
Hamarinkoski
Hamarinkoski Perniönjoessa kuuluu Pohjankoskelta lähtevään ulkoilureitistöön ja on kooltaan hieman Pohjankoskea pienempi. Alueelta löytyy useita kartanoita joista Pohjankartano on suurin ja merkittävin. Pohjankartanolla oli näissä
Hamarinkoski Perniönjoessa kuuluu Pohjankoskelta lähtevään ulkoilureitistöön ja on kooltaan hieman Pohjankoskea pienempi. Alueelta löytyy useita kartanoita joista Pohjankartano on suurin ja merkittävin. Pohjankartanolla oli näissä
Joki antoi kauniit näkymät ja sattui siinä olemaan pieni kivikkoinen kaunis koskikin. Suosittelen käymään kävelyllä vaikka koiran kanssa jos ei muuten. Sillalta oli mukavat näkymät
Rekijoella Hitolanjoen myllykoskessa on ollut myllytoimintaa jo 1600 luvulta lähtien. Hitolanjoki on Uskelanjoen sivujoki ja saa alkunsa Kiikalan kirkonkylällä sijainneesta, mutta nyt kuivatusta Kurajärvestä. Pohjoisesta
Salon Teijossa on metsähallituksen ylläpitämä kansallispuisto, joka pitää sisällään niin järviä, soita, jylhiä kallioita kun metsäkankaitakin. Teijolta löytyy kaikenkaikkiaan 40-50 kilometriä retkeilyreittejä, joista suurin osa
Juvankoski Salon Perttelissä Pernjoen varressa on yli 21 metriä korkea ja 310 metriä pitkä koski jonka rannoilla sijaitsevat vanhat historialliset rakennukset joita ovat mm punainen vanha
Pukkilan silta Villilässä ja sillan lähettyvillä oleva vanha pato. Sijainti: noin Villiläntie 302 paikkeilla Salossa
Märynummella sijaitsee yksi erittäin kaunis ja kohtalaisen iso puro joka mutkittelee ja solisee kauniisti metsässä muodostaen aika ajoin pieniä putouksia. Purolle pääsee polkua pitkin Märynummen
Kaunis Uskelanjoki halkoo Salon keskustaa ja kesällä joen reunaa on ihana käyskennellä. Joen reunalle voi poiketa torireissun yhteydessä nauttimaan kesän auringosta ja syömään vaikka jäätelöä.