Saaren Taika® Siivoussaippua kovassa testissä – Vieraskynäily

Sain testiin Saaren Taika® Siivoussaippuan. Paketti saapui sopivasti sotkuiseen huusholliin, kun olimme pitäneet sairastupaa useamman päivän. Ensimmäisenä raastoin saippuaa ja liotin n. ruokalusikallisen lämpimään veteen. Saippua liukenee helposti, ei tarvinnut edes sekoitella erikseen. Laitoin liuoksen suihkepulloon ja täytin pullon vedellä. Sitten innolla kokeilemaan!
Meidän olohuone oli täynnä taaperon rasvaisia kädenjälkiä. Sohvaan oli roiskahtanut smoothieta, jota vatsatautinen äiti ei jaksanut heti pyyhkiä.
Televisio ja tv-taso olivat myös lasten jäljiltä kammottavassa kunnossa. Saippuasuihke selvisi haasteesta loistavasti! Television pyyhin siten, että suihkautin saippuaa rättiin ja pyyhin nihkeällä. Jokainen asian kanssa tekemisissä ollut tietää, että taaperon liimanäpinjäljet eivät irtoa tv:n näytöstä pelkällä vedellä. Ja pyyhkipä millä vaan, niin rantuja tahtoo jäädä. Mutta eipä jäänyt tällä kertaa, katsokaa vaikka kuvat.
Keittiössä odotti edellisen päivän likainen uunipelti. Pyyhkäisin Siivoussaippuaa sieneen ja pyyhin pellin sillä. Tiskipöydälle suihkutin liuosta ja pyyhin rätillä. Tämä saippua jättää ihanan kiiltävän, vettä ja likaa hylkivän pinnan, joka on kuitenkin natisevan puhdas. Ihan huipputuote!
Lasten kädenjälkiä joutuu pyyhkimään meillä ikkunoista päivittäin. Olen käyttänyt tähän asti ei-niin-myrkytöntä suihketta, koska sillä saa kirkkaat ikkunat helposti. Siivoussaippua toimii yhtä hyvin: suihkauta liuosta ikkunaan ja pyyhi kuivalla liinalla. Mielestäni ikkunoista tuli jopa kirkkaammat kuin lasinpesusuihkeella. Myös peilit puhdistuvat helposti.
Meillä on kalkkipitoinen vesi ja se näkyy erityisesti hanoissa. Yleensä pyyhin hanoja ja altaita kloriitilla, tai etikka-sooda-kombolla. Useimmiten hanat ovat kuitenkin inhottavan näköisiä. Pesualtaan hanaan suihkutin laimennettua liuosta, annoin vaikuttaa hetken ja suihkautin puhtaaksi. Kuivasin liinalla. Suihkun hana olikin sen verran likainen, että siihen töpsöttelin sienellä saippuaa suoraan palasta ja hankasin sillä samaisella sienellä. Olin yllättynyt miten helposti kalkkitahrat puhdistuivat. Ja se kiilto, se on parasta 😍
Seuraavaksi testasin Siivoussaippuaa villanpesuun. Taaperon lempitossut ovat villaa (vesipesu kielletty). Ne ovat kovalla käytöllä ja pakkohan niitä on pestä. Villahousuissa oli etumuksissa ruokatahraa, joten nekin pääsivät kylpyyn. Liotin hieman saippuaa kädenlämpöiseen veteen ja pesin villa-asusteet käsin. Erityisesti villatossut kirkastuivat kovasti. Ei mitään valitettavaa tässäkään tehtävässä. Saippua sopisi varmasti konepesuunkin raasteena, villalle ja muillekin materiaaleille.
Villavaippahousujen käyttäjät tietävät, että tympein homma villanhousunpesussa on lanoliinitusastian pesu. Se tahtoo jämähtää kivan rasvaisena astiaan kiinni. Siksi meillä onkin tähän tarkoitukseen kaikista vanhin ja huonoin pesuvati, jota käytän ainoastaan tähän hommaan. (Kun ei se tahdo oikeasti puhdistua kuitenkaan.) Lanoliini lähti siitä ihan tuosta vaan sienellä ja Siivoussaippualla.
Pyyhin Siivoussaippualiuoksella oikeastaan kaikkia kodin pintoja. Toimii myös käsitiskiaineena, astianpesukoneessa en tällä kertaa testannut. Pesukoneisiinhan tätä voisi raasteena laittaa. Keittiön pöydän rasvatahroja ei tarvinnut hinkata. Porrasjakkarassa oli maalitahroja monen vuoden takaa ja yllättäen nekin lähtivät pyyhkimällä. Vessan roskiksen pesu on ärsyttävää, kun siihen jää jälkiä märästä rätistä. Sekin lähti kiiltävän puhtaaksi suihkeella ja kuivalla liinalla. Lisäksi esim. peilikaapin ja ikkunoiden pesua helpottaa, kun voi pestä yhdellä ja samalla aineella kaikki pinnat. Testasin saippuaa myös koiran nahkapantaan, toimii siihenkin. Kuvia en valitettavasti ehtinyt ottamaan (johtuen innokkaasta koiranulkoiluttajasta).
Ekologisuus ja tuoksuttomuus ovat ehdottoman hyviä puolia Siivoussaippuassa. Suihkuttelin liuosta koiran viereen lattialle, eikä tämä edes nenäänsä niiskauttanut. Johanna varoitteli, että saippua saattaa kuivattaa käsiä. Tätä en huomannut. Liekö sattumaa, mutta minun käteni ovat ensimmäistä kertaa koko talvena ehjät! Olen nyt käyttänyt pelkästään siivoussaippuaa kaikkeen pesuun ja minun ihoni on siitä tykännyt. Ja on niin helppoa, kun saippuaa ei tarvitse pestä erikseen pois. Nopeuttaa siivousta oikeasti.
Suosittelen! Tämä Siivoussaippua on ehdottomasti ostoslistallani, kun entinen pala loppuu. Odotan jo pääseväni pesemään sillä ulkokalusteet, kunhan kevät oikeasti saapuu. Meillä on vielä metrin verran lunta takapihalla.
-Riina
Kiitos Riinalle testaamisesta ja upeista kuvista! -Johanna

Saaren Taikaa myyvät ihanat pienet liikkeet ja yrittäjät, joilta saat asiantuntemusta tuotteille sekä henkilökohtaista palvelua, löydät heidät tästä linkistä: www.saarentaika.com/jalleenmyyjat

Verkkokaupat on merkattu sinisellä, voit ostaa koko Suomen alueelta!

MAINOS

👉 TUTUSTU KOTIMAISEEN RAKKOHAURU IHONHOITOSARJAAN SAAREN TAIKA SHOPISSA!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 502 tilaajien joukkoon

👉 TUTUSTU KOTIMAISEEN RAKKOHAURU IHONHOITOSARJAAN SAAREN TAIKA SHOPISSA!

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 502 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Neurokosmeettinen voide atooppiselle iholle

Voiko neurokosmetiikka oikeasti auttaa kutinaan? Oma kokemukseni atooppisen ihon kanssa

Voiko kutinaan vaikuttaa muutenkin kuin rasvaamalla ihoa? Tässä artikkelissa kerron oman kokemukseni neurokosmeettisesta voiteesta ja avaan, miten ihon ja hermoston välinen yhteys liittyy atooppisen ihon kutinaan.

CBD kielto

Kosmetiikan uudet rajoitukset: PFAS, CBD ja kiristyvä sääntely – mitä tämä tarkoittaa nyt

Kosmetiikka-ala on tällä hetkellä poikkeuksellisen suuren muutoksen keskellä. EU:ssa etenevät samanaikaisesti useat sääntelyhankkeet, jotka vaikuttavat suoraan siihen, mitä raaka-aineita tuotteissa voidaan käyttää ja millä ehdoilla.

Keskustelussa ovat muun muassa PFAS-yhdisteiden laaja rajoitus, kannabidioliin (CBD) liittyvät uudet turvallisuusarviot sekä useiden tuttujen aineiden tiukentuvat luokitukset.

Mutta mitä nämä muutokset oikeasti tarkoittavat kosmetiikan valmistajille ja kuluttajille?

IKEA keittiö hinta ja tyytyväisyys

Ikea keittiö hinta ja kokemuksia

Rakensimme uuteen kotiimme IKEA Metod keittiön lähes kokonaan itse. Tässä kirjoituksessa kerron paljonko keittiö maksoi, miten helppoa IKEA keittiön asentaminen oli sekä mitä asioita tekisin seuraavalla kerralla toisin.

Ihon suojamuurin ratkaiseva merkitys kosteutuksessa

Miksi hyaluronihappo kuivattaa ihoa?

Hyaluronihappoa pidetään yhtenä tehokkaimmista kosteuttavista ainesosista kosmetiikassa, mutta silti moni kokee sen kuivattavan ihoa. Erityisesti suomalaisessa, kuivassa ilmastossa hyaluronihappo ei aina toimi niin kuin odotetaan. Tässä artikkelissa avaan, miksi näin käy, miten ihon oma suojakerros liittyy asiaan ja milloin hyaluronihappo todella kosteuttaa ihoa.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading