Tampaltan rosvoluola
Äitienpäivän seikkailu poikani ja koiramme kanssa.
Tällä kertaa suuntasimme Tampaltan rosvoluolaan ja tarkoituksena oli myös etsiä ja kuvata Tampaltan kruunu, jota emme kuitenkaan tällä kertaa löytäneet.
Testasin uutta kännykkä-äpsiä millä voi nauhottaa reitin kartalle ja liittää siihen kuvia ja vidoita. Linkki tähän reittiin löytyy täältä, reitti jatkuu rosvoluolien jälkeen Tampaltan kruunulle päin, mutta akku alkoi olla niin tyhjä, että jouduin lähtemään takaisin ennen kuin löysin kiviröykkiötä. Luolat on tietty siinä kohdassa missä on iso rykelmä kuvia ja videoita.
Karttaäpsi on ilmainen ja se käy kumpaankin, sekä Androidiin, että iOSään ja sen voi ladata vaikkapa heidän kotisivuiltaan. Äpsin lataamalla näkee kartassa kuvia joiden avulla on helpompi suunnistaa paikalle 😉
Jätimme auton aika lähelle Merikulmantietä, ennen pikkuista porttia ja jatkoimme matkaa jalkaisin.
Matkalla näimme jäätä ja lunta toisella puolen metsätietä ja valkovuokkoja toisella puolen 😀
Hiukan ennen rosvoluolaa alkaa näkyä isoja kivenlohkareita.
Ja pienempiä luolia.
Luolasta pääsi pientä tunnelia pitkin kivenlohkareen päälle.
Rosvoluolan suuaukko.
Luola on aika iso ja se lähtee sekä vasempaan, että oikeaan. Me tutkisimme oikeanpuoleisen luolan.
Sijainti: Merikulmantie 460 (Salo) kohdilta nimettömälle pikkutielle, josta matka pian jatkuu jalkaisin.
Karttalinkki LiveTrekker karttasovellukselle