Tervehdys!
Meilläkin löytyi sitten 3 punkkia koirista edellispäivänä, 2 Pontuksesta vasta kiipeilemässä ja 1 kiinnittyneenä Iitan korvan takaa! Eilen löytyi Pontuksesta 1 ja pojasta 1, kummatkin vasta kiipeilemässä onneksi, eikä kiinnittyneenä! Vanhassa kodissa Metsolassa punkkeja tuli useita joka ulkoilulla ja sama meno jatkuu näköjään tässä Kaukassalon puolellakin vaikka tonttimme onkin nyt aika erilaista maastoa 🙁

On aika sekoitella siis luonnollinen punkkikarkotteeni ja katsoa miten se vaikuttaa!
Punkkeja täällä on runsain määrin ja pahimmillaan koirista sai noukkia useita pelkästään yhden pissareissun jäljiltä!
Punkkisuihkeeni on ollut käytössämme nyt 2 kesää ja teho on todettu kerta toisensa jälkeen! Joskus nimittäin laiskuuksissamme unohtuu suihkauttaa ja silloin on heti punkkeja taas kävellyt niin koirissa kuin meissä ihmisissäkin. Punkkisuihketta huolellisesti suihkuttelemalla taas punkin punkkia ei ole näkynyt!
Viimeisin omaa laiskuuttani sattunut punkkikohtaaminen kävi, kun esittelin äidilleni nopeasti pioneitani luumutarhan puolella. Hetken kuluttua tunsin kutinaa sääressäni, mutten nähnyt mitään muuta kuin luomen, jota kutitti. Raapaisin sitä kynnelläni ja luomi siirtyi! Jäin ihmeissäni katsomaan tilannetta ja huomasi “luomen liikkuvan”! Otin sen sormenpäähäni kynnellä ja tiiratuani aikani tajusin sen olevan äärimmäisen pieni punkki eli nymfi!

Täällä saaristossa ei siis kannata ajatella, että kipaisenpa vain nopeasti tuossa puutarhassa, sillä se punkki “hyppää kyytiisi” vaikka olisit siellä vain hetken! Opetus minulle. Suihkauta AINA Punkki Hus!:ia kun menet ulos, vaikka menisit ihan lyhyeksi aikaa vain!

Punkillahan on kaksi pitkää tuntosarven tyyppistä “eturaajaa” (en tiedä mitkä ne on, mutta..) joiden päissä on hajuelimet. Niitä se heiluttelee ja haistaa uloshengityksen mukana tulevan hiilidioksidin. Tämän hajun perusteella se tunnistaa uhrinsa ja hyppää kyytiin kun uhri kulkee punkin ohi. Luonnollisen Punkki Hus! -suihkeen idea onkin peittää hiilidioksidin tuoksu ja estää punkkia havaitsemasta uhriaan.
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Alkuperäisessä Punkki Hus! -suihkeessani oli litra vettä, 10 tippaa laventelin eteeristä öljyä, 10 tippaa sitruunan eteeristä öljyä ja 10 tippaa limen eteeristä öljyä. Tänään koitan tehdä vielä tehokkaamman sekoituksen, eli korvaan limen greipin eteerisellä öljyllä, joka tuoksuu voimakkaammin.
Teen suihkeen nyt suoraan 500ml suihkepulloon, eli resepti kuuluu seuraavasti
500ml vettä
5 tippaa laventelin eteeristä öljyä
5 tippaa sitruunan eteeristä öljyä
5 tippaa greipin eteeristä öljyä
Muista ravistaa suihkepulloa aina ennen käyttöä, sillä eteeriset öljyt nousevat muutoin pintaan.
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Alla enkunkielinen video, jossa kerrotaan hiukan punkin elämästä ja myös siitä miten se tunnistaa uhrinsa.
Lue alkuperäinen punkkikarkote postaukseni alta, siellä mm. raportoitu tehoa saaristossa vaellellessa punkkikarkotetta käyttäneiden ja käyttämättömin välillä.
” Ennen oman punkkisuihkeen tekemistä olimme löytäneet jo yhden punkin kiinnittyneenä valkoiseen bokseriimme, Pontus onkin oikea punkkimagneetti sillä valkoisena se tuntuu imevän punkkeja itseensä! Minussakin oli viime syksynä kolme kertaa punkki ja Pontuksessa tosiaan joka ulkoilukerralla, eli olemme oikein hyvä testiporukka tälle omatekemälle aineelle.”
” Mies, joka ei käyttänyt suihketta sai rantaheinikosta punkin, käyttää muuten kiltisti suihkettani nykyään”
” Suihketta nyt testattu reilu viikko eikä ainuttakaan punkkia ole meissä keissään kävellyt saatika kiinnittynyt “
Lue koko juttu alta:
Palaan taas myöhemmin tähän samaan artikkeliin raportoiomaan Punkki Hus! suihkeen tehoa 🙂
Päivitys 10.5. aamulla, eli Punkki Hus! Suihketta käytetty koirilla ja itsellä 2 päivää. Koirissa 0 punkkia, itsessäni käveli 1, koska olin suihkuttanut eilen vain lahkeisiin ja kenkiin Punkki Hus! Suihketta kun kävin kastelemassa puutarhassa kasveja ja kävelin suuren pähkinäpensaan alta oksat viuhuen. Punkki luultavasti tipautti itsensä päähäni ja siitä etenki kohti käsivartta josta sen huomasin kävelemässä. Illalla suihkin koko vartalolle päätä myöten (vaatteille siis) kun kävimme illalla metsikköisellä rannalla kuvaamassa joutsenia. Ei yhtään punkkia.
Päivitys 18.5. Vieläkään ei yhtään punkkia, ei koirissa, eikä meissä ihmisissä vaikka olemme päivittäin ahkeroineet puutarhassa, käyneet metsissä kävelyillä, kävelleet rannoilla ja heinikoissa.
Ja lopuksi:
HUOM! Tämä punkkisuihke on yksittäisen ihmisen itse tekemä, tätä ei ole allergiatestattu, ihmistestattu (paitsi itseeni ja perheenjäseniini), eläintestattu paitsi omiin koiriini, eikä tälle ole tehty mitään muitakaan testejä esim. turvallisuus- tai kemikaalitestejä. Tuotteen valmistus ja käyttö on täysin omalla vastuulla. Älä käytä tuotetta jos tiedät olevasi allerginen jollekin sen ainesosalle, älä suihkuta suoraan iholle ainakaan kokeilematta ensin pienelle alueelle, älä suihkuta etenkään lapsen iholle, äläkä suihkuta aroille tekstiileille, äläkä tietenkään suihkuta herkkäihoista koiraa tällä, eikä varsinkaan koiran naamaan/päähän!
Osta tehokkaat eteeriset öljyt Saaren Taika Shopista suoraan blogini tuoteupotuksesta tai siirry kauppaan tästä linkistä: shop.saarentaika.com/collections/eteeriset-oljyt
4 vastausta