Moikka moi ihana lukijani ja tervetuloa kanssani extempore road tripillemme Länsirannikon kautta Pohjanmaalle ja samalla tutustumaan hieman sukuni mielenkiintoiseen historiaan.
Jos olet vanha lukija, niin tiedätkin jo, että meillä on tapana tehdä joskus asioita täysin hetken mielijohteesta, ja niin nytkin 😁
Autoillen Länsirannikkoa pitkin, Rauma, Pori, Noormarkku, Vöyri
Päivä 1.
Starttasimme Rauman kohdilta kasitietä, suuntana Pori ja sitä kautta Noormarkkuun. Ajatuksena oli vain käväistä Ahlströmin ruukissa syömässä, mutta menu ei innostanut, jotenka päätimme jatkaa matkaamme eteenpäin ilman sen ihmeempää määränpäätä.
Suuntasimme auton nokan kohti kasitietä pohjoiseen ja sitä pitkin Vaasaan asti. Vaasasta kohti Oravaista. Sattumalta pysähdyimme erään kioskin parkkipaikalle ajatuksena ostaa jätskit ja käydä veskissä. Samalla huomasimme suuret opastekyltit, joita uteliaana lähdimme tutkimaan. Kävi ilmi, että paikalla on käyty Oravaisten taistelu.
Oravaisten taistelu
Oravaisten taistelu oli Suomen sodan (1808-1809) ratkaiseva yhteenotto, joka käytiin 14. syyskuuta 1808 Oravaisten kylässä Pohjanmaalla. Ruotsalaiset puolustautuivat strategisesti edullisella paikalla, mutta kärsivät tappion venäläisille. Taistelu oli verinen ja sen seurauksena Ruotsi menetti lopulta Suomen.
Oravaisten taistelu oli osa laajempaa Suomen sotaa, jossa Ruotsi ja Venäjä ottivat yhteen alueesta. Ruotsin joukot olivat pienemmät kuin venäläisten, mutta heidän asemansa oli vahva. Taistelu oli kiivas, mutta vaikka ruotsalaiset puolustautuivat urhoollisesti, he joutuivat perääntymään ja kärsimään tappion. Oravaisten taistelu merkitsi käännekohtaa sodassa ja lopulta johti Ruotsin vallan menetykseen Suomessa.
Taistelun infotaulun lisäksi paikalla oli jonkin näköinen kivipolku. Lähemmin siihen tutustuttuamme huomasimme sen olevan Oravaisten kivipuiston.
Oravaisten kivipuisto
Koska olemme molemmat kiinnostuneita kivistä, maapallon synnystä, vulkaanisesta aktiviteetista maapallolla, meteoriiteistä ja kaivostoiminnasta, niin tämä kivipuisto tuntui täydelliseltä yllätykseltä matkamme varrella!
Oravaisten kivipuistossa on yli 100 eri kivilajia ympäri Suomea. Vanhin esillä oleva kivilaji on 3500 miljoonaa vuotta vanha gneissi Pudasjärveltä ja se on samalla myös koko EU:n vanhin kivilaji!
Lappajärvelle pudonneen meteoriitin synnyttämä kivilaji taas on 77 miljoonaa vuotta vanha ja se on näyttelyn nuorin kivilaji. Lappajärvi muuten sattui matkamme vimppana päivänä reitillemme, siitä lisää jutun loppupuolella.
Näiden nähtävyyksien lisäksi saimme poseerata myös, kenenkäs muun, kuin Vöyrin oman KAJ:n kyltin edessä! No sehän on melkein kuin olisi tavannut itse bändin 😂
Pietarsaari, Kokkola
Oravaisilta matka jatkui Pietarsaaren vanhan kaupungin läpi kohti Kokkolaa. Pietarsaaressa pysähdyimme vanhaan satamaan nappaamaan pari kuvaa ja jatkoimme matkaa saaristotietä numero 7494.
Pietarsaaren satama sijaitsi täällä 1800-luvun puoleenväliin saakka ja kaupungille tärkeän merenkulun johdosta alueella kuhisi toimijoita. Tänä päivänä Vanha satama ja siellä sijaitseva hiekkaranta, kaunis metsä ja huvivenesataman on suosittu virkistysalue, joka punaisiksi maalattujen venevajojen lomassa huokuu historiaa. Lähde: Gamla Hamn i Jakobstad.
Kokkolasta napattiin hotellihuone ja saimmekin viimeisen vapaan huoneen Sokos Hotelli Kaarlesta torin laidalta.
Torilla oli menossa joku metallimusiikin konsertti, mutta onneksi se loppui kello 23 ja onneksi meillä oli myös korvatulpatkin mukana!
Kokkola on tunnettu Tankar majakastaan ja hotellin sisustuksessa tämä näkyi monissa yksityiskohdissa.
Huoneessamme ei ollut ilmastointia, mutta ystävällinen asiakaspalvelija respasta toi huoneeseen pylvästuulettimen, joka oli ladattu kylmäkalleilla. Se pitikin huoneen sopivana mukavasti ja nukuimme oikein hyvät unet.
Päivä 2.
Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa, lähdimme aamulla Kokkolasta kohti pohjoista. Suuntasimme yhdelle Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista Vattajanniemelle.
Kokkolan Vattajanniemi ja Lahdenkroopin uimaranta
Visit Kokkolan sivuilla kerrotaan, että ”Vattajan dyynialue on maisemallisesti merkittävä koko Euroopan mittapuulla. Alue on Euroopan havumetsävyöhykkeen suurin dyyniranta, joka on myös yksi Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista, yli 15 kilometriä.”
Paikka, jonka valitsimme kohteeksemme, oli Lahdenkroopin uimaranta, jonne johti pieni metsätieä, jonka lopussa häämötti näkötorni ja alkava dyynialuea.
Suomi on kaunis maa matkailla ja jos poikkeaa rohkeasti valtateiltä pikkuteille meren suuntaan, voi löytää timantteja, kuten tämä upea dyynialue!
Suomen dyynit ovat tuulen kasaamia hiekkakinoksia. Näkyvimpiä dyynejä on rannikkoseuduilla, mutta myös sisämaassa on monia vaikeasti havaittavia kasvillisuuden peittämiä niin sanottuja ”kuolleita” dyynejä. Tunnetuimmat Suomen dyynit lienevät rannikon Yyterin ja Kalajoen hiekkadyynit.
Vanhimmat sisämaan dyynit ovat peräisin mannerjäätikön sulamisvaiheelta, nuorimmat ovat syntyneet merenrannoille. Suomen länsirannikon hiekkadyynit ovat syntyneet pääasiassa kahdella tavalla: mannerjäätikön sulamisvaiheessa ja myöhemmin merenrannoilla tuulen kuljettaessa ja kasatessa hiekkaa.
Kun mannerjäätikkö suli, syntyi suuria määriä hiekkaa ja soraa, jotka virtasivat joissa kohti rannikkoa. Tuuli kuljetti ja kasasi tätä materiaalia muodostaen sisämaassa sijaitsevia dyynialueita. Esimerkiksi Rokuanvaaran dyynialue syntyi tällä tavalla noin 8 500–9 000 vuotta sitten.
Myöhemmin, kun maankohoaminen muutti rannikkoa, tuuli alkoi kasata hiekkaa rannoilla muodostaen uusia dyynialueita. Rantojen hiekka on peräisin mannerjään sulamisesta ja rannikolle huuhtoutuneesta aineksesta. Tuuli on pääasiallinen tekijä, joka kuljettaa ja kasaa hiekkaa muodostaen dyynejä.
Jos katsoo karttaa oikein tarkkaan, huomaa, että länsirannikolla on dyynialueita toisensa perään, eli jos Yyterin ja Kalajoen ruuhkaisat dyynirannat eivät innosta, kannattaa suunnata vähemmän tunnetuille dyynirannoille nauttimaan tästä lähes silmänkantamattomiin ulottuvasta kauneudesta!
Vattajanniemen jälkeen suuntasimme takaisin kasitielle ja kohti Kalajokea. Ennen kasitietä pysähdyimme Lohtajalla, jossa näimme muistomerkkejä ja mielenkiintoisia kylttejä.
Meillä Suomessa sodan merkit ja muistot ovat näkyvillä kaikkialla. Erään kerran, kun serkkuni Australiasta vieraili täällä meillä Suomessa, ja puhuimme viimeaikaisesta tilanteesta itäsen naapurimme kanssa sekä aiemmista sodista, hän totesi, että heillä Australiassa ei koskaan puhuta sodasta, eikä heillä ole mitään sotahistoriaan liittyvi muistoja tai muistomerkkejä ja, että sodasta puhuminen ahdistaa häntä.
Täällä meillä taas lähes jokaisen itseni ikäisen mummot ja papat ovat kokeneet sodan ja jokaisen suvussa on sodassa menetettyjä, joita muistellaan. Sodan muistomerkkejä löytyy lähes jokaisesta kunnasta, etenkin länsi-,etelä- ja itärajan tuntumassa. Tälläkin matkalla, kun pysähdyimme erääseen piskuiseen kylään syömään, niin pienen paikallisen ruokapaikkamme parkkipaikan toisella puolella oli kaksi tykkiä sekä iso kivipaasi muistomerkkinä sodassa menetettyjen ihmishenkien muistoksi.
Suomen sotahistorian pitkäaikaisena piirteenä oli kuuluminen Ruotsin valtakuntaan keskiajalta vuoteen 1809 asti. Tämän vuoksi Suomi oli usein Ruotsin ja venäläisten valtioiden (Novgorodin, Moskovan ja keisarillisen Venäjän) välisten sotien taistelutantereena tai sodankäynnin tukialueena. Toisaalta suomalaisia taisteli Ruotsin armeijassa myös Baltiassa ja mannermaalla käydyissä sodissa.
Vuosina 1809–1917 Suomen suuriruhtinaskunnan sotahistoria oli luonnollisesti sidoksissa Venäjän keisarikuntaan. Venäjän vallan aika oli Suomen kannalta yksi historian rauhallisimmista kausista (vain Oolannin sota kosketti Suomen aluetta), mutta jonkin verran suomalaisia vapaaehtoisjoukkoja tai upseereita taisteli Venäjän lipun alla Manner-Euroopassa ja Aasiassa. Itsenäisyyden ajalla Suomessa on käyty sisällissota ja sen jälkimainingeissa lähialueiden heimosodat, minkä lisäksi maa on käynyt kolme erillistä sotaa toisen maailmansodan yhteydessä 1939–1945. Lähde: Wikipedia.
Lohtaja
Sota kosketti kaikkia.
Siviiliväestön menetykset
Suomen sodan aikana Lohtajan siviiliväestö kärsi raskaasti, erityisesti kulkutautien ja nälän vuoksi. Kuolleisuus oli suurempi kuin myöhempien nälkävuosien aikana. Armeijan huolto oli heikkoa, ja paikallisilta otettiin väkisin ruokaa, polttopuuta ja tavaraa ilman korvausta. Rannikkokylät kärsivät eniten, mutta myöhemmin osa menetyksistä saatettiin korvata.
Pohjanmaan rykmentti Lohtajalla
Lohtaja toimi Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin komppanian keskuksena Ruotsin vallan aikaan. Komppaniaan kuului 150 miestä ja se oli osa ruotuarmeijaa. Sotilaat asuivat paikallisissa torpissa, ja alueella oli sotilaskoulutusta.
Lohtajan puuäijä on lajissaan maailman suurin. Se tunnetaan varsinkin Sakari Topeliuksen sadusta Vaivaisukko (Lukemisia lapsille I). Ukon on veistänyt Juho Koski vuonna 1825. Puiset vaivaisukot ovat suomalaisten kirkkojen erikoisuus. Keppiin nojaavat ukot ovat edustaneet oman aikansa köyhäinapua.
Vaivaisukkojen esihistoria on jäljitettävissä aina keskiajalle saakka, jolloin rahaa köyhien ja vaivaisten auttamiseksi kerättiin uhritukkien avulla. Kuningatar Kristiinan (1626–1689) kehotuksesta uhritukkeja asetettiin Ruotsi-Suomen julkisiin tiloihin.
Vaivaisukkoja alettiin veistää Suomen sodan jälkeen 1800-luvun alkupuolella. Mallina toimivat sodassa raajansa menettäneet sotainvalidit, joista moni joutui oikeassa elämässä turvautumaan köyhäinhoidon apuun.
Puusta veistetyt ukot ovat olemukseltaan yhdenmukaisia. Ukot nojaavat keppiin, joka sijaitsee samalla puolen kuin puuttuva jalka. Oikea käsi on valmiina vastaanottamaan almun. Ukon yläpuolella olevassa taulussa on yleensä kehotusteksti, kuten ”Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle”. Useimmiten raha-aukolla varustettu puupatsas sijoitettiin kirkon tai kellotapulin seinään. Lähde: Maaseudun Tulevaisuus.
Lohtajan kotiseutumuseo
Lohtajan kirkon vieressä sijaitsee Lohtajan kotiseutumuseo.
Museomäen vanhin rakennus on hirsiaitta vuodelta 1698. Museopihassa on lisäksi niittylato, sauna, hirsiaitta, tuulimylly, torppa sekä ilmatorjuntatykki.
Kalajoki, Oulu
Olen Kalajoen hiekkasärkillä käynyt viimeksi 90-luvulla, ja voi pojat! Kyllä paikka on muuttunut. Se oli ihan kuin jostakin Ameriikan elokuvasta oleva markkina-humputteu alue, oli kipsaa, huoltikkaa, vuokraamoa, sitä, tätä ja tota, ja tietty ihmisiä ja autoja niin, ettei paikkaa voi minään luontokokemuksena todellakaan enää pitää. Niinpä teimme nopean uukkarin ja jatkoimme matkaa!
Jostakin syystä lähdimme ajelemaan Kalajoen joen mukaisesti ja päädyimme Etelänkyläntien paikkeilla olevalle kalastuspaikalle, jossa oli hassu pikku ”mökki” sekä kutsuva kävelysilta, joten pysähdyimme.
Suomalaisilla paikannimillä on usein joku historiaansa liittyvä merkitys, joten ei liene ihme, että Kalajoesta on aikoinaan pyydetty paljon kalaa, muun muassa lohta.
Kalajoella on pitkä historia kalastuksessa. Joesta on pyydetty mm. lohta 1500-luvulta aina vuoteen 1890 asti. Sittemmin 1930-luvulla pyynti siirtyi Kallan vesille, missä lohenpyynti jatkuu ja voi edelleen hyvin. Lähde: Kalasta kalajoella.
Perämereen laskevia jokia yhdistää usein niiden kivikkoisuus, joka on peruja Jääkaudesta ja sen mukanaan kuljettamista siirtolohkareista ja kivistä.
Joelta palasimme hieman takaisinpäin, sillä olin ohi ajaessamme huomannut Iso-Pahkalan keramiikkapajan ja, koska täällä Laitilan suunnalla Tomi Iso-Pahkalan metalliset komeat majakat ovat ”iso juttu”, päätimme käväistä katsomassa liittyykö keramiikkapaja näihin majakoihin jotenkin.
Liittyihän se. Myös keramiikkapajalla oli näitä komeita metallisia majakoita nähtävillä, ja ostettavissa oli myös keraamisia versioita majakoista. Tällä kertaa emme ostaneet mitään, sillä juuri sitä majakkamukia, jota himoitsin, ei ollut kuin yksi kappale, enkä viitsinyt ostaa parintonta meille, joten pysähdymme shoppailemaan ensi kerralla sitten!
Kalajoelta matka jatkui Raahen kautta pikkuteitä Lumijoen lävitse Ouluun ja Oulusta otimme jälleen hotellin. Tämä oli Sokos Hotel Arina ja valitettavasti tämä oli kyllä huonoin hotellikokemus pitkään aikaan. Vaikka varmistimme puhelimitse, että huoneessa on huonekohtainen säädettävä ilmastointi, ei se joko pitänyt paikkaansa, tai toiminut.
Vaikka säädimme sen viileämmälle, ja säätimen mukaan niin myös tapahtui, myös viileämpää ilmaa alkoi tulla ilmaritilästä, mutta yöllä heräsimme peitot ja lakanat hiestä märkinä ja huoneen lämpötila oli noussut 25:teen. Sängyt olivat myös epäergonomiset ja hikoilun lisäksi heräsin kahdesti niin kovaan selkäsärkyyn, että jouduin molemmilla kerroilla ottamaan särkylääkettä.
Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja huone sekä itse hotelli olivat erittäin siistit. Hotellin parkkihalli taas oli todella ahdas ja vähän isommalla autolla sinne ei olisi mahtunutkaan.
Onneksi hotellin ohessa olleen ravintola Frans & Camillen ruoka ja palvelu kuitenkin olivat erinomaista. Tällä reissulla olemme myös maistelleet mitä raikkaampia mocktaileja, eli alkoholittomia coctaileja.
Frans & Camillessa söimme myös yhdet elämämme parhaimmista pihveistä! Alla kuvia herkullisesta illallisestamme:
Alunperin olimme illalla ajatelleet, että tutustumme seuraavana päivänä Ouluun vähän paremmin ja otamme saman huoneen toiseksikin yöksi, mutta yö hotellissa edellä mainituista syistä oli niin tuskallinen, että halusimme vain pois koko Oulusta mahdollisimman nopeasti. Pahoittelut Oulu! Sinulla olisi varmasti ollut meille paljon näytettävää.
Oulusta matka suuntasi takaisin alaspäin, sillä työt odottivat jo alkavalla viikolla, eikä meillä ollut halua alkaa etäilemään lomareissulla, joten nokka kohti kotia siis!
Otimme väyläksi tien E75, joka vei meidät Uljuan tekojärven ohi.
Uljuan on tekojärvi, jonka pinta-ala on 28 km² ja, josta patoja on 8,5 km ja rantaviivaa 47 km. Padon päässä luki nimi Vattenfall.
? Hmm. Eikös se ole ruotsalainen? Piti ihan Googlata.
Vattenfall on pääosin Ruotsin valtion omistama yhtiö, jonka omistajapohjaan kuuluu myös Fortum noin 22 %:lla.
En löytänyt tähän hätään aivan uusimpia tietoja veronmaksuun liittyen, mutta vuoden 2013 uutisessa ainakin kerrottiin, että: ”Kilpailijoilla hurjat veroerot.
Fortum 91 miljoonaa euroa, Vattenfall 19 miljoonaa euroa.”
Eli tässä tavallaan konkretisoituu omankin yritykseni yksi tärkeimmistä arvoista, eli se, että yrityksemme pysyy suomalaisessa omistuksessa ja maksamme kaikki veromme Suomeen. Toki tapaus Vattenfall ei nyt suoraan ole verrannollinen kosmetiikkayrityksiin, mutta tässä hieman nippelitietoa asiaan:
Monikansallisten yritysten verotukseen vaikuttaa konsernin sisäisten toimintojen järjestely. Tytäryhtiöiden väliset sisäiset järjestelyt voivat vaikuttaa siihen, mihin maahan tuloja kohdistetaan ja missä veroa maksetaan.
On täysin mahdollista, että Vattenfallin kaltaiset monikansalliset yritykset käyttävät verosuunnittelua optimoidakseen verotaakkaansa globaalilla tasolla.
Tämä on yritysten tekemää laillista verosuunnittelua ja usein näissä Suomi jää häviölle suhteellisen korkean verotuksensa vuoksi. Joskus sitä miettiikin, että voisiko pienemmällä veroprosentilla saavuttaa suurempaa veromäärää, kun veronmaksun volyymit kohdistuisi Suomeen?
Tarkasteltaessa Vattenfallin Suomen-toimintojen tulosta vuodelta 2013 (liikevaihto 755 milj. euroa, tulos 2,4 milj. euroa), on kuitenkin vaikea sanoa varmasti, onko kyse verosuunnittelusta vai vain siitä, että Suomen-yksikön liiketoiminta on ollut kyseisenä vuonna vähäisempää tai vähemmän kannattavaa kuin esimerkiksi Vattenfallin muissa toimintamaissa. Myös siirtohinnat ja muut sisäiset järjestelyt vaikuttavat suoraan siihen, millaiseksi tulos muodostuu.
Vaikka Suomi on saattanut kokea korkeamman verotuksensa vuoksi menetyksiä verosuunnittelun vuoksi, Vattenfallin tapauksessa maksetun yhteisöveron määrä on suhteessa sen Suomen-yksikön tuloihin ja kannattavuuteen. On mahdollista, että verosuunnittelu on osaltaan vaikuttanut siihen, miten tulos on jakautunut eri maiden välillä, mutta lopullinen veron määrä maksetaan aina senhetkisen ilmoitetun tuloksen mukaan.
Itse ainakin maallikkona mietin, että Suomessa pidetty yritys on meille kansana hyödyllisempi, kuin ulkomaille myyty yritys.
Matkamme jatkui tietä E75 pitkin, kun silmiimme osui kyltti: ”Suomen keskipiste”. No, pitihän sitäin pysähtyä katsomaan!
Matkamme jatkuessa alkoi nälkä korventaa vatsaa ja pysähdyimme Toholammille syömään paikalliseen kebab-ravintolaan. Juuri tämän ravintolan parkkipaikalla oli toisella reunalla jälleen muistutus maamme monista sodista ja sen aiheuttamista menetyksistä.
Nämä lukuisat muistomerkit ja parhaillaan päällä oleva epävarma tilanne rauhan jatkuvuudesta maassamme saa minut surulliseksi. Samaan aikaan koen, että nyt, jos koskaan, meidän kaikkien tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Olla yhteinäinen Suomi ja toimia kansana, sekä yrittäjinä yhdessä. Jokainen veroeuro, työpaikka, houkuttelevuustekijä, lisäävät maamme, ja siten jokaisen meistä, mahdollisuuksia ylläpitää rauhaa maassamme tai mahdollisen pahimman sattuessa, mahdollisuuksiamme selvitä siitä.
Olen oman yritykseni osalta pitänyt kunnia-asiana saada maksaa veroja Suomeen. Olen itse henkilökohtaisesti, sekä lasteni kanssa saaneet aikoinaan niin paljon tukea, joka on mahdollistettu verorahoilla, että koen ihan velvollisuudekseni antaa takaisin niin paljon kuin pystyn. Siksi olemme yrityksenä olleet mukanan monenlaisissa hyväntekeväsyystempauksissa, joista suurin oli oman nuorisotyöntekijän palkkaaminen vuodeksi Perniöön yksityisillä varoilla, kun Perniössä oli tapahtunut nuorten draagisia menehtymisiä.
Nuorisotyön kustannus oli muistaakseni yli 55 000 euroa, josta yritykseni maksoi reilusti yli puolet. Mukaan lähti monia paikallisia yrityksiä, jotka jakoivat huolen alueemme nuorten voinnista. Projektiin lahjoitettujen varojen avulla saimme jalkautuvan nuorisotyöntekijän Perniöön.
Myös rehellinen ja kiertämätön verojen maksu on osa tätä takaisin antamista.
Harmillisesti yritykseni tekemän virheen vuoksi vuoden 2024 yhteisöveromme Suomeen on tasan 0 euroa, sillä yrityksemme teki ensimmäisen tappiollisen vuotensa koko sen 8-vuotisen olemassaolon aikana. Tämä harmittaa suuresti ja aiomme oppia siitä sekä pyrkiä huolehtimaan, että tulevina vuosina yrityksemme kannattelee veronmaksullaan Suomea, kuten aiempinakin vuosina.
Aiempina vuosina olemme maksaneet yhteisöveroja Suomeen seuraavasti:
- 2024: 0 euroa. Yrityksen tulos ennen veroja oli tappiollinen.
- 2023: Noin 110 000 euroa (tulos ennen veroja 549 900 euroa).
- 2022: Noin 41 000 euroa (tulos ennen veroja 204 900 euroa).
- 2021: Noin 124 000 euroa (tulos ennen veroja 618 200 euroa).
- 2020: Noin 44 000 euroa (tulos ennen veroja 220 900 euroa).
- 2019: Noin 20 000 euroa (tulos ennen veroja 102 000 euroa).
Verot on laskettu 20 % yhteisöverokannan mukaisesti tilinpäätöstietojen perusteella.
Mutta jatketaanpa road tripiämme!
Härmä!
Seuraava kohteemme oli Härmä!
Härmä on legendaarinen puukkojunkkareiden ja Etelä-Pohjanmaan kansanperinteiden tyyssija, joka tunnetaan erityisesti perinteisistä puukkotappeluistaan ja vahvasta identiteetistään. Nykyään Härmä on matkailijoille tuttu paitsi historiastaan, myös tunnetusta PowerPark-huvipuistosta ja monipuolisista tapahtumistaan.
Härmä ja härmäläisyys ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, sillä vaikka sukupuussani on niin menetetyn Karjalan suurten sukujen evakkoja kuin Euroopan tunnetuimpia aatelissukujakin, niin härmäläisyys istuu minussa syvimmällä.
Muorini, eli äitini äiti, oli härmäläistä sukua ja Härmän ensimmäinen raivaaja, Heikki Härmä on 12. isoisäni!
Tietynlainen uudisraivaajan hulluuden-rohkeus, periksiantamattomuus ja eteenpäin puskeminen, vaikka läpi harmaan kiven, ovat varmasti tätä härmäläisen veren peruja. Ylpeydellä olenkin härmäläinen ja omanlaiseni minä!
Monet Härmän kylien nimet ovat sukupuustani. Piri, Eko, Naarasluoma, Takaluoma, Kivihuhta, Perämäki, Kangas, Hakola, jne 🩵
En ole vuosiin jaksanut päivittää ajantasalle tätä sukupuuta, mutta siitä saa hieman osviittaa ja Genistä löytyy sitten osaavampien päivittämä, ajantasaisempi versio.
Alahärmässä sijaitsi Muorin koti. Kangas, Perämäki, Kivihuhta, Lehtimäki, nämä olivat tuttuja nimiä lapsuudestani, kun Muori jutteli paikannimistä ja siellä asuvista suvuista ja ihmisistä. Lapsena en toki ymmärtänyt niiden merkitystä, mutta nyt vanhempana tiedän, että ne olivat kaikki hänen sukuaan. Minun sukuani. Ja olimme asuneet niillä sijoilla jo satoja vuosia.
Ajoimme tuttua tietä numero 19, josta kurvasimme ensin lapsuuteni tutulle hiekkakuopalle, joka silloin oli vielä yksityinen ja siellä uiminen oli kielletty. Nyt siellä näytti olevan yleinen uimaranta ja uimareita, joten en voinut kuvata kuin sinne, missä ei näkynyt ihmisiä.
Meidän aikana vastarannalla oli jokin itsekyhätty hyppyteline, josta hypimme serkkuni kanssa uimaan.
Matka mökiltä hiekkakuopalle, tai santakroopille, joka se taisi Muorin murteella olla, oli silloin toodella pitkä. Hädin tuskin jaksoimme pyöräillä sinne, vanhemman serkkuni kyytsätessä minua, sillä mökillä oli vain yksi kunnossa oleva fillari.
Nyt matka oli korkeintaan muutama sata metriä, mutta lapsena kaikki tuntui paljon suuremmalta!
Santakroopin jälkeen ajoimme tien yli mökkitiellemme. Mökkimme vastapäätä asuneen naisen nimi luki edelleen postilaatikossa ja tunnistin hänen navettansa, josta lapsena päästimme vahingossa lehmät karkuteille.
Muorin kotitalo oli paikoillaan, mutta se oli nyt maalattu toisen väriseksi. Sekin näytti pienemmältä kuin lapsena. Itse mökki on kadonnut jo aikoja sitten, mutta luonnon valtaama mökkitie erottui vielä jotenkuten.
Kävin jopa jalkautumassa hieman mökkitien viereiseen metsään katsomaan vieläkö metsässä näkyi joskus siellä olleen rakennuksen kiviset portaat. Ei osunut ainakaan silmiini.
Naapurin tuttu lato oli vielä metsän keskellä. Täällä olimme yhtenä kesänä kesyttäneet variksenpoikasen ja antaneet sille (muistaakseni) maitoa ja leipää. Tänä päivänä en koskaan syöttäisi linnuille leipää, mutta lapsena en toki sen haitoista tiennyt tuon taivaallista.
Pyörimme Härmässä vähän siellä ja täällä verestämässä muistiani, olenhan lapsuuteni kesät viettänyt tuolla. Meillä oli Härmässä ihan omat kaveritkin, sekä tietty sukua, joiden luona vietimme paljon aikaa.
Lapua, Lapuan liike, Kosolan talo ja Vihtori Kosola
Härmässä, kun olimme, niin tuli mieleen etsiä legendaarinen Kosolan talo, joka tunnetaan Lapuan liikkeen synnyinsijana ja sen johtohahmon Vihtori Kosolan kotina. Talo toimii nykyään museona, joka kertoo kiehtovalla tavalla Härmän ja koko Etelä-Pohjanmaan roolista Suomen historian merkittävissä käännekohdissa.
Ja koska Kosolankin nimi on tuttu lapsuudesta Muorini kertomuksista, olen selvittänyt Genin kautta, että olemme sukua myös Kosoloille.
Sukupuissa esimerkiksi ”Four times removed” tarkoittaa, että sinun ja kyseisen serkun välillä on neljä sukupolvea.
Kosolan talon perinneremontointia voi muuten seurata Kosolan talon Facebook-sivulla!
POHJALAISUUDEN PÄÄMAJA LAPUAN SYDÄMESSÄ
Lapuan tunnetuin pohjalaistalo on yli 200-vuotias rakennusperinnön mestariteos. Sillä on värikäs asukashistoria, jossa tiivistyvät Suomen sotahistorian ja Etelä-Pohjanmaan häjykulttuurin väkivaltaiset vaiheet, mutta myös vakuuttavat voimat nuorisoseuraliikkeestä herännäisyyteen.
Talo on toiminut neljän eri suvun kotina, kuuluisana suurmaatilana sekä 24 yrityksen, verstaan ja puodin liiketilana. Täältä on lähdetty sotiin ja seuroihin, vankilaan ja Amerikkaan, mullistuksiin ja eduskuntaan.
Kosolan talo palvelee nykyisin tilausravintolana ja -kahvilana sekä kesäkautena avoimena kahvilana. Järjestämme avoimia teemapäiviä ja sesonkien pitopöytiä. Vuokraamme tiloja myös tapahtumajärjestäjille kulttuuri-, historia- ja musiikkitilaisuuksiin.
Lähde: Kosolan talon esite
Upeaa, että ihmisille on annettu mahdollisuus päästä sisälle taloon tutustumaan sen avainhenkilöiden historiaan sekä talon, että ”pohojalaasuuren” historiaan!
Pohojaalaasuus
Pohjalaisuutta kuvataan usein vahvana, omanarvontuntoisena ja itsepäisenä luonteenpiirteenä.
- Itsenäisyys ja vahva tahto: Pohjanmaalla on perinteisesti korostettu itsenäistä ajattelua ja oman maan puolustamista, mikä näkyi esimerkiksi puukkojunkkareiden toiminnassa ja myöhemmin Lapuan liikkeen kaltaisissa kansanliikkeissä.
- Historian merkitys: Alueen historia, kuten irtolaisuuden ja puukkotappeluiden aika, on jättänyt jälkensä kulttuuriin.
- Työn ja yrittäjyyden kunnioitus: Pohjanmaalla arvostetaan ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Tämä näkyy alueen taloudellisessa kehityksessä ja siinä, että monet paikalliset ovat perustaneet omia yrityksiä.
- Yhteisöllisyys: Vahvan yksilöllisyyden lisäksi pohjalaisuuteen liittyy myös voimakas yhteisöllisyys ja perheiden sekä sukujen merkitys.
Pohjanmaa on historiallisesti ollut vauras alue, mikä näkyi selvästi asutuksessa ja rakennuskannassa. Kaksifooninkiset pohjalaistalot, eli kokonaan kaksikerroksiset talot, ovat tyypillinen esimerkki alueen vauraudesta.
Mitä pohjalaistaloista kerrottiin 1700- ja 1800-luvulla:
Itse kreivi Pietari Brahe kirjoitti vuonna 1639 pohjalaisista, että nämä rakentavat ja pitävät kirkkonsa ja omat yksityiset talonsa kaikkine rakennuksineen mitä parhaassa kunnossa ylittäen siten elämänsä ja asuntojensa puolesta monen seudun aatelistonkin. Lähde: Kosolan talo.
Käsityötaidoilla oli Pohjanmaalla suuri merkitys, ja alueen maine taitavista puusepistään on usein mainittu historian kirjoissa. Tunnethan varmasti vanhat, suuret ja koristeelliset puiset ”könninkellot”, nekin ovat Pohjanmaalta.
Häjyjen aikaan puukot olivat tärkeä osa Alahärmän ja Ylihärmän kulttuuria, ja niiden valmistuksen taito on säilynyt tähän päivään asti. Etenkin Kauhavan ja Härmän puukot tunnetaan laajalti suomalaisen käsityötaidon perinteessä. Pohjalainen puukko on ollut siihen aikaan myös itsepuolustusväline, mikä liittyy alueen puukkojunkkarikulttuuriin.
Pohjalaisnaiset ovat perinteisesti olleet vahvoja ja itsenäisiä. Naiset hoitivat usein itsenäisesti maatilan asioita ja ajoivat itse hevoskärryjä tai -vankkureita, mistä kirjoitettiin aikalaisten kirjoissa.
NAISTEN SISU ELVYTTI POHJANMAATA RIVAKASTI
Pohjalaisnaisten omanarvontunto oli yksi tärkeimmistä syistä seudun melko nopeaan nousemiseen jaloilleen isonvihan tuhojen jälkeen. Heillä oli taitoja, sisua ja vahvempi asema yhteisössä kuin Suomessa keskimäärin.
”Pohjanmaalla pyrittiin naittamaan talojen tyttäret melko myöhään, usein vasta lähellä 30:tä ikävuotta, koska heidät haluttiin valmentaa kotona kaikkiin talon töihin. Heidän piti myös ehtiä valmistamaan kunnolliset kapiot. Nuorempana naitetut joutuivat puolisoittensa kodeissa joskus heikkoon asemaan emäntien ja talon omien tyttärien rinnalla.”
Pohjanmaa oli kokenut ison kriisin jo Nuijasodan aikaan 1500-luvulla. Leskiemännät isännöivät taloja, koska miehiä kaatui Nuijasodan taisteluissa. Sen vuoksi Pohjanmaan naiset pystyivät ottamaan vastuun myös isonvihan aikana, kun miehet kaatuivat Napuen taistelussa. Naiset olivat tottuneet tekemään miesten töitä, ja heille oli jo valmiiksi kehittynyt keskimäärin vahvempi omanarvontunto kuin monessa muussa Suomen maakunnassa.
Näistä syistä naiset kykenivät ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Vähäiset hevoset valjastettiin auran eteen, ja aloitettiin kynnöt ja kylvöt ilman miehiä. Jos hevoset oli varastettu tai tapettu, naiset asettuivat itse vetämään auraa ja nostivat lapsensa auranpainoiksi. Lähde: Kosolan talon näyttely.
Muorilla, kuten minullakin, on paksut tanakat sormet. Maatyöläisen kädet, on meille sanottu, samanlaiset kuten monella muullakin pohojalaasella. Muori oli reipas mummo. Kun saavuimme vaikkapa kaupasta, hän saattoi siltä seisomalta mennä ”kauppavaatteissa”, eli hameessa ja korkokengissä perunamaalle kuokkimaan!
Ahkeraa työmoraalia on periytynyt meille jälkeläisillekin. Itse aloitin palkkatyöt 14-vuotiaana ja molemmat lapseni ovat perustaneet yrityksen virallisella Y-tunnuksella 14-vuotiaina ja aloittaneet verojen maksamisen silloin.
Olen aina pitänyt tärkeänä kasvattaa lapseni ajatusmaailmaan, että työnteolla ansaistaan elanto ja siitä maksettavalla verolla huolehditaan koko kansamme hyvinvoinnista. Vaikka olen elämässäni tehnyt paljon virheitä ja huonoja valintoja, olen aina noudattanut tätä ”koodia” lasteni kasvatuksessa ja tänäpäivänä saan olla siitä ylpeä. Molemmat käyvät työssä ja maksavat kohtalaisen kokoista veroa, ja kannattelevat näin omalta osaltaan yhteiskuntaamme.
Vaikka Suomessa yleinen ilmapiiri pyrkii välillä yrittäjän ja työntekijän vastakkainasetteluun, niin lopulta olemme samassa veneessä kaikki. Tämä seikka on mielestäni korostuneessa asemassa juuri nyt, kun julkisessa keskustelussa on usein tullut esiin Suomen talouskasvun laahaaminen jo toistakymmentä vuotta, sekä julkisen talouden kestämättömyys tällä hetkellä, ja tietenkin puolustusmenojen kasvu ja sen myötä tulevat seikat.
Muori
Muori oli äitini äiti. ”Muori” -nimen hänelle taisi keksiä yksi serkuistani paljon ennen syntymääni. Muori oli minulle erittäin rakas ❣️
Nyt en pysty hänestä enempää kertomaan, koska muistelu ja ikävä tuo aina kyyneleet silmiini, ja minulla on vielä pitkä blogi kirjoitettavana, joten aikaa itkemiselle ei nyt ole.
Kuvassa Muori Härmän mökin kuistilla ensimmäisen koiramme, Nallen kanssa, jota haistelemaan oli tullut joku seudun monista vapaana juoksentelevista ajokoirista 😊
Muorin ja hänen siskona yhteinen mökki sijaitsi Muorin kotitalon vieressä. Kotitalo oli ”Isun” eli äitini isoäidin, Muorin äidin, kuollessa jäänyt perheen pojalle. Muorin isä oli aikanaan lähtenyt Ameriikkaan veljensä kanssa parempaa elämää etsimään, mutta kuoli siellä myöhemmin köyhänä.
Kuvassa mökin sauna:
Sunnuntai, kun oli, emme löytäneet mistään perinteikkäitä tuliaisia, eli aitoja härmäläispuukkoja, joten otimme sitten suunnaksi Seinäjoen ja sieltä hotelli aivan Lakeuden Ristin vierestä. Lakeuden Risti olikin juuri ollut uutisissa, kun Duudsonit olivat siellä tehneet uutiskynnyksen ylittäneen stuntin.
Seinäjoki, Lappajärvi, Kauhava
Seinäjoella valkkasimme Sokos Hotel Vaakunan ja jälleen varmistimme, että huoneessa olisi huonekohtainen ilmastointi. Tällä kertaa se jopa piti paikkaansa, tosin se oli säädetty siten, että alhaisin lämpötila oli 23, mutta se oli riittävä, jotta saimme nukuttua makoisat unet.
Huone oli ihan basic, kuten kaikki, missä yövyimme tällä extempore reissulla. Hotellin ohessa ollut ravintola Talriikki tarjosi jälleen elämämme yhdet parhaimmista pihveistä ja myös palvelu sekä miljöö olivat todella miellyttävät.
Ravintola Talriikki. Jos et muuten tiedä mikä on talriikki, niin se on lautanen 😁
Alla kuvia herkullisesta illallisestamme pitkän kaavan mukaan:
Jälleen huurteisen raikkaat mocktailit:
Päivä 3.
Aamiaisen jälkeen, joka muuten oli kahteen edelliseen hotelliin verrattuna erittäin rauhallinen ja tilava, suuntasimme auton keulan kohti Kauhavaa ajatuksena poiketa Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla.
Ennen Kauhavaa suuntasimme kuitenkin Lappajärvelle, sillä se on Euroopan suurin meteoriitin törmäyksestä syntynyt järvi, joka järisee edelleen!
Ajatuksena oli mennä näkötornille ja katsoa sieltä kraaterijärveä, mutta emme löytäneet mitään opasteita tornille, joten jatkoimme sitten matkaamme.
Iisakki Järvenpää
Ei varmaan yllätä, että Iisakki löytyy myös sukupuustani, joten siksikin tuliaisten hankkiminen juuri sieltä tuntui minulle merkitykselliseltä.
Vaikkei nyt ihan suorassa polvessa sukua ollakaan, niin verisukulaisia kuitenkin, eli kolmansia serkkuja muutaman sukupolven takaa ja ”Vaasan Jaakookin”, eli Jaakko Ikola, joka puukkotehtaan näyttelyssä mainitaan, on viides serkku parin sukupolven takaa 🩸♥️
Vaasan Jaakoolta onkin lainattu Härmän puukoille hyvä käyttöohje:
”Sillä jungilla eli pikkupuukoolla syörähän askista voita ja näperrethän palavattua lampahan reittä, krassathan piippua ja pirethän pikkupoikia kuris.
Isoo puukkoo on pitopuukkoo, sitä käytethän häis, ristiäisis, naitajaisis ja sitte sillä ratkothan raavasten miästen kesken periaatteellisia kysymyksiä.” Lähde: Iisakki Järvenpään näyttely
Iisakki Järvenpään puukko näkyy olevan presidentti Kennedyn pöydällä ja näyttääpä myös olevan John Waynellä. Cher taas on pukeutunut härmäläiseen helavyöhön.
Kuvia puukkotehtaalta:
Nämä pienet naistenpuukot, joissa on värikkäät kahvat, on valmistettu sellaisesta aineesta kuin Galaliitti, jota myös esimuoviksi kutsutaan. Sitä tehtiin maidon kaseiinista, ja se muistuttaa norsunluuta.
Sen valmistus on loppunut joskus 1940-luvulla, ja ainoat palaset mitä siitä on jäljellä, on valmistettu Iisakilla nyt puukon kahvoiksi ja ne ovat sitten viimeiset, eikä sellaisia saa enää lisää.
Tottahan se piti itselleni yksi sellainen sitten ostaa. Mustana.
Ostin itselleni muistoksi myös ”helahoidon”, eli Härmän perinteisen kaksneuvoosen puukoon helavyöllä.
Iisakki Järvenpää Osakeyhtiön yksi tunnetuimmista ja halutuimmista tuotteista on Kaksneuvoosesta Härmänpuukosta ja helavyöstä koostuva ns. Helahoito setti. Puukkojen kahvat ovat punaiseksi maalattua visakoivua ja terät valmistettu kiillotetusta hiiliteräksestä. Lähde: Iisakki Järvenpää.
Mieheni valitsi itselleen muistoksi myös perinteisen härmäläispuukon, eli ”isoon puukoon”, mustana ja uushopeaisena koristeltuna versiona.
Äidilleni valitsimme tuliaiseksi helavyö korusetin, sillä muistelen teininä leikanneeni äidin helavyön katki ja käyttäneeni kappaleita bootsieni koristeina. Anteeksi äiti 💔
Muille perheenjäsenille ostimme ”junkit” kaiverrettuna saajan nimellä 💙
Puukkotehtaalla oli paljon upeaa historiaa nähtävillä ja aistittavissa, kuten tämä (jos oikein muistan) Marsalkka Mannerheimin alunperin tilaama pistinpuukkomalli:
Jälleen monia sotaankin liittyviä aiheita oli myös puukkotehtaalla, sota, kun valitettavasti on aihe, joka on vielä hyvin lähimuistissa suomalaisilla.
Oli todella mielenkiintoinen vierailu tehtaalla, Suosittelen lämpimästi käymään jos satutte noille suunnille!
Ps. Puukkojunkkareista legendaarisimmat, Isontalon Antti ja Rannanjärvi, sekä Haapojan Matti, ovat lähimmillään pikkuserkku minulle, viiden sukupolven takaa.
Extempore road tripistä tulikin lopulta mielenkiintoinen matka juurilleni. Kotimatkalla vastaan tuli vielä Kyllikki Saaren suohauta, jonka myös kävimme katsomassa.
Kyllikki Saaren tapaus on yksi Suomen kuuluisimmista selvittämättömistä henkirikoksista. 17-vuotias Kyllikki Saari katosi toukokuussa 1953 pyöräillessään kotiin hartaustilaisuudesta Isojoella. Hänen ruumiinsa löydettiin suohaudasta saman vuoden lokakuussa. Murhaajaa ei koskaan saatu selville.
Huh, tulipas pitkä ja polveileva kirjoitus, mutta kiitos, että luit loppuun!
