Remppapostaus

Remppapostaus

Moikka!

Lupasin teille tehdä ihan erillisen remppapostauksen ihan talon ostosta tähän hetkeen asti.

Ostimme talomme siis vuoden 2016 syksyllä ja se sattui löytymään vapaa-ajan asunnosta, vaikka onkin ihan ympärivuotiseen tarkoitukseen rakennettu ja siinä käytössä myös aina ollutkin.

Olimme etsineet Salon alueelta sopivaa taloa jo jonkun aikaa, mutta vaihtoehdot olivat joko huonokuntoisia, liian kalliita tai tooodella huonolla sijainnilla tai kaikkea noita yht’aikaa. Tilanne alkoi siis käydä jo hieman epätoivoiseksi ja olinkin sopinut näytöstä jo naapurikuntaan Somerolle. Siinä eräänä iltana sitten taas niitä myynti-ilmoituksia selatessani sain villin päähänpiston, että kurkkaanpa myös tuonne vapaa-ajan asunnot osastolle ja huomasinkin, että siellähän on paljon ihan ympärivuotiseen asumiseen sopivia taloja ja yksi niistä erityisesti pisti silmääni.

Talo oli hyväkuntoisen näköinen, ryhdikäs ja siisti. Hintakin oli liki puolet edullisempi kuin kallein jota olimme käyneet katsomassa. Plussaa oli vielä, että se sijaitsi Salossa, sopivan matkan päässä miehen työpaikalta ja se sijaitsi SAARELLA! Siis meren lähellä, aivan uskomatonta! Olimme nimittäin salaa haaveilleet, että jonakin päivänä asumme vielä meren lähellä. Olisiko tämä sen haaveen toteutuminen?

Tutkimme ilmoitusta tarkemmin ja kaikki tuntui olevan 110% vaatimuksiemme tasolla emmekä löytäneet talosta yhtään seikkaa joka olisi laittanut talon ”harkitaan jos parempaa ei löydy” kategoriaan johon kaikki tähän mennessä katsomamme talot olivat joutuneet. Niinpä ajoimme katsomaan missä talo tarkalleen oikein sijaitsee.

Vaikka olemme seikkailleet Saloa ristiin rastiin, niin harvemmin olemme käyneet täällä Särkisalossa. Talon katsastusreissu taisi olla toinen kerta, kun koskaan astuimme jalallamme Särkisaloon. Navigaattori neuvoi meidät tänne vielä sellaista pikkutietä, että tuntui hiukan oudolta, että kukaan voisi edes asua täällä, mutta sitkeästi jatkoimme matkaamme kunnes näimme talon. Siltä silmäykseltä tiesimme kumpikin, että tämä on se talo jonka haluamme omistaa ja jossa haluamme vanheta yhdessä <3 Palasimme kotiin ja laitoin välittäjälle sähköpostia. Sovimme näytön parin päivän päähän ja sitten alkoikin jännittävät ajat!

Vihdoin pääsimme näytölle ja astuessani eteisestä keittiöön olin jo aivan varma, että tämän talon haluan, aivan varmasti!

Talo oli ihana, pohjaratkaisut olivat parhaat siihen asti katsomistamme ja yläkerrassa oli yksi huone ja yksi aula ylimääräisenä kuin odottamassa pääsyä työtiloikseni, ja kellarissa oli vielä lisää sopivaa työtilaa. Kaikki talossa oli kunnossa, se oli hyvin hoidettu 50-luvun kaivosmiehen talo. Vesiasiat olivat kunnossa, oli oma porakaivo ja jätevesille umpisäiliö sekä imeytyskenttä. Katto oli uusittu ja ulkoverhous näytti hyväkuntoiselta. Sisälläkin oli kelvollista eikä mitään akuuttia remontin tarvetta näkynyt.

Ja kirsikkana kakun päällä; huomasimme kotiin ajaessamme, että vieressä on vanha kaivos! Kaikki jotka ovat lukeneet blogejani tietävätkin, että olemme mieheni kanssa ihastuneista hylättyihin paikoihin ja erityisesti vanhat kaivokset kiehtovat. Paikka oli siis kuin suoraan unelmistamme, aivan joka tasolla!

Kuvia talosta sen ostohetkellä ja perässä kuva samasta tilasta myöhemmin:

Ulkoeteinen

Välieteinen

Keittiö eteisen suunnalta

Mainos
Saaren Taika® - Aidosti ekologista!
Saaren Taika® jälleenmyyjät löydät tästä linkistä: www.saarentaika.com/jalleenmyyjat
Verkkokaupat on merkattu sinisellä.

Keittiö olkkarin suunnalta

Keittiö olkkarin suunnalta puuhellalle päin

Keittiön remppaa:

Vessanpönttö oli kellarissa saunalle vievän käytävän päässä ilman ovea, ilman käsienpesu mahdollisuutta. Oli selvää, että vessa kaipasi remonttia, mutta miten; se ei ollut vielä ihan selvillä!

Minä tein kotona tietokoneella sisustussuunnitelmia otamieni kuvien perusteella ihan vaan kuvankäsittelyohjelmalla ”leikkaa & liimaa” metodilla ja yksi vessan suunnitelma oli kääntää pönttö sivuttain ja tehdä se jotenkin tähän tyyliin ja laittaa saunan ovi, jonka kahva näkyykin ylemmän kuvan vasemmassa laidassa, kääntymään myös vessan oveksi.

Minähän olin jo suunnitellut, sisustanut ja remontoinut koko talon mielessäni ja tietokoneella ennen kuin olimme edes tehneet siitä tarjousta 😀 Sellaista se on, kun on ADD 😀 Vessan kassa kävi kuitenkin sitten lopulta toisin, kun vihdoin olimme tehneet kaupat ja päässeet kunnolla mittailemaan kävi ilmi, että ovi ei mahdu kääntymään vessan pöntön viereen ja tuo suunnittelemani idea hylättiin ja isäni kekkasi pikaisesti paremman ja vessa tulikin tänne keskimmäiseen kerrokseen pieneen komeroon jossa edellisellä asukkaalla oli ollut pesukone:

Pesukonekomero/nykyinen wc

Veskin remppaa:

Talosta löytyi muutama kivilaatta jotka halusin käyttää vessaan.

Olkkari

Ja tässä vähän näitä mun ”leikkaa & liimaa” suunnitelmia 😀

Olkkarin remppaa:

Ja olkkari ekat 1,5v

Ja olkkari vihdoin valmiina, vain kynnyslistat enää puuttuu <3

Makkari

Makkarissa ei toistaiseksi ole tehty muuta kuin seinien maalaus, mutta ehkäpä jonakin päivänä vaihdamme sinne myös kauniimmat laminaatit 🙂 Makkari ekat 1,5v.

Makkari nyt (makkari on aina se huone jonne kaikki ylimääräinen tilapäisesti kasataan), pian pahvilaatikosta kuoriutuu pari uutta yöpöytää ja saamme myös kaiken remontin tieltä nostetun vietyä takaisin omille paikoilleen 😀

Teinin huone ”leikkaa & liimaa” suunnitelmien kera 😀

Yläkerrassa ei muita huoneita olekaan vielä ”rempattu” mutta laitetaan nyt kuitenkin kuvat myös yläaulasta ennen ja myöhemmin sekä yläkerran työhuoneesta:

Yläaula/rapputasanne

Seinät maalattu yhteen kertaan:

Työhuone

Työhuone ensin:

Tyuohuone nyt:

Entäs piha sitten? No, muutama puu kaadettu, puuvaja purettu, uusi rakennettu, upottava vetinen nurmikko saanut ekan sorakerroksensa jne, alla muutamia kuvia ennen ja myöhemmin.

Yläpihan omenapuun tilalla on nyt kukkapenkki, ojat alemmassa kuvassa ovat väliaikaiset ja johtavat kalliolta valuvan veden talon ohi.

Suoraan keittiön ikkunan alla ollut pressukatos hävitetty ja myöhemmin myös pensaat ja tasattu alue parkkipaikaksi:

Puuvaja purettu ja tilalle laitettu kukkapenkki:

Uusi puuvaja:

Nurmikkoinen ”vellitie” paranneltu. Ekassa kuvassa vedetään valokuitukaapelia:

Ajettu soraa kontin pohjalle

Tuotu kontti josta tuli Taikatehdas:

Siinäpä siis pikakatsaus talossamme tapahtuneisiin muutoksiin, kiitos, että luit, nyt mä jatkan talon lämisttämistä <3

 

Saaren Taika™ on särkisalolainen luonnonkosmetiikan ja pyykkietikan valmistaja. -Ajatuksemme on valmistaa tuotteita joiden käyttö ei kuormita luontoa. Tuotteita valmistetaan pienissä erissä käsityönä oman perheen voimin.

Saaren Taika® valmistaa aidosti ekologisia luontoa vahingoittamattomia tuotteita, joiden jokainen ainesosa on lueteltu sekä pakkauksessa, että tuotteen kuvauksessa kotisivuillamme www.saarentaika.com, näin tiedät aina varmasti, että käyttämäsi tuotteen kaikki ainesosat ovat luonnollisia ja luontoa vahingoittamattomia.

Haluatko Saaren Taika® tuotteiden jälleenmyyjäksi? Ota yhteyttä sähköpostilla saarentaika@gmail.com



Vastaa


%d bloggaajaa tykkää tästä: