Viiarin louhos
Sain vinkin vedellä täyttyneestä louhoksesta Kiskossa, jossa voi kuulemani mukaan uida ja sukeltaa. Käväisimme sitä katsomassa.
Louhokseen kuuluu kolme vedellä täyttynyttä louhoskuoppaa joista yksi on aidattu ja toinen on sorafirman alueella.
Kolmas louhoskuoppa on yleisen tien varressa eikä siinä näkynyt kieltomerkkejä. Tämän rannalle siis pysäytimme automme 🙂
Louhoksista ei juurikaan löydy netistä tietoa muuta kuin maininta ”Viiari” joidenkin kaivosluetteloiden yhteydessä.
Alueella on kuitenkin louhittu kalkkikiveä jo 1940 luvulta lähtien ja nämä vedellä täyttyneet louhokset mainitaan erään lupahakemuksen yhteydessä.
Vesi on kauniin turkoosia ja houkuttelee uimaan.
Kuoppaa käytetään sukelluksiin ja alkupään syvyys oli muistaakseni noin 11 metriä.
Kuoppa syvenee toiseen päähän jossa oli muistaakseni jotakin parikymmentä metriä syvää ja joku pikku onkalo jonne voi sukeltaa.
Alla olevalla videolla näkyy meille yhdellä kerralla sattunut onnettomuus, jossa Pontus raapaisee Jonin kännykän ja se vajoaa syvyyksiin kuvaten vielä jonkun aikaa.
Kännykkä oli vedenpitävässä suojapussissa ja selvisi uppeluksista täysin ehjänä.
Kiitos kuuluu Sukellusseura Simpun sukeltajille, jotka kävivät noutamassa kännykän n. 9m syvyydestä kallion kielekkeeltä lähes mädänneisiin lehtiin yms uponneena.
Näinkin voi siis seikkailuissa käydä, oli onni onnettomuudessa, että kännykkä saatiin sukellettua ylös ja että pussukka kesti vedenalaisen paineen pari päivää minkä virui pohjassa.
Yllä olevan videon kännykkä oli kuvannut upotessaan, ilmeisesti paine oli sammuttanut videoinnin kosketusnäytöltä ennen pohjaan kalahtamista.
Paikan sijainti: Viiarintie 40 tienoilla, Kiskossa