Jos haluat matkustaa ajassa taaksepäin, on suuntasi ehdottomasti Vestanfjärd Kemiönsaarella.
Itse ajelimme huviajelulla Kemiötä ympäri, kun yhtäkkiä edessämme seisoi pikku kylä kuin suoraan 1970-luvulta! Tähän oli pakko pysähtyä ja ihana retron Knallis kaupan parkkipaikalta pääsi kävelemään söpön keskustan alueella jossa sijaitsee piskuinen puinen pateekki, itse Knallis joka on perustettu yli 100 vuotta sitten, vanhat Esson mittarit ja infokipsa jonka sisältä löydät oppaat niin Vestanfjärdin, kuin koko Kemiönsaarenkin nähtävyyksiin!
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Vestanfjärdissä riittää nähtävää. Kulttuuripolulla on nähtävissä mm. Vestanfjärdin vanha ja uusi kirkko, vanha kirkko on vuodelta 1759 ja uudempi vuodelta 1910. Kaivoksia löytyy mm. Illon kaivos, sekä Kalkholmen jossa nähtävillä edelleenkin osa maan pisimmästä kalkkiuunista, Kalkholmenilla on myös pari isohkoa purjealusta, ravintola, saaristolaistori sekä lasten leikkipuisto, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Vanhalta kirkolta noin kilometrin päässä sijaitsee Jatulintarha, jättiläisten rakentama kivilabyrintti.
Vestanfjärdin keskustassa Lammalan kyllässä sijaitsevan Knallis-kaupan perusti Karl Anton Enestam vuonna 1896 ja nykyisin sitä pitää neljännen polven kauppias Åsa Storberg. Knalliksen yläkerrassa on kauppamuseo jossa on nähtävää lähes 120 kauppavuoden ajalta.
Illon kalkkikaivoksiin pääsee tutustumaan Kaivoskaarella. Illossa on ollut 1800-luvulla noin 4 tonnia vuorokaudessa vetävä sylinteriuuni. Illo on syvin (n. 70m) ja pisin kaivos Kemiönsaarella ja sen vieressä sijaitsee ns Skogsgruvan. Kaivokset yhdistettiin maan alla 1930-luvulla. Lammalan kaivoksilla sijainnut n. 3km pitkä köysirata siirrettiin Illoon.
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Uuden kirkon läheisyydessä on pari isoa purjelaivaa, Eugenia ja Inga. Ennen laivoja näet kuitenkin Kalkholmenin jossa edelleen on nähtävillä Suomen pisimmän kalkkiuunin rauniot.
Alueella on myös lasten leikkipuisto, saaristolaitori, ravintola sekä uusi asuntoalue.
Eugenia on tarkka kopio alkuperäisestä Vestanfjärdissä vuonna 1879 rakennetusta Eugeniasta joka upposi vuonna 1951 Bolaxin edustalla.
Eugenialla pääsee yleisöpurjehdukselle mm. Örön linnakesaarelle.
Kaljaasi Inga on rakennettu vuonna 1947 ja sillä pääsee myös yleisöpurjehduksille mm. Öröön.
Vestanfjärdin uusi kirkko sijaitsee Kirkkotiellä ja aivan sen takana on Vanha kirkko. Lähellä Kirkkotien risteystä on nähtävillä Viikinkiasumusta mukailevat rakennukset.
Uusi kirkko on rakennettu 1910 ja se on tehty paikallisesta harmaasta graniitista. Kirkon tyyli on kansallisromanttinen ja jos katsot kuvia niin huomaat, että se on kyllä yksi seutukunnan kauneimmista kirkoista!
Uuden kirkon takaa löytyy Vanha kirkko joka on rakennettu vuosina 1759-1760 rakennusmestarina turkulainen Isak Olin. Kirkon sisustus on pääosin alkuperäinen, alttaritaulu ja saarnastuoli ovat 1800-luvulta.
Västanfjärd mainitaan Kemiön kappelina 1690-luvulla. Pyhälle Jaakobille pyhitetyn kirkon rakentaminen aloitettiin 1759, jolloin Västanfjärdistä oli tullut saarnahuonekunta. Sakaristo ja kirkkosalin lautaholvi valmistuivat 1760. Asehuone laajennettiin nykyiseen kokoonsa 1830. Erillinen kellotapuli valmistui 1763. Sen rakensi jahtivouti Isak Gran Labbölestä.
Kirkon lähellä kävellessä voi haistaa ihana tervan tuoksun nenässään. Huomaa puiset rännit ja kourut!
Kirkossa ei ole sähköjä eikä lämmitystä ja se toimiikin vain kesäkirkkona ollen erittäin suosittu vihkikirkko 🙂
Noin kilometrin päässä vanhalta kirkolta Sirmnäsintiellä, tai sen lähellä metsässä pikemminkin, sijaitsee Jatulintarha. Merkki Jatulintarhalle on hyvin huomaamaton ja itse meinasimme ainakin ajaa koko paikan ohi iltahämärissä, kun paikalle satuimme.
Jatulintarhojen uskotaan olevan jättiläisten rakentamia ja niitä esiintyy eniten Vaasan seudulla, mutta myös muualla rannikolla. Jatulintarhat ovat noin pään kokoisista kiven murikoista spiraalin tai labyrintin muotoon rakennettuja kivikasoja yleensä laakealla kalliolla. Sokkeloisista Jatulintarhoista on vain yksi ulospääsy.
Vanhimmat Jatulintarhat saattavat olla Viikinkiajalta 800-1000-luvulta. Kemiönsaaren Jatulintarhaa tiedetään korjatun koululaisten toimesta opettajansa Martin Ingon johdolla vuonna 1906.
Sijainnit:
Illon kaivos: Kaivoskaari, Kemiönsaari
Purjealukset Inga ja Eugenia, Kalkholmenin kalkkiuunin rauniot, Saaristolaistori ja lasten leikkipaikka: Kalkholmenintie 54, Kemiönsaari
Uusi ja Vanha kirkko: Kirkkotie, Kemiönsaari
Jatulintarha: n. 1km Sirmnäsintielle vanhalta kirkolta
Knallis ja Lammalan söpö retrokeskusta: Lammalantie 93, Kemiönsaari
Lähteet: Vestanfjärdin turistiopasvihkoset, opaskyltit, http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=5162, http://www.luontoon.fi/itainensuomenlahti/historia/salaperaisetjatulintarhat
Yksi vastaus