Paikkarin torppa sijaitsee Sammatissa Valkjärven rannalla. Torpassa asui räätäli Fredrik Lönnrot perheineen ja Elias syntyi torppaan vuonna 1802 ja asui täällä vuoteen 1814 asti.
Torppa on tyypillinen lounaissuomalaisen pieneläjän talo ja se on säilynyt 1800 luvun alun asussaan maalaamattomana ja malkakattoisena.
Pihapiiriin kuuluu myös 1800 luvun alusta oleva aitta ja entinen vahtimestarin asunto.
Esineistö talossa on alkuperäistä tai alkuperäisiä vastaavia.
Torppa on auki kesäaikaan ja sieltä löytyy mm. Lönnrotin kehto sekä hän en käyttämänsä kantele.
Elias Lönnrot, suomalaisen kansanrunouden kerääjä, syntyi tässä torpassa vuonna 1802. Torpan oli rakentanut Eliaksen isä, räätäli Fredrik Johan Lönnrot.
Elias oli Fredrikin ja vaimonsa Ulrika Wahlbergin neljäs lapsi.
Torpan vieressä, aivan Torpantien alussa, sijaitsee Miinan mökki, Eliaksen veljentyttären Serafia Wilhelmiina (Miina) Lönnrotin talo, jossa Miina asui Eliaksen kuoleman jälkeen. Mökin rakensi Eliaksen veljentyttären Sofian mies, Karl August Westerholm vuonna 1863. Tilan nimi oli alunperin Rauhala.
Miina asui tässä vuodesta 1884 vuoteen 1915, jolloin hän kuoli.
Nykyisin mökki kuuluu Sammattiseuralle, jolle sen lahjoitti Elias Lönnrotin suvun jäsen Ella Lounela vuonna 1972.
Miina oli Eliaksen vanhimman veljen räätäli Henrik Johan Lönnrotin tytär ja toimi vuodesta 1854 lähtien Eliaksen perheen taloudenhoitajana ensin Helsingissä ja sitten Sammatissa.
Miina keräsi Eliaksen kuoltua hänen synnyinkotiinsa Paikkarin torppaan torppaan kuulunutta esineistöä muistitietojensa perusteella. Kadonneiden tilalle hän hankki vastaavia tai valmistutti uusia samanlaisia. Myös torpan ensimmäinen opaskirjanen oli laadittu Miinan muistitietojen pohjalta.
Eliaksen syntymän aikaan, 1800 luvulla oli Suomessa hankalaa saada koulutusta. Eliaksen vanhin veli Henrik lähetti kuitenkin veljensä Tammisaaren pedagogioon huomattuaan Eliaksen kiinnostuksen kirjallisuutta kohtaan.
Elias kävi myös Turun katetdraalikoulua ja siirtyi Turun palon jälkeen opiskelemaan Helsinkiin.
Ensimmäisen runonkeruumatkansa hän teki vuonna 1828 Hämeeseen ja Savoon aina Pohjois-Karjalaan ja Valamoon asti. Tältä retkeltä hän kirjoitti matkapäiväkirjansa nimeltä Vaeltaja (Vandraren).
Elias julkaisi keruumatkansa tuotoksista omakustanteena neljä Kantele-vihkosta.
Toisen runonkeruumatkansa Elias aloitti vuonna 1831 perustamansa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran avittamana, mutta matka keskeytyi koleraepidemian takia.
Eliaksen mielestä tauteja oli yksinkertaisempaa ja halvempaa ennaltaehkäistä kuin hoitaa ja hän kirjoitti kirjan Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri jossa hän korostaa raittiuden, hygienian ja rokotusten merkitystä.
Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista ilmestyi kahdessa osassa 1835–1836. Lönnrot jatkoi edelleen keräysmatkojaan ja Kanteletar ilmestyi kolmena kirjana 1840. Kalevalan toinen, täydennetty painos, ilmestyi vuonna 1849. Siihen sisältyi myös muiden keräämää aineistoa. Kouluopetuksessa ja käännöksissä käytetään jälkimmäistä versiota
Ylivoimaisesti parhaiten Lönnrot tunnetaan Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, kokoamisesta. Vanha Kalevala on runokokoelma, jossa on yhteensä 32 runokoostetta ja 12 078 säettä. Uudessa Kalevalassa, eli toisessa painoksessa, on 22 795 säettä, jotka on jaettu 50 runoon. Kalevalan sisarteoksena pidetään Kanteletarta, joka ilmestyi yhdeksän vuotta aikaisemmin Kalevalaa eli vuonna 1840. Ennen Kalevalaa hän julkaisi useita ns. esiteoksia.
Sijainti: Torpantie 20, 09220 Sammatti
Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Miina_L%C3%B6nnrot
https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinan_m%C3%B6kki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paikkarin_torppa
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1353
