Oma taktiikkani on, että menen veteen mahdollisimman nopeasti. Meillä, kun ei ole laituria, niin se tarkoittaa käytännössä kalliolle istumista ja siitä veteen syöksähtämistä. Haluan välttää tässä kohtaa sanan “sukeltaa” käyttämistä, sillä en vielä tässä kohdin kasta päätä, vaikka tavallaan sukellankin kiveltä veteen.

Uin nopeasti pari, kolme lenkkiä lähellä rantaa, kunnes saan hengitykseni tasaantumaan sen verran, että voin keskittyä rauhoittavaan sisään- ja ulos hengitykseen. Kun pääsen siihen vaiheeseen, en tunne kylmää enää samoin, kuin alussa, jolloin kylmä salpaa hengityksen ja tekee liikkeistäni äkkinäisiä ja nopeita. Tällöin kylmä pistelee kehossa kuin 10 000 tikaria, mutta, kun hengityksen saa rauhoittumaan ja voi keskittyä hitaisiin rauhoittaviin liikkeisiin, alkaa kylmän tunne olla kaukainen tiedossa oleva seikka enemmän, kuin viiltävä ja kaiken ajatuksen leikkaava terävä kipu 😀