Neljättä päivää vatsakipua ja puristavaa tunnetta rinnassa. Menestys ei tule helpolla eikä ole mikään itsestäänselvyys..

Tervehdys arvoisa lukijani!

Mitenkäs sinulla on mennyt juhannus? Itselläni hiukan ikävissä merkeissä, sillä olen siitä “Salkkarin” haastattelusta asti kärsinyt kovasta vatsakivusta, puristavasta tunteesta rinnassa, raajojen puutumistuntemuksista ja sydänkivuista. Eilen taisi olla todella kovaa närästystä johon ei auttanut Rennietkään vaan vasta ruokasooda+vesi-litkulla lähti kovat poltot rinnasta ja selästä hälvenemään ja olo oli sellainen, että pystyi jo itkemättä olemaan. Yöllä heräilin kuitenkin vatsakipuun, jota voisin kuvailla puukolla repimiseksi koko vatsan leveydeltä. Tänään se puristava tunne on taas rinnassa, sydämessä tuntuu kipua silloin tällöin ja vatsaa sattuu enemmän ja vähemmän vuorotellen koko ajan.

Alan olla jo itsekin sekaisin miettiessäni mikä voisi johtua mistä, olen vuoroin todennut itselläni olevan stressiperäisen ahdistuksen, suolistotulehduksen, sydänkohtauksen, närästyksen jne. Alan kuitenkin kallistua paniikkikohtauksen kannalle, sillä tällaista samanlaista on ollut ennenkin, mutta ei koskaan 4 päivää kestävänä tosin 🙁

Mistä se sitten voisi johtua? Itse alan kallistua sille kannalle, että lehtijuttua varten tarkistamani liikevaihto oli omallekin mielelleni hiukan liikaa, enhän ollut villeimmissä unelmissanikaan koskaan kuvitellutkaan, että ikinä elämässäni voisin pyörittää yritystä jonka liikevaihto olisi tuota luokkaa!

Olin toki seurannut kuukausitasolla myynnin kasvua ja huomannut miten eräänä kuukautena meni ensin 20t rikki, sitten seuraavana 25t ja seuraana 30t, mutta en ollut ynnäillyt näitä yhteen saati miettinyt mitä se jatkuessaan voisi tarkoittaa vuoden päättyessä.

Vasta lehtijuttuun ajattelin kaivaa senkin tilaston esille, koska ajattelin, että sitä varmaan kuitenkin kysytään. Yllätys on hitsin moinen, kun huomasin, että ollaan liikevaihdossa jo ylitetty 100t eikä olla edes puolessa välissä vuotta! Tämä tarkoittaa, että jos myynti jatkuu samalla tasolla, ilman kasvuakin, niin loppuvuodesta ylitetään 200t ja jos kasvu jatkuu, kuten tähänkin asti, mennään jo niin hirvittäviin lukemiin etten uskalla sellaista edes sanoa ääneen!

Onko se sitten ihmekään, että tuntuu hiukan ahdistavalta ja stressaavalta, kun ei ole tällaiseen tottunut, saati ole osannut odottaa mitään tällaista?

Tällaiselle ikuisesti epäonnistuneelle, ruosteinen haarukka persiissä syntyneelle tällainen yhtäkkinen menestys tuntuu aivan liioitellulta ja tottakai tuollaisten lukemien näkeminen ja todeksi ymmärtäminen on ihan hemmetinmoinen järkytys! Enkä nyt tarkoita todellakaan, että se olisi huono asia, että luvut näyttävät tuollaisilta, vaan sanotaan mieluummin näin, etten ollut odottanut tällaista enkä tiedä olenko itse edes kyvykäs saati valmis näin suureen asiaan. Suuri asiahan tälainen on, etenkin mulle, pienelle ressukalle ihmisrauniolle, mutta suuri se olisi varmasti ihan kokeneemmallekin yrittäjälle!

Näin suuren asian tajuaminen tuo väistämättä tietoisuuteen myös epäonnistumisen mahdollisuuden. Työllistän nyt itseni lisäksi 3 muuta ja itseasiassa meidän tarvitsee ihan lähiaikoina palkata tänne vielä yksi kokopäiväinen työtekijä lisää! Jos epäonnistun, jätän monta ihmistä vaille tuloja, jos epäonnistun, jää yhteiskunnalta paljon verovaroja saamatta, jos epäonnistun, jää monelta toiselta pienyrittäjältä osa tuloistaan saamatta.

Pikkuisena, lähes harrastusmuotoisena alkaneella käsityö-yrityksellä Saaren Taialla on jo suuri vaikutus ihan suoraan monien ihmisten tuloihin ja myös epäsuorasti. Se tuntuu hirmu suurelta asialta minun mielessäni, sillä olenhan itse ollut elämästäni suuren osan aikaa siinä osassa, jossa yhteiskunta on auttanut minua ja perhettäni toimeentulossa. Nyt minä saan olla siinä osassa, että paitsi autan yhteiskuntaa erilaisten verojen muodossa, annan myös suoraa toimeentuloa perheenjäsenilleni palkatessani heidät töihin sekä epäsuoraa toimeentuloa kaikille niille yrityksille joilta ostan raaka-aineitamme ja kaikille niille pienyrittäjille jotka myyvät tuotteitamme ja niin edelleen.

Se on suuren suuri asia minulle ja tunnen suurta ylpeyttä saada antaa pienoinen panokseni yhteiskunnalle ja tietenkin pelkään epäonnistumista ja sitä, että kaikki tämä vain katoaa joku päivä ja joudun itsekin palaamaan siihen tilaan, jossa en selviä ilman yhteiskunnan apua.

En ole päiväksikään unohtanut sitä nöyryyttävää tunnetta, kun joutuu selittämään menonsa sossun puutuneelle virkailijalle, kun joutuu esittämään kaikki kuittinsa jollekin vieraalle, joka sitten päättää auttaako yhteiskunta sinua sähkölaskussa vai joudutko viemään mummosi perintösormukset panttilainaamoon saadaksesi sähkölaskun maksettua. En ole unohtanut mille tuntuu, kun joutuu laskemaan kaikkien tilien rahat yhteen ja miettimään ostaako lapselle välttämättömät lääkkeet ja on sen viikon ilman jauhelihaa ja leipää, vai ostaako ruokaa ja jättää lapsen ilman lääkkeitä muutamaksi päiväksi. En ole unohtanut mille tuntuu ajaa lapset kyydissä autolla jonka renkaista on pinta niin kulunut, että kangaskin paistaa paikoitellen näkyvillä.

Toisia voivat tällaiset ratkaisut kauhistuttaa, mutta jos olet koskaan joutunut elämään toimeentulotuella, tiedät, että se on silloin ihan arkipäivää, eikä kaikilla todellakaan ole aina sitä kuuluisaa “toista vaihtoehtoa”!

Tässä siis varmaan syy miksi kurkussa puristaa ja vatsaa sattuu. Tajusin yhtäkkiä miten suuren asian olen saavuttanut ja samalla tajusin mitä se tarkoittaa jos epäonnistun 🙁

Kiitos, että luit ja ihanaa juhannuspäivää tai mitä päivää ikinä silloin eletäänkään, kun satut tätä lukemaan 🙂 Minä menen nyt ottamaan hiukan rennosti ja makoilemaan sänkyyn, jospa tämä rintakipu pikkuhiljaa vaikka hiukan hellittäisi jo.