Kohu siellä, kohu täällä
Viime aikoina olen seurannut sivusta useita julkisia kohuja, joissa yksittäinen ihminen tai organisaatio joutuu valtavan huomion ja arvostelun kohteeksi. Usein keskustelu ei jää faktoihin tai virheiden korjaamiseen, vaan muuttuu nopeasti lynkkaukseksi, jossa empatia katoaa kokonaan, etenkin somessa.
Haluan jakaa oman kokemukseni, en syyttääkseni ketään, vaan muistuttaakseni siitä, että näillä asioilla on todellisia, pitkäkestoisia seurauksia oikeille ihmisille.
Meidän yrityksemme oli kohun keskellä noin puolitoista vuotta sitten. Yksittäinen blogikirjoitus nosti esiin asioita, joita alettiin käsitellä sosiaalisessa mediassa ja muualla kovin sanoin ja osin virheellisin tiedoin. Keskustelu lähti nopeasti käsistä. Rakentava palaute, kehittäminen ja virheiden korjaaminen jäivät taka-alalle, ja tilalle tuli julkinen tuomitseminen ja lynkkaaminen.
Seuraukset olivat raskaat. Menetimme merkittävästi liikevaihtoa, ja sen suorana seurauksena menetimme työpaikkoja Perniössä. Se tuntuu erityisen kohtuuttomalta alueella, jossa työpaikat ovat muutenkin vähentyneet ja vähenevät edelleen. Tämä ei koskettanut vain yritystä, vaan myös työntekijöitä, perheitä ja koko yhteisöä.
Mutta taloudelliset menetykset olivat vain osa kokonaisuutta. Kohu vaikutti syvästi myös ihmisiin. Työntekijöihin, heidän jaksamiseensa ja terveyteensä. Perheeseeni. Itse sain kokoaikaisesti päällä olevat rytmihäiriöt, joihin syön edelleen lääkettä. Tytär sairastui vyöruusuun ja kärsi ahdistuksesta sekä masennuksesta.
Yritys lamaantui ja rampautui kuukausiksi. Kun tuo lamaannus alkoi väistyä, oma kehoni alkoi oireilla uudella tavalla. Pitkäkestoinen vapina, jonka taustalla on traumaperäinen stressireaktio. Kehoni on jäänyt elämään jatkuvassa uhan ja turvattomuuden tilassa pitkään jatkuneen julkisen myllytyksen seurauksena.
Tänä päivänä olen käytännössä työkyvytön tämän oireilun vuoksi. Yksikin negatiivinen kommentti voi laukaista vapinan päiviksi. Tapaaminen etänä työntekijöiden kanssa laukaisee sen. Kiireinen päivä töissä laukaisee sen. Liian jännittävä tv-ohjelma laukaisee sen. En pysty nukkumaan ilman lääkitystä. En pysty olemaan autossa, koska hermostoni reagoi ja tärinä jatkuu pitkälle seuraavaan yöhön.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja hermoston jatkuva ylikuormitus ovat olleet niin voimakkaita, etten ole aiemmin pystynyt aloittamaan terapiaa, vaikka olisin halunnut ja vaikka se olisi ollut tarpeen. Vasta nyt, pitkän ajan jälkeen, olen saanut kerättyä sen verran voimia, että aloitan etäterapian tammikuussa.
Olen joutunut vähentämään työtäni rajusti. En pysty olemaan somessa normaalisti, vaikka se on yritykselle elintärkeä myyntikanava. En aina pysty olemaan lastenlasteni kanssa, koska olen niin lääkitty. Ja tästä on kulunut jo puolitoista vuotta.
Haluan sanoa tämän selvästi. Meidän toiminnassamme oli puutteita, ja vastuu niistä on meillä. Kyse ei kuitenkaan ollut tahallisesta toiminnasta. Yrityksen kasvaessa kaikkea viestintää ei saatu pidettyä ajan tasalla, eikä se täyttänyt kaikilta osin niitä vaatimuksia, joita olisi pitänyt. Tämä oli virhe, ja olemme tunnistaneet sen.
Se, mitä seurasi, ei päättynyt kohun hiipumiseen, vaan vaikutukset näkyvät yhä ihmisissä, terveydessä ja työkyvyssä. Siksi pyydän empatiaa, kun luette asioita somessa.
Kun seuraavan kerran näet kohun, pysähdy hetkeksi. Kysy itseltäsi, tiedätkö koko tarinan. Kysy, mitä seurauksia kommenteillasi voi olla. Kysy myös, oletko itse koskaan tehnyt virheitä. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kukaan ei ole myöskään täysin virheetön. Miltä tämä tuntuisi omalla kohdallasi, jos itse joutuisit joskus myrkyn silmään?
Kritiikki ja vastuu kuuluvat yhteiskuntaan, ja virheistä pitää voida puhua. Mutta lynkkaus ei rakenna mitään. Se jättää jälkiä ihmisiin, perheisiin ja työyhteisöihin tavalla, jota ei voi välttämättä korjata, vaikka kohu joskus unohtuukin.
Siksi toivon, että valitsemme mieluummin empatian, vaikka olisi helpompi lähteä mukaan julkiseen lynkkausporukkaan. Koitetaan muistaa, että sanoilla voi olla suuri vaikutus, niillä voi pahimmillaan viedä ihmiseltä terveyden, työn ja elämän perustan.
Virheitä tapahtuu.
Mutta onko meistä kukaan niin virheetön, etteikö voisi joskus itsekin joutua tilanteeseen, jossa julkinen lynkkaus lähtee hallitsemattomasti leviämään?
Yksi vastaus