Oikein hyvää huomenta täältä Ruissalon kylpylästä kauniista syntymäkaupungistani Turusta 😊
Suuntasimme aamupalalle jo heti seitsemäksi, koska olimme lukeneet Googlen arvosteluista, että myöhemmin aamupalalle saapuvilta oli loppunut monet eri ruuat. Olimmekin ensimmäisiä aamupala salissa olijoita ja aamupala oli mukavan runsas.
Tarjolla oli niin puuroa, jogurttia, mysliä, hilloja ja marjoja. Leipiä, karjalanpiirakoita, nakkia, munakokkelia ja vaikka mitä. Tuoremehu tuli samanlaisesta automaatista kuin kylpylä Päiväkummussa, mutta täällä se sentään maistui ihan mehulle eikä tiskivedelle!
Aamupalaaamupala oli ihan ok, tosin puurokulhoja sai kaivaa jonkun aikaa ennen kuin löysi edes suhtkoht puhtaan lautasen 😫
Kello 08.00 aukesi kylpylä ja olimmekin ensimmäiset siellä.
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Saimme uiskennella aika rauhassa ennen kuin sinne alkoi tulla ikääntynyttä porukkaa. Yhden altaan seinässä oli hauska kosketusnäyttö, josta sai valkata itselleen vesijumpan 😊 Se olikin todella mielenkiintoinen ja ilmeisesti sen voi ladata myös kännykkään?! Ajattelinkin ladata sen ja kokeilla seuraavaksi kun menen uimaan! Ohjelman nimi oli Hydrohex.
Huoneiden luovutus on kello 12.00, joten ehdimme vielä kerran saunaan huoneessa ja ihastella saunasta avautumaa merimaisemaa ja auringonnousua. Alla olevat kuvat on otettu suihkuhuoneesta ja saunasta ikkunoiden läpi:
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Huoneemme parvekkeelta on tällainen näkymä:
Kokonais kokemuksena Ruissalon kylpylä oli ihan miellyttävä ja hauska kokemus! Tänne saatamme tulla vielä uudestaankin 😊
Alimmaisessa kuvassa taustalla näkyvän pikkusaaren oikealla puolella lipun muuten Amorella 👍