Vårdkasberget ja luolat

Tessvärin Vårdkasberget on upea näköalakallio josta näkee mm. Kemiönsaaren.
Kallio kohoaa 51,4 metriä merenpinnasta ja matkalla lähellä lakea on n. hehtaarin kokoinen muinaisranta eli pirunpelto.


Särkisalon monet kalliot ovat jyrkkäreunaisia ja korkeimmat kohoavat jopa 70 metriä merenpinnasta.


Vårdskabergetissä, kuten muillakin seudun kallioilla näkyvät jääkauden jäljet kallioiden uurteina, hiidenkirnuina ja pirunpeltoina.


Kasvisto Vårdskabergetillä on saaristolle tyypillistä kuivaa kangasmetsää ja kalliokasvistoa.


Linnuista merikotka ansaitsee erityisen maininnan, paikallinen linturyhmä on pitkäjänteisellä työllään pelastanut merikotkakannan ja se onkin nykyään Särkisalon vakioasukki.


Kallioperä on enimmäkseen punaista rakeista graniittia, ns. Perniön graniittia.
Vårdkasbergetin luolasto pitää sisällään useita pienempiä luolia suurten lohkareiden välissä ja alla sekä kolme suurempaa toisiinsa kytköksissä olevaa luolaa.


Luolien ja kallioiden sieniltä löytyy myös nykyihmisen tekemiä kalliomaalauksia.
Luolille pääsee kallion laelta lähtevää polkua pitkin ja polulta pääsee myös takaisin laelle kallion toiselta puolelta. Kalliolla kannattaa olla varovainen, ainakin näin alkutalvesta kalliot olivat ohuen jääpinnoitteen alla ja erittäin liukkaat!


Paikalle pääsee, kun jättää auton johonkin sopivaan kohtaan Ulkoluodontielle ja lähtee yksityistietä noin Ulkoluodontie 81 paikkeilta (Salon suunnasta tien oikealla puolella) kävelemään, matkaa tulee jalan noin 1,3 km.Tien päässä on mm. metsästäjien peuranruokintapaikka.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY


Polku vasemmalle lähtee tien päässä olevan kääntymispaikan kohdalta ja se on merkitty sinisin nauhoin sekä keltaisin riippuvin merkein, jotka oletettavasti hohtavat pimeässä(?).


Laella ei ole kovin pitkä matka ja polku on aika helppokulkuinen.


Hieman ennen lakea oikealla on noin hehtaarin kokoinen muinaisranta eli pirunpelto.

Pirunpeltojen synty liittyy veden liikkeiden ja maankohoamisen yhteisvaikutukseen. Huuhtoessaan rantoja vesi lajittelee maa-aineksia hiukkaskoon mukaan. Pirunpellot ovat alueita, joihin maa-aineksiksi on lajittunut suurirakeista moreenia tai muuta kivilajia. Maankohoamisen seurauksena pirunpellot saattavat sijaita hyvinkin kaukana nykyisestä rantaviivasta. Pirunpellot ovat saaneet uhkaavankuuloisen nimensä uskomuksesta, jonka mukaan itse piru on aikoinaan tehtaillut kyseiset louhikot.


Pirunpellolta matka jatkuu aivan laelle, josta aukeaa upea näkymä saaristoon.


Laelta lähtee polku oikealle jota pitkin pääsee rotkoihin ja luoliin.


Ensimmäinen suuri rotko onkin heti vasemmalla ja sen nähdessään herää kysymys; mikä voima on saanut isot kivenlohkareet murtumaan irti näin mahtavasta kalliosta ja aiheuttanut näin suuren rotkon?


Jääkausi on ne ilmeisesti voimallaan irroittanut, koska suurin osa lohkareista on hioutunut pyöreäreunaisiksi.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY


Halkeilleilla kallioilla, jo irronneiden lohkareiden hallitessa kallion alapuolista maisemaa, tulee ajatelleeksi, mitä jos tämäkin pala tästä kohta irtoaa??

Pian saavutkin ensimmäiselle luolalle, joka on sopivan kokoinen ihmisen mentäväksi.


Suuret emäkalliosta irronneet lohkareet hallitsevat kallion alapuolista maisemaa.


Luolia:

Sisällä luolassa näyttää kuin joku olisi nostanut tämän suuren kallion kivien varassa olevaksi katoksi.


Seuraavaksi menimme koiran näyttämää reittiä isojen kiven väliin syntyneestä pienestä aukosta ja pääsimme kallioden välissä olevaan rotkoon.


Rotkolta pääsee jatkamaan matkaa kallion alareunaa vasemmalle päin, jota kautta lopulta pääsee takaisin kallion laelle.

Jääkauden jälkeisten vesimassojen hiomajäljet näkyvät hyvin kallioissa.
Vesimassojen irroittamia lohkareita on kulkeutunut lähialueille.


Kuvia paikasta myöhemmiltä retkiltä:

Sijainti: Ulkoluodontie 81 Särkisalo, josta matkaa jalan vielä n. 1,3km
Lähteet: http://www.sarkisalo.fi/matkailu-matkailupalvelut/

perniönseudun geologisesti merkittäviä kallio- ja maaperäkohteita PDF

http://www.selkameri.fi/kohteet/show/42

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.