Terve taas ihana lukijani!

Las Palmasin aallot jäivät tänään taaksemme kun matkustimme autolautalla naapurisaareen Fuerteventuraan. Varasin laivaliput Aferryn kautta, mutta missään saamissamme tilausvahvistuksissa ei kerrottu lähtöosoitetta tai laivan nimeä, joten aamusta tuli hitusen jännittävä, kun koitettiin löytää laivamme ja ehtiä siihen ajoissa!

Niin kuin arvasimmekin, oli laivaterminaalia hiukan hankala löytää.. Armas luki rakennuksen kyljessä aika huomaamattomasti eikä oltaisi sitä löydetty ilman kysymistä!

Tässä se kuitenkin on (sininen ympyrä), jos tarvitset tietoa sijainnista:

Ystävällinen herra Armaksen toimiston edustalla alkoi juttelemaan meille ja lopulta päädyimme seuraamaan hänen minibussiaan laivalle, jonka lähtösatama olikin aika kaukana toimistolta ja siitä pisteestä minne Google kartta olisi meidät ohjannut. Sininen pallo kartalla on me nyt jo laivassa sisällä. Alla muutama kuva matkalta toimistolta laivaan.

Paatti irtautui satamasta ja keinunta oli hippasen verran voimakkaampaa kuin Itämeren laivoilla!

Armaksella oli ihan edulliset hinnat. 3 täytettyä leipää, cola, 2 tuoremehua ja 2 Capri-Sun mehua maksoi yhteensä noin 15 euroa.

N. 3 tunnin seilaamisen jälkeen päästiin perille Fuerteventuraan.

Morro Jable näytti siltä millaiseksi kuvittelen Miamin. Pelkkiä hotelleja, loma-asuntoja ja istutettuja palmuja!

Pysähdyttiin heti sataman jälkeen eräälle ostarille (Ventura shopping center) ostamaan uimalasit ja syömään Steak Housessa.

Pikkukauppojen myyjät olivat ärsyttävän agressiivisia ”pakkomyyjiä” ja tulikin ostettua myös kengät, joita en halunnut 😂

Mainos
Saaren Taika - Puhdasta kosmetiikkaa saaristosta! Saaren Taika® - Puhdasta kosmetiikkaa saaristosta
Saaren Taika® jälleenmyyjät löydät tästä linkistä: www.saarentaika.com/jalleenmyyjat

Ruuaksi valkattiin sirloin steakit ja aika harvoin jätän pihvini syömättä, mutta nyt tuli tehtyä sekin 😥 Pihvin maku oli jotakin aivan järkyttävää enkä saanut sitä syötyä millään! Onneksi pojalle kelpasi, joten hukkaan se ei mennyt!

Morro Jablesta otimme suunnan kohti Costa Calmaa, jossa Airbnb:n kautta vuokraamamme huoneisto sijaitsi.

Maisemat matkan varrelta olivat karuja ja siellä täällä vuorten välisissä solissa oli hotelleja ja lomakyliä kaikki kasvot merelle päin. On vaikeaa pukea sanoiksi millaisia ajatuksia maisemat herättivät. Ehkä ankeus olisi kuvaavin sana. Toivotaan, että tulevina päivinä löydämme saaren luonnollisen sielun, ihan kuten löysimme sen roatripillä Gran Canarian vuoristoista ja kylistä 💞

Tämän verran muuten Saaren Taika Siivoussaippuaa kului kun nyrkkipyykkäsin 2 t-paitaa, kahdet sukat ja pikkuhousut. Tiskasin myös nuo pikkutiskit sillä. Raastinta ei tarvitse, kun valuttaa kuumaa vettä saippuaa pitkin muutaman sekunnin ajan niin saippuaa liukenee veteen sopiva määrä 😊

Sellainen päivä siis tämä tiistai, toivottavasti sinullakin on ollut kiva päivä 💞