Moikka moi ihana lukijani!
Tänään taas suuri kiitollisuuden tunne valtasi mieleni, kun käyskentelin puutarhassani kuvaamassa eilen istuttamiani kuunliljoja.

Havahduin siihen, että olen nyt 44-vuotiaana ostanut elämäni ensimmäset kuunliljat. Kuunlilja on yksi puutarhakasvien lemppareistani! Luultavasti siksi, että äidinäidilläni ”Muorilla” oli niitä paljon puutarhassaan. Minun ollessa lapsi ja asuessamme Muorin vintissä, leikin paljon ystäväni kanssa piilosta ja kirkonrottaa Muorin pihassa. Silloin parhaat piilot löytyivät Muorin suurten kuunliljojen lehtien alta.
Kauniit kuunliljojen taimet vaan ovat aina olleet kukkarolleni niin kalliita, ettei minulla ole koskaan elämässäni ollut varaa ostaa sellaisia!
Edellisessä kodissamme, tuossa Isoluodon saaressa, löysin kaivon ympäriltä muutaman ja voi sitä ilon ja onnen tunnetta, kun sain vihdoin kukkapenkkiini monta kuunliljaa! Sitten muutimme ja kuunliljat jäivät vanhan kodin puutarhaan.
Eilen sitten Salossa mieheni kanssa puutarhakauppoja kierrellessä ostoskoriini tarttui 5 kuunliljaa. Ne maksoivat 7,90€ kappale. Sen kummemmin asiaa silloin tajuamatta, että vihdoin minulla on varaa ostaa itselleni maailman rakkainta perennaa! Aiemmin nimittäin puutarhaani hankkimat kasvit ovat yleensä olleet niitä 0,5-2€/kpl maksavia tai paleltuneita, kuihtuneita tai muuten vaan alennuksessa olleita. Vasta viime ja tänä kesänä minulla on ollut mahdollisuus ostaa juuri niitä kasveja mitä haluan, eikä vain sellaisia mihin sattuu olemaan varaa.
Se on iso asia yli 40 vuotta vähävaraisena eläneelle vaikkei 7,9€ monen muun mielestä välttämättä tunnu kovin kalliilta. Itse kuitenkin n. 20 vuotta toimeentulotuilla tai pienillä tuloilla eläneenä 7,9€ on ollut todellakin puutarhaan ”hassattavaksi” aivan liian kallis ostos!
Tänään taas aiempaa elämääni ja etenkin pienillä tuloilla elämistäni muistellessa tajusin toisenkin asian. Nimittäin kenkähyllyssäni on parhaillaan neljät(!!!) avokas tyyppiset kävelykengät! Nyt jalassani olevat vuosi sitten Kanarialta ostamani muutaman euron tennarit sekä tänä vuonna Kanarialta ostamani kolmet saman tyyppiset kengät! Ja kaikki vielä jopa ehjiä 😁
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Aiemmassa elämässäni minulla on ollut tasan yhdet kengät kauteen ja ne on käytetty niin loppuun, että pohjat on puhki. Toki aion luultavasti nämäkin kaikki käyttää puhki asti, koska en ole vielä opettanut itseäni heittämään ehjiä vaatteita pois ja ostamaan tilalle uusia. Onneksi! Vähävaraisena eläminen onkin usein äärimmilleen vietyä ekologisuutta. Normaalia pienituloisille, mutta suuri kunniaa aiheuttava juttu varakkaammille.
Vaatteiden ja tavaroiden kierrätys, korjaaminen ja tuunaus, kun ovat vähävaraisille pakon sanelema juttu, jonka varakkaammat ovat nyt ekologisuuden ollessa pinnalla, kopioineet itselleen ja ihan hyvä niin 😊
Lisää aiheesta: