Mitä kuuluu, kun menee hyvin?

Koska itselläni on se rikollinen tausta, alkaen sieltä 13-14 vuotiaasta, ihan sinne päälle kolmekymppiseksi, niin tottakai se on muovannut suuren osan mua. Ja kun sitten pääsin siitä elämästä ja elämäntavasta, niin rehellisyys on korostunut mun elämässä. Varmaan siksi, että rikollista elämää, kun elää, niin ainahan sua epäillään. Epäillään sun rehellisyyttä. Ja sitten, kun elät rehellisesti, niin haluat tottakai herättää luottamusta ja sen voi omasta mielestäni tehdä vain näyttämällä kaiken, rehellisesti.

Moikka moi ihana lukijani 🙂

Miten sulla menee?

Itselläni menee upeasti ja se on yksi syy miksi en ole enää kamalasti viitsinyt kirjoitella blogiini. Ihmiset, kun tykkää lukea mieluummin sellaisia juttuja, joissa valitetaan tai draamaillaan tai muuten vaan menee surkeasti, sen olen ainakin itse huomannut, kun olen blogeja kirjoitellut vähintäänkin vuodesta 2007 asti.

Mitä surkeammin menee, sen enemmän lukijoita ja keskustelua, näin ainakin oman blogini kohdalla. 

Mutta mulla menee tällä hetkellä loistokkaasti. Ei ole oikeastaan mitään mitä puuttuisi tai mitään mitä haluaisin muuttaa elämässäni, ja osittain siitä tunnenkin vähän häpeää.

Tuntuu, että jos kerron miten hienosti meillä menee, jotkut voivat ottaa sen vaikka leuhkimisena.

En ole enää aikoihin kehdannut näyttää kavereilleni Facebookissa kaikkea ihanaa, mitä elämässämme onkaan! Aikaisemmin hehkuttelin jopa uuden moppiämpärin ostamista, sillä vähävaraisena sellainenkin “luksus” oli todella upeaa mulle! Käytän muuten samaa moppiämpäriä edelleen, joskin uuden moppipään ostin juuri n. pari kuukautta sitten 😀

Vanhakin on tosin vielä tallessa, jos vaikka tarvitsen sitä joskus, eihän sitä voi tuudittautua siihen, että aina menisi näin hyvin. Pikemminkin olen ajatellut nauttivani tästä sen aikaa, kun tätä kestää ja olen täysin valmistautunut elämään uudestaan myös köyhyysrajan alapuolella, onhan se tuttua mulle yli 40 vuoden ajalta!

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Pärjäämisen häpeä

Se, että itsellä menee hyvin, samaan aikaan, kun niin monella menee huonommin, saa minussa aikaan sellaisen oudon pärjäämisen häpeän. Sen myötä tulee myös sellainen harmitus, etten voi omaa osaamistani jakaa eteenpäin, vinkkejäni, tai jotain sellaista.

Mua on pyydetty niin monet kerrat puhumaan ammattikouluihin ja luennoille, mutten voi tän sairauteni takia mennä. Ja se harmittaa! Olis kiva voida kertoa yrittäjyydestä haaveileville oma tarinamme, että miten me ollaan tässä pärjätty. Miten ollaan luotu onnistumisia näissä tosi haastavissakin ajoissa. 

Harvinaista selvitä näin vaikeissa ajoissa

Ja ajathan ovat olleet tosi vaikeat! Meillä, kun yritystaipaletta on kuitenkin vasta se 5 vuotta, niin normaaleja vertailuvuosia yrityksen kehitykseen on hyvin vähän.

Vuonna 2018 perustettiin tämä osakeyhtiö ja alkuvuonna 2020 alkoi korona vyöryä päälle kunnolla. Sitten tuli sota ja sähkökriisi, ja nyt inflaatio ja yleiset elinkustannusten hurjat nousut.

Ei siis ole kunnollisia vertailuajankohtia esim. kevään myyntiin, tai kesän myyntiin jne. Kaikki on vaan koko ajan kriisistä kriisiin tarpomista, eikä hetkellisiä myynnin nousuja tai -laskuja voi verrata aikaisempiin vuosiin, koska joka hetki on ollut joku uusi kriisi, joka on vaikuttanut joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Sen verran kuitenkin olen lukenut, että hankalissa ajoissa vain 1/3 yrityksistä selviää “hengissä” 5 vuotta ja me olemme nyt tässä. 5 vuotta tuli täyteen 15.3. 2023!

Olemalla aito

Se mitä itse seuraamme kilpailijoidemme yritysten kehittymistä, ollaan huomattu, että tosi monella menee tosi huonosti.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

On monia, jotka on tulleet meitä ennen, siis, jo vuosikymmeniä meitä ennen tälle samalla genrelle, ja joitakin, jotka ovat tulleet meidän jälkeen, ja se mikä itselläni on kiinnittänyt huomion, on aitouden puute.

On lähdetty vähän niin kuin peesailemaan muiden ideoita, mutta ei sitten kuitenkaan olla onnistuttu siinä, koska se ei ehkä ole oikeasti se oma juttu. Se on tosi harmillista, koska itse näen monessakin niissä paljon potentiaalia pärjätä ihan omillakin jutuilla.

Meillä se pärjääminen on varmaan aika suurelta osin sen ansiota, että me ollaan rohkeasti oma itsemme. Vaikka me monesti uidaan vastavirtaan ja saadaan aika paljon negatiivista palautetta, niin joiltakin asiakkailta, kuin muilta yrittäjiltäkin. Mutta samaan aikaan uskon, että se aitous ja se omanlaisuus on se, joka meidän uskollisissa asiakkaissa sitten kiinnostaa. 

Aidot ihmiset yrityksen takana

Me ollaan aidosti omia itsejämme tän yrityksen takana. Me ei olla tuotu teennäisesti tai väkinäisesti mitään asioita esille, vaan ne mitä on esillä, on aina ollut siellä. Me ollaan rehellisesti kerrottu, että me ollaan tultu vaikeista oloista ja ne  vaikeat olot ovat se syy miksi tämä koko yritys on edes olemassa, ja ne ovat myös se syy miksi me tuodaan rehellisesti julki myös kaikkea meidän yrityksen kulissien takaa.

Rikollisuus tausta

Koska itselläni on se rikollinen tausta, alkaen sieltä 13-14 vuotiaasta, ihan sinne päälle kolmekymppiseksi, niin tottakai se on muovannut suuren osan mua. Ja kun sitten pääsin siitä elämästä ja elämäntavasta, niin rehellisyys on korostunut mun elämässä. Varmaan siksi, että rikollista elämää, kun elää, niin ainahan sua epäillään. Epäillään sun rehellisyyttä. Ja sitten, kun elät rehellisesti, niin haluat tottakai herättää luottamusta ja sen voi omasta mielestäni tehdä vain näyttämällä kaiken, rehellisesti.

Siksi me ollaan alusta asti esitelty missä meidän tuotteet kehitetään, kuka ne kehittää, mikä koulutus tuotekehittäjällä on, mihin meidän reseptit perustuu, missä meidän tuotteet valmistetaan, kuka ne valmistaa, mitä raaka-aineita me käytetään, miten me valitaan meidän raaka-aineet jne. 

Suomen avoimin yritys

Saman laajuista avoimuutta ei millään vastaavalla yrityksellä Suomessa ole ollut. Toki nyt moni on alkanut esittää pieniä pilkahduksia silloin ja tällöin esimerkiksi tuotannostaan tai jotakin henkilöesittelyjä, mutta sen laajuista mitä meillä on alusta asti ollut nähtävillä blogissa ja somessa, ei ole ollut kellään muulla.

Toki se rehellisyys on tuonut paljon myös haittapuolia, ihan esimerkiksi siitä, että kerroimme silloin, kun meillä oli tilat remontissa, eikä pystytty itse vastaamaan kaikkeen kysyntään, että osaa meidän tuotteista valmisti reilun vuoden ajan yksi ranskalainen saippuakäsityöläinen, niin siitähän on edelleen hirveä haloo ympäri nettiä.

Mutta tiedän itse monta “kotimaista” luonnonkosmetiikkabrändiä, joilla ei ole nyt, eikä koskaan, ollut kotimaiset tuotteet. He eivät vaan kerro mitään itsestään, eikä tuotteistaan missään ja siksi kansaan uppoaa tuo “huijaus” kuin kuuma veitsi voihin, eli tästä voi päätellä, että liika rehellisyys on oikeastaan huonoa.

Eikä siinä mitään laitonta ole, olla kertomatta, että ei valmistakaan itse tuotteitaan tai, että niitä ei valmisteta edes Suomessa. EU:n sisäpuolella riittää, että ne tehdään EU:ssa. Mutta me taas haluamme olla avoimia ja läpinäkyviä, vaikka se toisikin sitten myös sitä “kuraa niskaan” niin sanotusti. Ainakin me ollaan oltu rehellisiä ja se on meille itsellemme se tärkein asia, vaikka jotkut ei siitä sitten tykkäisikään tai haluaisi tarkoituksella käyttää tätä meitä vastaan.

Ja näitähän on, sellaisia “faneja”, jotka tasan tarkkaan tietää, että nykyään me tehdään kaikki Saaren Taika -nimen alla myytävät tuotteet itse täällä Salossa, mutta jotka haluavat tarkoituksellisesti levittää sellaista epärehellisyyden tunnetta meistä ja kommentoivat lähes joka mainokseen, missä mainostetaan vaikka Saaren Taika Ecolution tuotteita, että “onpa hassua, että on Avainlippu, kun tuote tehdään Puolassa” jne.

Kyllä nuo ovat tietoisia, että Ecolution tuotteet esimerkiksi on aina valmistettu muualla, kuin meidän omassa tehtaassa, ja ovat myös tietoisia mitä tuotteita se Avainlippu koskee, koska he vahtaavat meitä haukan tavoin ja tietävät kyllä jokaisen uutisemme 😀

Mutta joidenkin on vaan pakonomainen tarve tulla kommentoimaan tuollaisia, jotta saisi muut seuraajat tai asiakkaat epäröimään meidän rehellisyyttä tai tuotteita, kun itseä vähän harmittaa meidän menestys, tällasta “köyhää roskasakkia” kun ollaan, eikä edes mistään hienosta bisneskoulusta valmistuneita tai muutenkaan yritysalalla kouluttautuneita. Että miten tollasilla “oppimattomilla” voi olla joku miljoonabisnes, joka porskuttaa ja porskuttaa vaan, vaikka miten koittais heittää kapuloita rattaisiin 😀

Näytä sun tuotekehitys, näytä sun tuotantotilat

Nuo jotkut “kotimaiset” brändit ovat kyllä siitä vähän “hassuja”, että vaikka he kovin antaa ymmärtää, että “me kehitetään nää itse ja nää tehdään Suomessa”, niin en ole minkään niiden brändien somessa nähnyt kertaakaan kuvia heidän tuotekehityksestään tai valmistustiloistaan 😀

Meillä sen sijaan ei paljon ole, mitä ei oltais näytetty! Jos joku oikeasti haluaa oppia meistä lisää, niin kaikki tieto on netissä. Meillä on Youtubessa tuotteiden valmistustiloista kymmeniä videoita, on tuotteiden valmistuksesta videoita, on tuotteiden kehittämisestä videoita.

Tuossa alla esimerkiksi video, jossa näytetään miten Tyrni Luksus Spa saippua on kehitetty ja valmistettu. Ja Youtubessa videoita lisää niin paljon kun jaksaa katsoa, ja jos jokin aihe puuttuu, niin laittaa vaan aspaan meiliä, niin me tehdään video!

Varmaan siksi meidän tuotteet ovatkin niin suosittuja, koska ihmiset näkee kuka ne tekee ja millä perustein ne on kehitetty.

Olen huomannut, että aika moni valmistaja peesaileekin nyt ja kertoilee miten he ovat “kehittäneet” jonkun tuotteen johonkin omaan tarpeeseen, mutta sitten jos on seurannut yritystä pidempään, tietää, että tuotteet kehittää joku ihan muu taho, eikä se oma tarvekaan ole ehkä ihan niin aito, kun annetaan ymmärtää 😀

Meidän asiakkaista taas suurin osa tuntee ja tietää, että meidän tuotteet on ihan oikeasti kehitetty johonkin omaan ihosairauteen.

Ja koska me jaataan tietoa myös paljon meidän raaka-aineista ja tuotekehityksestä, niin meidän asiakkaat tietää, että meillä on osaaminen näiden tuotteiden tekemiseen, eikä vaan huiskita raaka-aineita reseptiin sikin ja sokin, kun “tuo ja tuo” näyttää kivalta ainesosaluettelossa 😀

Meillä on kotisivujemme blogissa mieletön määrä tieteeseen pohjautuvia artikkeleita erilaisten ihotyyppien ja sairauksien synnystä, ja hoitamisesta sekä kaikenlaisten eri netissä pyörivien väittämien kumoamista, joita jotkut “ihonhoidon asiantuntijat” ja “luonnonkosmetiikan pioneerit” viljelevät virheellisesti.

Jatkuvaa oppimista ja tietojen päivittämistä

Luonnonkosmetiikan kehittäminen ja valmistaminen on ihan jatkuvaa opiskelua ja uuden tiedon päivittämistä sitä mukaa, kun tiedekin löytää uusia havaintoja.

Voisin kertoa esimerkiksi vaikkapa noi öljyt. On varmaan joskus jossakin kosmetologikoulussa opetettu, että kasvoille levitetään aineet ohuemmasta paksumpaan -järjestyksessä ja sen myötä moni ajattelee, että kasvoöljyt tulee pohjalle ja seerumit ja kosteusvoiteet tulee vasta kasvoöljyn päälle.

Asiahan ei näin enää tämän päivän tiedoilla ole, vaan eri öljyissä on eri koostumuksia, tottakai. Niiden imeytyminen riippuu niiden rasvahapokoostumuksesta, on pitkäketjuisia hiiliä ja lyhytketjuisia hiiliä ja se ketjun pituus vaikuttaa siihen miten jokin öljy imeytyy ihoon, kun taas toinen tekee ihon pintaan kosteutta läpäisemättömän kerroksen. 

Tämän tiedon valossa on aivan selvää, että kosteusvoide esimerkiksi ei imeydy enää ihoon, jos ihon pinnalla on kosteutta läpäisemätön kerros öljyä, eli käytännössä vedenkestävä kerros niin suuria molekyylejä, että ne eivät mahdu solujen välistä ihon päälimmäistä pintakerrosta syvemmälle. Näin ollen, jos tällaista kasvoöljyä laittaa ennen seerumia tai kosteusvoidetta, niin tietenkään en eivät enää imeydy tuon öljyn läpi. 

Kasvipohjaisten öljyjen imeytyvyyttä ja toimintoja on jonkin verran tutkittu tieteessä ja ne on tosi mielenkiintoisia ne löydökset. Ja nyt lääketieteessä ollaankin palaamassa sinne tuhansia vuosia vanhaan kasvipohjaiseen lääkintään tän “kemikaalihuuruilun” jälkeen, nimittäin on todella paljon tieteellisiä todisteita esimerkiksi siitä, että joillakin kasviöljyillä on jopa ihosyöpää estäviä ominaisuuksia, ja jotkin kasviöljyt voivat toiminnaltaan olla yhtä tehokkaita jonkin ihosairauden hoidossa, kuin lääkkeet.

Sen vuoksi myös luonnonkosmetiikan kehittäminen on jatkuvaa tieteen seuraamista ja omien tietojen päivittämistä, jotta voit jatkuvasti olla ajanhermolla siitä, mitä erinomaisia ominaisuuksia jollakin ainesosalajilla on. 

Nyt uusimpana vaikkapa tuo metsäuute, joka valloittaa ihan just koko maailman, etenkin kaupungistuneilla alueilla, sillä siitä on valtavasti todisteita, että liika puhtaus ja hygieenisyys on saanut meille ihmisille, ja varmasti eläimillekin, aikaan ihottumat, astmat, psorit ja muut.

Ja tottakai tuotekehittäjänä tulee myös ymmärtää miten eri aineet toimii yhdessä ja miten iho yleensäkin toimii. Sillä vaikka jokin ainesosa voi olla ainesosaluettelossa hienon kuuloinen, ei siitä aina välttämättä ole mitään hyötyä ihonhoidossa, oikeasti.

On nimittäin miljoonia ainesosia, jotka toimivat kunnolla vain yhdistettynä johonkin toiseen ainesosaan. Tai ainesosia, jotka imeytyvät ihoon vain, mikäli tuotteella on oikea pH-arvo ja niin edelleen.

Hupaisin juttu oli lukea erään valmistajan vitamiiniseerumista, joka valmistajan lupausten mukaan sisälsä “niin ja niin paljon” tätä vitamiinia ja vaikuttaa niin vimmatun hyvin ihoosi, että sehän ihan kirkastuu silmissä ja niin pois päin, mutta, kun tilasin tuon seerumin ja mittasin sen pH:n, niin sen pH ei osunut lähellekään sitä arvoa, jonka kyseinen vitamiini tarvitsee läpäistäkseen ihon.

Että näin hyvä tietämys joillakin isoillakin merkeillä on tuotteistaan. Tuntuukin, että monet huiskivat vaan hienon kuuloisia ainesosia sikin sokin tuotteeseen ymmärtämättä välttämättä juurikaan miten ne toimivat, vai toimivatko kyseisessä tuotteessa olleenkaan. 

Tiedekään ei tiedä kaikkea

Sitten on myös paljon mielenkiintoista mitä voi itse tutkia, asioita, joita jotkut väittävät faktoiksi, mutta joita ei tosiasiassa ole tieteellisesti edes tutkittu. Yksi tällainen on se jatkuvasti esillä oleva juttu, että saako saippualla pestä kasvoja vai eikö saa ja muuttaako se ihon pH:ta vai eikö muuta.

Kaikki nämä väitteet mitä saippuapesu voi kasvoille saada aikaan tuntui niin kummallisilta sekä itsestäni, että meidän tuhansien asiakkaiden jakamiin kokemuksiin nähden, että oli pakko tutkia asia perin juurin.

Ensinnäkin. Saippuoita on miljoona erilaista. On todella voimakkaita ja ihoa ärsyttäviä saippuoita ja sitten on todella hellävaraisia ja ihon tilaa tasapainottavia, ja suojaavia saippuoita. Mitä tieteessä on tutkittu, on joku ulkomainen tietty saippuatuote, varmasti se sikäläisen marketin “mikä ikinä” saippua.

No jos olet hetkeäkään pidempään seurannut Saaren Taikaa, tiedät, että meidän saippuat ei ensinnäkään sisällä sulfaatteja, nämä jo yksistään ärsyttää ihoa, niin, että käyttäjä saa varmasti kutinaa ja ehkä ihottumiakin jo heti ensi kokeilulla ja pitkällä käytöllä aivan varmasti kuivattaa ihon korpuksi ja silloin saattaa saada itselleen akneongelmaa ja muuta.

Mutta meidän saippuat on myös kehitetty siten, että niissä kaikki öljy ei ole saippuoitunut. Saippuoituminen on siis se kemiallinen reaktio, joka tapahtuu kun lipeän ja öljyn laittaa sekaisin yhteen. Meidän saippuoihin on ihan tarkoituksella jätetty todella paljon sellaisia öljyjä, jotka ovat öljynä saippuassa edelleen. Eli käytännössä ne toimivat ihoa suojaavasti ja jopa öljypuhdistajien tavoin.

Mutta mennäänpä siihen tieteeseen. On tutkittu, että saippuapesu muuttaa hetkellisesti ihon omaa pH-arvoa, mutta en löytänyt virallisia tieteellisiä tutkimuksia, että esimerkiksi kasvoveden käyttöä ja ihon pH-arvon muutoksia olisi tutkittu, tai että jonkin kosteusvoiteen ja ihon pH-arvon muutoksia olisi tutkittu.

Niinpä tilasin meille sellaisen ihan virallisen ihon pH-mittarin, saman laitteen, jota lääkärit ja tiedekin käyttää mitatessaan ihon pH:ta.

Lopputulema ihon pH:n muutoksista eri tuotteita käytettäessä

Kokeella ei voitu siis todistaa, että ainakaan Saaren Taika Teepuusaippuan käyttö nostaisi ihon pH:ta merkittävästi, sillä pelkän vedenkin käyttö iholla nosti pH:ta enemmän kuin itse Teepuusaippua.

Myös kasvoille tarkoitettu puhdistusaine nosti ihon pH:ta enemmän kuin kokeessa käyttämäni Saaren Taika Teepuusaippua.

Mikäli siis käyt suihkussa ja vaikka pesisit kasvosi pelkällä vedellä, nousee ihosi pH mitä todennäköisemmin korkeammalle, kuin jos pesisit sen miedolla Saaren Taika saippualla.

Näin siis kumoan väitteen, että saippuapesu olisi ihon pH:n kannalta erityisen haitallista, näin ei ole, ainakaan, mikäli käyttää mietoja ja ihoystävällisiä Saaren Taika saippuoita!

Ja tiedettä, kun seuraan todella aktiivisesti, niin lopulta ihoa ja ihonhoitotuotteita on tutkittu vasta todella vähän. Eli kaikki höpönhöpön väittämät mitä netistä lukee, ei todellakaan pidä paikkaansa ja moni suomalainen luonnonkosmetiikan valmistaja onkin alentunut näitä höpöhöpöjuttujaan levittelemään somessa, vaan siksi, että saisi itselleen myyntiä, kun se ei muuten onnistu.

Siksi kannattaakin kysellä lähteitä väittämille, jotka kuulostavat oudoilta tai jos juttu lukee jonkun blogissa, niin katsomaan onko lähdeluetteloa näkyvillä, jos ei ole, niin kannattaa tehdä sitten omaa tutkimusta ja katsoa löytyykö tieteestä vastaavuuksia jutuille.

Erikoisin oma kyseenalaistamiseni sattui tuossa taannoin, kun olin erään luonnonkosmetiikkaan liittyvän kouluttajan verkkokurssilla. Hän opetti meille asiaa, joka sai minut tutkimaan aihetta tarkemmin. Tämä liittyi myös erään aineen imeytyvyyteen. Enkä kyennyt mistään löytämään virallista tutkimustulosta asiaan liittyen ja kyseenalaistin asiaa sitten meidän opettajalle, joka lopulta lakkasi vastaamasta minulle ollenkaan asiaan liittyen.

Eli edes kaikki luotettavalta taholta tuleva tieto ei välttämättä pohjaa tieteeseen, vaan voi olla peräisin joistain vanhoista uskomuksista tai olettamuksista. Siksikin tieteen seuraaminen on tällä alalla erityisen tärkeää, jotta olet perillä, mikäli esimerkiksi havaitaan, että jokin aine ei enää toimikaan, kuten aikaisemmin on oletettu tai, kun löydetään uusia toiminnallisuuksia joistakin vanhoista aineista jne. 

Tulipas tästä pitkä kirjoitus, parasta jättää jotakin seuraavaankin kertaan!

Kiitos, että luit tänne asti <3 Täällä voit tutustua Saaren Taika tuotteisiin sekä niiden valmistukseen 🙂  Toivotan sinulle oikein mukavaa tulevaa viikonloppua ja kaikke hyvää elämääsi!

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.