Murhatun Mariana Jokelan muistokivi Turilantiellä Salossa.
Tämä tapaus on oikea perisuomalainen kunniamurha, mies haluaa naisen jota ei saa eikä mustasukkaisuukissaan halua naista muillenkaan antaa joten tappaa tämän.
Tarina kertoo;
Joulukuun l0:s l9l3 Jokelan entinen renki Kalle Toivonen otti haulukon naulasta ja sanoi äitimuorilleen
meneväsä metsälle. ”Jos minä linnun saan, niin en taida enää kotia
tulla”, oli Kalle tuuminut. Niin oli
muori sitten murheissaan kertonut
poikansa sanoneen, mutta tajunnut
sinänsä selkeän viestin vasta jäilkikäteen.
Marjaana oli Kallen mielikuvissa
se ”lintu”, jota hän tavoitteli. Niin
voitiin arvella vasta jälkikäteen.
Marjaana oli Kakossuon laidassa
pehkutehtaalla töissä. Talikko kädessä hän riensi kotia kohti päivän
hämärtyessä, sillä hän oli luvannut
hoitaa lypsyn ja muut askareet, jotta
Olga-äiti saa olla rauhassa kylässä
Tuomenojassa, missii pidettiin
Anna-tytön nimipävää.
Kotovalot jo näkyivät mutta kotiin ei Marjaana enää päässyt. Toivosen Kallen haulikko jysähti käteen ja toinen laukaus päätti Marjaanan elämän.
Likeisessä Järvelässä istui Sampaan Lindgren iltapuhdetta, kun jutustelu loppui haulukon ääniin. Tömähti kerran, toisen ja väen rynnätessä äänen suuntaan vielä kerran.
Jokelan Marjaana virui polulla.
Häntä oli ammuttu käteen ja talikostakin oli varsi poikki. Toinen laukaus suoraan päähän. Lähellä makasi Toivosen Kalle itseään suuhun
ampuneena. Mitään heidän pelastamisekseen ei ollut enee tehtävissä.
Murha ja itsemurha.
Paikalle tuli lisää väkeä ja lopulta
rekihevonen. Siihen rekeen ruumiit
pantiin vieretysten ja joku vanhempi nainen huusi hysteerisesti, että
veret eivät saa sekoittua toisiinsa. Se
olisi ollut paha ennusmerkki. Niin
lähti surullinen saattue kohti Halikon kirkkoa.
Surupäivä Vaskiolla
Tieto tapahtumasta levisi nopeasti. Marjaanan pikkusisko Zaida kävi
koulua ja oli ollut kortteeria Kuttilan talossa. Mutta koulussa hän kuuli, ettii Marjaana on ammuttu. Uutinen oli shokki ja opettaja Kormu
katsoi parhaaksi johdattaa pikku Zaidan omalle puolelle asuntoonsa.
Se tunti oli ikuisuus ”kylmässä” kamarissa, oli tyttö kertonut.
Jokelan naapurina oli Turilan
isäntä Kustaa Paasivaara, joka teetti
ja pystytti surmapaikalle Marjaanan
kiven. Siihen hakattiin risti, Marjaana ja 10.12.1913. Jotkut sanovat,
ettii kivi on ”Kulta-Kustaan” tekemä.
