Vaanilan parantola

Alunperin  ilma- ja vesiparannuslaitokseksi vuonna 1894 perustettu rakennuskompeksi, jossa joidenkin tarinoiden   mukaan  olisi joskus ollut   lasten mielisairaala.
Nämä mielisairaala-tarinat ovat silkkaa puppua, paikalla on ollut  parantola eli kesäkoti, josta sai erilaisia vesihoitoja yms.
70-80-luvuilla paikalla toimi ratsastuskoulu   ja yhdessä rakennuksessa olikin numeroidut naulakot ikäänkuin jokaisen hevosen omille suitsille tms. Vieressä oli hevoskarsinoita.
Vuonna -47 syntynyt mieshenkilö, jonka tapasimme paikalla, kertoi asuneensa alueella 50-luvulta asti  ja pyöräilleensä rakennusten ohi usein uimaan. Talolla   oli rannassa oma osuus, jossa oli hienot hyppytornit ja laiturit, nämä ovat nykyään jo purettu.
Kalterin tapaiset ikkunoissa on luultavasti laitettu aikoinaan varkaiden ja vandaalien varalle.
Alueen rakennukset on pitänyt purkaa ja paikalle rakentaa uutta rakennuskantaa, mutta museovirasto on  määritellyt alueen rakennukset historiallisesti merkittäviksi ja niiden purkaminen on kielletty.


Ensimmäisenä menimme talon kellariin, sieltä löytyikin jännä yllätys, jota ensin luulimme sparymaaliksi, mutta sitten totesimme sen luultavasti olleen oikeaa verta!




















https://johanna-amnelin.smugmug.com/photos/i-zd6j4dX/0/L/i-zd6j4dX-L.jpg










https://johanna-amnelin.smugmug.com/photos/i-JjjjdNT/0/L/i-JjjjdNT-L.jpg









https://johanna-amnelin.smugmug.com/photos/i-LgtW9nk/0/L/i-LgtW9nk-L.jpg











https://johanna-amnelin.smugmug.com/photos/i-xSN6htH/0/L/i-xSN6htH-L.jpg

https://johanna-amnelin.smugmug.com/photos/i-5ZHc89D/0/L/i-5ZHc89D-L.jpg

 
















 














Vaanilan kesäkoti Lohja urbex 073




Valkoinen  rakennus parantolan vieressä on ollut kauppa.


Lähistöllä on monta pienempää mökkiä joilla kaikilla on pieni saunarakennus vieressään.





Ravintolarakennus:



Toinen pikkumökki




Pikkumökin terassin  koristeellinen yksityiskohta:

Seinähirret ja lattialaudat olivat vielä hyvässä kunnossa.



Hevoskarsinat:



Rakennus jonka sisällä oli numeroidut naulakot:



Katto oli jo hiukan joutunut antamaan myöden 😉


Kolmas pikkumökki







Neljäs mökki taustalla:
Vaanilan kesäkoti Lohja urbex 151







 

Vaanilan parantolan perusti kunnallisneuvos Carl Heitmann Saksasta saamiensa esikuvien mukaan. Rakennustyöt aloitettiin talvella 1893- 1894 ja keväällä 1894 sanatorio avattiin yleisölle. Ensimmäisenä kesänä hoitoa kävi saamassa 181 henkeä.
Uusia rakennuksia tehtiin vuosina 1895-1897 ja vuonna 1899 oli parantola suljettu laajojen muutostöiden takia. Tällöin rakennettiin muun muassa harjun juurella olevalle kentälle kylpytalo, sekä harjulle muita rakennuksia ylemmäksi suuri ravintolarakennus.
Samana vuonna parantola muutettiin kylpyläosakeyhtiöksi. Kylpylöiden ja ravintolan välissä, harjun rinteellä sijaitsi henkilökunnan asuntojen lisäksi kahdeksan erityistä rakennusta kylpylävieraille.
Ravintolarakennuksen edessä oli avara urheilukenttä tennistä, krokettia, voimistelua ja leikkiä varten. Perheellisille varattujen pienempien huviloiden lisäksi oli kaksi suurta kaksikerroksista asuntolaa sekä kaksi pienempää huvilaa, jossa toisessa oli biljardisali.
Lisäksi oli harjun rinteellä paviljonki vedessä kävelemistä varten; naisilla ja miehillä oli omat osastot. Harjun laella oli aurinko- ja ilmakylpyjä varten kolme aitausta (naisille, miehille ja lapsille) pukukoppeineen.
Kaikkiaan alueelle mahtui 150 asukasta. Kylpylää, eli kylpyhuonetta ja saunaa, käytettiin vain valeluun.
Ilmeisesti vuonna 1905 rakennettiin sen viereen arkkitehti A.Tawastsjernan piirustusten mukaan uusi kylpylaitos, jossa oli eri osastot lämpimiä-, tempereerattuja- ja höyrykylpyjä varten sekä lisäksi suihkut, huone kääreitä varten ja konehuone. Naisilla ja miehillä oli eri osastot. Kylmävesi johdettiin harjun juurella olevista lähteistä.
Ravintolarakennuksessa eli sanatorion päärakennuksessa, oli suuri ja ilmava ruokasali, seurustelusali, kirjasto ja keittiö. Taloa kiersivät tilavat, katetut verannat, jotka on sittemmin purettu. Nykyinen omistaja hoiti laitosta vuodesta 1952 vuoteen 1972.
Vuosina 1972-1984 alue oli Tapiolan ratsastuskoulun käytössä kesäisin. Sen jälkeen lähes kaikki rakennukset ovat olleet tyhjillään.
Vaanilan sanatorio sijaitsee korkealla, havumetsää kasvavalla hiekkaharjulla Vaanilan kartanon läheisyydessä.
Olosuhteet parantolatoiminnalle olivat hyvät, kuten vuoden 1910 esittelyvihossa mainostetaan: ”Edullisen asemansa perusteella (kylpylä sijaitsi 300 jalkaa merenpinnan yläpuolella) tarjoaa parantola erinomaisen ilmaston: kuiva, havuntuoksuinen ilma, jonka lämpömäärä verrattain vähän vaihtelee vuorokauden kuluessa. Joka puolella, etenkin pohjoisessa, ympäröi parantolaa tuuhea mäntymetsä ja se on siten tuulien suojassa.”
Rakennuksista ovat jäljellä ravintolarakennus ”Tallbacka”, kaksikerroksinen asuntola ”Tunturi”, Huvila ”Moppeborg”, Tohtorin asunto ”Trolleborg”, pakaritupa ”Hilderoo”, entinen koulurakennus ja autotalli. Huvila ”Metsola” on raunioina. Asuntola ”Rauhala” on palanut. Hieman idempänä sijaitsevat lisäksi talot ”Liisala” sekä ”AliMattila”.
Lähde: http://www.lohja.fi/Liitetiedostot/Maank%E4ytt%F6/inventointiluettelo_II_painos.pdf
Vaanilan kartanokeskus sijaitsee kauniisti Vaanilanlahden rannalla. Lehmuskujan päässä sijaitsee puinen, mansardikattoinen päärakennus, jonka runko saattaa olla osin 1600-luvulta. Nykyasu on peräisin vuodelta 1909 (A.Leidenius). Entinen pehtorin asuinrakennus on 1700-luvun lopulta. Muut asuin- ja talousrakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Myös kartanon puisto on 1900-luvun alusta. Kartanossa toimi 1905-25 sanatorio, johon liittyneet ravintola, lääkärintalo ja pienet asuinrakennukset ovat säilyneet.
Lähde: http://www.nba.fi/rky1993/kohde816.htm

Sijainti: Kesäkodintie 102 Lohja
 
 

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Luonnonkosmetiikka vs synteettinen, tiedätkö mitä ihollesi todella levität?

Mikä merkitys on pitkien ainesosaluetteloiden piilokemikaaleilla? Testaamani brändin kasvovoide sisälsi veden jälkeen runsaasti silikonia, ja sen ainesosaluettelossa oli huomattavasti enemmän erilaisia ainesosia. Joukossa oli myös useita ainesosia, jotka itse luokittelen kosmetiikan pahiksiksi. Rehellisesti sanottuna, näitä ainesosaluetteloita tutkittuani en uskaltanut testata tuotteita yhtä päivää pidempään terveyteni uhalla, vaikka olisinkin ollut utelias näkemään pidempiaikaiset vaikutukset.

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

Kuten jutusta huomaat, Saaren Taian toiminta on aitoa käsityötä, jokaisessa vaiheessa ja vaikka liikevaihtomme on luokassaan suurin, on yrityksemme kuitenkin pieni perheyritys, jossa asiat tehdään käsin.

Huono-osaisesta miljonääriksi

Huono-osaisesta miljonääriksi

Täällä, oman valoisan ja varustellun mökin kalliosella rannalla kaukaisen unelman voi kirjaimellisesti maistaa suolana kielen päässä. Meriveden piristävänä pirskahduksena poskilla.

Jollakin kummallisella tavalla maailmankaikkeus on halunnut antaa minulle hetkeksi jotakin hyvää, ja toivon joka päivä, ettei sitä otettaisi minulta pois, ainakaan ihan vielä.

Tuotekehitys, Saaren Taika vs. toiset

Kosmetiikkamaailmassa on monenlaisia lähestymistapoja tuotekehitykseen, ja tänään haluan keskittyä erityisesti siihen, miksi tiedepohjainen lähestymistapa on meille niin tärkeä.

On ihanaa nähdä, että yhä useammat kuluttajat ovat valveutuneita ja kyseenalaistavat markkinointiväitteitä sekä vaativat syvällisempää tietoa väitteiden pohjalle. Erityisesti nuoremmille sukupolville haluamme tarjota tietoa, joka perustuu vankkaan tieteelliseen näyttöön, eikä vain etikettiseksikkyyteen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: