Pääsimme tutustumaan kauan suljettuna olleeseen, luonnoltaan erikoiseen Vallisaareen Helsingin edustalla.

Matka saarelle taittui JT-Linen vesibussilla joita liikennöidään Helsingin kauppatorilta noin tunnin välein.

Saarella on useita kuivakäymälöitä, penkkejä,  eväspaikkoja, vesipisteitä ja saarta kiertävä pääpolku sopii myös liikuntarajoitteisille kävijöille, sekä perheille, jotka haluavat ottaa lastenvaunut mukaan. Reitillä on kuitenkin muutamia jyrkkiä nousuja.

Vallisaari onkin oiva paikka kesäiselle piknikille jolloin voi samalla tutustua saaren kauan piilossa olleeseen historiaan.

Saarella on kaksi opastettua reittiä; Aleksanterin kierros (3km) ja Kuninkaansaaren kierros (2,5km).

Vesibussimatka kestää parikymmentä minuuttia ja vaikka olisikin lämmin päivä tiedossa, kannattaa vesibussimatkalle varustautua lämpimin vaattein mikäli haluaa matkustaa yläkannella 😀

Tarkista saaren kahvilatilanne ennen matkaa, luvassa myöhemmin taisi olla jopa laivakahvilakin, mutta meidän käydessämme saarella oli vain käteisellä toimiva kahvila.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Vallisaareen saa tulla myös omalla veneellä 🙂

Saaressa vieraillessaan tulee ottaa huomioon pari asiaa. Merkityiltä poluilta ja teiltä ei saa poistua. Saarella on muutamia alueita jonne menemisestä seuraa rangaistus. Tämä johtuu saaren herkästä luonnosta, jota tulee vaalia, sekä siitä, että saarella on edelleen löytymättömiä miinoja  sekä  kasvillisuuden  peittämiä  rotkoja.

Vallisaaren eteläosa  on suljettu turvallisuussyistä (poliisilain 52 §:n nojalla annetun asetuksen 1104/2013 mukainen liikkumis- ja oleskelurajoitusalue) ja eteläosaan rantautuminen ja siellä liikkuminen on kielletty rangaistuksen uhalla. Metsähallitus myöntää kulkulupia rajoitusalueelle vain poikkeustapauksissa, jotka liittyvät lähinnä alueen viranomaistehtäviin ja turvallisuustoimintaan sekä luonnon- ja  kulttuuriperinnön hoitoon ja opastustoiminnan kehittämiseen yhteistyössä sopimusyrittäjiemme kanssa.

Saarelle on vapaa pääsy, mutta uiminen ja yöpyminen on kiellettyä.

Saaret ovat puutiaisten eli punkkien suosimia, joten pukeudu sen mukaisesti ja suorita punkkitarkastus kotiin päästyäsi.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Tutkijat etsivät punkkeja.

 

Vallisaari on vuosien saatossa ollut tuhansien sotilaiden palveluspaikka sekä satojen ihmisten koti. Viimeiset parikymmentä vuotta se uinui koskemattomana.

Ensimmäiset linnoitteet  saarella ovat olleet 1600 luvulta. 1700 luvulla saarella laidunsivat kotieläimet. Luotsit asuivat mökeissään, kunnes 1800 luvulla heidät asutettiin luotsitaloon joka on saaren saapumislaituria vastapäätä.

Linnoitusten kukoistuskausi oli Venäjän vallan aikana vuosina 1809-1917. Vuodesta 1918 aina vuoteen 2013 asti saari oli Suomen puolustusvoimien käytössä, jolloin saarella on ladattu ja huollettu ampumatarvikkeita ja miinoja sekä tehty säähavaintoja.

Saaren luonto on hauras ja monimuotoinen. Kultarinnat, satakielet ja viitakerttuset laulavat saaren tervalepissä ja tuomissa. Perhoset lentelevät ja pitävät kotiaan saaren kedoilla ja lepakot, huuhkajat ja muut lentäväiset nousevat siivilleen hämärän laskettua.

Saarella on runsaasti jyrkänteitä, joten pikkuisimmista kannattaa pitää tarkka vaari.

Kierrokset alkavat karttaan merkitystä kohdasta 2, josta voit joko lähteä oikealle Aleksanterin kierrokselle tai vasemmalle Kuninkaansaaren kierrokselle. Me lähdimme oikealle, mutta kävimme ensin kiertämässä saaren reunan josta oli lyhin matka Suomenlinnaan.

Rannalta löytyi veden sileäksi hiomia lasinpalasia

 

Kasvillisuus on monin paikoin vallannut takaisin sen tilan, jonka ihmisen tekemät rakennelmat olivat niiltä ottaneet.

Saari on koti ja turvapaikka monille eläimille.

Saarella on paljon kauniita rakennuksia ja rakennelmia.

Vaikuttavin saaren rakennelmista on ehdottomasti Aleksanterinpatteri, jonka päälle on rakennettu suuri näköalatasanne mistä näkymät aukeavat  merelle, Suomenlinnaan ja Helsinkiin päin.

Aleksanterinpatteri on valmistunut vuonna 1876 ja sen nimeen on liitetty kaksi keisaria: Aleksanteri II, joka nimesi patterin poikansa Aleksanterin kunniaksi.

Aluksi patterin tykit olivat kasemateissa eli osumankestävissä katetuissa rakenteissa, mutta siirrettiin myöhemmin vallin laelle ja kasematit muurattiin miehistö- ja varastotiloiksi, ja tiiliseinät verhottiin hiekkavalleilla.

Arvovieraiden iloksi istutettu lehmuskuja muodostaa juhlallisen sisääntulon patterille ja yli sata vuotiaiden lehmusten suojissa elää runsas lajisto mm. lehmuspikkumittari, jalavakeltayökkönen, kyrmysepikkä ja metsäharjaetana.

Vallisaarella asuu myös kummistus. Rohkaisuryyppyjen voimalla partioineet vartiomiehet ovat kertoneet 1900 luvulla päättömästä everstistä, joka hirtettiin suureen lehmukseen patterille johtavan tien varteen.

Kuolemanlaaksossa Vallisaaressa räjähti heinäkuun 9. vuonna 1937, kun tuhansia kiloja räjähteitä sinkoili ympäri saarta ja jopa Suomenlinnaan asti! 16 rakennusta tuhoutui, 8 ihmistä kuoli heti ja 4 kuoli myöhemmin sairaalassa. Taisteluvälineosaston päällikkökin järkyttyi niin suuresti, että kuoli viikon päästä räjähdyksestä.

Asukkaat pakenivat uiden sekä veneillä  ja  jotkut piiloutuivat kallionkoloihin. Onnettomuuden sankaritar, uinnin Suomenmestari Paula Toiviokoski auttoi lapsia uimaan salmen yli Suomenlinnaan.

Räjähdys oli niin suuri, että ikkunat rikkoutuivat Töölössä asti ja räjähdykset  jatkuivat vielä seuraavanakin päivänä.

Kuolemanlaaksossa toimii tällä hetkellä kahvila ja sinne on suunnitteilla paljon muutakin kivaa 🙂

Vallisaarelta näet Kustaanmiekka nimisen salmen jossa kulkee mm. Eteläsatamasta lähtevät matkustajalaivat.

Torpedolahdelta pääset kävelemään Kuninkaansaareen ohutta pengerrettä pitkin.

Saarella saatat nähdä myös ohi purjehtivia komeita  purjealuksia!

Saaren matkailutoiminta kehittyy koko ajan, joten kannattaa seurata Vallisaaren sivuja 🙂

Lähteet: Saaren opastekyltit

http://www.luontoon.fi/vallisaari

http://www.metsa.fi/vallisaari

http://nyt.fi/a1305844286538

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaanmiekka

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.