Messuja edeltänyt viikko ahdistuksineen ja ongelmineen. Saaren Taika osastolla 7H138 ja pari arvontaa!

Heipä hei ihana lukijani ja kiitos, että olet tullut blogiini katsomaan kuluneen viikon kuulumisia!

Kirjoitan tätä perjantaina, I love me 2019 messujen ensimmäisenä iltana. Messut ovat juuri päättyneet ekan päivän osalta ja messuemäntämme saapuneet turvallisesti hotellillensa lepäämään.

Kulunut viikko sujui hieman surkeissa merkeissä. Alkuviikolla sattui taas sellainen sähköpostin lukukerta, joka imaisi mehut totaalisesti. Tunne oli sellainen, että kirjaimellisesti tunsin voimieni valuvan ensin päästäni kohti vartaloani ja siitä eteenpäin jalkojeni kärjistä ulos minusta, jonka jälkeen istuin taas itkien voimattomana ja kykenemättömänä tekemään mitään muuta 🙁 Viikolla mies loukkasi taas selkänsä ja oli täysin toimintakyvytön oikeastaan koko loppuviikon kipupiikeistä, relaksanteista ja voimakkaista kipulääkkeistä huolimatta.

Minä jouduin sitten pakkaamaan ja kasaamaan tyrieni (nostokielto!) kanssa yli 100 kiloa pyykkietikoita, yli 50 kiloa nesteshampoita, yli 200 kiloa saippuoita sekä muutaman laatikollisen muuta myyntitavaraa, sekä toki somisteita useita laatikollisia! Voin kertoa, että hieman hiki virtasi! Tavaraa tuli yhteensä yli 40 Ikean muovilaatikollista, ja hyllyt, tuolit ja somistelaatikot lisäksi!

Ja koska mieheni oli täysin toimintakyvytön, jouduin minä, joka pelkään sateella ajamista kuollakseni, ajamaan vieraalla vuokrapakulla kaatosateessa täältä Helsinkiin ja takaisin! Olen joutunut nimittäin aikoinani vakavaan vesiliirto onnettomuuteen, jossa kehyehkö (vain n. 800kg) pikkusporttini lähti liirtoon reippaasti yli satasen vauhdissa pyörien satoja metrejä lopulta vastaantulevalla kaistalla törmäten kahteen taksiin, jonka jälkeen olen pelännyt sateessa ajamista oikeastaan enemmän kuin mitään muuta liikenteessä. No selvisin ajomatkasta, vaikka vieraalla autolla ajaminen on aina aika vaikeaa ja tässä oli vielä kuskin pyyhkijäkin surkeassa kunnossa!

Itse messujen pystyttämisessä ei kauaa nokka tuhissut. Autolla pääsi melkein suoraan viereen ja kärryillä tavarat kulki autosta nopeaan paikalle! Pöydät kasaan, liinat päälle ja sommittelemaan tavarat pakoilleen! Taisimme olla koko messualueen nopeimmat kokoajat, ainakin siinä lähinaapurustossa 😀

Mutta entäpä tämä kulunut viikko sitten? Onko sinulla koskaan tunnetta, että olet suunnattoman pettynyt itseesi ja vihaat jotakin piirrettäsi? Minulla tuli itseinhon tunne tällä kuluneella vikolla ehkä voimakkaimmin kuin koskaan aiemmin!

Viikko olisi ollut äärimmäisen tärkeä meille! Mainokset olisi pitänyt hioa valmiiksi ajoissa ennen messuja. Tuotteita olisi pitänyt saada myyntikuntoon paljon enemmän kuin nyt saimme. Ja monenlaista valmistelua olisi pitänyt tehdä ennen messujen alkua. Mutta minäkin olin lähes toimintakyvytön tämän viikon ja miksi? Siksi, että minussa on jokin vika. Sellainen vika mitä ei ilmeisesti muissa ole. En ymmärrä miten joku sähköposti voi viedä kaiken voiman minusta, kaiken energian, jättämättä jäljelle mitään millä voisi hoitaa loppuun ne asiat, jotka olisivat pakollista hoitaa juuri silloin! Tällä viikolla vihasin itseäni enemmän kuin koskaan olen vihannut! Olin vihainen itselleni siitä, etten pystynyt hoitamaan omaa osuuttani ja vastuualuettani! Olin vihainen siitä, että edes avasin sähköpostiani! Olin vihainen siitä, että huono ja epäkelpo, viallinen!

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Ja tämäkin päivä on mennyt stressatessa! Stressaten sitä, että onko oikeat tavarat mukana (ei, jotain puuttuu aina, huomenna onkin sitten toivottuja tuotteita lisänä), stressaten onko oikeat tarjoukset, oikeat mainokset ja niin pois päin! Mutta messut sujuivat kuulemma hyvin. Myyntiä oli tullut viime vuoden messujen ekaan päivään verrattuna triplasti ja jotkut jutut pääsivät loppumaankin jo!

Meidän messujenkin aikana päivittyvät messutarjoukset näkyvät alla olevasta linkistä, sivua kannattaa käydä katsomassa välillä, sillä päivitämme tarjouksia messujenkin kuluessa 🙂

Ja tällä hetkellä aika kovia etuja onkin jo messuilla, kuten:

Veerat ja Teepuut (saippuat) 2kpl yht. 20€ (normaalisti yhteensä 30€)

Laventeli ja Syksy pyykkietikka yhdessä 25€ (normaalisti yhteensä 32€)

Kamomilla Sheavoide 29€ (normaalisti 32€)

Sitrus Siivoussaippua 12€ (normaalisti 14€)

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Tyrni palashampoo 2kpl 40€ (normaalisti yhteensä 46€)

No:1 Eco shampoo+hoitoaine yhdessä 30€ (normaalisti yhteensä 46€)

Savinaamiot 15€/kpl (norm. 23€)

Särkisalon suolasaippua 9€ (norm 15€)

arvonta
Kamomilla Sheavoiteesta on muuten Facebookin puolella arvonta!

Eli kannattaa tulla poikkeamaan! Lisäksi messuosastollamme saatavilla PIENI ERÄ Greippishampoota ja Vihreä Tee & Kamomilla shampoota (se psorishampoo), nämä kun ovat hetken olleet tuotannon muiden kiireiden vuoksi vähemmällä huomiolla 🙁

Paljon poikkeamisen arvoista etua siis Sinulle! Toivottavasti käyt messuilla! Ja mikäli et sinne asti tällä kertaa pääse, ei hätää, verkkokaupassamme om -10% alennus koko valikoimalle viikonlopun ajan (ei koske Hamameita eikä lahjakortteja).

Niin, ja toki messuilla on se 500€ arvoisen tuotesetin arvonta! Olemme osastolla 7H138 🙂 Tervetuloa!

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.