Millaista on olla kokematon yrittäjä ja pyöräyttää ekan vuoden liikevaihdoksi liki puolimiltsiä?

Millaista on olla kokematon yrittäjä ja pyöräyttää ekan vuoden liikevaihdoksi liki puolimiltsiä?

Moikka moi arvoisa lukijani!

Otsikko kuulostaa varmaan aika hurjalta ja voit kuule uskoa, että hurja se onkin! Topaz Oy:n eka vuosi on taputeltu ja lopputulos (lopullinen tilinpäätös vielä tekemättä) on, että viime kesänä arvelemani 200 000:n liikevaihto yli tuplaantui. Järkyttäviä summia, joita tällaisen kokemattoman näpertelijän on oikeasti vaikea ymmärtää, saati hallita.

Niin hirmuisen paljon on tapahtunut. Myynti hyppäsi hurjaan kasvuun liki heti, kun keskitimme kaikki energiamme Saaren Taikaan ja olemme jatkuvasti joutuneet adaptoitumaan suurempaan ja suurempaan!

Ensin hommasimme sen kosmetiikkakontin työtilaksi. No sehän kävi pieneksi jo heti alkuunsa, mutta isompia tiloja ei ollut heti näkyvissä, joten kitkuttelimme väkipakolla liian vähällä työntekijämäärällä, liian ahtaissa tiloissa ja ongelmia kasaantui jo silloin.

Loppukesästä pääsimme muuttamaan isompiin tiloihin, jonne tehtiin kymmenien tuhansien investoinnit, eli remonttia, laitteita, raaka-aineita suurtuotannolle (siis meidän pikku mittakaavassa), työntekijöitä jne jne jne. Tilaa oli yli 120 neliötä remontoitavana käytännössä ihan lattiasta kattoon. Piti ensinnäkin saada kylmä 120 neliön kellaritila lämpimäksi ja muuttaa lähinnä perunakellareita vastaavat huoneet kelvollisiksi kemianteollisuuten verrattavaan toimintaan. Voit varmaan arvata miten paljon työtunteja ja rahaa siihen upposi!


Aika alkoi olla kortilla ja päätin ulkoistaa muutamia asioita. Ulkoistus tuntuu olevan päivän sana yrittäjien keskuudessa, mutta itselläni on siitä kyllä pari valittua sanaa sanottavana! Älä ulkoista!

Miten meille kävi? No, ulkoistin ekana mainonnan. Otin yhteyttä varsin luotettavan oloiseen, isohkoon, ammattimaiseen ja osaavaan firmaan, jonka kaikki referenssit ja muut olivat hyvässä kunnossa. Yhteistyö näytti lupaavalta. Olen aiemmin siis tehnyt itse kaiken mainontamme ja saanut sillä aikaan hyviä tuloksia. Minulla on omanlainen systeemi mainonnalle, joka poikkeaa aika paljon mielestäni vanhanaikaisista opeista, joita mainosnikkarit edelleen hokevat. Mainostoimistot näet haluavat mennä samalla mainoksella jopa kuukauden ja se tuo heidän mielestään parhaiten tuloksia. No, minä uskoin tämän höpinän; puhuinhan puhelimessa sentään mainonnan ammattilaisen kanssa, ja olenhan itse vain kokematon ja kouluttaman perähikiän tyttö.

Vaan kuinka kävikään. Myynti alkoi laskemaan. Mainoksista alkoi satelemaan valituksia. Valituksia tuli siitä, että sama mainos näkyi samalle henkilölle kyllästymiseen asti, sekä siitä, että some tukkiintui Saaren Taian mainoksista.

Päätin irtisanoa palvelun. Puhelimessa olimme keskustelleet, että toimisto mieluusti tekisi kolmen kuukauden mainonnan, mutta kuukaudenkin jälkeen asiaa voisi miettiä. Tai näin ymmärsin. Paperillehan minä hölmö aloittelija en ymmärtänyt mitään pyytää. En aikataulua, enkä niistä myynnin kasvun lupauksista mitään takuita. No. Sopimustahan ei sitten irtisanottu ja sinne alkoi paukkumaan muutamia tonneja euroja tilanteessa, jossa ne olisi tarvittu muualle.

Muista siis AINA, AINA!!!!! Tehdä sopimus paperille. Vaikka vastakumppanisi kuulostaisi ja vaikuttaisi miten ammattitaitoiselta, luotettavalta, kivalta ja osaavalta!

No. Miten korjaan tuon myynnin radikaalin notkahduksen kolmen kuukauden ajalta, mietin. Brändiuudistuksella! Jotakin uutta ja hienoa, että pääsemme takaisin päivätavoitteisiimme!

Kyllä, luit oikein! Minä seuraan myyntejämme päivätasolla ja myös reagoin päivätasolla. Tämä on taas yksi suuri ammattilaisten nou-nou, kun pitäisi katsella vähän isompaa kuvaa. Mutta iso kuva ei riitä minulle. Pelkästään. Tottakai seuraan myyntiä ja tavoitteita myös kuukausi- ja vuositasolla, mutta kyllä minulla silti on myös viikko- ja päivätavoitteet. Huonon päivän näkee jo päivän puolivälissä ja siinä on hetki aikaa tehdä vielä korjausliikkeitä, joilla saa asian iltaan mennessä korjattua.

Tämän päivän myynti tulisi aina olla eilistä parempi! Sehän on oikeasti mahdotonta, mutta siihen pyrin ja sen eteen täällä tehdään paljon töitä. Jos on huono viikko, niin sekin korjataan. Ei jäädä tuleen makaamaan ja odoteta kuun lopulle tulosta, vaan kurotellaan kohti niitä pieniä tavoitteita ihan tunti- ja päivä kerrallaan. Ei se tarkoita, että niitä läheskään aina saavutettaisiin, mutta täällä ei odotella tuloksia tippuvan taivaasta vaan niitä haetaan ihan raa’alla työllä! Joskus ne saavutetaan. Joskus ei, mutta yhtäkään päivää täällä ei loisita ja odotella, että myynti syntyisi jotenkin itsestään.

Kesällä meillä oli vielä noin 40% liikevaihdosta puhdasta voittoa. Se on aika hyvin ja vielä paremmin juuri aloittaneelta yritykseltä! Nyt en tiedä mitä viivan alle jää, mutta epäilen sen olevan miinusta. Niin paljon on suuria investointeja tehty ja pariin ulkoistamiseen mennyt tämän hetkisen laskelman mukaan toistakymmentä tonnia ja se on tästä uusimmasta vasta murto-osa. Mutta niinhän ne sanovatkin, että harva yritys ekana, tokana tai välttämättä vielä kolmentenakaan vuotena tekee voittoa. Tämä oli nyt eka vuotemme ja olemme selvinneet siitä ilman ulkopuolisia sijoittajia, lainoja tai starttirahoja.

Sieltä nollabudjetin verkkokaupastahan tämä kaikki alkoi. Tulos sillä toiminnalla oli miinuksen puoleinen koko Salon Sydän -verkkokaupan olemassaolon ajan. Plussalle päästiin vasta kun muutettiin tänne saareen, syntyi Butik-O ja keskityimme luonnonkosmetiikkaan sisustuskamojen sijaan. Voitollinen ja kasvusuunnassa ollut verkkokauppa olikin helppo myydä, mutta rahaa siitä ei jäänyt muuhun kuin osakeyhtin perustamiseen. Kaikki muut investoinnit on myynnistä tulleilla rahoilla tehtyä.

Lisää lehtijuttuja muuten täällä: https://www.kotisaaressa.fi/lehtijutut/ mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että en ole enää läheskään kaikkia ehtinyt/jaksanut tuonne kuvata ja laittaa.

Sillä lailla sujui siis eka vuosi. Paljon hyvää, paljon ikävääkin. Paljon terveysongelmia, sillä mulla on todella huono stressinsietokyky, niin kuin olen monesti täällä blogissakin murehtinut.

Stressiä on ollut niin kovin, että olen joutunut turvautumaan mieheni sydänlääkkeisiin ja joutunut hankkimaan toisen puhelimen, joka mulla on mukana silloin kun ei ole ”virka-aika”. En nimittäin tällä hetkellä terveydentilani vuoksi pysty olemaan jatkuvasti tavoitettavissa, jatkuvasti somessa ja jatkuvasti vastaamassa johonkin asiaan. Sähköpostit onkin jääneet huonolle tolalle ja on monia virallisia meilejä, joiden avaamista suorastaan välttelen. Joidenkin meilien ajatteleminekin saa sydämen sykkeen nousemaan vaaralliselle tasolle ja leposyke onkin ollut tässä lähiaikoina jatkuvasti huolestuttavasti koholla. Olen ollut terveydestäni niin huolissani lähiaikoina, että mietin jopa Saaren Taian liiketoiminnan myymistä.

Olisi mukavaa olla terve ja samanlainen kuin muutkin. Mutta minulla vaan on nämä ”vikani”, joiden takia tavallisille ihmisille normaalit jokapäiväiset arkiasiat vievät kaiken energian. Minulla menee sähköpostiin vastaamiseenkin paljon kauemmin aikaa, kuin tavallisilla ihmisillä, ja useiden hankalien meilien vastaaminen voi viedä koko aamupäivän, jonka jälkeen olen niin henkisesti uupunut, etten pysty keskittymään sinä päivänä enää mihinkään muuhun kuin vain olemiseen. Nyt ollaan onneksi saatu meidän ihana Iida nakitettua asiakaspalveluun ja hän hoitaa tällä hetkellä yleisimmät meilit ja välittää minulle vain ne, jotka vaativat nimenomaisesti minun huomiotani.

Jotkut ovat valitelleet meilehin vastaamisemme hitautta ja myös joskus hiukan lyhyitä ja tympeitä vastauksia. No, se olen sitten ollut minä. Minä vaan yksinkertaisesti väsyn niistä niin kovin, että kahden, kolmen meilin jälkeen ei oikein jaksa olla enää ylitsevuotavan kohtelias, varsinkaan jos samaa asiaa on jo kysytty sadassa aikaisemmassa meilissä ja asialle löytyisi vastaus vaikka ihan kotisivuiltakin. Pahoitteluni siitä.

Sähköpostit taitavat myös kuulua siihen sosiaaliseen kanssakäymiseen, jonka kanssa minulla on paljon vaikeuksia kärsimäni sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja suuri määrä meilejä useassa eri postilaatikossa vaan yksinkertaisesti ylittää kykyni suoriutua niistä joka päivä.

Mutta on meille tapahtunut paljon paljon ihanaakin! Meille on tullut uusi tuotemerkki valmistettavaksemme; tyttäreni Veeran Kålsjö sarja, joka on suomalaista artesaanikosmetiikkaa vaativaan makuun. Tällä hetkellä Kålsjöllä on kaksi ihanaa ja erittäin hoitavaa saippuaa ja kaksi maukasta huulivoidetta <3 Ystävänpäiväksi tulee ruususaippua naisille ja merisaippua miehille <3 Kålsjöt on suunniteltu heille, joille ulkonäöllä on väliä. Tuotteet hivelevätkin sekä silmää, että ihoa, sillä kauniin ulkonäön lisäksi ne on pakattu piukkaan laadukkaita ja ihon hyvinvointia tukevia ainesosia. Voit tutustua tuotemerkkiin täällä: www.kalsjo.com

Lisäksi olen sunnuntaipuuhastellut ihan omaakin tuotemerkkiä, joka kantaa minun nimeäni. Sen tärkeimmät raaka-aineet ovat itse keräämiäni. En osaa sanoa tuleeko tuotemerkki koskaan suurelle yleisölle saataville vai jääkö se lähinnä omaan ja tuttavien käyttöön. Chosen by Johanna -sarjan raaka-aineiden kerääminen ja valmistaminen on niin aikaa vievää, että en tiedä riittääkö aika jos kysyntä olisi suurta. Siksi pidän tämän nyt vähän omassa tiedossani ja katson miten alan näitä tuotteita kehittämään, jos edes alan. Voit kurkata sivuja kuitenkin jo, jos haluat. Ne löytyvät täältä: www.chosenbyjohanna.fi

Chosen by Johanna -sarjan tärkeimmät raaka-aineet ovat mustikan- ja koivun lehdistä uutettu öljy. Kummatkin kasvavat täällä meidän puhtaassa saaressa, ihan ilman mitään lannoitteita tai tuholaismyrkkyjä. Kerään lehdet itse talteen, kuivaan ne ja uutan ne täällä meidän Taikatehtaalla ihan omin käsin.

Jos joku raaka-aine on puhdasta ja luomua niin nämä! Näiden koko elinkaari on takuuvarmasti juuri sitä mitä me näemme sen täällä olevan. Kukaan ei pääse missään keräämisen-, kuivattamisen- tai uuttamisen välillä käpälöimään tai muutelemaan niitä millään tavalla. Ne kasvavat ja valmistuvat raaka-aineiksi omien silmieni alla ja minun käsieni kautta. Missään kohtaa ei kukaan ulkopuolinen pääse kosketuksiin niiden kanssa. Olen näistä todella ylpeä, mutta huono puoli näissä tosiaan on se, että yhden ihmisen aika ei riitä kovin suurien määrien käsittelemiseen ja valmistamiseen ja siksi luultavasti nämä eivät koskaan tule suurella mittakaavalla saatavillekaan 🙁

Sellaista meille siis kuuluu. Mitä sinulle kuuluu?

Mainos
Saaren Taika® - Aidosti ekologista!
Saaren Taika® jälleenmyyjät löydät tästä linkistä: www.saarentaika.com/jalleenmyyjat
Verkkokaupat on merkattu sinisellä.



Vastaa


%d bloggaajaa tykkää tästä: