Tein itse luonnollisen punkkikarkotteen

tee itse luonnollinen punkkikarkote

Punkkeja täällä on runsain määrin ja pahimmillaan koirista sai noukkia useita pelkästään yhden pissareissun jäljiltä!

Punkkisuihkeeni on ollut käytössämme nyt 3 kesää ja teho on todettu kerta toisensa jälkeen! Joskus nimittäin laiskuuksissamme unohtuu suihkauttaa ja silloin on heti punkkeja taas kävellyt niin koirissa kuin meissä ihmisissäkin. Punkkisuihketta huolellisesti suihkuttelemalla taas punkin punkkia ei ole näkynyt!

Viimeisin omaa laiskuuttani sattunut punkkikohtaaminen kävi, kun esittelin äidilleni nopeasti pioneitani luumutarhan puolella. Hetken kuluttua tunsin kutinaa sääressäni, mutten nähnyt mitään muuta kuin luomen, jota kutitti. Raapaisin sitä kynnelläni ja luomi siirtyi! Jäin ihmeissäni katsomaan tilannetta ja huomasi “luomen liikkuvan”! Otin sen sormenpäähäni kynnellä ja tiiratuani aikani tajusin sen olevan äärimmäisen pieni punkki eli nymfi!

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Täällä saaristossa ei siis kannata ajatella, että kipaisenpa vain nopeasti tuossa puutarhassa, sillä se punkki ”hyppää kyytiisi” vaikka olisit siellä vain hetken! Opetus minulle. Suihkauta AINA Punkki Hus!:ia kun menet ulos, vaikka menisit ihan lyhyeksi aikaa vain!

Omatekemä punkkikarkote sisältää ihan tavallista hanavettä sekoitettuna eteerisiin öljyihin joiden luin karkottavan punkkeja.  Suihketta ei missään nimessä saa suihkuttaa naaman alueelle, eikä varsinkaan silmiin! Itselleni suihkuttelin sitä hihoihin ja lahkeisiin ja koirille jalkoihin, selkään ja kylkiin. Käyttämäni eteeriset öljyt ovat luonnollisia ja turvallisia käyttää, muttei niitäkään suositella suoraan ihokosketukseen! (Ostaessasi eteerisiä öljyjä muista tarkistaa, että öljyt ovat tosiaan eteerisiä, eli suoraan kasvista puristettuja eikä tuoksuöljyjä, jotka voivat sisältää kemikaaleja ja olla näin myrkyllisiä ihmisille tai eläimille ja aiheuttaa esim. iho- tai hengitysoireita!)

Punkillahan on kaksi pitkää tuntosarven tyyppistä “eturaajaa” (en tiedä mitkä ne on, mutta..) joiden päissä on hajuelimet. Niitä se heiluttelee ja haistaa uloshengityksen mukana tulevan hiilidioksidin. Tämän hajun perusteella se tunnistaa uhrinsa ja hyppää kyytiin kun uhri kulkee punkin ohi. Luonnollisen Punkki Hus! -suihkeen idea onkin peittää hiilidioksidin tuoksu ja estää punkkia havaitsemasta uhriaan. Kaksi kesää tätä käyttäneenä voin todeta, että se tehoaa!

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Alkuperäisessä Punkki Hus! -suihkeessani oli litra vettä, 10 tippaa laventelin eteeristä öljyä, 10 tippaa sitruunan eteeristä öljyä ja 10 tippaa limen eteeristä öljyä. Myöhemmin kehitin vieläkin tehokkaamman sekoituksen, jossa korvasin limen greipin eteerisellä öljyllä, joka tuoksuu voimakkaammin. Suihke on käytössä tehokkaaksi todettu 🙂

Tee suihkeen suoraan 500ml suihkepulloon, resepti kuuluu seuraavasti

500ml vettä

5 tippaa laventelin eteeristä öljyä

5 tippaa sitruunan eteeristä öljyä

5 tippaa greipin eteeristä öljyä

Voit ostaa käyttämäni tehokkaat eteeriset öljyt täältä 

Muista ravistaa suihkepulloa aina ennen käyttöä, sillä eteeriset öljyt nousevat muutoin pintaan ja suihkepullosta tulee suihkauttaessa pelkkää vettä!

Alla enkunkielinen video, jossa kerrotaan hiukan punkin elämästä ja myös siitä miten se tunnistaa uhrinsa.

Osta punkkikarkotteeseen tarvittavat eteeriset öljyt Saaren taika verkkokaupasta 

tai alla näkyvästä tuoteupotuksesta: 

Vastuuvapauslauseke: Tämä punkkisuihke on yksittäisen ihmisen itse tekemä, tätä ei ole allergiatestattu, ihmistestattu (paitsi itseeni ja perheenjäseniini), eläintestattu paitsi omiin koiriini, eikä tälle ole tehty mitään muitakaan testejä esim. turvallisuus- tai kemikaalitestejä. Tuotteen valmistus ja käyttö on täysin omalla vastuulla. Älä käytä tuotetta jos tiedät olevasi allerginen jollekin sen ainesosalle, älä suihkuta suoraan iholle ainakaan kokeilematta ensin pienelle alueelle, älä suihkuta etenkään lapsen iholle, äläkä suihkuta aroille tekstiileille.

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

12 vastausta

  1. Onko punkkikarkotteesi toiminut edelleen?
    Myymälässä sanottiin että eteeriset öljyt pitäisi sekoittaa alkoholiin jotta sekoittuvat mutta kiva jos veteenkin voi tehdä seoksen 🙂

    1. On toiminut, itsessäni eikä valkoisessa boksussamme ole ollut vielä kertaakaan punkkia, tummassa boksussa on ollut kaksi kertaa, mutta kummallakin kerralla oltiin jo ulkoiltu useita tunteja enkä ollut suihkuttanut suihketta välissä uudestaan. Miehessä on ollut kaksi kertaa punkki ja kumpikin oli sellainen kerta, että mies ajatteli ettei tartte suihketta eikä laittanut itseensä.

      Kyllä nuo veteenkin sekoittuvat, siihen on ihan omat niksinsä, mutta jos ei saa sekoittumaan, voi vatkata esim käsivispilällä tms ja sitten ravistaa vielä suihkepulloa ennen suihkuttamista.

    1. Suoralta auringonvalolta säilytettynä joitakin viikkoja

Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella! Olen aikaisemmin kärsinyt keratosis pilariksesta aina koko kylmän kauden ajan, mutta nyt viimeiset n. 5 vuotta olen ollut vaivasta vapaa, kiitos Saaren Taika -tuotteiden!

Huomaatko eron? Saaren Taika booster seerumit muuttivat ihoani välittömästi!

Booster seerumit tasoittivat ihoni rakennetta, madalsivat ryppyjä, tekivät ihostani kimmoisamman näköisen ja vähensivät ihoni punaisuutta sekä tasoittivat ihoni värisävyä. Ja kaikki tämä YHDEN käyttökerran jälkeen!

Aika vaikuttava lopputulos, eikö vain? Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin ihoni olevan sileämpi, tasaisemman värinen ja yleisesti ottaen terveemmän ja hehkuvamman näköinen.

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: