Moikka moi arvoisa lukijani!
Käväisin tänään Salon sairaalassa TT-kuvassa eli tietokonetomografiassa, jonka avulla koitetaan selvittää onko Essure-implanttien leikkelyoperaatioiden jälkiseuraamuksena asennettu tyräverkko paikoillaan, sillä tyräkivut ovat palanneet saman tuntuisina takaisin.
Käväisyksi käyntiä voi nimittää sellainen henkilö, jolle se tosiaan on pelkkä nopea ja huoleton käväisy. Minulle se oli stressaava ja väsyttävä kokemus, jota jännitin jälleen jo useita useita päiviä etukäteen! Soitin jopa osastolle viime viikolla tiedustellakseni ettei kyseessä vain ole samantyyppinen putki, kuin magneettikuvassa, johon en koskaan sitten lopulta pystynyt menemään 🙁 Onneksi ei ollut, mutta palataanpa tuohon parin vuoden takaiseen magneettikuvaamiseen..
Olen ikäni kärsinyt selkäsäryistä ja nuorempana selkätutkimuksissa on ilmennyt, että selkäni on väärässä asennossa ja pahasti notkolla. Nyt vanhempana selkäongelmat ovat aiheuttaneet ilmeisesti hermopinteitä, jotka taas tekevät ikävää raajojen puutumista. Aluksi huomasin sen polkiessani kuntopyörää, kun keskivarpaat alkoivat puutua. Myöhemmin toinen reisi alkoi puutua makuuasennossa ja myöhemmin myös seistessä.
Raajojen puutuminen on ajoittain niin rajua, että herään yöllä siihen etten pysty liikuttamaan esim. käsivarttani vaan joudun toisella kädellä nostamaan käsivarteni eri asentoon, jotta saan kivun loppumaan. Reiden kohdalla herään myös yöllä, mutta sellaiseen tunteeseen että reiden päälle painetaan polttavia teräviä hiiliä. Toisinaan ylä- ja alaraajojen puutumista esiintyy seisomisen aikana, toisinaan liikkuessa, toisinaan taas levossa esim. sohvalla. Ongelma on siis aika jatkuva ja ikävä.
Tätä selvittääkseen minun piti mennä magneettikuviin, mutta maatessani jo putken pedillä sain järkyttävän paniikkikohtauksen, itkin ja tärisin enkä voinut mennä putkeen millään konstilla 🙁 Tutkimus jäi siis kohdallani tekemättä, eikä mitään vaihtoehtoista tutkimusta ole koskaan minulle esitetty, ehkäpä sellaista ei ole?
MAINOS:
Anyway. Jännitin siis TT-kuvausta niin kovin, että olin jälleen lähes paniikkikohtauksen partaalla. Hoitaja kehoitti minut makaamaan kuvantamiskoneen pedille ja ryhtyi kertomaan varjoaineesta, jota minuun pian ruiskutettaisiin kanyylin kautta. Hengitykseni oli kiivastunut ja kurkkuani puristi. Minun oli pakko sanoa hoitajalla, että kärsin kovasta ahtaan paikan kammosta ja, että minua pelottaa. Hoitaja onneksi osasi hiukan tasoittaa pelkoani kertomalla miten vähän aikaa itse kuvaus kestää ja etten joudu kokonaan koneen sisään. Silti olin erittäin jännittynyt hoitajan poistuttua seinän taakse ja tein todella töitä itseni kanssa saadakseni itseni pysymään kojeessa paikoillaan ja joutumatta pakokauhun valtaan tai olemaan purskahtamatta itkuun!
Itse kuvaus oli lopulta onneksi tosi nopea. Koje meni edes takaisin päälläni kaksi kertaa ennen varsinaista kuvaamista, jonka aikana koneen sisus pyöri ja kone piti kovaa mekkalaa. Varjoaineen ruiskutus sai hetkellisesti todella kuuman tunteen sisäisesti ja samalla sydämen syke kohosi aika voimakkaaseen ja nopeaan tykytykseen. Tässä hetkessä jouduin taas todella tekemään töitä pysyäkseni tutkimuksessa paikoillani ja pakenematta pakokauhun vallassa tilanteesta!
Kokemus oli todella väsyttävä ja todella väsyttävän viikonlopun jäljiltä olisin voinut nukahtaa kotimatkalla autoon vaikka kello oli vasta vaille 10 aamulla!
Viikonloppukin oli nimittäin jännä! Lauantaina tehtiin pieni venereissu, jolle koiratkin pääsivät mukaan! Meille maakravuille tuo veneily jo ihan kaksistaankin on aika jännittävää, sillä emme ole kumpikaan aiemmin omistaneet venettä, saati ajelleet sellaisella merellä 😀 Lisää yhtälöön vielä kaksi kokematonta ja villiä laivakoiraa niin stressin määrä ikään kuin triplaantuu 😀 Venereissun odottaminen oli minulle itse asiassa niin jännittävää, että torstaina kun ehdotin venereissua lauantaille, en nukkunut seuraavana yönä oikeastaan ollenkaan. Niin paljon tuollaiset jännät asiat vaikuttavat minuun!
Koirat eivät nauttineet veneilystä ja luultavasti tämä olikin heidän eka ja vika kerta veneellä. Pontuksella (tuo iso valkoinen boksu) on selkä-, lonkka- ja nivelongelmia, eikä aallokossa hyppivä vene ollut hänen mieleensä, vaikka laitoinkin hänet matkan ajaksi alas pehmeälle sohvalle. Iita taas meinasi hitaassa vauhdissa loikata perälaudalta veteen, kun erehdyin uskomaan miestäni, joka vakuutteli etteivät koirat hyppää ja kehotti minua irroittamaan niiden hihnat!
MAINOS:
Kolme merikotkaa nähtiin tällä reissulla, mutta aallokko oli niin kovaa etten saanut zuumilla yhtään julkaisu kelpoista kuvaa! Sellaisia ne ovat nämä meidän “rentouttavat” veneretket yleensä. No kyllä maisemat tottakai rentouttaakin ja ehkäpä me joskus ollaan sen verran varmoja veneilijöitä ettei tutuilla reiteillä enää tarvitse jännittää 😀
Alla vielä video missä kännykkäni ja hattuni meinasivat lähteä tuulen mukana 😀
Sunnuntaina jännitys jatkui. Aamu alkoi hurjalla siivoamisella, sillä Australiasta Suomeen käymään tulleet sukulaiseni olivat tulossa meille päiväksi! Esittelimme tottakai kotimme ja puutarhamme jälkeen Särkisalon kauneimmat rannat, niin hiekkaiset kuin kallioisetkin, jonka jälkeen suuntasimme Mathildedaliin syömään ja esittelemään lisää Salon upeita merimaisemia 🙂
Päivä oli mitä ihanan, mutta olin sen jälkeen aivan loppu! Lepoa ja palautumista ei siis ole juurikaan ollut, mutta tänään onneksi päikkäreiden jälkeen jaksoimme juuri ja juuri raahautua lyhyelle iltakävelylle!
Tässä vielä puutarhaa hiukan ennen kävelyä 🙂
Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.
