyinlaukaus.

14 vuotta sitten huhtikuussa nuorimmaiseni (silloin 4kk), isä yritti tappaa minut oman kotimme eteisessä, 8-vuotiaan tyttäreni katsoessa kauhuissaan vieressä.

Miksi ihmeessä haluan kirjoittaa tällaisesta nyt, kun asiat on hyvin ja koko tapahtuma liki unohtunut?

Nuorimmaiseni on nyt 14-vuotta. Muutaman viikon ajan hän on pitänyt isäänsä yhteyttä Whatsapin kautta. En tiedä kenen aloitteesta ja miten usein, mutta yhteydenpitoon liittyvät seikat toivat elämäämme takaisin aikoja sitten unohtuneet stressin ja pelon.

Rohkea tyttäreni, joka on käynyt läpi oman vuosia kestäneen selviytymiskamppailunsa halusi kertoa veljelleen miltä veljeä oli kaikki nämä vuodet suojeltu: Syyn miksi kukaan meistä ei halua olla tekemisissä hänen isänsä kanssa.

Tänään pihatöiden jälkeen, kun makasin sängyssä hiljaa hyvän kotitekoisen ruuan syötyäni, alkoi mieleeni tulvia muistikuvia tapahtumasta. Mietin millaisin sanoin tyttäreni on kertonut asiasta veljelleen. Kertoiko hän millaisessa pelossa ja kauhussa hän katsoi kun isäpuoli kuristaa äitiä ja heittelee ympäri eteistä, olohuonetta ja makkaria niin, että korvakorut äidin korvista hajoaa ja taulut tippuu sirpaleiksi seiniltä?

Vai kertooko hän millainen sankari hän oli pienenä tyttönä kun näki äidin tajuttomana eteisen lattialla yli 100-kiloisen isäpuolen hypätessä äidin rinnan päälle, jolloin hän päätti toimia ja pelasti äidin hengen tulemalla väliin ja lentäessään itse isäpuolensa toimesta voimalla seinään?

Tällaisia muistoja tulvi mieleeni ihanien valkoisten petivaatteideni alla, kauniissa turvallisessa kodissani yli 90 kilometrin päässä tuosta kauhujen tyyssijasta.

14 vuotta. Eikä asia jätä meitä vieläkään rauhaan.

Kauhukirjoituksia löytyi vanhasta blogissani, jonka olemassa oloa en ole muistanut enää vuosiin, mutta jonka nyt löysin helposti Googlesta. Nyt ne muistuvat elävästi mieleeni ja mietin sitä pelkoa, joka pienen 8-vuotiaan mielessä on ollut tapahtumahetkellä ja monta monta vuotta sen jälkeen!

Muistan ne vuodet, jotka nukuimme kaikki kolme samassa sängyssä ja ne hassulta nyt kuulostavat valheet, joita jouduin tyttärelleni kertomaan joka ikinen ilta, jotta hän uskalsi nukkua. Valehtelin tyttärelleni, että minulla on laserkatse, jolla näen ettei isäpuoli ole mailla eikä halmeilla ja ainoat joita näen ovat avaruusoliot tankkaamassa Teboililla. Oliot olivat tietenkin vaarattomia! Tällaisia höpöhöpöjuttuja lapseni halusi kuulla, jotta uskalsi illalla ummistaa silmänsä ja vaipua uneen äidin kainalossa.

https://melankoliaajavaloisiakuvia.blogspot.com/search/label/perhev%C3%A4kivalta

Kirjoituksen alussa näkyvä valokuvateos on muuten myynnissä Naisten Linjan verkkokaupassa. Naisten Linja tekee työtä väkivaltaa kohdanneiden naisten hyväksi ja olen itsekin saanut suurta apua ja lohtua heidän kauttaan. Oli suuri kunnia päästä mukaan heidän toimintaansa tekemällä valokuvateos heidän näyttelyynsä.

Katso teos täällä, ja osta vaikka 🙂

https://holvi.com/shop/jaasalaisuusgalleria/product/7c22f3392c776fb042fb130aea0ac33d/

Saaren Taika Teepuusaippua on nyt kliinisesti tutkittu dermatologisessa valvonnassa ja käyttötesti osoitti, että mikrobien yleinen monimuotoisuus ja runsaus pysyivät vakaina, mikä viittaa siihen, että Teepuusaippua säilyttää ihosi luonnollisen mikrobiomin.
Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.