Sosiaalisesti rajoittunut

Moikka!

Mun piti sillon yks ilta kirjottaa väsymyksestä ja siitä miten tällaiset sosiaalisesti rajoittuneet väsähtävät pelkästä kauppareissusta, mutta kirjoitinkin asiaa yrittäjyydestä ja siitä miten jotkut maahantuojat kilpailevat itse hinnanpolkumeiningillä omien jälleenmyyjiensä kanssa.

No tänään mä voisin sitten kirjoittaa sulle siitä aiheesta, että mitä se sellainen sosiaalinen rajoittuvuus on ja onko kyseessä mun keksimä sana vai onko tuollainen sana oikeesti olemassa?

Mä pidän itse itseäni sosiaalisesti rajoittuneena enkä ole aiemmin nähnyt tai kuullut kyseistä sanaa joten olen aina olettanut, että se saattaa olla mun keksimä. Voi toki olla, että sana on jo ollut olemassa ja se on vaan jostakin tullut alitajuntaani. No, tuo sana ei tässä ole mikään jutun ydin, vaan jutun ydin on sellainen luonne, sairaus tai ominaisuus, jonka vuoksi esim. kaupassa käyminen väsyttää ihmisen niin kovasti, että se tarvitsee sen jälkeen unta.

Mulla itselläni on ihan diagnoosikin tuohon ja se on sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen kirjoitellut siitä useita kertoja ja surrut miten se rajoittaa elämääni ja etenkin yrittäjyyttäni aika tavalla. Mä en mm. sen takia voi käydä juurikaan missään messuilla tai myyjäisissä esittelemässä mun upeita tuotteita, en voi osallistua ihanille yrittäjyyskursseille tai -luennoille, en pysty osallistumaan lasten vanhempainiltoihin jne. Tuosta listasta saa jo aika hyvän kuvan, että ongelma rajoittaa itse asiassa aika tavalla. Kukapa nyt haluisi olla yrittäjä ja valmistaa ihania tuotteita joita ei voi esitellä missään? Tai olla äiti joka ei voi osallistua lastensa tapahtumiin?

Jep. No, tätä tilaa tai sairauttahan ei itse saa valita eikä tätä kukaan itsellensä varmasti toivo. Mulla tällainen kuitenkin on ja siksi saatan ulospäin näyttää joltakin erakolta! Mua tää vaivaa suuresti, sillä et varmaan usko jos tähän päälle kerron, että oon ihan älyttömän sosiaalinen ihminen, tuun toimeen aivan kaikenlaisten ihmisten kanssa, kaiken ikäisten ja tykkään olla ihmisen seurassa, ja jutella ihmisten kanssa! Kyllä! Näin se on! Nyt sä mietit varmaan, että eikö asiaa sitten vois jollakin tavalla ”ylittää”? Joo, vois varmaan, esim. aika monet ottavat rauhoittavia lääkkeitä tällaiseen vaivaan. Minä en halua itteäni huumeeksi luokiteltavilla lääkkeillä lääkitä vaan koitan ennemmin kärsiä ja elää sen kanssa mikä oon.

Nyt tunnen jo rajani, enkä lupaudu edes mihinkään hyväntekeväisyystapahtumaan emännöimään niin kuin nuorempana tuli usein tehtyä ja jäätyä pois, kun viime metreillä ei pystynytkään menemään kovasta halusta huolimatta! Silloin en vielä tiennyt, että mulla tällainen vaiva on ja lupasinkin lähes viikottain mukaan johonkin jonka aina peruin 5min. ennen alkua. Se oli aika kurjaa, varmasti myös niiden mielestä, jotka odottivat mua paikalle, mutta etenkin mun mielestä, koska olisin niin kovin halunnut mennä enkä silloin vielä ymmärtänyt miksi aina käy niin etten pystykään?

Mullahan tulee ihan fyysiset oireet tuosta. Sellaset on aika normikauraa, että 3-7 päivää ennen h-hetkeä alkaa sattua pää ja vatsa (näistä samoista kivuista mua on tutkittu lapsesta asti löytämättä syytä!!), 1 yö ennen saattaa nousta kuumekin, sitten on rinnan puristusta, hengen ahdistusta, vapinaa jne. Ei kivoja oireita ollenkaan. Nyt niitä on ollut vähemmän, kun olen vuosia sitten saanut tän diagnoosin ja aloin ymmärtämään, että en vaan voi mennä vaikka kuinka kovin tekis mieli.

Jossakin yrittäjyyteni alkuvaiheessa tsemppasin itseni niin, että kävin noin yksissä myyjäisissä tai tapahtumassa per vuosi ja kärsin ne 1-2 viikon oireet ennen ja jälkeen, koska halusin niin kovin, että mun tuotteet saa näkyvyyttä! Sitten tuli mun vimppa tapahtuma jonne lupauduin, autotapahtuma jonka oli kävijäodote n. 20 000. Sain pari tuntia ennen lähtöä niin pahan paniikkikohtauksen, että jouduin lääkärille ja oireet olivat täsmälleen samat kuin sydänkohtauksessa, jopa naamastakin toinen puoli roikkui ja näytti halvaantuneelta. Tuon tapahtuman jälkeen en ole enää edes yrittänyt käydä siinä yhdessäkään tapahtumassa per vuosi 🙁

Nuo liittyy siis tapahtumiin. Mutta ihan arjessakin tää sairaus vaikeuttaa jonkun verran mun elämää. Se mitä mä en sillon muutamia vuosia sitten vielä tiennyt, kun mulle ei ollut laitettu tätä diagnoosia, niin se, että kaikkia hälinä ja häiriö aiheuttaa hirmuista väsymystä. Aikaisemminhan mulla saattoi olla vaikka kaupassakäynti ja joku tapaaminen samana päivänä ja sitten ihmettelin kotona miksen saa mitään kotitöitä tehtyä, hermo on kireellä, oon stressaantunut ja purin sitä kiukkuiluna lapsiin, tavarat saattoivat lennellä, ovet paukkua ja olo oli todella pahantuulinen ja kireä. Nyt olen sen verran tullut sinuiksi itseni kanssa, että tiedän esim, että jos mulla on tänään lehtihaastattelu, vaikka vain puhelimessa, niin tänään en mene kauppaan enkä tee kotitöitä, vaan stressaavan tilanteen jälkeen menen hetkeksi nukkumaan.

Aikaisemmin mulla ei ole ollut käytössä niin kätevää työkalua kuin Google kalenteri, mutta otin sen käyttöön silloin kun mulle näitä diagnooseja lyötiin ja yksi oli ADD eli tarkkaamattomuushäiriö. Se tarkoittaa, että jos mulle sanoo esim. kolme eri asiaa perä jälkeen niin mun mieleeni jää vain yksi. Mulla tuli aiemmin paljon tapaamisten ja puheluiden unohteluita, ja myös näitä päällekkäin sovittuja juttuja, esim. saatoin sopia hammaslääkärin ja sossukäynnin samalle päivälle ja sitten olo oli hirveä. Ens alkuun oli hankalaa laittaa kalenteriin ylös aivan kaikki, siis aivan kaikki ja sovitella niitä pitkin viikkoa niin ettei esim. lääkärin soitto ja paketin postitus osu samalle päivälle. Nyt se sujuu jo rutiinilla ja mun kalenterissa onkin ylhäällä mitä hassumpia juttuja, mutta itselleni ne on tärkeitä jotta arki täällä kotona sujuisi mahdollisimman seesteisesti.

Onneksi mun mieheni on aika paljon samanlainen vaikkei hänelle olekaan laitettu mitään sosiaaliseen rajoittuvuuteen liittyvää diagnoosia, mutta hän ymmärtää hyvin miten kaupassa käynti väsyttää niin kovin, että on mentävä sen jälkeen nukkumaan ja hän itsekin väsähtää ihmisten ilmoilla olemisesta nollaa aivot nukkumalla pienet päikkärit! Sellaista on siis sosiaalinen rajoittuneisuus. Onko sulla jotakin elämää merkittävästi rajoittavia juttuja joista haluaist kertoa?