Ymmärtäkää hyvät ihmiset sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoista!

Moikka moi arvoisa lukijani!

Tänään mua ottaa niin kovin päähän, että vaikka oon avoimesti kertonut sairastavani sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja kirjottanut siitä blogeissakin sen tuhannen kertaa, niin tuntuu, että ihmiset eivät silti oikein tajua mikä juttu se on. Ok, se on ihan ymmärrettävää, että jos omalle kohdalle ei ole sattunut jotakin niin siitä ei välttämättä voi silloin paljoa tietää.

Kerronpa sulle nyt miten tämä sosiaalisten tilanteiden pelko mulla näyttäytyy ja miten se vaikuttaa esim. mun arkeen.

Ensinkin; tätä niinkuin monta muutakaan sairautta, ei näe päälle päin. Sä et näe musta, kun me tavataan jossakin, että mua jännittää ja mun ajatukset on ihan sekaisin. Sä luultavasti pidät mua tosi rentona ja sosiaalisena ja puheliaana, mitä mä olenkin, mä olen tosi sosiaalinen, tai olisin, jos pystyisin! Mä viihdyn ihmisten seurassa, mä tykkään jutella ihmisten kanssa, mä tykkään tapahtumista ja tahtoisin itsekin olla aktiivisesti mukana kaikkea järjestämässä ja niihin osallistumassa, mutta..

• jo tavallisista arkiasioista esim. kaupassakäynti, lääkärissä käynti, jopa lääkärin soittoaika kuormittaa mua niin paljon, että yhden tällaisen sosiaalisen tilanteen hoitaminen päivässä saa loppupäiväksi voimakkaan väsymyksen tunteen, saa stressaantumaan, saa “pasmat sekaisin”. Tuota on vaikeaa selittää mitä se tarkoittaa, kun on “pasmat sekaisin”, mutta tässä pari käytännön esimerkkiä; kerran tällaisen sosiaalisesti kuormittavan tilanteen jäljiltä tankkasin diesel autoon bensiiniä. Toisella kertaa olin matkalla lääkäriin ja ajoin täysin suoralla tiellä ojanpenkkaan ja törmäsin meidän uudella Mokkalla aurauskeppiin, enkä edes räplännyt sillä hetkellä puhelinta, tai kuunnellut edes radiota! Tässä vain pari esimerkkiä.
• useamman tuollaisen tapahtuman osuminen samalle päivälle saa stressitasot niin korkealle, että kotona se huomataan. Kotityöt jää tekemättä, olen ärsyyntynyt ja kireä, huudan pienimmästäkin asiasta, kaikki on huonosti ja kiukuttelen kuin kolmevuotias karkkihyllyn edessä ja kaikki tämä täysin tahattomasti.
• suuremmat sosiaaliset tapahtumat, kuten esim. jotkut myyjäiset tms. saavat aikaan jo voimakkaampia oireita ja ne alkavat usein jo päiviä ennen kyseistä tapahtumaa. Pahin tällainen juttu mulle sattui pari vuotta sitten ennen ihanaa autotapahtumaa jonne odotin kovin pääseväni. Vatsa ja pää oli jo särkenyt monta päivää ja yötä, yöt olivat olleet unettomia, mutta aamulla pari tuntia ennen lähtöä, kun kaikki oli jo valmiina, minä meikannut, pakannut kameran ja muut tavarat ja aloin tekemään lähtöä, tunsin koko vasemman puoleni puutuvan, sydämeen puristi ja tunsin voimakasta kipua rinnassa, kasvoijen vasen puoli oli veltto ja roikkui. Olin aivan varma, että saan sydänkohtauksen ja lääkäri pyysikin välittömästi vastaanotolle. Tutkimuksissa ei kuitenkaan ilmennyt yhtikäs mitään sydänperäistä ja lääkäri arveli minun saaneen paniikkikohtauksen.

Nämä nyt vain muutamia esimerkkejä elämästäni. Nämä ovat myös syitä miksi en ole ollut normaalissa työelämässä enää pitkään pitkään aikaan ja se syy miksi olen mieluummin yrittäjä. Nämä ovat myös se syy miksi en käy tapahtumissa enkä messuilla myymässä tai esittelemässä tuotteitani. Nämä ovat myös se syy miksen käy yrittäjien tapaamisissa, kahvitteluissa, en kyläile edes kavereideni luona. Ja kaverit eivät kyläile minun luona. En muista milloin viimeksi olisin mennyt ihan vaan kahville jonkun luo tai edes kahvilaan jonkun kanssa.

Näistä syistä en myöskään hoida mielelläni asioita puhelimitse.

Kiitos, että luit, toivottavasti kokemukseni avasivat hiukan tämän sairauden kanssa elävän arkea 🙂