Moikka moi ihana lukijani!
Jos olet ihmetellyt blogihiljaisuuttani, niin syynä on ollut ensinnä se, että ajatukset ovat jo pitkään olleet muualla, mutta myös se, että pelkään kirjoittaa, kerron sinulle pian tarkemmin miksi.
Jo pidemmän aikaa minua on pelottanut avata sanainen arkkuni tänne blogiini, koska kirjoitusaiheeni ovat muuttuneet aika paljon, tai ainakin ajatukseni, ja sitä myötä tietty ne aiheet, joista kirjoitankin. Syynä tähän pidän yritykseni menestystä ja sen mukana tullutta taloudellisen tilanteen kohenemista. Pelkään, että jos kirjoitan kuinka ihanasti tällä hetkellä menee, saan kateutta tai vihaa päälleni!
Vaikka ei se toki ole kateuden paikka, eikä vihan varsinkaan, jos joku menestyy! Kuten tuttavani usein minulle tokaisi valittaessani yrittäjyyden vaikeutta, että se on oma valinta ja niinhän se totisesti onkin! Yrittäjyyden voi kuka tahansa valita, niin halutesaan ja tehdä yrityksestään juuri niin menestyvän kuin osaa, joten kateellisten tai vihaisten kannattaa suunnata se energia oman yrityksen perustamisen suunnitteluun, sillä siihen suunnatu energia on paljon viisaammin käytettyä, kuin kiukuttelemiseen käytetty energia 🙂
Tänään heräsimme ensimmäistä kertaa Tammisaaressa, merenrannalla sijaitsevalla mökillämme! Mökki on meillä pitkäaikaisessa vuokrassa ja toivottavasti saamme täältä paljon ihania muistoja ja rauhoittavia kokemuksia! Mökki on siitä kiva, että tämähän ei ole mökki laisinkaan, vaan ihan normaaliin jokapäiväiseen asumiseen rakennettu talo, joka on neliöiltään itseasiassa pikkuisen omaa kotiamme tilavampi 😀
Mökin varusteluihin kuuluu tottakai myös rantasauna, isot terassit merelle päin ja pitkä pitkä laituri! Mökissä on myös kaikki arjen normaalit jutut, kuten astianpesukone, pesukone, puusauna ja sähkösauna, suihku ylhäällä ja alhaalla, niissä lattialämmitykset, kuivauskaappi, takka, puu- ja sähkölämmityksen lisäksi ilmalämpöpumppu jne.
Ja koska meillä on koti ihan siellä kotonakin, ei meillä juurikaan ollut huonekaluja, joita olisi voinut mökille tuoda. Tämä onkin ensimmäinen kerta koko 44-vuotisen elämäni aikana, kun sisustan ostamalla lähes kaiken uutta. Koko elämäni kierrätettyä ja käytettyä pakosta käytäneenä, ajattelin, että nyt en laita aikaani kirppiksillä kiertämiseen, vaan tilaan kaiken uutena Ikeasta ja Vekeltä, ja näin tein 🙂
Eilen toimme ekan kuorman Ikean Click & Drive palvelun kautta, joka toimi siten, että tein tilauksen netissä ja valitsin Click & Collect, sitten saimme viestin milloin tuotteet on noudettavissa, ajoimme peräkärryn “Iksun” parkkiin ja tekstasimme tilausnumeron ja automme rekkarin sähköpostilla saamamme numeroon, jonka jälkeen hetkisen kuluttua ystävällinen poika toi kärryillä ostamamme kamat ja lastasimme ne kärryyn ja ajoimme pois!
Ne mitä ei Raision Iksusta saanut, tulee myöhemmin toimituksella tänne pihalle ja sitten ensi viikolla tulee vielä muutama kaluste kotitoimituksella! Jenkkisänkymme päällimmäistä patjaa emme saaneet eilen enää kuomukärryymme mahtumaan, joten nukuimme ilmatäyteiselle patjalla, jossa olikin yllättävän hyvä nukkua!
Pedin laioimme ensimmäiseksi yöksi olkkariin, sillä makkarissa oli vielä listoitushomma kesken tapetoinnin jäljiltä ja aamulla nousimmekin klo 7.30 odottamaan remonttimiestä viimeistelemään työnsä 🙂
Aamu alkoi puoli kahdeksan aikaan, kun nousimme nauttimaan kupposet kahvia ja sytytimme tuoksukynttilät. Päivän alkaessa valjeta siinä 10 jälkeen kävimme ihastelemassa rantaa ja rannassa näkyviä joutsenia! Niitä onkin tässä useampi perhe, eikä kärhämiltäkään ole vältytty! Joutsenten kutsuhuutoja kuuluukin sisälle mökkiin tasaisesti pitkin päivää ja vielä illallakin.
Tässä ensimmäinen kuvakierros mökiltämme <3
Saunamökissä on edellisen asukkaan kalusteet ja ne saavat jäädäkin, sillä ovat juuri sellaiset, jotka itsekin sinne laittaisin ja näyttivät olevan tosi siistissä kunnossa!
Saunassa peseydytään aitoon mökkityyliin, eli sekoitetaan pesuvesi pesuvatiin ja pestään sen avulla <3
Saunan iso terassi on kesäaikaan varmaan aivan iihana <3
Hiekkaranta näytää siltä, että se on hiekkaa ihan luonnostaan, eikä hiekkakuormalla aikaan saatu, mutta varma en toki ole 😀
Rannassa näkyi kaiken maailman jännittävyyksiä!
Sisällä talossa päivä kului siivoten ja paikkoja järjestellen. Osa kalusteisa oli valmiiksi talossa ja mm. keittiön pöydät ja tuolit aiomme varmaankin pitää. Muista en ole vielä varma ja niitä sovitellaan sitten eri huoneisiin sitä mukaa, kun sisustus ja siivous etenee. Aika paljon olen ostanut uutta ja kunhan ne saapuvat, jää nähtäväksi mitä vanhoista tänne jää.
Tottakai siivoamisen välissä piti ruokaakin laittaa ja usko tai älä, mutta tämä gurmeeluokan illalliskattaus on täysin spontaanisti ja stailaamata, siivoamisen keskellä Pirkan spagetista ja valmiskastikkeesta tehty setti. Tunnelman ravintolatason ateriaksi muutti pari Saaren Taika tuoksukynttilää ja Saaren Taika Cuisine oliiviöljy ja sormisuola.
Tuosta oliiviöljystä haluan kertoa muutaman jutun, koska olen itse todella yllätynyt miten ihanan makuinen se on! Köyhistä oloista, kun olen, niin ainoat oliiviöljyt, joita olen koskaan maistanut ovat marketeista ja vaikka miten kallista tai halpaa olen ostanut, on makupettymys aina karvas, eli kitkerää ja tunkkaista!
Tämän oliiviöljyn maku on raikas ja jopa vähän sitruksisen kirpsakka! Tätä voi nuolla lusikastakin ihan sellaisenaan, eikä maku ole lainkaan kaupan tunkkaisen oliiviöljyn makuista! Nyt ymmärrän miksi Välimeren maissa oliiviöljyä rakastetaan, se on varmasti juuri tämän makuista, tuoretta, raikasta ja kevyttä kielellä!
Sierra de Cádizin syrjäiset oliivinviljelyperinteet.
Jo toistasataa vuotta Sierra de Cádizin kalkkikivisillä jyrkänteillä oliivia kasvattaneet viljelijät sen tietävät – jotta voitaisiin valmistaa parasta mahdollista oliiviöljyä, oliivia tulee kohdella lempeästi sen kaikissa tuotantovaiheissa. Laadun takeeksi alueen ensiluokkaiset oliiviöljyt on suojattu Sierra de Cádizin tarkasti säädellyllä alkuperänimityksellä.
Alueen oliiviöljyn laadusta on kirjoitettu jo 1700-luvulta asti ja pääkaupungin nimi Olvera on peräisin sanasta ”olivera” (oliivi).
1800-luvulta peräisin olevien kirjoitusten mukaan Sierra de Cádizin alueen oliivitehtaat luokiteltiin villeiksi, vuoristoisiksi ja hedelmällisiksi, eikä niille löytynyt vertaisia mistään!
Alueen oliiviöljyssä on kerrottu olevan uniikki tuoksu ”perfume of the Sierra” ja jo muinaisista ajoista lähtien mm. Jerezin ja Sevillan rikkaat ovat halunneet käyttää ruokapöydissään tätä erityisen maukasta ja sosiaalista statusta nostavaa oliiviöljyä.
’Sierra de Cádiz’ -merkillä varustettu oliiviöljy sisältää yksinomaan Alameño de Montilla, Arbequina, Hojiblanca, Manzanilla, Picual, Verdial de Cádiz ja Verdial de Huévar sekä Lechín de Sevilla lajikkeiden Extra Virgin oliiviöljyjä.
Sormisuola taasen on
kerätty käsin kevyiden kesätuulien puhaltaessa Andalusian ilta-auringon alla. Runollisromanttinen ilmaisu ei ole pelkkä mielikuva, vaan kuvaus aidosta korjuutilanteesta: sormisuolan keräämisessä olosuhteilla on nimittäin kaikki merkitys!
Kallisarvoisen sormisuolan kristallisoitumiseen tarvitaan oma, erityinen sääreseptinsä: runsaasti auringonpaistetta, lempeä tuulenvire ja riittävän matala ilmankosteus. Ne kaikki toteutuvat täydellisesti tämän sormisuolan syntysijoilla Cádizin lahden suojelualueella. Herkuttelijoiden arvostama sormisuola kerätään alueen kesäkuukausina kiireesti käsin ennen kuin ilmankosteus nousee ja sulattaa kiteet.
Suola on valittu kansainvälisten Slow Food tuottajien tuotevalikoimaan. Se on terveellistä, puhdasta ja eettistä myös ympäristön näkökulmasta.
Suolassa on pehmeä ja aromikas maku <3 Näillä tosiaan saa valmisruuastakin gurmeeta ja arjen pikaisesta ruokatauosta romanttisen tai rentouttavan herkkuhetken lisää energiaa päivään antamaan!
Paljonhan hommaa tässä vielä on. Tänään saatiin oikeastaan olkkarissa ja ruokailuhuoneessa vain valaisimet asennettua. Täksi päiväksi luvattu sohvien toimitus ei tullutkaan, joten meille jäi vain talossa olevien huonekalujen siirtely vähän kivempaan järjestykseen 🙂
Harmittavaista tosiaan, että tänään saapuvaksi odotetut 2 kolmen istuttava Ektorp sohvaa, 2 Hemnes yöpöytää ja neljät vaaleat verhot, olohuoneen ja ruokaulutilan, jäivät tulematta Ikeasta 🙁 Koko sisustukseen varattu viikonloppu jäi siis hiukan torsoksi, mutta eihän se haittaa, ei me jaksettu siivotakaan, muuta kuin pakolliset 😀 Eli hommaa riittää ja tekosyitä tulla lomalle mökille 😀
Tässä keskeneräinen päämakuuhuone (täällä on 3 makkaria). Makkarista puuttuu vielä verhotanko, verhot, sänky, yöpöydät ja matot.
Sängynpääty on Vekeltä, samaten yövalot. Kattovalaisin taas Iksusta.
Olkkarista puuttuu kauniimmat verhotangot, verhot, sohvat ja tv-taso.
Ruokailuhuone tai – tila on tällaisenaan ihan ok, verhotangot ja verhot vielä tulossa, mutta muutoin jää luultavasti näin. Puisen sohvan päälle olin tilannut uudet pehmusteet, mutta nekin ovat vasta matkalla. Noista muista puunvärisistä mööpeleistä en osaa vielä sanoa lähteekö vai jääkö?
Siivous on tehty, milläs muulla, kuin bakteerit ja virukset tehokkaimmin tuhoavalla, mutta samaan aikaan hellävaraisella ja ekologisella Saaren Taika siivoussaippualla! Sillä on pesty puhtaaksi niin hella, jääkaappi, kaakelit, vessa ja kaikki mikä pesua on kaivannut!
Siivouksen päätteeksi kelpasi sauna! On kaksi tuotetta, joita ilman en matkusta! Saaren Taika Kamomilla Sheavoide ja Saaren Taika Teepuusaippua, jota löytyy nyt myös nestemäisenä!
Yllä kuvassa muuten pari uutuutta, joista kumpikinaivan ihania!
Luonnollinen Aloe retinoli superseerumi sisältää runsaasti hedelmä- ja kasviuutteita, jotka kohottavat ja kirkastavat ihoa.
Seerumi sisältää avokadoöljyä, joka sisältää runsaasti retinolia ja beettakaroteenia. Se rauhoittaa kutiavaa ihoa, auttaa halkeilevaa ihoa paranemisprosessissa sekä kosteuttaa tehokkaasti kuivaa ihoa.
Seerumi sisältää myös arganöljyä, joka ravitsee ihoa tärkeimpien ravintoaineiden avulla ennaltaehkäisten juonteiden syntymistä. Arganöljyä käytetään laajasti useissa eri kosmeettisissa tuotteissa sen kosteuttavuuden sekä runsaan antioksidantti pitoisuuden vuoksi. Arganöljyn tiedetään vähentävän eri tulehduksellisten ihosairauksien oireita, kuten psoriasis ja ruusufinni. Sen tiedetään sopivan hyvin myös hormonaalisesta aknesta kärsiville, sillä hormonaalinen akne on usein seurausta hormonien aiheuttamasta ylimääräisestä talista. Arganöljyllä on talintuotantoa rauhoittavia ominausuuksia, joiden ansiosta se soveltuu hyvin akne iholle. Arganöljy helpottaa myös ihoinfektioiden oireita. Se on antibakteerista ja ehkäisee mm. bakteeri- ja sieni-ihoinfektio oireita.
Seerumi sisältää myös ruusunmarjaöljyä, passionhedelmäöljyä, arnikkiöljyä ja vihreää teetä niiden anti-age ominaisuuksiensa takia.
Voide sisältää ruusunmarjaöljyä, joka tehostaa kasvovoiteen kosteuttavia ominaisuuksia ja auttaa palauttamaan ihosi kimmoisuuden. Ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti rasvahappoja, A- ja C-vitamiineja. Nämä ainesosat auttavat ehkäisemään tehokkaasti ikääntymisen merkkejä, sekä vähentävät ihon pigmettiläiskiä. Se auttaa ihohuokosia supistumaan sekä tasoittaa ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.
Passionhedelmäöljy auttaa suojautumaan ympäristön stressitekijöiltä. Sen korkean C-vitamiini- ja antioksidanttipitoisuuden vuoksi se auttaa pitämään ihon kiinteänä ja nuorekkaana. Passionhedelmäöljy on myös erinomainen A-vitamiinin lähde karotenoidien muodossa, mikä auttaa vähentämään hienojen juonteiden ja ryppyjen muodostumista. Passionhedelmäöljyn runsas rasvahappopitoisuus auttaa ihiasi säilyttämään sileytensä, samalla kun se vähentää hienojen juonteiden näkymistä. Passionhedelmäöljy on kevyt ja rasvaton, jolloin se imyeytyy nopeasti ihoon. Se on täydellinen kosteuttaja kaikille ihotyypeille ja toimii hyvin myös rasvaiselle iholle, sillä se ei tuki ihohuokosia.
Arnikkiöljyllä on tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia ja se sopii siski erityisen hyvin mm. akneen taipuvalle iholle. Arnikkiöljyn tiedetään nopeuttavan ihon paranemisprosessia mm. mustelmien ilmentyessä.
Vihreä tee on on antioksidanttista ja se ehkäisee tulehdustiloja. Se soveltuu erinomaisesti akne iholle, sillä vihreän teen runsaasti sisältämä EGCG on antiandrogeeninen ainesosa, joka alentaa lipiditasoja. Tämän ansiosta se vähentää tehokkaasti ihon ylimääräisen talin erittymistä. Vähentämällä talia EGCG voi vaikuttaa aknen kehittymiseen hidastavasti.
Parasta kuivalle iholle, elottomalle ja väsyneelle iholle, mutta soveltuu oivallisesti aivan kaikille ihotyypeille!
SAAREN TAIKA ECOLUTION AVOKADO-OLIIVIÖLJY-SHEA VARTALOVOI – LUONNOLLINEN, VEGAANINEN
Ylellinen ja ravitseva mustaherukan ja vaniljan tuoksuinen vartalovoi tuntuu upealta ihollasi! Vartalovoi imeytyy nopeasti ihon syvempiin kerroksiin tukkimatta ihohuokosia ja tuoden voiteen ravitsevat hyödyt esille tehokkaasti.
Sheavoin runsaasti sisältämät A- (kasvisretinoli), E- ja F-vitamiinit antavat voiteelle tehokkaat anti-age ominaisuudet, jotka auttavat ehkäisemään juonteiden ja ryppyjen syntymistä. Vitamiinit auttavat ihoasi pysymään terveenä sekä helpottavat mm. aurinkovaurioden paranemisessa.
Avokado-Oliiviöljy-Shea Vartalovoi sopii täydellisesti siloittamaan karheaa, kuivaa ja halkeilevaa ihoa.
Kuivalle iholle, ikääntyvälle iholle.