Moikka moi arvoisa lukijani! Facebook on siitä hassu väline, että se muistuttelee sinua aika ajoin vanhoista tapahtumista ja yksi tällainen muisto tuli minunkin uutisvirtaani tässä yksi päivä. Muisto oli 9:n vuoden takaa, vuodelta 2012. Olimme lasteni kanssa käyneet päiväretkellä autolla sellaisessa paikassa kuin Nummelan parantola. Nummelan parantola, Röykän sairaala Nummelan parantola, Röykän sairaala Nummelan parantola, Röykän sairaala Olimme muuttaneet maalle, Salon Raatalaan vuoden 2011 syksyllä. Talo, jonne muutimme oli lähes purkukuntoinen. Sen eristämätön yläkerta oli talvella n. 11 asteen lämpöinen ja pesutilat olivat kuin suoraan 50-luvulta, betonilattiat ja puuseinät suihkussakin. Silti se oli meille ihana koti, jossa masennukseni alkoi pikkuhiljaa hälvenemään syvimmän sumun ja aallonpohjan osalta. Maksoin talosta vuokraa 300 euroa kuukaudessa, ja silti jouduimme turvautumaan sossusta saatavaan toimeentulotukeen ja harkinnanvaraisiin tukiin. Joka kuukausi menin Salon sossuun tapaamaan toimeentulotukivirkailijaa, jolle jouduin näyttämään tiliotteeni sekä kaikki kuittini. Eräällä kerralla sitten menin jälleen nöyränä tämän virkailijan eteen hänen huoneeseensa ja esitin hänelle…

Kuivaakos sinullakin kurkkua aamulla herätessäsi ulkona paukkuvan hirmupakkasen ja sisällä täysillä posottavan lämmityksen vuoksi? Minulla ja miehelläni kuivaa, joten ajattelin kokeilla josko joku pieni ja kaunis ilmankostutin auttaisi asiaan.

Tänään se sitten lopulta tuli, kun erään liike-elämään liittyvän tapaamisen jälkeen olin väsähtänyt ja kirjoitin toimitusjohtajallemme (tyttärelleni), että otan pari päivää sairaslomaa. Heti lähetä näppäintä painettuani sain puhelun, joka katkaisi kamelin selän. Sain puhelmiessa tuntemattomalta ihmiseltä syyttä suotta haukkuja, huutamista ja kiroilua, enkä saanut omaa kantaani asiaan sanottua hänelle lainkaan. Sitten menetin hermoni ja huusin takaisin ja löin luurin kiinni.

Arvoisa lukija. Mitä seuraavaksi kirjoitan, ei ole suositeltu herkille, eikä alle 18-vuotiaille. Äiti ja isä, olkaa kilttejä ja sulkekaa selain, en halua satuttaa tällä, ei ole teidän vika,…

Kuinka ihmeellisesti olen voinut päätyä tällaiseen elämään? Vielä tovi sitten asuin vuokralla lähes purkukuntoisessa omakotitalossa keskellä ei mitään ja ajoin autoilla, jotka hädin tuskin menivät katsastuksesta läpi!
Nyt omistan suurehkon omakotitalon ja n. 900 neliöisen liiketilan, ajan uudehkoilla autoilla, jotka vaihtuvat melkein, kun on aika siivota sisältä tai hankkia uudet renkaat.

Padvan uimaranta sijaitsee n. 2km toisen Salpausselän “hännän”, Piparuddenin pohjoispuolella. Sen hiekkadyynialue on alueen suurin dyynikenttä ja sen dyynit, vaikka ovatkin suhteellisen pieniä, kohovat yhdestä kahteen metrisinä kumpareina kauniissa maisemassa!

Padvan ranta on siis paitsi kauneudessaan Etelä-Suomessa vertaansa vailla, myös historiallisesta näkökulmasta tutustumisen arvoinen, sillä sen hiekka on ajautunut alueelle ehkä jo 11-12 000 vuotta sitten!

Pelkäsimme häntä koko perhe niin kovin, että tyttäreni ja poikani nukkuivat vieressäni kuukausia ellei vuosiakin sen jälkeen. Joka ilta jouduin kertomaan tyttärelleni satuja, valheita, että minulla on röntgenkatse, jolla näen seinien läpi aina Runosmäkeen asti, että ex-mieheni ei ole mailla eikä halmeilla ja vasta sitten tyttöni uskalsi yrittää nukahtaa.

Paikka on kuin unelma! Nyt kun olemme tutustuneet paremmin itse taloon ja kaikkeen mitä täällä on! Ranta on luonnostaan hiekkapohjainen , kuten on kaikki tämän alueen rannat, vaaleaa sileää santaa. Joutsenet parveilevat vedessä rantakaislikossamme ja kotka on liidellyt ylitsemmem jo kolmesti! Naapurit ovat näkö- ja kuulomatkan kantamattomissa eikä yleistä tietä mene mailla, eikä halmeilla.

Kiitos tästäkin vuodesta kuuluu perheelleni, jotka aina seisovat tukenani ja auttavat hädän hetkellä! Ystävilleni, jotka kannustavat ja tsemppaavat meitä aina vain parempaan! Työntekijöillemme, joita ilman ei olisi meitä! Ja Asiakkaillemme, joiden avulla pystymme kehittämään tuotteitamme, valikoimaamme ja toimintaamme aina vaan paremmiksi!

Tänään heräsimme ensimmäistä kertaa Tammisaaressa, merenrannalla sijaitsevalla mökillämme! Mökki on meillä pitkäaikaisessa vuokrassa ja toivottavasti saamme täältä paljon ihania muistoja ja rauhoittavia kokemuksia! Mökki on siitä kiva, että tämähän ei ole mökki laisinkaan, vaan ihan normaaliin jokapäiväiseen asumiseen rakennettu talo, joka on neliöiltään itseasiassa pikkuisen omaa kotiamme tilavampi 😀

Viikonloppulomamme alkoi hieman hektisissä merkeissä ja siitä syystä mm. osa tuote- yms. kuvauksiin tarkoitetusta kameroista unohtui kotiin, samaten osa vaihtovaatteista 😀 Meillä nimittäin sattui Saaren Taika Shopin verkkokaupan varastolla “pieni” katastrofi, joka vaati välitöntä tilanteeseen puuttumista ja myös meidän kaikkien muiden työntekijöiden venymistä meille kuulumattomiin varasto- ja pakkaushommiin.

Oma päätelmäni:
-Keulavisiirin falskatessa ja autokannen tulviessa vedestä, oli toinen autoramppi laivan perästä avattu, jotta vesi pääsisi ulos. Tämä toimi luultavasti lopulta eräänä uppoamista nopeuttavana tekijänä.

-Lienee kiistatonta, että Estonian keulavisiirin vahvuus ei ollut koskaan ollutkaan valtamerikelpoinen, tai kuten suomalaiset olivat sen saaneet jotenkin “rekisteröityä” “Ice class 1A suitable for all seas” ja sen kykyä toimia moitteettomasti kyseisenä yönä oli entisestään heikentänyt keulavisiirin kokema rasitus mm. jäiden puskemisessa. Visiiri oli heikossa kunnossa, sillä sen huollot oli systemaattisesti jätetty tekemättä.

-Tapahtumat ennen keulavisiirin irtoamista olivat jääneet liian vähälle huomiolle laivahenkilökunnan taidottomuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi.

-Virolaisten merenkulkutaidot sekä toiminta onnettomuustilanteessa olivat puutteelliset.

Viimeaikoina pillaaminen on alkanut ärsyttämään siinä määrin, että helpolla lentää jo haarukka kädestä, kun sottaaminen raivostuttaa itseäni niin kovin ja etenkin ravintoloissa asia hävettää julmetusti! Olen pohtinut, että mikä minussa on vikana, aikuisessa ihmisessä, joka ei osaa syödä pillaamatta?!

Leikkuujälki on todella tasaista ja siistiä! Terää saa laskettua useaan eri asentoon. Meillä se taitaa olla toiseksi ylimmässä, eli toiseksi korkeimmassa. Meillä on sen verran moukurainen nurmikko, jossa on paljon kiviä ja omenoita, että alemmas sitä ei uskalla laittaa. Ruoho on silti oikein lyhyen ja siistin näköinen.