Pikavisiitti Krakovaan, vaikuttava Auschwitz-Birkenau ja budjettimatkaajan vinkit satojen eurojen säästöihin!

Heippa taasen arvoisa lukijani ja kiitos, että poikkesit blogiini vierailulle!

Tartuin tuossa jossakin kohtaa lopputalvesta Finnairin tarjoukseen, joka tupsahti mainoksena eteeni netissä ja varasin meille lennot Krakovaan. Mitä täällä sitten tekisi? No sellaista ei ollut aikaa pohtia vasta kuin pari päivää ennen lähtöä, jolloin varasimme päivävierailun maailman historian yhteen synkimmistä ja kauhistuttavimmista paikoista.

Tänään luvassa siis Auschwitz-Birkenau, mutta ennen sitä kerron hiukan lomamme muita kuulumisia 😊

Huoneena meillä on jälleen edullinen Airbnb kämppä. Tällä kertaa se on vanhan kaupungin kupeessa oleva kunnostettu vanhanajan arvotalo. Asunto on varsin viehättävä! Täällä on hissi, olemme kakkos kerroksessa ja itse talo on rauhallinen ja hiljainen 👍

Talon vierestä kulkee autotie, raitsikat ja junarata, jolla on työmiehiä tekemässä ilmeisesti siltalaajennusta, eli meteliä ulkoa piisaa iltamyöhälle ja alkaa heti kukonlaulun aikaan 😅 Onneksi emme harrasta juhlimista, joten kello 6 on se aika kun itsekseni muutenkin aina herään, joten vilkastunut kaupunkiliikenne ei meluineen haittaa minua.

Itse asunto on hyvin kaunis ja erittäin kauniisti sisustettu. Tykkään Airbnb asunnoista, sillä täällä on yleensä jääkaappi, pesukone, tiskikone ja kaikki normaalin kodin varusteet, eli pidemmällä lomalla saa vaatteetkin pestyä helposti, eikä tarvitse tyhjentää mitään hotelli -kokoista minibaaria ja mahduttaa sinne omia eväitään 😁

Hauskana yksityiskohtana olohuoneen seinää koristaa valokuvatapetiksi teetetty vanha kuva sillasta, joka näkyy asunnosta!

Kaupoissa on samantyyppinen valikoima kun Prahassa ja Budapestissakin, eli tuoreita leipiä, vähän maitovalikoimaa, paljon karkki- ja sipsivalikoimaa ja paljon oletettavasti paikallisia herkkuja 😊

Bukarestissa taas valikoimat olivat huomattavasti suppeammat, eikä hyviä karkkeja löytänyt oikein mistään! Kaikissa maissa missä olen käynyt on herkkupussit normaalia kokoa, eikä jättiä niin kuin meillä “mini-Amerikka” Suomessa 😅

Matkalla lentokentältä tänne asunnolle näimme taksikuskimme opastamana viilettävän taksin ikkunasta kirkko, jonne pääsee vain miesvieraita. Naisille vierailu on sallittu vain 5 kertaa vuodessa! Näimme myös Hitlerin toisen maailmansodan aikaan asuttaman rakennuksen (kuvat alla).

Eilinen täällä oli niin väsymyksemme sävyttämää, ettemme tehneet juuri muuta kuin kävelimme lähellä oleville kaupoille ja ostarille. Mieheni Joni on tehnyt lähiaikoina pitkiä päiviä tuotannossa ja usein aamu kahdeksalta alkanut työpäivä on saattanut venyä puolille öin asti. Itse olen myös ollut nyt tavallista kuormittuneempi ja väsyneempi, ja siksi ei energiat tahdo oikein tällä hetkellä riittää mihinkään 🥺

Loma on ihan paikallaan ja koitamme saada tästä paljon irti tukahduttavasta kuumuudesta huolimatta! Asunnossa ei muuten ole ilmastointia, joten nappasimme eräästä ostarin sähköliikkeestä parit pöytätuulettimet mukaamme ja toimme ne tänne asunnolle!

Onneksi muuten tuli Saaren Taika Kamomilla Shea mukaan! Ei tulisi nukkumisesta kyllä mitään, kun kotona mäkäräiset pääsi syömään pahasti puutarhahommissa! Kamomilla Shea pysäyttää kutinan kuin seinään ja vaikutus kestää mukavan pitkään. Ei tosin haittaa monestiko tätä lisäilee, kun tämän käyttöön ei liity mitään rajoituksia kuten esim. kortisonien käytössä 😄

Muita mukana olevia Saaren Taika tuotteita ovat hoitava Greippishampoo, jonka jäljiltä hiukset on muuten sileät kuin mitkäkin, ja raikas sitruksinen Särkisalon Suolasaippua. Ne kulkevat kätevästi mukana Metsän Lumo saippuarasiassa, joka muuntuu kahdeksi saippua-aluseksi matkan ajaksi pitäen saippuat kuivina ja hygienisinä myös reissun päällä 😊

Suolasaippua on paras reissuilla, koska suola neutraloi hienhajuja (säännöllisellä käytöllä)! Itse rakastan Saariston Suolasaippuaa, koska sen sisältämä Kuolleenmeren suola kuorii ihoa paremmin kuin Särkisalon sisältämä Himalajan suola, mutta mies valkkasi nyt mukaan oman suosikkinsa, joten sen otimme ☺️

Voiteina ja deodoranttina mukana on em. Kamomilla Sheavoide, monikäyttöinen Monoi de Tahiti voide, jota käytän kasvoille, kyynerpäille ja jalanpohjiin, ja uusi kesädeomme Tyrni. Kesädeo siksi, että se on kovempaa kuin voidedeot yleensä ja siis mukavan kiinteä helteelläkin esim. kassissa mukana pidettäväksi 😊 Nyrkkipyykille ja tiskaukseen otin Laventeli Siivoussaippuan, mutta sitä ei taideta tarvita, sillä asunnossa on pyykkikone ja tiskikone 👍

Täällä muuten kerrotaan miten riittoisa kyseinen Monoi voide on, joten sitä voi mainiosti sipaista muuallekin kuin kasvoille pelkäämättä, että voide kuluisi nopeasti loppuun! Se näissä Saaren Taika tuotteissa onkin niin mainiota, että ne ovat täyttä tavaraa, ei vettä, ei ilmaa vatkattuna mukaan, eikä muutakaan “halvennuttajaa” ja siksi ne kestävätkin käytössä niin pitkään 👍

Kaikki nämä kulkevat käsimatkatavaroissa, sillä eivät ole nesteitä!

Me matkaamme aina pelkästään käsimatkatavaroiden varassa, budjettimatkaajia kun olemme ☺️

Jos muuten edullinen matkustelu kiinnostaa niin oma vinkkini on katsella matka jo jopa vuosi ennen lomaa, sillä silloin matkat ovat mielestäni huomattavasti halvempia kuin esim. 2kk ennen lomaaa katsottuna! Lisäksi kantsii liittyä kaikkiin maksuttomiin etuohjelmiin ja tilata kaikki matkailuun liittyvät uutiskirjeet! Näiden avulla voi reissuun päästä jopa puolet halvemmalla ja vielä kun tekee vertailut esim. Momondon, Travellinkin tms. kautta eri päivien lennoille saa helposti useiden satojen eurojen säästöt! Hotelliin ei kannata majoittua, sillä tilavan Airbnb:n saat lähes takuuvarmasti ainakin puolet halvemmalla 😊 Tämäkin asunto maksaa 50€/yöltä ja väitän ettei näin läheltä keskustaa saisi hotellitasolla verrattuna sviitin tasoista huonetta kyllä tällaiseen hintaan ja epäilen ettei saisi edes budjettiluokan huonettakaan! Krakovan 4: päivän loma valmismatkana maksaisi tänään katsotuilla hinnoilla n. 1300€ kolmelta henkilöltä, kun se maksoi meille yht. n. 700€.

Ostettiin eilen tällaiset magnesium juomat jos vaikka kävelyn aiheuttamat säärikivut olisivat vähän lievemmät. En tiedä hyödyttääkö tämä oikeasti niihin, mutta ei kait tästä haittaakaan voi olla 😁 Hyvälle maistui ainakin 😊

Auschwitzin vierailu jännittää siinä mielessä, että pelkään sen jäävän ahdistamaan mieleen pitkäksi, pitkäksi aikaa. Herkkänä ihmisenä olen joutunut rajoittamaan itseltäni sota-, eläinrikos- ja raiskaus uutisten näkemistä, sillä ne jäävät ahdistamaan mieltäni useiksi päiviksi, joskus jopa kuukausiksi ja vaikuttavat myös nukkumiseeni. Olen sellainen ihminen, joka asettuu mielessään niin syvästi uhrin tuntemuksiin ja kuvittelemiini kokemuksiin, että tuollaiset äärimmäisen satuttavat ja väkivaltaiset tapahtumat jäävät häiritsemään mieltäni ja arkeani hyvin voimakkaasti todella pitkäksi aikaa 😰

Aamupäivästä käytiin Galeria Krakowska ostarilla katsomassa vaatteita ja aikaa kului yhtäkkiä sen verran, että luultiin myöhästyvämme kuljetuksesta päiväretkellemme. Jäi siinä kiireessä huonot kengät jalkaan. Lisäksi erinäisten sekaannusten vuoksi menimme odottelemaan eri noutopaikkaan kuin olimme ilmoittaneet. Nouto oli onneksi myöhässä, mutta kaiken tämän aiheuttama stressi oli jo omiaan aikaansaamaan ikävän ahdistuksen tunteen kurkussa. Istumapaikkani jonka sain oli ahdas ja penkin selkänoja säätyi vain makuuasentoon. Siinä yrittäessäni sitä säätää huomasin vieressä takaviistossa istuvien tyttöjän hihittävän ja osoittelevan minua. Ahdistus hiipi enenevissä määrin mieleeni ja toivoin koko matkan, että ajatukseni keskittyisivät johonkin muuhun enkä purskahtaisi itkuun!

Minibussi ikkunasta näin Veiksel joen ☺️

Olimme varanneet omatoimisen kiertelyn kuljetuksilla ja suomenkielisellä opaskirjasella, sillä opastetut kierrokset olivat jo kaikki varattuja. Ensimmäinen neuvoni Auschwitz-Birkenaun vierailua miettiessä on harkita saapumista paikalle täysin itsenäisesti. Vaikka varauksessamme sanottiin aikaa alueella kiertelyyn olevan riittävästi, tosiasiassa suurin osa koko hommaan varatusta 7 tunnista kului matkoihin, muiden odotteluun sekä sisäänpääsyn jonottamiseen. Käytännössä katsoen juoksimme kummankin paikan tärkeimmät kohteet läpi ja toooodella paljon jäi näkemättä ja sisäistämättä!

Auschwitz on paikoista pienempi. Auschwitz on Saksaa ja oikeasti paikan nimi on Oswiecim. Auschwitzissa vangituille ihmisille tehtiin mm. ihmiskokeita. Birkenau oli laajuudessaan jotakin mitä oli vaikea sisäistää. Silmän kantamattomiin vankiparakkeja tai niiden raunioita puki todellisuudeksi sen minkä kaikki olemme lukeneet kirjoista tai nähneet elokuvista.

Junalasteittain ihmispoloisia “prosessoitiin” täällä. Joskus jopa 2 junavaunullista joutui odottamaan ovet lukittuina kuin ensimmäistä “prosessoitiin” Tappotahti Birkenaussa oli jopa 6000 ihmistä päivässä!

Auschwitzin rakennuksista yhden pitkän huone oli täytetty lähes kattoon asti tapettavaksi vietyjen juutalaisnaisten leilatuilla hiuksilla. Noiden ihmisjäänteiden kuvaaminen oli ymmärrettävistä syistä kiellettyä, mutta alla oleva kuva samanlaisesta kenkävuoresta antaa kuvaukselleni perspektiiviä.

Hiukset toimitettiin kehräämöön ja lopulta niistä tehtiin saksalaisille sulellusveneisiinsä vilttejä!

Tuhottujen juutalaisten jäännökset eli tuhkat ja palamaton luu, joka oli jauhettu viskattiin jokiin ja lampiin, ja käytettiin jopa maantäytteenä ja lannotteina pelloilla.

Kaasukammiot täytettiin ajamalla uhrit sinne kuin karja. Kaasutus kesti noin 1-2 minuuttia, jonka jälkeen kammio hiljeni. Ennen kuolemaansa olivat ihmiset raapineet toisiaan ja seiniä, ja erään todistajakertomuksen mukaan kammioon menneitä ei kaasutuksen loputtua enää tuntenut edes ihmisiksi. Niin kovasti he olivat kamppailleet kuolemaansa vastaan.

Näiden paikkojen näkemiseen ja ymmärtämiseen olisi tarvittu paljon enemmän aikaa kuin meillä oli ja iso osa tiedoista näkemäämme täytyy etsiä jälkikäteen. Paikanpäällä aikataulu oli niin tiukka, että suurin osa opastekylteistäkin jäi lukematta. Maailman historian yksi häpeällisimmimmistä julmuuksista ei ole koettavissa kiireessä ja olisin mieluusti syventynyt paikalla esitettyihin yksittäisiin ihmiskohtaloihin paremmin. Jos siis suunnittelet paikassa käymistä, harkitse vakavasti sinne menemistä täysin omatoimisesti!

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.