Ikioma mökki.
Jos lausuisin nuo sanat itselleni silmät kiinni 5 vuotta sitten, niin mieleeni piirtyisi kuva metsittyneestä maisemasta ehkä jonkun kaislittuneen järven tai matalan meren poukaman rannassa, jossa parinkymmenen neliön heikkokuntoinen hökkeli odottaisi remontti-intoista tee-se-itse ihmistä.
Sellainen olisi mökki, josta haaveilu olisi viisi vuotta sitten ollut realistista.
Tänään meillä on yli sadan neliön huvila Suomen puhtaimpien merien ääressä, omilla jääkauden sileiksi hiomilla kallioilla. Hietan ja pyöreiden jääkauden aikaansaamien kivenmurikoiden peittämällä merenpohjalla, jossa voi snorklailla ja sukellella ja nähdä pikkuisia kaloja, kauniin värisiä kiviä ja jopa meduusoja.
Sellainen on meidän oma ranta.
Itämeren korvameduusa
Kun katselemme Itämeren aaltojen tanssia, usein unohdamme sen, mitä piilee pinnan alla. Itämeri on koti monille elämänmuodoille, mutta yksi niistä on erityisen lumoava ja mystinen: korvameduusa.
Mikä on korvameduusa?
Korvameduusa, joka tunnetaan myös nimellä Aurelia aurita, on yksi yleisimmistä meduusalajeista maailmassa. Sen läpinäkyvä, kellomainen runko ja pienet, somat lonkerot tekevät siitä sekä kauniin että arvoituksellisen näyn vedessä.
Snorklaamassa korvameduusan kanssa
Olen minä aikaisemminkin uiskennellut meduusojen kanssa. Se tapahtui joitakin vuosia sitten Kemiönsaaren Sandössä, kun olimme veneretkellä siellä, mutta kukapa olisi uskonut, että meillä olisi joskus oma ranta, jossa meillä olisi ”omat” meduusat 😀 No, en minä ainakaan!
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."
Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Kun seisot meren rannalla ja katsot veden pinnan alle, korvameduusan näkeminen herättää monenlaisia tunteita. Niiden kauneus ja arvoituksellisuus saavat tuntemaan ihmetystä ja kunnioitusta. Ne ovat kuin luonnon taideteoksia, jotka liikkuvat veden mukana ja heijastavat auringonvaloa.
Suomen vesissä esiintyvä korvameduusa on onneksi ihmiselle vaaraton, vaikka sillä onkin poltinsolut, joilla se tainnuttaa saaliinsa. Ihminen ei polttoa tunne, vaikka ottaisi meduusan käteensä. Korvameduusa syö planktonia ja joskus myös pieniä kaloja.
Snorklaus kirkkaassa Itämeressä
Olemme vasta tänä vuonna ostaneet ekat snorkkelimme, joten en ole mikään snorklauksen asiantuntija. Snorklailen lähinnä omaksi iloksi ja mielenkiinnosta, sillä veden alainen maailma on todella kiehtova.
Täällä meidän omassa rannassa olemme ekaa kertaa snorklanneet kotimaassa, tai siis koitimmehan me niitä snorkkeleita tuolla Tammisaaren mökillä, mutta vaikka vesi siellä silloin kirkkaalta tuntuikin, ei siellä eteensä mitään nähnyt, toisin kuin täällä, ja tämän paikan veden kirkkauteen verrattuna se meidän ”kirkasvetinen” ranta Tammisaaressa tuntuukin nyt aika samealta 😀
Toki nyt oli täälläkin myrskyjen jäljiltä paljon irtokasvin osia leijailemassa meressä, eli ei ihan niin kirkasta ollut kuin aikaisemmin.
Jääkauden muovaamat kallioiset rannat ja kivikkoiset pohjat pitävät huolen, että vesi pysyy kirkkaanpana ja veden allakin näkyvyys on ihan Suomen merialueiden kirkkaimpia, näin meille ainakin on kerrottu.
Eilen lähdin taas kotirannastamme, tai siis mökkirannastamme, snorklaamaan kohti paikkaa, jossa meduusa viimeksi havaittiin. Kun puet snorkelit ja uimalasit päähäsi, ja painat kasvot veteen ja lähdet hiljalleen lipumaan veden pintaa, aukenee sinulle aivan toisenlainen maailma.
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"
Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Kuulet vain oman hengityksesi äänen ja alat lähes automaattisesti hengittää tasaisemmin, rauhallisemmin, syvään ja pitkästi sisään ja ulos. Mieli rauhoittuu, etkä mieti-, et tunne-, et näe muuta kuin vedenalaisen maailman.
Kuten Saaren Taian radiotarinassakin kuvailtiin, huojuivat rantojen vihreät levämetsät ja merenalaiset rakkohaurut aaltojen lempeään tahtiin.
Ps. Kuuntele paljon palautetta saanut parin minuutin radiotarina alta:
Tutut pohjan muodot ilahduttivat minua. Ensin kivikko syveni, sitten taas madaltui. Pyöreisiin kivenmurikoihin kiinni kasvaneet rakkohaurut tarjosivat suojaa kaloille, jotka vikkelästi sujahtivat piiloon, kun jatkoin lipumistani hitaasti eteenpäin.
Tuttu tasanne meren pohjassa. Tässä voisi jo seistä vyötärön korkeudella, mutta jatkoin määrätietoisesti kohti kahta isoa kiveä, joiden laet toisinaan rikkovat meren pinnan rantakallioilta katsottuna.
Täällä vesi kirkastuu entisestään ja pienten pyöreiden kivien pelto valtaa merenpohjan. Punaisia, mustia, valkoisia ja harmaita. Kiviä löytyy lähes kaikissa sateenkaaren väreissä ja vesi on niin kirkasta, että kuvissa sitä ei erota juuri lainkaan.
Ohitan kaksi isoa kiveä ja siellä se siintää. Salainen paikkamme, jossa kirkas vesi ja jääkauden sijoilleen jättämät pyöreäksi hioutuneet kivet toivottavat meidän jälleen tervetulleiksi merenalaisiin seikkailuihimme.
Tässä, kun odottaa, saa pian nähdä uteliaiden pikkukalojen ilmestyvän ihmettelemään kummallista vierailijaa. Täällä myös näimme eräällä kerralla korvameduusan, mutta tänään saimme tyytyä ujoihin kalanpoikasiin, jotka vilistivät vikkelänä pinnalla.
Katso videopätkä päivän ekalta snorklausreissulta:
Alla muutama kuva edelliseltä snorklaukseltamme noin viikon takaa:
Illemmalla, kun auringonvalo tuli alempaa, näimme snorklatessa paljon enemmän elämää. Google Lensin tunnistamana uskon, että näimme siloneulan, vaskikalan ja ehkä mutuja.
Wikipedia kertoo mutuista näin: Suomessa mutuja on eniten Pohjois-Suomen hiekka- ja sorapohjaisissa virroissa. Liian rehevät vesistöt eivät mudulle kelpaa, sillä niissä ei ole tarpeeksi hapekasta vettä. Mutu on myös herkkä liialle happamuudelle, joten sitä esiintyy vain puhtaissa vesissä.
Katso illalla tekemäni snorklaus videopätkä:
Eteläisen Selkämeren vedenalainen eliöstö on samankaltaista kuin Saaristomerellä, mutta pohjoisemmaksi mentäessä veden suolapitoisuus vähenee ja lajisto muuttuu mereisestä kohti makeampaan veteen sopeutunutta. Monet mereiset vesikasvit, selkärangattomat ja kalat elävät Selkämerellä levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Tällaisia ovat kaloista mm. mustatokko, teisti, isotuulenkala, piikkisimppu ja vaskikala, selkärangattomista hietakatkarapu ja leväkatkarapu.
Vedenalainen kasvi- ja levälajisto on Selkämerellä runsas ja monipuolinen, vaikkakin toistaiseksi vähän tutkittu ja tunnettu. Rakkolevää esiintyy runsaana koko Selkämeren alueella. Ulkosaarten rannoille se muodostaa laajoja kasvustoja jopa 8 metrin syvyydelle saakka. Rakkolevä on yksi Itämeren vedenalaisen luonnon tärkeimpiä elinympäristöjä muodostavia kasvilajeja. Tiheät rakkoleväpensaikot tarjoavat suojaa kalanpoikasille ja selkärangattomille eläimille sekä toimivat monien kalalajien kutualueina. Rakkolevä on hyvin riippuvainen puhtaista elinoloista, sillä se tarvitsee kirkasta vettä ja auringonvaloa kasvuunsa. Rehevöityminen onkin vähentänyt selvästi sen määrää Saaristomerellä ja Suomenlahdella.
Lähde: Luontoon Selkämeri
Hankaluudet tarkentaa kameraqa veden alla
Snorklatessa minun on hiukan vaikeaa tietää mitä kuvaa, koska minulla on kaukonäkö ja olen lähelle katsoessani käytännössä lähes sokea ilman silmälaseja, joten kuvaaminen ilman rillejä on ihan sattuman kauppaa.
Vaikka näenkin kuvattavan kohteen silmilläni tarkkana, kun se on se verran kauempana silmistäni, on kamerani siinä puolivälissä, jolloin huono lähinäköni ei näe kameran näytöltä juuri mitään, joten veden alla kuvaamiseni tosiaan on silkkaa sohimista suunnilleen sinne suuntaan, missä joku kuvattava kohde on, ja tarkennuksen osuminen on täysin sattumaa 😀
Siksi, harmikseni, moni kuva onkin käyttökelvotonta suttua 🙁
Veden lämpötila on muuten jotakin n. 16-17, eli alkaa olla aika viileää jo, mutta mielenkiintoinen juttu, jonka huomasin snorklatessa, että vaikka veteen mennessä tuntuu, että sormien nivelet jäätyy ja kroppa ei pääse kylmän tunteesta, sillä sekunnilla kun laitat uimalasit ja snorkkelin, ja katsot veden pinnan alle, niin et tunne enää mitään kylmyyttä. Se kertakaikkiaan sulkeutuu pois koko kokemuksesta!
Jääkauden aikaansaama pirunpohja
Rannat tässä meidän kohdalla on todella karikkoisia, niin meille on kerrottu. Huomasin eilen itsekin, kun snorklailin jonnekin 20-30 metrin päähän rannasta, missä oli jo pitkän tovin ollut n. 2-3- metriä syvyyttä, kun yhtäkkiä eteen tuli isoja kiven möhköjä ja sitten pienempiä, jotka saivat merenpohjaan aikaan melko kookkaan matalikon, aivan yhtäkkiä!
Eräskin kivenmöhkö oli lähes pienen veneen kokoinen. Se nousi aivan yllättäin kasvojeni eteen, ihan kuin Titanicin keula konsanaan! Sen sivustojen vieressä olleiden pienempien kivenmoukkujen päällä kasvoi tuttua rakkohaurua, mutta myös erikoisia jäkälämäisiä pyöreitä kasvipalloja. Näitä ei ihan tuossa meidän rannassa ole vielä näkynytkään!
Täällä näkyvyys vielä siinä arvioni mukaan n. 2-3 metrin syvyydessä oli kohtalaisen hyvä, näin vaivatta pohjan muodot, kasvit, hiekan, kivet. Hiekkapohjaa olikin aika paljon myös tuolla kauempana. Meidän omassakin rannassa on hiekka laikkuja siellä täällä, joiden ympärillä on pyöreitä kivenmoukkuja, ihan kuin pirunpellossa.
Koko ranta-alue taitaakin olla jääkauden sulamisvesien aikaansaamaa pirunpelto -tyyppistä kivikkoa.
Minä rakastan jääkautta!
Kallioissa näkyykin jääkauden sulamisen aikaan muodostuneet raapimisjäljet, jotka ovat menneet meidän rannan edustalta oikealta vasempaan.
Jäljet ovat syntyneet, kun jääkerrokseen on takertunut kiviä ja kivenmurikoita, varmasti ihan kaiken kokoisia; pikkukivistä ihan lähes talon kokoisiin moukkuihin. Ne ovat raahautuneet jäätikön sulaessa jääkerroksen pohjan mukana ja raapineet mennessään Suomessakin muutoin esiintyvät komeat vuoret tasaisiksi silokallioiksi.
Ja toisinaan, kun jäätikön liike on ajoittain pysähtynyt pitkiksikin ajoiksi, on sulamisvedet tiputtaneet jäätikön mukana kulkeneita pyöreäksi hioituneita kivenmurikoita pirunpelloiksi ja salpausseliksi. Noin niin kuin ulkomuistista kerrottuna 😀
Viimeisimmän jääkauden aikaan jään paksuus on ollut jopa pari kilometriä! Maapallon historiassa on ollut useita pitkiä jääkausia. Nykyinen jääkausiaika alkoi 2,6 miljoonaa vuotta sitten, sisältäen monia jäätiköitymiskausia ja lauhempia välikausia.
Veiksel-jääkausi, viimeisin näistä, päättyi 11 500 vuotta sitten. Nyt elämme lauhassa välikaudessa, interglasiaalissa. Vaikka seuraavan jääkauden odotetaan alkavan 50 000 vuoden kuluttua, tutkijoiden mukaan ihmisen aiheuttamat kasvihuonepäästöt saattavat siirtää sitä yli 100 000 vuodella.
Unelmien lomahuvila
Edelleen tuntuu täysin uskomattomalta, että me tosiaan omistamme tämän paikan! Monesti minut valtaa hassu tunne, sellainen samalainen tunne, kun tulee silloin, kun on vuokrannut jonkun aivan upean Airbnb lukaalin, ja tietää, että kohta sieltä pitää kirjautua ulos.
Sama tunne valtaa minut täällä joka kerta täällä ollessamme, ja sanonkin miehelleni aina, että tuntuu ihan uskomattomalta, että täältä ei tarvitsekaan lähteä pois. Tämä on meidän oma ja palaamme tänne aina uudelleen ja uudelleen <3
Omat upeat silokalliot. Koko päivän lämmittävä aurinko ja auringonlasku. Merialueiden linnusto, kuten joutsenet, haikarat, kotkat ja jopa tutuiksi käyneet lokinpoikaset. Oma rauha. Upea mökki, tai huvilahan tämä on, ja sen suurista ikkunoista avautuva uskomaton maisema.
Sydän on pakahtua täällä jokaisena minuuttina, kun nostan katseeni ja katson minne tahansa. Uskomatonta. Sitä se on. Mutta tällä hetkellä kuitenkin totta <3 Taidan elää unelmaani ja olen tästä hetkestä äärimmäisen kiitollinen <3
Lisää aiheeseen liittyvää blogissani:
UNELMIEN LOMALUKSUS: MITEN OSTIMME HULPPEAN HUVILAN, MUTTA KAIKKI MENI TÄYSIN PIELEEN!
UITIIN EILEN MEDUUSOJEN KANSSA, LOPUSSA VIDEO!
VENERETKELLÄ SANDÖSSÄ, SAARISTOMEREN KANSALLISPUISTOSSA – KUIN ETELÄNMATKA ULKOMAILLE!
Kaipaatko vinkkejä lomailuun Särkisalossa?
Vinkit lomailuun Särkisalossa (Salon saaristo)
Kurkkaa myös Saaren Taian ajakohtaiset tarjoukset, parhaillaan on käynnissä Super Säästö Viikot ja verkkokaupassamme on runsain mitoin huikeita tarjouksia!
Kastoit, kylmä, sborkkeli, ei tunne kylmää
20-30m päässä syvää 2-3- metriä, yhtäkkiä kivikkoa ja matalikoa, siellä kasvoi jäkälää,sitten taas kkisyvä.
siloneula
särmäneula
vaskikala
