Ruotsalan kylä ja kulttuurimaisema

Ruotsalan kylä on sarkajaon aikainen mäen kumpareelle sijoittuva ryhmäkylä ja merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Ensimmäinen tieto Ruotsalan kylästä on jo 1300 luvulta, mutta sen nykyiset rakennukset ovat pääosin 1800 luvulta ja 1900 luvun alusta. Kylä on sijoittunut mäen kumpareelle ja mäkeä ympäröimä maa on näin saatu hyötykäyttöön jo keskiajalla.

Kookkaat vaaleaksi maalatut rakennukset kuvastavat Länsi-Suomen kylille ominaista vaurautta. Jokaisen talon rakennuksiin kuuluu päärakennuksen lisäksi toinen asuinrakennus eli piharakennus. Kantatiloista Knaapi, Hentu (Hänti), ja Laurila ovat vierekkäin kylämäellä, kun Viisas on siirtynyt niiden pohjoispuolelle mäelle, missä oli isojaon aikana 4 torppaa.



Ruotsalan kylän peltomaisema jatkuu sen länsi- ja eteläpuolilla sijaitseviin Järven ja Kosken kyliin. Järven kylän kantatilat Manni, Tapani ja Mölkkäri sijaitsevat vieläkin kylämäellä tiiviisti ja niiden eteläpuolella on Ylisjärvi niittyineen. Ylisjärven pohjukassa sijaitsee Eriksbergin (Kosken) kartano jonka talokeskus sijaitsee isojaon aikaisella tontilla (tästä tulossa oma kirjoituksensa myöhemmin).

Paikka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen sen vuosisatoja säilyneen kylätontin takia.
Sijainti: Ruotsalantie Muurla
Lähde: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1785

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella! Olen aikaisemmin kärsinyt keratosis pilariksesta aina koko kylmän kauden ajan, mutta nyt viimeiset n. 5 vuotta olen ollut vaivasta vapaa, kiitos Saaren Taika -tuotteiden!

Huomaatko eron? Saaren Taika booster seerumit muuttivat ihoani välittömästi!

Booster seerumit tasoittivat ihoni rakennetta, madalsivat ryppyjä, tekivät ihostani kimmoisamman näköisen ja vähensivät ihoni punaisuutta sekä tasoittivat ihoni värisävyä. Ja kaikki tämä YHDEN käyttökerran jälkeen!

Aika vaikuttava lopputulos, eikö vain? Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin ihoni olevan sileämpi, tasaisemman värinen ja yleisesti ottaen terveemmän ja hehkuvamman näköinen.

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: