Moikka taas ihana lukijani!
Hiukan hassu otsikko, mutta en oikein tiennyt miten muulla tavoin olisin sen voinut ilmaista. Olen nimittäin useaan kertaan tänä talvena todennut miehelleni, että talvi ei ole tuntunut yhtään niin pitkältä ja raskaalta kuin yleensä. Liekö se valkoisen talven ansiota vai voisiko osa syy helpotukseen olla myös se, että nyt kun mulla on elämäni ekoja kertoja mahdollisuus matkustella, olen ajoittanut matkat niin, että synkkä ja pimeä aika katkeaa pienellä lomalla.
Itsestäni ainakin tuntuu sille, että tällä synkän ajan katkaisulla on suuri merkitys siinä, että masennus ei ole päässyt tänä talvena kovalla otteella nujertamaan. Vaikka kyllä niitä on päiviä ja lyhyehköjä ajanjaksoja, jolloin mieli on ollut välillä niin synkkä, että itseäni on jopa hiukan pelottanut. Onneksi nämä tunteet ovat kuitenkin toistaiseksi vielä ajan myötä väistyneet.
Mietin miten rankkoja olivat ne vuodet kun masennus oli kuukaudesta ja vuodesta toiseen seuranani. Mietin, että olisiko silloin mielialaa kohentanut jos olis päässyt johonkin aurinkoiseen paikkaan? Köyhänä se on vaan hirmu vaikeaa. Enhän ole päässyt ulkomaille eläissäni kun ensimmäisen kerran 38-vuotiaana! Kyllähän sitä sai sossun kautta tuetun loman; loskaisesta Turusta loskaiseen Espooseen. Se nyt ei varsinaisesti mieltä kohentanut, mutta olihan sekin vaihtelua tavallaan. Lomaa ei niinkään… Yksinhuoltajana yhden 8-vuotiaan villilapsen- ja yhden pienen sylivauvan kanssa.
Mietin pitkään sitäkin, että kehtaanko edes kirjoittaa blogiin tai julkaista kuvia, että ollaan “taas” matkalla 🙁 Punnitsin mielessäni monta kertaa asiaa ja mietin, että miten saan sitten julkaistua kuviani? Kuvaaminen on mun rakkain harrastus ja kuvaamaan minä aina menen, mene sitten ulkomaille tai lähimetsään. Mietin jopa nimettömän blogin ja Instan perustamista 😀
Jotenkin kun on niin köyhistä lähtökohdista tullut, tällainen “normi kansalaisen” “normi lomapuuha” tuntuu “ylenpalttiselta pröystäilyltä” ja jotenkin hävettää koko asia 🙁
No, lomalla aion kuitenkin heittää nuo mietteet syrjään ja ottaa jokaisesta hetkestä irti kaiken sen luonnon, auringon, elämykset, meren ja mitä ikinä saan ja imen ne sisimpääni energiakseni loppu talven varalle! Kuten lempparileffan Tuulen Viemän päähenkilö lopussa sanoi, “en mieti sitä tänään, mietin sitä huomenna” 🙂