Moikka moi ihana lukijani!
Tänään sattui taas eteen se hetki, kun oli tarpeen tutkiskella kauppojemme tilastoja ja voit varmasti kuvitella, että tulos jälleen kerran yllätti iloisesti, sillä tällaista kasvua en todellakaan uskonut näkeväni näinkin poikkeuksellisena aikana kuin nyt on (koronakriisi)!

Vuoden 2020 ekalla neljänneksellä (tammi-maaliskuu siis) oltiin myyty jo 416 000€:lla, kun vuonna 2019 ekan neljänneksen myynti oli vain 127 000€ (227,56 % nousu).
Nyt huhtikuun 28. päivä myyntiä on kaikkiaan jo päälle 595 000€ eli liki puoli miljoonaa, kun se viime vuonna samalta ajalta on ollut vain 161 000€ (kasvua 269,57 %)! Tässä on skaalautumista tehty venyen ja paukkuen, mutta en tiedä millainen ennustaja pitäisi olla, että näin voimakkaassa kasvussa pysyisi sata prosenttisesti koko ajan kysynnän edellä 😉
Valikoimaakin on jouduttu supistamaan aika rajusti ja vaikka tuotannosta pois jääneet tuotteet onkin lueteltu kotisivuillamme, niin monesti kuulee joidenkin puhuvan saatavuusongelmista sellaistenkin tuotteiden kohdalla, joita emme valmista enää ollenkaan. Se onkin tosi harmillista, sillä vaikka yritämme itse pitää kaikki yhteistyökumppanimme hyvin ajantasalla tuotannollisten seikkojen sekä muiden tuotteisiimme liittyvien muutosten osalta mm. lähettämällä tiedotteita sekä sähköpostilla, että pitämällä ajantasalla olevaan tiedotelistaa yhteistyökumppaneille suunnatussa verkkokaupassamme, niin toisinaan osalta jää silti ylläpitämättä ajantasaista tietoutta edustamiinsa tuotteisiin liittyen.

Toisinaan saamme myös kyselyjä liittyen omaan verkkokauppaamme verrattuna tukkupuolen kauppaan, joka on tarkoitettu siis vain yritysasiakkaille. Ihmetystä on herättänyt se, että etenkin nyt korona aikana, kun raaka-aineissa ja monissa valmiissakin tuotteissa, on suuria ongelmia saada maahan, on moni asia saattanut mennä tukkupuolella äkkiä loppuun. Se onkin ymmärrettävää, sillä tukkupuolelta lähtee yleensä useita tukkutilauksia päivittäin ja monet yrityksasiakkaamme tilaavat nelinumeroisilla summilla kerrallaan, kun taas omasta pienestä verkkokaupastamme yleisin ostos on yksi saippua eli yksi n. 15 euron tuote 🙂
Raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi tuotantokaan ei pyöri sellaisten tuotteiden kohdalla täydellä teholla, joille ei tällä hetkellä saada aineksia. Tällaisia ovat mm. kaikki sheavoita sisältävät tuotteet. Myös joidenkin öljyjen ja eteeristen öljyjen kohdalla ollaan oltu todella pulassa, sillä moni normaaleista toimittajistamme ei tällä hetkellä saa tavaraa ulos maasta laisinkaan tai tuotteilla on rajuja myyntirajoituksia! Eräskin tällainen aine, jota normaalisti tilaamme 5-10 litran kanistereissa, on rajoitettu nyt 500ml kertatilausmäärään. Voit varmaan arvata, että jos tuote-erän resepti vaatii tätä ainetta vaikkapa 150ml, ei tuolla 500ml kertatilausmäärällä kovin pitkälle pötkitä! Mutta se on se todellisuus, jossa tämän koronan vuoksi nyt elämme eikä meistä sille kukaan mitään voi.
Itse en ole, mahdollisuuksista huolimatta, lähtenyt rähjäämään raaka-ainetoimittajillemme sähköpostitse saatavuusongelmista, sillä kaikkien meidän tiedossamme on, että koronan vuoksi moni tehdas on kiinni ja työntekijät kotikaranteenissa. En myöskään tykkää itse yrittäjänä kuormittaa toista yritystä turhanpäiväisillä sähköposteilla, joihin löytyy vastaus ihan omastakin päästä, jos viitsii vain vähäsen ajatella 🙂
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Tuloksemme on siis mielestäni ollut erittäinkin hyvä. Yllättävä jopa! Perustimme osakeyhtiömme maaliskuussa 2018. Vuoden 2018 vahvistettu liikevaihtomme oli 427000€ ja vuoden 2019 liikevaihto epävirallisesti 715000€. Epävirallisesti siksi, että kirjanpitotoimistomme vaihtui viime vuonna kahteen kertaan ja edellisen yhden naisen toimiston jäljiltä on vielä paljon selviteltävää ja tilinpäätökselle on jouduttu anomaan lisäaikaa.
Yllättävä tuloksemme ja yleensäkin yrityksemme olemassaolo on siksi, että kumpikaan meistä, minä eikä mieheni, emme ole ns. tavallisia yrittäjiä. Oletkin mahdollisesti lukenut jostakin kärsimästäni masennuksesta, ADD-diagnoosistani sekä yrittäjyyteen ehkä voimakkaimmin vaikuttavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka minulla on diagnosoitu? Viimeksi mainitun vuoksi en esim. kykene juurikaan palaveeraamaan kasvotusten kenenkään kanssa. Jos siis pyydät päästä meille tutustumaan tehtaaseemme, on vastaus EI. Samasta syystä en pysty myöskään puhumaan juurikaan puhelimessa ja siksi mm. puhelinnumeroamme ei ole mistään sivuiltamme löydettävissä.
Noista em. asioista ollaan myös saatu useasti kuulla. Monikaan ei nimittäin ymmärrä, että yritystä voi pyörittää ihmiset, joilla ei ole valmiuksia samaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuin mitä voisi odottaa. Me emme pystyisi palkkaamaan ulkopuolista työvoimaa samoihin tiloihin, joissa itse olemme, enkä itse taas pystyisi käymään ulkopuolisessa työpaikassa työssä. Nämä ovat hankalia asioita ymmärtää, jos omassa lähipiirissä ei ole näitä sairauksia sairastavia henkilöitä. Tämä ei kuitenkaan koskaan ole meillä ollut mikään salaisuus ja olenkin rohkeasti tuonut näitä asioita julki niin omassa blogissani, kuin yrityksemmekin eri kanavissa.
On siis mielestäni todella suuri ihme, että olemme kaikesta huolimatta pystyneet pyörittämään yritystämme näinkin hyvin ja näin pitkälle 🙂
Kiitos paljon, että luit 🙂 Jos sosiaalisten tilanteiden pelko mietityttää, niin alta löydät pari aika hyvin arkeani havainnollistavaa kirjoitusta aiheesta <3