Tällä tuotteella saan oman ruusufinni näppyni katoamaan päivässä
En varmaan ole ainoa, jolle lehahtaa ruusufinni näppy kasvoihin jonkin mausteisen ruuan tai muun tapahtuman jäljiltä?!
Itselleni on parikymppisestä lähtien ilmaantunut toisen silmän alapuolelle poskeen punoittava ruusufinni näppy esimerkiksi paprikaa sisältävien ruokien jälkeen.
Tämä ärsyttävä ja näkyvä punoittava näppy on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia, sillä ennen viime vuosia en ole ymmärtänyt mistä se ilmaantuu saati millä sen saa pois!
Mutta kiitos Saaren Taika Ecolution tuotteille, meillä on nyt valikoimassa voide, joka on kehitetty rosacean ja ruusufinnin hoitoon ja olen itsekin saanut voiteella ruusufinni näpyn katoamaan aina päivässä!

Rauhoittava hoitovoide on kehitetty erityisesti ihon punoitusoireista kärsiville, mutta sopii myös kaikille ihotyypeille.
Kurkkua, vihreää teetä, kamomillaa ja ruusunmarjaa sisältävä hoitovoide vähentää ihon punoitusta, rauhoittaa ja hoitaa tehokkasti ihoa.
”Rauhoittaa hyvin kasvojen ihoa. Olen kärsinyt ruusufinnistä jo pitkään ja tämä voide yhdessä Tyrni saippuan kanssa on parasta iholleni.”
”Rauhoittava hoitovoide on tosiaan rauhoittanut ruusufinni ihoani. Iho on hyvin kosteutettu ja punoitus ja näpyt ovat vähentyneet. Yhdessä tyrni saippuan kanssa tämä on uusi kasvojenhoidon luottotuote! Ja todella rahansa väärti, on erittäin riittoisa.”
”Tuote sopi hyvin ruusufinnistä kärsivälle iholleni. Tuoksu oli hento ja koostumus miellyttävä ja täyteläinen. Ei kuitenkaan liian rasvaisen tuntuinen. Käytin tätä säännöllisesti aamuin ja illoin kasvoilleni. Ihoni punoitukseen loistava tuote. Harmi kun loppui jo!”
Rosacea ihon, eli ruusufinnin hoito kotikonstein
Ruusufinni iholle tärkeintä on ihon tilaa rauhoittavat ihonhoitotuotteet, hellävarainen kosteutus, sekä ihonhoitotuotteet, jotka hillitsevät uusien epäpuhtauksien syntymistä ruusufinni iholle.
Rosacea, eli ruusufinni saattaa pahentua mm. juodessa kuumia juomia, alkoholin nauttimisen vuoksi, auringossa tai saunassa. Itselläni posken ruusufinni villiintyy mausteista ruokaa syödessä ja toisilla taas kylmä ja viima saa ruusufinnin pahenemaan. Kannattaa siis välttää tilanteita, joissa tietää oman ruusufinnin pahentuvan.
Saaren Taian valikoimasta löytyy useita ruusufinni-ihon hoitoon sopivia tuotteita, joista osa on jopa dermatologisesti testattu ja niiden tehoi ruusufinniin on kliinisesti todistettu.
Lue lisää ruusufinnin ja couperosan hoidosta Saaren Taika blogissa: