Pentikin kallio astiasarja skandinaavisessa sisustuksessa

Moikka moi ihana lukijani ja tervetuloa blogini pariin 🙂
Ostin jokin aikaa sitten Pentikin kallio -nimistä astiasarjaa mökille juhlakattauksiin ja vihdoin pääsin käyttämään niitä, kun saimme sukulaisia vieraiksi eilen! Kallio astiat osuivat silmääni somen mainoksesta ja olin käynyt muutamaan kertaan jo Pentikin sivuilla niitä ihastelemassa ennen, kuin ostopäätös lopulta syntyi.

Kallio astioissa on ulkopinnalla kuvionti, joka viehättää itseäni! Kuviointi näyttää samanlaiselta, kuin jääkauden aikaansaamat uurteet rannikon kallioissa. Jääkausi on kiehtovaa aikaa ja haluaisin oppia siitä enemmän, sillä jääkauden jälkijä on havaittavissa lähes kaikkialla!
Valkoiset kallio astiat istuivat kakkoskotimme vaaleaan skandinaaviseen sisustukseen täydellisesti ja yhdessä Saaren Taika tuoksukynttilöiden sekä tulppaanimaljakoideni kera kattaukseni oli täydellinen <3



Pentikin astiat ovat laadukkaita. Ne valmistuvat Suomen Posiolla ja edustavat kaunista suomalaista muotoilua täydellisemmin kuin mikään muu astiasarja! Itselleni ei välttämättä merkitse valmistusmaa niin paljon, kuin esim. tuotteen ulkonäkö tai kestävyys. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut blogissani miten vaihdoin kotimme perinteisemmät ruokailuastiat Rustan Elsa Formeihin kyllästyttyäni jatkuvaan lautasten reunojen murtumiseen. Elsa Formit ovat kestäneet toistaiseksi murtumatta ja olen ollut niihin tyytyväinen, vaikka ne edustavatkin ns. halpamerkkiä.
Pentikin kallio -sarjassa muotoilussa on otettu hieman villejäkin vapauksia! Lautasten ja kulhojen reunat ovat epäsymmetriset, jotka tekevät astioista leikkisät ja mielenkiintoiset. Astioiden ulkopuolen kalliouurteet taas antavat astioille suomalaisuutta sekä käsin tehdyn tuntua. En ole varma onko kallio astiat juurikin käsin muotoiltuja, mutta ainakin jotkin Pentikin astioista ilmeisesti ovat. Heidän kotisivuillaan kerrotaan, että astioissa käytetty savi on heidän itsensä valmistamaa, ja että maasälpä ja kvartsi tulevat Suomesta. Astioita valmistuu kipsimuottien avulla joko käsin, prässillä tai koneellisesti.




Olen varsin tyytyväinen hankintaani, sillä olen silmilläni voimakkaimmin aistiva persoona, joka saa mielihyvää katsellessaan kauniita asiota ja taas toisaalta ahdistun katsellessani sekasotkua tai rumia asioita. Siksi rakastan näitä astioita, sillä ne sopivat täydellistäkin paremmin vapaa-ajan kotimme skandinaaviseen vaaleaan sisustukseen, olematta tylsiä tai samanlaisia, kuin kaikki muut astiat.



Onko sinulla lempiastioita tai lempisarjaa kattaukseen? Kerro kommenteissa 🙂
Kiitos, että luit! Saaren Taika Shopissa on kynttilät ja huonetuoksut -25% alennuksessa helmikuun loppuun mikäli haluat somistuttaa kotiasi kynttilöin ja huonetuoksuin <3 Koodilla ”KYNTTILÄT21” saat -25% huonetuoksuista ja tuoksukynttilöistä 28.2. asti!