Tag

menestys

Browsing

Moikkamoi ihana lukijani! Blogiahdistus on edelleen osittain päällä ja etenkin näinä päivinä on tuntunut erityisen vaikealta aloittaa kirjottamista. Mieluiten olisin nimetön ja kasvoton, näkymätön kaikin mahdollisin tavoin, mutta sellaiseen ei valitettavasti juuri nyt ole mahdollisuutta.. Sen lisäksi, että täällä kotikulmilla kaikki tuntuu tietävän viimeisimmät käänteemme niin yrityksen suhteen, kuin henkilökohtaisessakin elämässämme, olen antanut lähiaikoina useita, useita eri lehtihaastatteluita. Lisäksi on ollut paljon bisnesmaailmaan liittyviä tapaamisia. Yhteistä noille jutuille on kysymys, jota minulta on lähiaikoina kysytty moneen eri kertaan. Mikä on menestyksenne salaisuus? Miten olette “räjähtäneet” noin suureksi näin lyhyessä ajassa? Vuonna 2018 perustetun osakeyhtiön pohjalla oli vuoden 2017 syksyllä ideoitu pyykkietikka. Samaan aikaan toisen liiketoiminnan kanssa aloitettu pyykkietikan valmistus oli hyvin hyvin pienimuotoista, rahallisesti puhuttiin joistakin tuhansista euroista. Olimmehan keskittyneet silloin aivan muuhun. Kun tämä toinen liiketoiminta sitten myytiin pienellä taskurahalla eteenpäin, saimme keskitettyä kaikki energiamme omaan juttuumme ja siitä lähti Saaren Taika kehittymään. Ensimmäisen vuoden liikevaihto (se alviton luku…

Moikka moi ihana lukijani! Huh heijaa mikä vuosi takana! Tässä alkaa vasta nyt ymmärtämään minkälaisen tuloksen me olemme tehneet, kun on käyty läpi kirjanpidollisia asioita viime vuodesta ja inventoitu varastoa. Muutenkin mieleen on konkretisoitunut luvut, joita tässä näytöllä on jo jonkin aikaa vilistellyt! Viime vuoden tammikuu oli vielä myynnillisesti hyvä edellisen vuoden saavutuksiin verrattuna, mutta helmikuussa alkoi hiljenemään. Maaliskuussa hiljeni lisää ja huhtikuussa oltiin sellaisten lukujen ääressä, että keskimyynti oli tipahtanut -66% normaalista! Olin todellakin aivan paniikissa ja varma, että pian joudumme ajamaan yrityksen alas. Samaan aikaan oli maksun aika monelle suurelle projektille, jonka olin laittanut syys-talvella käyntiin ja lisäksi meistä riippumattomien mokien vuoksi kerralla langenneita lakisääteisiä maksuja useita kymmeniä tuhansia. Monen näköisiä ratkaisuja pohdittiin ja myös syitä etsittiin. Lopulta teimme muutamia korjausliikkeitä, joiden lisäksi kevät alkoi tuomaan mukanaan kaivattua nostetta lukuihin. Kesä ja loppuvuosi olikin haipakkaa menoa, eikä tilastoihin ollut juurikaan aikaa syventyä. Nyt se onkin pikkuhiljaa iskenyt tajuntaan,…