Hei vaan moi pitkästä aikaa rakas lukijani.
Olen ollut tuhottoman kauan hiljaiselolla omista mielenterveyteen yms. liittyvistä asioista, johon on monta syytä, joita en nyt tässä jaksa avata. Sen sijaan haluan kertoa sinulle mullistavasta havainnosta, jonka olen tässä viime aikoina oppinut!
Taidan nyt ymmärtää, että jo alle kouluikäisestä asti minua seuranneet selittämättömät päänsäryt ja vatsakivut, lapsena ilmennyt paha ihottuma, ja myöhemmin elämässä kireys läheisiä kohtaan sekä ahdistus ihmisiä tavatessa, ovat johtuneet kaikki hermostoni jatkuvasta ”taistele tai pakene” -tilasta.
Polyvagaalinen teoria
Polyvagaalinen teoria on Stephen Porgesin kehittämä malli, joka selittää, miten meidän autonominen hermostomme reagoi stressiin ja turvaan.
Kansankielellä se tarkoittaa tätä:
Hermosto ei ole vain ”taistele tai pakene” ja ”rentoudu” -kytkin, vaan sillä on useampia säätelytasoja, joilla se tarkkailee koko ajan ympäristöä ja päättää, ollaanko turvassa vai uhattuna.
Kun hermosto kokee turvaa, aktivoituu vagushermon “sosiaalinen” haara: pystyt olemaan rauhassa, juttelemaan, olemaan läsnä ja palautumaan.
Kun koet stressiä tai vaaraa, hermosto voi kytkeä päälle “taistele tai pakene” -tilan: sydän hakkaa, keho jännittyy, olet valmiina toimimaan.
Jos tilanne menee liian uhkaavaksi, hermosto voi viedä sinut “jähmettymiseen” tai sulkeutumiseen: olo on lamaantunut, irti ympäristöstä tai kehosta.
Eli polyvagaalinen teoria kuvaa sitä, miten hermosto ohjaa meidän tunnetiloja ja kehon reaktioita sen mukaan, kokeeko se turvallisuutta vai uhkaa.
Toisin sanoen, et voi itse päättää, että nytpä rentoudun, vaan hermostosi päättää sen, eikä hermostolla oli rationaalista ajattelua tai järkeä, joten voit olla hermostuneessa taistele tai pakene tilassa vaikka koko elämäsi, kuten ehkä itse olen ollut, etkä saa itseäsi rauhoittumaan, vaikka kuinka haluaisit tai yrittäisit itsellesi järkeillä.
On tutkittu, että hermoista aivoille kulkee 80% sen viesteistä, mutta aivoista hermostolle vain 20% viesteistä. Eli keho kertoo koko ajan aivoille, missä mennään, eikä niin, että mieli vain päättäisi miltä tuntuu. Siksi hermostoa ei voi ajattelulla saada rauhoittumaan, vaan se tarvitsee turvan tunnetta ympärilleen.
Airikka Nurmela kuvaa tätä kirjassaan värein:
Vihreä taso = turva ja rauha. Hermosto on virittynyt niin, että olo on kevyt, pystyt juttelemaan, nauramaan ja palautumaan.
Keltainen taso = valmiustila. Hermosto havaitsee mahdollisen uhan, ja keho valmistautuu: sydän hakkaa, lihakset jännittyvät, mieli tarkkailee ympäristöä. Tämä on “taistele tai pakene” -tila.
Punainen taso = ylikuorma ja lamaantuminen. Kun hermosto kokee, että tilanne on liikaa, se voi vetää sinut jähmettymiseen, irti kehosta tai voimattomuuteen.
Eli emme itse voi kytkeä nappia vihreälle tasolle, vaan hermosto tekee sen arvioimalla, onko ympäristö turvallinen. Mutta erilaisilla keinoilla, kuten hengityksellä, rauhoittavilla rutiineilla ja turvallisilla ihmissuhteilla, voi pikkuhiljaa auttaa hermostoa palaamaan vihreälle tasolle.
Älä ymmärrä väärin. Elämän tarkoitus ei ole olla jatkuvasti vihreällä tasolla, vaan elämään kuuluu niin keltaisen tasot, kuin vihreätkin, mutta tärkeintä on, että keltaisen tason jälkeen hermosto pääsee palautumaan vihreälle tasolle, eikä siirtymään jatkuvasti punaiselle tasolle, kuten esimerkiksi oma hermostoni on tehnyt.
Kun aloin lukemaan Airikan kirjaa ”Ymmärrä hermostoasi” ja tein muutamia kirjassa kerrottuja rauhoittumis- ja hengitysharjoituksia, minut viime kuukaudet vallassaan pitänyt kokovartalon tärinä alkoi pikkuhiljaa helpottamaan.
Aluksi se helpotti vain hengitysharjoituksen ajaksi, sitten pidempään, niin, että pystyn jo nukahtamaan ilman ”kourallista” eri pillereitä, mutta heräsin kesken yön, kun tärinä oli jälleen palannut.
Tällä hetkellä tunnistan jo päiväni aikana milloin hermostoni alkaa siirtymään keltaiseen taistele tai pakene tilaan, ja pystyn asian keskeyttämisellä ja muutamalla hengitysharjoituksella pysäyttämään hermostoni siirtymisen siihen suuntaan ja saada sen rauhoittumaan.
Illalla luen rauhoittavia kirjoja, en skrollaa kännykkävideoita, enkä katso jännittäviä tv-ohjelmia, sillä näiden olen huomannut lisäävän iltaista tärinää. Olen nukkunut nyt ilman lääkkeitä ja tärinää jo useamman yön.
Miten olen itse tajuamattani huonontanut oman hermostoni tilaa
Viime aikoina olin iltaisin selannut kännykkää sängyssä ja luullut, että esimerkiksi kivojen videoiden kastelu ja videosta toiseen skrollaaminen rauhottaisi raskaan päivän päätteeksi.
En ole ymmärtänyt, miten haitallista se on ollut hermostolleni. Toki olin joinakin iltoina pannut merkille, että jos olin skrollannut videoita, tärinä tuntui olevan pahempi, mutten ollut ymmärtänyt näiden kahden asian yhteyttä.
Airikka Nurmela kertoi kirjassaan, että esimerkiksi se, kun skrollaa kännykällä videoita tajuamatta mitä edes katsoo, on hermoston punaisen tason eli jähmettymisen tila.
Itse olen ajatellut, että se liittyy ADD:n oireisiin, joista monessa ADHD-ryhmässä puhutaan ADHD-jumittamisena. Nyt ymmärrän, että ainakin minulla, se on ollut merkki siitä, että hermostoni on jo ylikuormittunut.
Moni ADHD ajattelee, että tällainen jumitus on ”normaalia” ja johtuu ADHD:sta, mutta todellisuudessa keho on jo vetänyt hätäjarrun päälle. Se ei jaksa taistella eikä paeta, joten se sulkeutuu, ja silloin aivoissa tuntuu sumuiselta, keskittyminen katoaa ja tekeminen pysähtyy. Alkaa ADHD-jumittaminen. Koomailu.
Tästä näkökulmasta on lohdullista tietää, että kyse ei ole omasta “epäonnistumisesta” tai edes ADHD-jumista, johon ei auta kuin tyytyminen, vaan hermoston automaattisesta reaktiosta. Kun tämän ymmärtää, voi alkaa suhtautua itseensä lempeämmin ja opetella keinoja palautua takaisin keltaisen tai vihreän puolelle.
Hermoston palautumisharjoituksia
Kun olin kärsinyt aikani sydämen rytmihäiriöistä ja oikeasti pelännyt sulkea silmäni joka ilta, sillä en uskonut enää herääväni aamulla, niin pahat sydänoireeni olivat, hankin Oura-sormuksen sydänterveyteni seuraamiseksi. Sormuksen mukana tuli sovellus, jossa oli myös hengitysharjoituksia.
Tein niitä ajoittain ja joskus ne hieman tuntuivat auttavankin.
Viime aikoina olen lukenut muutamaakin kirjaa hermostoon liittyen ja jo eräässä toisessa kirjassa opetettiin, että hengittämisen tulee olla tietynlaista, jotta hermosto “huijaantuu” siitä rauhoittumaan.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, valitettavasti et voi aivoilla päättää, että nyt hermo rauhoitu. Siinä käy vain päinvastoin, hermostosi kiihtyy entisestään. Hengittämällä voit kuitenkin huijata hermostoa luulemaan, että se on turvassa, ja se alkaa rauhoittua.
Ekassa kirjassa kerrottiin, että sisään pitää hengittää niin, että rinta ei nouse vaan pallea, ja sitten asettaa suu ikään kuin suussa olisi pilli ja päästää hengitys puolet hitaammin ulos kuin sisäänhengitys.
Jo tämä neuvo auttoi hermostoani paljon rauhoittumaan, mutta vasta Airikan kirjassa kerrottu vinkki, että suun kautta hengitetty ilma kertoo hermostolle vaarasta ja sisään tulisi hengittää nenän kautta, oli se, joka lopulta sai tärinäni pikkuhiljaa loppumaan.
Airinkan kirjan avulla opin myös tunnistamaan omasta kehostani, milloin hermostoni on siirtymässä taistele tai pakene tilaan.
Esimerkiksi kun hartiani kiristyvät ja olkapääni jännittyvät vähän eteenpäin. Silloin tiedän, että hermostoni on siirtymässä taistele ja pakene tilaan. Tällöin vedän olkapäät taakse, lasken kädet rennosti sivuilleni, suoristan selkäni. Suljen silmäni. Ja vedän nenän kautta syvään henkeä ja pidätän hetken. Sitten päästän sen suusta pienenä pitkänä ”pihinänä” ulos. Teen näin muutaman kerran ja tunnen välittömästi miten olen rennossa ja turvallisessa tilassa.
Lapsenlapsemme olivat täällä hoidossa viikon, kun olin juuri aloittanut näiden harjoitusten tekemisen ja he kysyivät kummissaan: ”Mamma mitä sä oikein teet?”. Kerroin, että mamma hengittää ja rauhoittaa hermostoa.
Airikan kirjasta poimin myös keinon rentouttaa vagushermo maassa makaamalla ja myös tämä on auttanut mielestäni tärinäni poistumiseen. Neuvossa asetutaan makaamaan maahan selälleen, kädet ristittynä pään alle. Sitten hengitetään rauhallisesti 30-60 sekuntia siten, että pää on suorassa, mutta katse on ensin käännetty oikealle. Sitten katse tulee keskelle, josta se siirtyy vasemmalle ja jälleen hengitetään se 30-60 sekuntia.
Tässä harjoituksessa ei erityisemmin ”tunne” tai ”huomaa” mitään, muuta kuin ajan mittaan sen, että esimerkiksi minua ei enää iltaisin tärisytä 😀 Kirjassa kerrotaan tämän harjotuksen palauttavan vagushermon rentoon tilaan ja, että harjoituksella voisi jopa päästä sosiaalisten tilanteiden ahdistavuudestakin. Se jää nähtäväksi..
Erittäin stressaavien asioiden tulossa mieleeni, minua auttaa Airikan kirjasta poimimani vinkki vihkoon kirjoitetusta ”marssijärjestyksestä” stressaavan asian ratkaisemiseksi:
Jos asia silti pyörii mielessä, määritän sille ”huoliajan”. Kerron itselleni, että olen tunnistanut huolen ja päätän ajankohdan jolloin käsittelen huolta, ja voin nyt päästää irti siitä ajatuksesta. Palaan asiaan määrittelemälläni huoliajalla.
Myös stressaavien asioiden tunnistaminen voi auttaa stressin vähentämisessä. Kun tietää millaiset asiat aiheuttaa stressiä, eli hermoston keltaista ja punaista tilaa, voi tasapainottaa hermostoa tekemällä asioita, joiden tietää rauhoittavan itseään ja auttavan palautumaan:
Hermostoni taistele tai pakene tila
Olen alle kouluikäisestä asti kärsinyt selittämättömistä päänsäryistä ja vatsakivuista. Niitä tutkittiin sairaalassa asti, mutta mitään selitystä niille ei löytynyt. Pikkulapsesta tähän päivään asti olen kärsinyt maitoruvesta, joka aikuisena diagnosoitiin ekseemaksi. Olen itse huomannut, miten se pahenee stressistä.
Monet tällaiset oireet, kuten päänsäryt, vatsavaivat, ihottumat ja jopa sydänoireet, voivat olla seurausta hermoston jatkuvasta ylivireystilasta. Hermosto säätelee mielen lisäksi myös kehoa, ja kun se ei pääse palautumaan, se voi näkyä monenlaisina sairauksina ja vaivoina.
Olen ollut aina hermoiltani kireä. Kotona minulla on aina ollut kiire ja olen tiuskinut läheisille. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta niin pahasti, että olen ollut päälle parikymppisestä asti sairaseläkkeellä. Edes eläkeyhtiö ei uskonut, että minua voisi kuntouttaa takaisin työelämään, niin paha se on.
Perustin silti yrityksen. Yhteiskunnan tuilla eläminen ei tuntunut omalta jutultani. Yrittäjän on kuitenkin oltava tavoitettavissa! Mutta jo pelkkä ajatus sähköpostin avaamisesta ahdisti niin kovin, että luin sähköposteja vain kerran viikossa. Voitte arvata, että jälleenmyyjämme ja asiakkaamme eivät olleet tästä mielissään, ja sähköpostin avaamisesta tuli entistä ahdistavampaa.
Arvostelua olemme saaneet myös siitä, ettei yrityksellämme ole puhelinnumeroa. En ole yksinkertaisesti voinut kuvitellakaan, että joku soittelee minulle ennakoimatta ja joudun puhumaan puhelimessa. Olen yleensä puhelimessa niin kuormittuneessa tilassa, että saatan lupautua asioihin, joita en oikeasti halua tehdä. Näitä on tapahtunut paljon, ja ne ovat aiheuttaneet lisää ahdistusta.
Kotona perheenjäsenille olen tiuskinut ja luullut, että olen ilkeä ihminen luonteeltani. Nyt ymmärrän, että hermostoni on ollut taistele tai pakene tilassa lähes koko elämäni.
Kun hermosto käy koko ajan ylikierroksilla ja on taistele tai pakene tilassa, sen seuraukset eivät näy pelkästään itsessä. Vaan läheiset saavat myös osansa kireydestä, ärtymyksestä ja etäisyydestä, vaikka kyse ei ole todellisesta luonteesta vaan hermoston tavasta suojata itseään.
Tämän ymmärtäminen on avannut paljon itselleni tässä viime päivien aikana. Tunnistan hermostoni siirtymisen keltaiseen tilaan, pystyn pysäyttämään sen kehoni toimilla ja palata takaisin vihreään tilaan.
Olen syönyt lääkkeitä tähän oireiluun jo pitkään. Alussa minulle määrättiin Propral-niminen beetasalpaaja ajoittaiseen käsien tärinään. Sitä ilmeni, kun esimerkiksi innostuin kovasti jostain asiasta, mutta myös kuormittavien asioiden yhteydessä. Tällöin kädet saattoivat täristä muutaman sekunnin ajan, mutten ole ymmärtänyt mistä se on johtunut.
Nyt ymmärrän, että hermostolle myös mukavat asiat voiva olla kuormittavia ja ne voivat siirtää hermostoa taistele tai pakene tilaan. Se on se tila, jossa olemme myös erittäin toimeliaita ja inspiroituneita, ja saatamme laittaa vaikka koko kämpän sisustuksen uusiksi kevät ”pörinöissämme”!
Myöhemmin, kun yritykseni kasvoi, ja sen myötä tuli paljon lisää henkilöstöä, alkoi oireeni pahentua. Aiemmin olimme yrityksessämme perheen kesken ja se oli jatkuvan kuormituksen tilassa olleelle hermostolleni vielä ”ok” (ei ollut, mutta ymmärrän sen vasta nyt!). ”Sain” tiuskia vain perheenjäsenilleni, olla kireä ja huutaa koko ajan (tällä tarkoita, että ei ollut vielä ulkopuolisia henkilöitä mukana toiminnassa).
Mutta, kun työyhteisössä alkoi olla tuntemattomia kasvoja, alkoi hermostonikin oireilla ihan toisella tavalla, kuin vain jatkuvalla kireydellä ja ärtymyksellä.
Aloin saada ensimmäisiä oireita, joista ymmärsin, että ihmiskontaktia on liikaa, mutta, jolle en voinut mitään. Kun yrityksen kaikki tieto on yhden henkilön päässä, on uusien ihmisten perehdyttäminen toisen henkilön toimesta erittäin haastavaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosini vuoksi en kerta kaikkiaan kyennyt itse perehdyttämään, olemaan paikalla, neuvomaan, vaan se jäi kaikki tyttäreni harteille, joka taas ei silloin vielä tiennyt tai osannut kaikkea riittävästi.
Tällöin pakostakin oma tekemiseni jatkuvasti keskeytyi, jouduin neuvomaan aluksi perehdyttäjää, eli tytärtäni, jolle olin jatkuvasti kohtuuttoman kireä ja ärtynyt, ja joka yritti parhaansa mukaan perehdyttää sitten asioita eteenpäin. Eihän se kovin hyvin sujunut.
Myöhemmin, kun yritykseemme tuli vielä lisää osaajia, jouduin itsekin olemaan usein palavereissä kertomassa meidän tapaamme tehdä jotakin ja erään tällaisen, yli 4 tuntia kestäneen videopalaverin jälkeen oirehdin jo niin voimakkaasti, että toivon saavani hetkisen hengädystaukoa töistä. Se ei valitettavasti onnistunut, sillä liki 30 henkilöä työllistävä yritys ei voi vain pysähtyä niille sijoilleen ja lakata toimimasta.
Meillä oli kasvu aivan jäätävää. Monikaan ei ymmärrä, että teimme sen nollasta liki 9 miljoonaan lähestulkoon perheen kesken. Ei ollut mitään tiimiä. Olimme jokainen itse kädet savessa 24/7 valmistamassa tuotteita ja varmistamassa myyntiä. Ei ollut aikaa, eikä resursseja keskittyä viestinnällisiin kulmiin. Ei ollut yksinkertaisesti ketään, joka olisi huomannut kotisivujen vanhentunutta tietoa. Ennen tiimimme kasvua 2023-2024.
Kaikki, minkä teimme, oli meidän aivoista. Ei ollut hallitusta, ei enkelisijoittajia, ei mentoreita, ei sparraajia. Ei verkostoja, ei vierasta rahaa. Vain me perheenjäsenet, jotka kukin omista lähtökohdistamme teimme parhaamme ja onnistuimme siinä, kuten onnistuimme.
2023-2024 meillä sitten alkoi olla ulkopuolisiakin osaajia tiimissä ja tällöin alkoi enemmän olla aikaa ja resursseja havainnoida asioita yrityksessämme, kuten se, että kotisivuillamme puhuttiin vieläkin pääasiassa kotimaisista Saaren Taika tuotteista, vaikka verkkokaupassamme valikoimassa oli jo monia muuallakin valmistettuja.
Harmillista, että emme ehtineet tehndä suunniteltuja toimia tämän selkeyttämiseksi ennen kuin jouduimme sitten myrskyn silmään. 2.6.2024 koko maailmamme romahti.
Se kesä ja syksy, ja talvi, ja seuraava kevät, meni lamaantuneena, jokainen perheenjäsen omista stressin aiheuttamista ongelmista kärsien, kyvyttöminä luotsaamaan yritystä seuraavaan vaiheeseen. Yrityksen myynti tippui kuin lehmän häntä ja jouduimme pitämään kahdet YT-neuvottelut. Niiden lopputuloksena noin 30% työpaikoista yrityksessämme katosi. Käytännössä yhdessä yössä.
Pienen Perniön maaseutukylämme työpaikkojen luominen, ja hyvinvointi muutenkin, on ollut yrityksemme tärkeä arvo kautta aikain. Palkkasimme eräänä vuotena jopa yksityisen nuorisotyöntekijän Perniöön muiden yritysten kanssa yhdessä, sillä Perniössä oli tapahtunut kaksi nuoren draagista kuolemaa. Meidän yrityksemme kustansi tästä reilusti yli puolet, muistaakseni 30-40 tuhatta euroa, kun kokonaiskustannus oli jotakin 50-55 000€.
Nyt noin parintuhannen asukkaan Perniöstä lähti useita työpaikkoja ja se tuntui todella masentavalta. Katsoin tilastokeskusen tietoja, että vuonna 2018 Perniössä asui yli 5000 ihmistä, joista työssäkäyviä oli reilut 1200. Nyt 2023 meitä on enää parituhatta ja työllisiä sen perusteella vain vajaat viisisataa.
Kun meidän yrityksessämme sitten lähti YT-neuvotteluiden seurauksena noin 30 % työpaikoista, se on Perniön mittakaavassa valtava lovi. Käytännössä se tarkoittaa, että kylästä hävisi kerralla 1-2 prosenttia kaikista jäljellä olevista työpaikoista.
Tuo on mahdottoman ahdistavaa tajuta.
En tiedä ymmärtääkö kukaan muu asiaa, kuten me tai minä. Olen ehkä siinä mielessä hieman asperger-tyyppinen (vaikka en diagnoosia olekaan hakenut epäilyilleni), että minulle periaatteet ovat tärkeitä ja jo se, että päätin sairauksistani huolimatta perustaa yrityksen, jotta en kuormittaisi yhteiskuntaa, kertoo, että otan työnteon ja työpaikkojen luomisen astetta vakavammin.
Myös se, että teemme edelleen kosmetiikkatuotteidemme tuotannossa käsityötä, joka lisää työpaikkoja, mutta hidastaa tuotantoa ja nostaa lopputuotteen hintaa, sekä se, että pidämme myös omaa varastoa Perniössä, joka luo työpaikkoja sinne, mutta nostaa tilaustenkäsittelyn hintaa, kertoo, että työpaikkojen luominen on meille tärkeä periaatteen ja arvojen kysymys.
Kun sitten olet luonut maaseudulle työpaikkoja ja ne yhtäkkiä viedään, osittain omien puutteidesi vuoksi, se on valtava syyllisyyden taakka kantaa. Etenkin tässä maailmantilanteessa, kun Suomen työttömyysluvut hipovat 2000-luvun huippua alueellamme ja pitäisi kerryttää verorahoja kasvaneen puolustuksen tarpeisiin sekä yhteiskunnan pyörittämiseen, joka tuntuu tällä hetkellä olevan jo romahduspisteessä.
Kaikki tämä ja se julkinen ryöpytys, jota jatkui yli vuoden, liki missä tahansa kanavassa ja mediassa, jossa uskalsit enää olla, ja jossain vielä edelleenkin. Se oli niin kuormittavaa, että lopulta sain pahan sydämen rytmihäiriön ja sen perään tämän tärinän, jonka vuoksi söin pitkään iltaisin 2 x 3mg melatoniinia, 1-2 Propralia ja Diapamia, jotta pystyin tärinältä edes nukahtamaan. Usein heräsin kuitenkin kesken yön ja jouduin ottamaan vielä toisen saman moisen satsin, että sain nukuttua aamuun asti.
Tämän vuoksi en myöskään voinut ottaa lapsenlapsiani yökylään säännöllisesti, kuten aiemmin, sillä noin vahvoissa lääkkeissä ei herää yöllä, jos jotakin tapahtuu, eikä ole muutenkaan sellaisessa terävyydessä, että voisi meren äärellä olla vastuussa kahdesta pienestä elämästä 🙁
Myös tämä on painanut paljon sydämessäni.
Hermosto
Mutta palataan tähän päivään ja oivalluksiini nykyhetkestä sekä koko elämästäni hermostoni kannalta.
Kuten kirjoitinkin jo tuolla ylempänä, olen aina ollut todella kuormittunut, ahdistunut ja stressaantunut. Lapsena kärsin toistuvista päänsäryistä ja vatsakivuista, joita tutkittiin sairaalassa sen aikaisilla menetelmillä. Muistan miten äitin valvotti minua Monopolia pelaten sairaalaan menoa edeltävänä iltana, sillä yöllä ei saanut nukkua paria tuntia pidempään, koska sairaalassa päätäni tutkittiin unen aikana.
Sairaalassa päähäni kiinnitettiin erilaisia antureita ja sitten minun käskettiin nukkua. Tutkimuksissa ei löydetty mitään, mikä olisi selittänyt toistuvat päänsäryt, mutta nyt tiedän, että ne johtuivat hermostoni taistele tai pakene tilasta, jossa olen kuormittumiseni vuoksi ollut liki koko elämäni.
En ole itse tiennyt tai ymmärtänyt miksi olen aina kireä, stressaantunut ja ahdistunut, mutta nyt ymmärrän, ettei hermostoni ole kokenut riittävää turvaa, jotta se olisi voinut rauhoittua. Kun hermosto on jatkuvasti taistele tai pakene tilassa, on ihminen läheisilleen äreä ja kireä.
Tätä olin myös yritykseni vuoksi kanssani yllättäin kontakteissa olleiden ihmisten kanssa. Alkuun, kun meillä vielä näkyi puhelinnumero tiedoissamme, saattoi yllättäin tulleet puhelut päättyä kireään tiuskimiseen ja luurin korvaan lyömiseen. Tämä oli hermotoni tapa kertoa, että sen olisi pitänyt saada palautua. Harmi, etten tuntenut mitään kirjallisuutta asiaan liittyen vielä silloin.
Kun myöhemmin rajasin kontaktoinnin vain sähköpostiin, mutta sen avaaminen ahdisti niin kovin, etten voinut tehdä sitä päivittäin, oli sähköpostissakin saamani viestien tyyli arvostelevaa, syyttävää ja haukkuvaa. Tämä ahdisti tietenkin yhä enemmän ja enemmän, ja myös oma kirjoitustyylini oli sitten yhtä kipakkaa ja tulikiven katkuista. Tästä tuli kuin itseään ruokkiva tuli.
Nyt ymmärrän mistä kaikki johtuu ja olen iloinen siitä, että esimerkiksi tällä hetkellä en syö mitään tärinään tai ahdistukseen liittyvää lääkettä, vaan olen saanut hermostoni rauhalliseen tilaan pelkästään ymmärtämällä mistä kireyteni ja ahdistukseni on johtunut, ja tunnistamalla hermostoni viestit kuormittumisesta, ja saadessani sen rauhoittumaan oikeanlaisella hengittämisellä.
Olen iloinen siitä, että en olekaan ilkeä ihminen luonteeltani, vaan hermostoni on ollut liian pitkään taistele ja pakene tilassa, joka on tehnyt käytöksestäni kireää ja äreää. Olen iloinen siitä, että tällä hetkellä, kun tunnistan hermostoni viestit, pystyn rauhoittamaan sen ja olemaan rento ja pitkämielinen myös läheisilleni.
Tämä oivallus on ollut valtava helpotus ja se on muuttanut arkeani niin, että minä voin paremmin, mutta myös ympärilläni olevat ihmiset saavat kokea minusta lempeämmän ja läsnäolevamman version. Kun hermosto saa turvaa, se antaa turvaa myös läheisille.
Polyvagaalisen hermoston teoria
Miksi uskon, että juuri tämä polyvagaalisen hermoston teoriaan liittyvä kirja on auttanut minua? Koska se käy järkeen todella hyvin ja siihen liittyvät harjoitukset ovat auttaneet minua itseäni purkamaan hermostoni pitkään jatkuneen kuosmitustilan.
En toki väitä, että olisin nyt lopullisesti ja ikuisesti ”parantunut” stressistä, mutta väitän, että osaan tunnistaa hermostoni viestejä ja auttaa sitä ymmärtämään, että juuri nyt ei ole hätää, ei tarvitse taistella tai paeta.
Polyvagaalinen teoria perustuu siihen, että vagushermollamme on kaksi erilaista haaraa, joista toinen on hyvin vanha ja toinen paljon uudempi.
Vanhempi haara (dorsaalinen vagus)
Tämä osa vagushermoa kehittyi jo varhaisilla eliöillä yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Se on niin sanottu “hätäjarru”. Kun tilanne käy liian uhkaavaksi, se voi kytkeä kehon jähmettymään, lamaantumaan tai jopa menemään osittaiseen “shutdown” tilaan. Esimerkiksi, kun ihminen jähmettyy kauhusta, ei tunne kipua tai irtoaa todellisuudesta vaikeassa tilanteessa. Tai, kun esimerkiksi eläin, kuten käärme, teeskentelee kuollutta uhkaa kokiessaan.
Uudempi haara (ventraalinen vagus)
Tämä kehittyi myöhemmin yhdessä nisäkkäiden kanssa, eli, kun evoluutio alkoi muodostaa meistä ihmistä. Sen ansiosta me pystymme kokemaan turvaa, olemaan sosiaalisessa yhteydessä, palautumaan ja rauhoittumaan. Tämä on se hermoston osa, joka antaa kyvyn katsoa toista silmiin, jutella rennosti ja tuntea olevansa turvassa ryhmässä.
Vanhempi haara, eli se, joka hermoston siirtää keltaiseen tai punaiseen tilaan, on kuitenkin satoja miljoonia vuosia vanhempi, joten se kytkeytyy ensimmäisenä ja helpoiten päälle. Sen tarkoitus on pitää meidät hengissä. Eikä sille voi ”puhua järkeä”. Se ei siis poista kuormitusta hermostostasi, vaikka kuinka koitat sille järkeillä, että tässä ei ole mitään syytä hermostua.
Stephen Porges päätteli teoriassaan, että meidän käyttäytymisemme ei ole vain “taistele tai pakene” tai “rentoudu” -kytkin, vaan hermostolla on kolme erilaista turvajärjestelmää:
- Uudempi ventraalinen vagus → turva, yhteys, palautuminen.
- Sympaattinen hermosto → taistele tai pakene.
- Vanha dorsaalinen vagus → jähmettyminen, sulkeutuminen, “pois päältä”.
Tämän vuoksi polyvagaalisen hermoston teorian mukaan monet meidän oudoilta tuntuvat reaktiot, kuten esimerkiksi lamaantuminen, ahdistus, tärinä tai ärtyneisyys, eivät olekaan tahdonvaraisia tiloja, vaan ikivanha selviytymismekanismi, jonka hermosto käynnistää automaattisesti.
Tunnistatko itsessäsi, jos jokin tietty asia, aihe, tai tilanne, saa sinut kiihtymään? Hengityksesi nopenee ja siirtyy kehkojen yläosaan, ja olkapääsi työntyvät jännittyneinä eteenpäin? Hermostosi on siirtämässä sinua taistele tai pakene tilaan.
Jos taas työpäivän aikana tuijotat aivosumussa tietokoneen ruutua saamatta mitään järkevää aikaan, hermostosi on siirtänyt sinut keltaisesta taistele tai pakene tilasta punaiseen, lamaantumisen tilaan.
Tämän pitäisi nyt soittaa sinun hälytyskellojasi, sillä lamaantumisen tila kytkeytyy päälle silloin, kun kehosi ei enää jaksa taistella eikä paeta, vaan vetää sinut turvatilaan, jossa se sulkee osan toiminnoista pois päältä. Se voi tuntua siltä, että kaikki pysähtyy: ajatukset jumittuvat, olo on sumuinen, et saa aikaiseksi mitään ja saatat vain tuijottaa tyhjyyteen tai skrollata kännykkää ymmärtämättä mitä näet.
Olen itse ollut tuossa tilassa viime vuosina lähes jokaisena työpäivänä. Mutta vasta luettuani Airikan kirjan, ymmärrän miten haitallista se on ollut kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnilleni ja kaikille ympärilläni.
Jos siis tunnistat itsessäsi joitakin samoja piirteitä, mitä tässä kirjoitin, suosittelen lämpimästi tutustumaan Airikan ”ymmärrä hermostoasi” kirjaan. Tämän päivän hektisessä elämäntyylissä lähes jokainen on suurimman osan elämästään keltaisessa tai punaisessa tilassa.
Kiitos, että luit.
