Minun PITI mennä tekemään saippuaa, mutta sen sijaan istuinkin tietokoneelle kirjoittamaan blogia

Minun PITI mennä tekemään saippuaa, mutta sen sijaan istuinkin tietokoneelle kirjoittamaan blogia

Tervehdys arvoisa lukijani!

Minulla oli aikomus tehdä tässä aamupäivällä muutama satsi saippuaa, mutta istahdinkin koneelle ja aloin kirjoittamaan blogia. Itku on tullut tässä jo pariin kertaan, kurkkua jälleen puristaa, sydämessä tuntuu pistoja ja kädet tärisee. Tarkoitukseni ei ole syytellä ketään, kerrottakoon se heti alkuun. Itselläni ei vain ole ketään kelle haluaisin soitella tai viestitellä, minun tapani purkaa asioita ja selkeyttää mietteitä on blogin kirjoittaminen.

Aamu alkoi ihan mukavasti, olen nukkunut nyt hyvin ja olen ollut stressitön. Juhannnusviikon sydänoireetkin ovat olleet poissa paitsi joskus, kun käyn lukemassa työasioiksi luokiteltavia viestejä ja meilejä, on hetkellisesti sydämessä tuntunut kipuja. Stressiä siis, jota vastaan olen taistellut terveellisemmällä ruualla ja päivittäisillä ulkoiluilla sekä luontoannoksilla, joilla olen saanutkin tuntemukset suunnilleen kuriin <3

Tänään keskustelun aiheeksi nousi sitten Saaren Taian uusi tuote; Hajusteeton pyykkietikka. Hajusteeton pyykkietikka on luotu kuluttajien toivomusten perusteella, ihan kuten meillä moni muukin tuote esim. ruusuntuoksuinen deo jne.

Tuote herätti joissakin ihmetystä ja keskustelussa pohdittiin mm. tuotteen ekologisuutta. Hajusteeton pyykkietikkahan on 100% väkiviinaetikkaa eikä siihen ole lisätty mitään, eikä poistettu mitään, eli sisällöltään tuote on 100% ekologinen ja 100% biohajoava, aivan kuten kaikki Saaren Taijan tuoksullisetkin pyykkietikat. Oma ajatukseni tuotteesta on ollut se, että jotkut kuluttajat haluavat ehkä käyttää 100% väkiviinaetikkaa huuhteluaineena, mutta eivät tykkää kaupan väkiviinaetikkapullosta kodinhoitohuoneessaan, eivätkä halua tai jaksa koristella itselleen kauniimpaa pulloa ja ostavat siksi Hajusteettoman pyykkietikan meiltä. Itse näin tuotteen sisustuksellisena elementtinä, joka kaunistaa kuluttajan kotia siinä missä esim. vaaleaksi maalatut seinät, kaunis kukka-aiheinen sisustustaulu tai kaunis porsliininen saippua-alunenkin.

Kuitenkin keskusteluun oli livahtanut sanoja kuten epäekologinen ja asiakkaan huijaamislinja jne. Itselleni sana huijaaminen menee todella pahasti nahan alle, koska oma näkemykseni on, että tällä hetkellä Saaren Taika on alan ainoa yritys, joka noudattaa täyttä avoimuutta niin tuotteissa, niiden ainesosissa, kuin valmistusprosesseissaankin. Siksi istun nyt tässä sen sijaan, että olisin ollut omassa zen-maailmassani; Taikatehtaassa rennosti ja rauhallisesti tekemässä saippuoitani 🙁

Epäekologistahan tässä maailmassa on kaikki, jopa hengittäminenkin kuluttaa maapalloamme. Epäekologista on yksityisautoilu kaupungissa, epäekologista on lomailla ulkomailla, epäekologista on ostaa turhakkeita kuten uutta seinämaalia, se porsliininen saippuakippo, hajuvesi, mehupurkki, muovipurkkiin istutettu perenna, muumimuki tai mikä tahansa tuote, jonka valmistuksessa on käytetty energiaa tahi raaka-aineita.

Epäekologista on ostaa kaupasta yhtään mitään, olivatpa ne ekologisia tai ei, sillä jokaisen tuotteen valmistus kuluttaa luonnonvaroja, jopa ekologisten. Epäekologista on myös käyttää huuhteluaneena mitään ikinä, sillä pyykkihän ei mitään huuhteluainetta periaatteessa edes tarvitse. Kuitenkin keskustelussa yhtäkkiä ekologisempaa on tehdä väkiviinaetikasta pullotettua pyykkietikkaa lisäämällä sinne eteerisiä öljyjä, postittaa se liikkeeseen, josta se ehkäpä postitetaan vielä loppuasiakkaalle, mutta epäekologista on pullottaa väkiviinaetikkaa ilman tuoksuja ja postittaa se eteenpäin, josta se vielä ehkä postitetaan eteenpäin?

Muistuttaisin, että tämä kaikki on vain ihmisten mukavuudenhalun vuoksi, niin hajusteeton kuin hajustettukin pyykkietikka, kumpaakaan ei ihminen tarvitse, kummankin valmistaminen ja käyttäminen kuluttaa luonnonvaroja, mutta näistä toinen on ekologinen ja hyvä tuote, kun taas toinen keskustelun mukaan on epäekologinen ja kuluttajan huijaamista. Kummatkin tuotteet valmistuvat siksi, että ihminen ei halua, jaksa tai ehdi itse valmista kotonaan kyseistä tuotetta. Kummatkin tuotteet ovat ihmisen mukavuudenhalun vuoksi, sillä ne raikastavat ja pehmentävät pyykin. Toiseen on lisätty luonnollisia eteerisiä öljyjä antamaan tuoksua, toiseen ei ole.

Tunnustan. Olen epäekologinen ihminen. Käytän paljon tuotteita joita ilmankin voisin elää. Käytän hajuvesiä, tooodella paljon hajuvesiä, olen oikea hajuvesien suurkuluttaja! Ostan myös kukkia ja perennoja kukkakaupasta vaikka voisin olla joko ilman tai kasvattaa ne vaikka siemenestä ekologisemmin itse. Poltan ledivaloja, aivan turhaan, ihan vain sisustuksellisista syistä. Minulla on paljon sisustuksellisia elementtejä kotonani, joita ilman voisin elää ja olla ekologisempi, mutta tykkään niistä, koska ne tekevät kotini kauniimmaksi ja viihtyisämmäksi. Olen vähän semmoinen, kauniista asioista tykkäävä ihminen <3 Sellainen on myös mitä luultavammin hajusteettoman pyykkietikan ostaja. Hän tykkää kauniista asioista kotonaan, kuten kauniista pyykkietikkapullosta.

En kuitenkaan näe miten yksien asiakkaiden toiveisiin vastaaminen olisi epäekologisempaa kuin toisten asiakkaiden toiveisiin vastaaminen? Ekologisesta näkökulmasta kaikki valmistamamme tuotteet voisi jättää valmistamatta. Ei ihminen tarvitse deodoranttia, eikä saippuaakaan välttämättä, monille deodorantiton elämä sopii aivan hyvin ja useimmille riittäisi peseytyminen pelkästään vedellä, ainakin monen ihmisen kehon voisi opettaa tuollaiseen jos haluaisi oikeasti olla ekologisempi.

Hajusteetonta pyykkietikkaa on toivottu, siis toodella usein, eihän tuotetta olisi edes tuotu markkinoille jos sellaista ei olisi niin kovasti toivottu 😀 Mutten todellakaan koskaan ajatellut huijaavani ketään meidän asiakasta. Itsehän vaahtoan ainesosaluetteloiden tärkeydestä jatkuvasti ja kuten tuhannesti aiemminkin todettu, meillä kaikki ainesosat lukevat niin tuotteen kyljessä, kuin nettisivuillammekin ja vieläpä virallisten INCI-nimien lisäksi ihan selkosuomella. Oma olettamukseni on ollut, että ihmiset yleensä myös lukevat ne, mutta ehkäpä olen ollut väärässä, niinpä lisäsin nyt tuotekuvaukseen kotisivuillemme vielä tiedon, että ”tuote on 100% väkiviinaetikkaa, käytettyäsi tuotteen loppuun, voit täyttää pullon uudestaan tavallisella väkiviinaetikalla”, nyt toivottavasti kukaan ei enempää syytä minua huijaamisesta ja mitä ekologisuuteen tulee, niin joka ikisen maailman tuotteen voi jättää ostamatta tai valmistamatta jos haluaa aivan täysin päästötöntä elämää elää.

Kuka sitten haluaa ostaa sen saippuan, koska haluaa pestä sillä itsensä, ostakoon ja kuka sitten haluaa ostaa sen pyykkietikan; tuoksulla tai ilman, koska haluaa pyykkinsä pehmeänä ja raikkaana niin ostakoon, ja ne jotka eivät kyseisiä tuotteita tarvitse niin jättää vain ostamatta. En minäkään osta urheiluautoa koska en tarvitse sellaista, sen sijaan ostan kyllä kyllä ruohonleikkurin vaikka viikatteellakin pärjäisi. Kysymys on omasta mukavuudenhalustani, mitä tuotteita haluan ja mitä tuotteita mukavuudenhaluni ”tarvitsee”, sellaiset käyn ostamassa ja ne mitä en tarvitse; jätän ostamatta 🙂

Niin kuin alussa kirjoitinkin, on blogin kirjoittaminen minulle keino käsitellä asioita. Olen herkkä, ja vielä herkempi kun puhutaan tuotteistani; etenkin jos lauseisiin sujahtaa sanoja kuten huijaaminen tai epäekologinen. Keskustelu on hyvästä ja niin tämäkin aihe. Toivottavasti tästä kirjoituksesta ei kukaan pahoittanut mieltään, ainakaan sen enempää kuin minäkään ja toivottavasti kaikille on viimeistään nyt myös selvää ettei ole olemassa mitään maagista erikoisetikkaa joka soveltuu vain pyykille! Kaikki pyykkietikat ovat jotakin tavallista kaupan etikkaa erilaisilla lisäaineilla höystettynä, tai ilman, kuten hajusteeton.

Toiset pyykkietikat ovat ekologisempia kuin toiset, siksi ainesosaluettelo kannattaa aina lukaista. Osa pyykkietikoista valmistetaan esim. valkoviinietikkaan joka on haitallista astmaatikoille ja allergikoille, sekä myös vesieliöille, osassa käytetään luontoystävällistä väkiviinaetikkaa (kuten meillä), mutta jotkut sekoittavat joukkoon keinotekoisia hajusteita, jotka taas saatavat olla herkimmille haitallisia, sekä haitallisia myös vesieliöille, ja osa, kuten me, käytämme luonnollisia eteerisiä öljyjä tuoksuina.

Saaren Taian pyykkietikka-sarja onkin toistaiseksi tietääkseni ainoa, jonka koko sarja on täysekologinen ja 100% biohajoava, myös se hajusteeton 😀

Nyt itsellänikin on parempi olo, kun sain kirjoittaa asiasta tänne blogiin ja toivottavasti tärinäkin pian helpottaa, jotta pääsen tuonne Taikatehtaalle tekemään sitä mitä rakastan ja niitä tuotteita joita monet niin haluavat ostaa 🙂 Kiitos muuten tuestanne, ihan jokainen; jälleenmyyjä sekä ostaja-asiakas <3

Lisäys: Eihän se olo mitenkään parantunutkaan 🙁 Mussa on se ”vika”, että haluaisin aina miellyttää KAIKKIA. Multa toivotaan tuotetta, ja teen sellaisen. Sitten tulee tällasta ja päivä on pilalla. Mulla on sellainen ongelma, että mä en saa karistettua niitä negatiivisia sitten olankohautuksella pois ja jatkettua päivää, vaan tällaset ikävät jutut vaikuttaa sitten pidempään, yleensä koko päivän niin kuin kai sitten nytkin. Täällä sitä taas istutaan kyynelsilmin vaikka ajttelin, että asia on nyt mun päässäni käsitelty ja jatkan päivää saippuanteon merkeissä :'(

 

Mainos
Saaren Taika - Aidosti ekologista!
Saaren Taika jälleenmyyjät löydät tästä linkistä: www.saarentaika.com/jalleenmyyjat
Verkkokaupat on merkattu sinisellä.

Saaren Taika™ on särkisalolainen luonnonkosmetiikan ja pyykkietikan valmistaja. -Ajatuksemme on valmistaa tuotteita joiden käyttö ei kuormita luontoa. Tuotteita valmistetaan pienissä erissä käsityönä oman perheen voimin.

Saaren Taika valmistaa aidosti ekologisia luontoa vahingoittamattomia tuotteita, joiden jokainen ainesosa on lueteltu sekä pakkauksessa, että tuotteen kuvauksessa kotisivuillamme www.saarentaika.com, näin tiedät aina varmasti, että käyttämäsi tuotteen kaikki ainesosat ovat luonnollisia ja luontoa vahingoittamattomia.

Haluatko Saaren Taika tuotteiden jälleenmyyjäksi? Ota yhteyttä sähköpostilla saarentaika@gmail.com



2 thoughts on “Minun PITI mennä tekemään saippuaa, mutta sen sijaan istuinkin tietokoneelle kirjoittamaan blogia”

  • Olen niin onnellinen Sinusta, kun teet egologisia tuotteita. Aina on meidän joukossa ihmisiä, jotka ovat syntyessään saaneet Känkkäränkkä-noidalta ominaisuuksia ja raukat eivät voi sille mitään. Niinpä heidän mielipiteistään ei kannata kovin kauaa antaa mielensä pahoittua. KIITOS KUN JAKSAT IHANIA TUOTTEITASI TEHDÄ ❤ ❤

  • Valitettavasti varsinkin suomalaisissa tuntuu olevan ihan turhankin paljon kateellisia, jotka tekevät kaikkensa pilatakseen toisen menestyksen – tai ainakin aiheuttaakseen pahaa mieltä. Tsemppiä sinne ja muista, että meitä sinua tsemppaavia löytyy kuitenkin huomattavan paljon enemmän kuin noita kateellisia panettelijoita <3

Vastaa


%d bloggaajaa tykkää tästä: