Tänään en ole vilkaissutkaan työmeilejä, jo eilen sovittiin perheen kanssa, että tänään lähdetään jonnekin kaikki yhdessä. Aluksi oli tarkoitus hypätä vaan fillareiden selkään ja ottaa eväät ja uikkarit matkaan ja ajella jonnekin rannalle. Mutta aamulla, kun suuntia vertailimme, joita täällä saarella on tasan kaksi, joko Niksaareen ja Ulkoluotoon päin, jotka olemme kolunneet jo kulumiseen asti, tai tästä mantereen suuntaan jonne saa polkea ensin kymmenisen kilsaa, että pääsee edes ns. isolle tielle ja sieltäkin olis matkaa kymmeniä kilsoja uusiin paikkoihin, joten ajattelimme, että ehkäpä otamme kuitenkin valkoisen peltiratsumme ja teemme autoreissun jonnekin jossa pääsemme kävelemään.
Idea kannatti ja suunnaksi valikoitui Tammisaari!
Tammisaari ehkä osaksi siksi, että meidän saaren kauppa-posti-ravintolan pitäjä Tony on ostanut sieltä itselleen “palan saarta” eli leirintäalueen käsittävän Kopparön jossa on leirintäalueen lisäksi venepaikkoja, ravintola ja paljon muuta, ja halusimme tottakai käydä katsomassa millainen paikka oikein on ja onko siellä yhtä hyvä ruoka kuin täällä meidän Tiirannassa!
Tammisaari on idyllinen vanha rantakaupunki joka nykyään luetaan kuuluvan Raaseporiin. Vanhassa kaupungissa kadut ovat olleet samoilla paikoillaan jo 1500-luvulta lähtien ja nimistä voi päätellä minkälaisen ammatinharjoittajat olivat asuneet milläkin kadulla, on Liinakankurinkatu, Hatuntekijänkatu, Nahkurinkatu jne.
Tammisaaren historia ulottuu ainakin 1500 -luvulle asti, jolloin pienelle kalastajakylälle annettiin kaupunkioikeudet kuningas Kustaa Vaasan toimesta, samaan aikaan muuten myös Helsinki sai kaupunkioikeudet 🙂
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Tammisaari on kaunis, mitäpä muutakaan, mutta siellä matkailijat ja turistit on todellakin otettu huomioon kaikkialla näkyvillä isoilla ja kauniilla kukkaistutuksilla, lukuisilla patsaspuistoilla, ulkovessoilla ja nähtävyyksillä olevilla opaskylteillä joissa puhelinnumero johon voi soittaa ja kuulla juuri sen paikan opastuksen!
Saavuimme Tammisaareen vanhan kaupungin kupeeseen venesataman rantaan ja saimme helposti autolle paikan ilmaiselta parkkialueelta. Siitä jatkoimme matkaa jalkaisin rantaa pitkin ihastellen upeaakin upeampia jahteja ja huviveneitä! Herkullisen näköiset ravintolat vasemmalla puolellamme ja kauniit veneet, meri ja sen suloinen tuuli oikealla puolen kävelimme kohti vanhaa kaupunkia ohittaen kauniin yleisen hiekkarannan jossa auringonpalvojat ruskettivat nahkojaan, lapset leikkivät ja urheilullisemmat pelasivat lentopalloa. Miten idyllinen paikka! Poika ilmoittikin reissun päätteeksi muuttavansa isona Tammisaareen!
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Ensimmäisenä merkkinä vanhan kaupungin alkamisesta oli edessämme vuodelta 1903 peräisin oleva kylpylärakennus Gamla Bastun, joka on alunperin rakennettu venäläisen seurapiirin kylpyläksi. Siitä jatkoimme rantakatua pitkin eteenpäin pysähdellen välillä ihastelemaan kirkasta vettä, kauniita laitureita, vanhoja rakennuksia ja muistomerkkejä.
Saimme ihailla kauniita rakennuksia yksi toisensa jälkeen ja hauskoja vanhan ajan käsityöläisten ammateista kertovia kadunnimiä sekä kauniita puutarhoja ja hauskoja juorupeilejä siellä täällä 😀
Tammisaaressa on paljon patsaita ja muistomerkkejä.
Joku lapsonen oli hukannut lampaansa ja se oli nostettu tälle kivelle odottamaan omistajan paluuta, toivottavasti omistaja löytää lelunsa!
Nuo talot joissa on vanha aidoista luonnonkivistä tehty kivijalka ovat aina ihastuttaneet minua! Arvelen, että tällaiset talot lähes poikkeuksetta ovat jopa sata vuotta vanhoja! Tammisaaressa ne voivat olla vanhempiakin, sillä osa rakennuksista on peräisin jopa 1700-luvulta!
Juorupeilejä näki muutamien talojen ikkunoilla 🙂
Juorupeili on vanhoissa taloissa ikkunoiden pielessä oleva pieni peili. Sen avulla talon sisältä voidaan nähdä, mitä ulkona kadulla tapahtuu. Juorupeilejä tavataan etenkin Porvoossa ja Raahessa sekä Kokkolassa vanhojen talojen ikkunoissa. Suomeen juorupeilit kulkeutuivat aikoinaan Ruotsista
Vanha kalatori
Tammisaaren kirkko jota rakennettiin vuodesta 1651 1670-luvulle ja se paloi vuonna 1821 jonka jälkeen se on remontoitu tämän päivän ulkonäköönsä.
Kirkon edustalla oli kiva suihkulähde. Kokeilin siihen pidempää suljinaikaa (1/25) tässä.
.. ja 1/10 tässä. Hyvin saa veden liikkeen kuvaan ilman suodinta, aukko 22 🙂
Talojen edustoilla ja pihoilla kukki paljon kauniita kasveja jotka toivat välillä huumaavaa tuoksua neniimme.
Raippatorin reunalla on täysin aidon häpeäpaalun jäljennös. Häpeäpaaluun laitettiin 1700-luvulta 1840- luvulle asti raippatuomion saaneet rangaistusvangit julkisesti häpeämään.
Voin vain kuvitella niitä ohikulkijoita, jotka ovat häpeäpaalussa “roikkuvaa” rikollista syljeksineet ja heitelleet ehkä jopa mädillä kananmunilla ja tomaateilla! Mahtaisiko tällainen tuomio vähentää pikkurikollisuutta tänä päivänä?
Matka jatkui vielä jonkin aikaa jalan sikin sokin piskuisia katuja vanhojen kauniiden talojen väleissä.
Puiston kautta takaisin rantaan.
Kaikenlaista rekvisiittaa ja kukkia oli aseteltu sinne tänne.
Ihmiset olivat selvästi tulleet Tammisaareen viihtymään ja rentoutumaan <3
Kuninkaankatu on Suomen vanhin kävelykatu.
Sitten matka jatkui autolla kohti Skåldön saarta.
Lopulta pääsimme lautalla yli viimeisen “vesiesteen” 😀
Lauttamatka oli mielestäni aavistuksen lyhempi kuin täällä Särkisalossa Ulkoluodon ja Petun välillä.
Perillä vihdoin!
Ravintola seisoo ihan kivenheittämän päässä meren rannasta ja toinen terasseista onkin merelle päin.
Veskissä oli vanhan hirsirakennuksen tunnelma, vaikka rakennus selvästikin oli aika uusi 🙂
Tilaukset tehtiin tiskillä.
Hymy ja palvelu 0 euroa! 😀
Minä otin grillipihvin ja kylläpäs se olikin herkullinen!
Niin kaunis merellinen maisema, oli ihan pakko tarkistaa kartasta, että missä me oikein oltiin!
Täältähän pääsis jo melkein uimalla Tallinaan 😀
Sijainti: Tammisaari
Lähteet: http://www.visitraseborg.com/fi/nahtavyydet/kulttuuri-historia/tammisaari
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juorupeili
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tammisaaren_kirkko