Tulppaanit kukkii puutarhassa ja haahkavauvat rannassa

Tulppaanit kukkii puutarhassa ja haahkavauvat rannassa

Moikka moi ihana lukijani!
Tänään oli hiukan liian tuulinen päivä veneilyyn, mutta käytiin silti rannassa katsomassa, että veneet ovat paikoillaan ja pinnalla 😀 Samalla sattui kalkkikaivokselle saapumaan rahtilaiva, josta sain muutaman lennokkikuvan. Tuuli olikin niin voimakas, että lennokilla oli ongelmia pysyä aloillaan, mutta onneksi sain kuitenkin muutaman kuvan sillä aikaiseksi.

Rannassa uiskenteli myös haahkoja, yksi koiras ja kaksi naarasta, joista toisella oli neljä untuvikkoa mukanaan 🙂

Kotona sitten puutarha kutsui. Teiniläisen trimmeröityä eräs luumupuun lähialue pääsin vihdoin käsiksi viime vuonna luumupuun alta löytämiini ruusuihin. Puutarharyhmässä toinen tunnistettiin ilmeisesti Torniolaakson ruusuksi ja toisen nimi selvinnee jos se siirron jälkeen innostuu vielä kukkimaan.

MAINOS


Kuva viime vuodelta.

Ulkomailta tilaamani tulppaanit ovat jo osa hyvässä kukassa:

Alla myös S-Marketista ostamani tulppaani ja sen alapuolella kylmänkukkani <3

Lannoitin alppiruusut toiseen kertaan ja osassa olikin aika hyvin nuppuja:

Tämä alppiruusu kukki viimevuonna niin komeasti, että mahtaako tänä vuonna jaksaa isosti kukkia?
Mahonia kukkii nyt kauniisti

Lopuksi saunaan huuhtomaan mullat ja roskat pois. Onneksi punkeista ei tarvitse kantaa niin huolta, sillä ainakin toistaiseksi itse tekemäni punkkikarkoite on toiminut täydellisesti 🙂

https://photos.smugmug.com/photos/i-VNvmhCv/0/096aec16/M/i-VNvmhCv-M.jpg

Laitoin meille ihanat Saaren Taika professional -sarjan kasvonaamiot ennen saunaa. Itselleni Vihreä tee savinaamio, jolla on antiage vaikutuksia ja miehelle Aktiivihiili savinaamio, koska hänellä on näppyläisyyttä kasvoilla:

https://photos.smugmug.com/photos/i-NknHR2X/0/830abefb/M/i-NknHR2X-M.jpg
VIHREÄ TEE JA SAVI- ANTIAGE KASVONAAMIO
Tämä täyteläinen ja kermainen kasvonaamio sisältää vihreää teetä, joka poistaa iholta epäpuhtauksia ja ylimääräistä talia. Tuloksena raikas ja terve, hehkuva iho.
Vihreän teen anti-ageing vaikutukset auttavat vähentämään ennenaikaisten ikääntymisen merkkien syntymistä parantamalla ihon elastisuutta.
Tuote sisältää myös kurkku-, vesimeloni- ja omenauutetta.
AKTIIVIHIILI & SAVI -KASVONAAMIO TUKKEUTUNEILLE IHOHUOKOSILLE
Puhdistava ja Detox- vaikutteinen. Tuloksena puhdas ja nuorekas iho. Soveltuu rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Aktiivihiili sekoitettuna kaoliinisaveen tekee naamiosta täydellisen ihon syväpuhdistamiseen ja auttaa silottamaan juonteita samalla poistaen iholta lian ja ylimääräisen talin.
Tämä ylellinen kasvonaamio sisältää pähkinä- ja Akai-uutetta. Naamion sisältämä Hyaluronihappo auttaa vähentämään juonteiden syntymistä ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti.
Sisältää myös Piparmintun- ja Sitruunan eteerisiä öljyjä.
Soveltuu kaikenikäsille miehille ja naisille.

Koko vartalon pesuun käytin meidän uutuustuotetta eli teepuuöljyä ja piparminttua sisältävää nestesaippuaa. Vaikka se onkin käsisaippuan nimellä, voi sitä ihan hyvin käyttää myös suihkussa. Etenkin tällaisen raskaan puutarhapäivän päätteeksi se on ihanan virkistävä piparmintun eteerisine öljyineen 🙂

MAINOS


https://photos.smugmug.com/photos/i-jm3mDRG/0/8bd04238/M/i-jm3mDRG-M.jpg

Vilvoittelun jälkeen kasvoille nyt kokeilussani olevat Saaren Taika Professional -sarjan kasvovesi, hyaluronihappo seerumi ja Aloe Vera kosteuttaja. Testin kulusta voi lukea lisää Saaren Taika blogista ja todeta itsekin ryppyjeni hieman oienneen!

https://photos.smugmug.com/photos/i-vf3Z9fB/0/c3d45a98/M/i-vf3Z9fB-M.jpg

Jalkoapohjille ja vartalolle parasta lemppariani, eli Makadamia sheavoidetta! Jalanpohjat ovatkin todella pehminneet tällä <3 Onneksi meillä on nyt voiteentekijä, niin saadaan tämäkin pidettyä paremmin tuotannossa <3

https://photos.smugmug.com/photos/i-xhFmTz9/0/c3d30794/M/i-xhFmTz9-M.jpg

Päivä on ollut todellinen hemmottelupäivä niin mielelle kuin ihollekin 🙂

Kiitos, että luit <3

Tee itse luonnollinen punkkikarkoite:

Lisää puutarhajuttuja löydät täältä.

MAINOS


Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Ihon suojamuurin ratkaiseva merkitys kosteutuksessa

Miksi hyaluronihappo kuivattaa ihoa?

Hyaluronihappoa pidetään yhtenä tehokkaimmista kosteuttavista ainesosista kosmetiikassa, mutta silti moni kokee sen kuivattavan ihoa. Erityisesti suomalaisessa, kuivassa ilmastossa hyaluronihappo ei aina toimi niin kuin odotetaan. Tässä artikkelissa avaan, miksi näin käy, miten ihon oma suojakerros liittyy asiaan ja milloin hyaluronihappo todella kosteuttaa ihoa.

Miksei kukaan ymmärrä sosiaalisten tilanteiden pelkoani?

Viime aikoina olen jälleen kamppaillut vaikeuksien kanssa enemmän kuin soisi. Pinnalle nouseva trauma erään myrskyn jäljiltä on ollut läsnä enemmän kuin poissa. Joka päiväinen, iltainen

Ruusufinniseerumin kehitys ja mitä oma tuotekehitys oikeasti tarkoittaa

Ruusufinniseerumin kehitys ja mitä oma tuotekehitys oikeasti tarkoittaa?

Ruusufinni on monimuotoinen ja usein haastava iho-ongelma, jonka hoito vaatii ymmärrystä ihon biologiasta, herkkyydestä ja yksilöllisistä reaktioista. Tässä artikkelissa kerron, kuinka ruusufinniseerumimme on kehitetty alusta alkaen moniongelmaisen ihon tarpeet huomioiden, ja mitä oma tuotekehitys kosmetiikassa käytännössä tarkoittaa verrattuna white label-, private label- ja custom formulation -malleihin.

Uuden vuoden kuulumisia uudesta kodista remontin ja muuton keskellä

Uuden vuoden kuulumisia uudesta kodista remontin ja muuton keskellä

Uusi vuosi alkoi uuden kodin, muuttolaatikoiden ja pintaremontin keskellä juuri silloin, kun Hannes-myrsky päätti näyttää voimansa ja häiritä muuttoa mahdollisimman paljon.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading