Marttilassa sijaitsee Lotikon kellari niminen rotko, joka on jännä paikka tehdä vaikkapa pieni luolaseikkailu.

Lotikon kellarille pääsee Marttilan Korven Eräreitistöä pitkin jolle voi lähteä joko Palaisten uimarannalta tai Heikolan Huhtaanmajalta. Itse lähdimme opasteita seuraamaan uimarannalta. Opasteet ovatkin hyvät ja johdattavat sinut helposti Lotikon kellarille, josta löytyy myös nuotiopaikka, laavu ja ulko wc.











Lotikon tarina:

Siihen aikaan kun Itämeri vielä pyyhki rantojaan Marttilan seuduille Ruokolaisten takamailla olevalle Lotikon vuorelle, asui tämän vuoren pimeässä luolassa kuuluisa pelättävä ja upporikas haltija tai toisten tietämän mukaan ritari. Rosvoretkillään sekä lähelle, että kauas kartutti ahnas haltija rikkauksiaan. Varsinkin merenkulkijoille ja kauppasaksoille oli hän suurena kauhuna. Näillä rosvoretkillään haalitut rikkaudet ja aarteet kätki Lotikon Haltija vuoren halki, syvälle maan alle kulkeviin komeroihin eli kellareihin. Ryöstöretket kestivät usein hyvinkin kauan ja kimaltavat ja säkenöivät aarteet jäivät vartoioimatta ja alkoivat himmetä kellarissa alituisen makaamisen johdosta. Piti siis saada niille vartija ja siivooja, joka niitä vaalisi, puhdistaisi ja järjestäisi. Tällaista hoitajaa oli tuo ahne ja intohimoinen haltija siis jo kauan kaivannut.
Oli kevät kauneimmillaan. Lehto vihertävässä juhlapuvussa upeili, puiden oksilla sadat laulajat virittivät laulujaan, toinen toistaan ahnaampia. Iloisesti kajahteli karjan ja kellojen kilke ahoilla ja levoilla. Nuori paimentyttö, karjansa uskollinen kaitsija, nautti täysin rinnoin sekä luonnon-, että elämänkeväisestä. Ihastuksella hän istahti pehmoiselle mättäälle, lauleli vienonsuruisia laulujaan ja suloisen luonnon vaikutuksesta uinahti viimein uneen… Saapui kaukaisilta retkiltään Lotikon Haltija. Tiensä osui halki lemuavien lehtojen, poikki tuoksuvien ahojen, mutta hän ei huomaa, ei katsokaan luontoa. Sydämensä on sulettu kaikelta muulta paitsi hillittömältä ja sammumattomalta rahanhimolta. Hän kulki kohden uinuvaa paimentyttöä. Ihmisen nähdessään hänen verensä kuohahti, käsi kohosi antamaan kuolon raivon, mutta herätti sensijaan intohimon. Hiljaa nosti Lotikon Haltija nukkuvan tytön syliinsä ja kiiruhti vuorilinnaansa. Täällä asetti Haltija onnettoman, surevan vangin aarteittensa vaalijaksi ja siivoojaksi haltijan kulkiessa kaukaisilla rosvoretkillään.
Monta pitkää vuotta vietti vangittu kalpea impi täällä suljettua, kolkkoa elämäänsä surren kovaa kohtaloansa, laulellen suruisia kaiholauluja, menetetystä onnestaan ja vapaudestaan. Eikä olisi onneton impi, Lotikon vangittu paimentyttö kauan voinut kestää kovaa kohtaloaan ellei täällä kolkossa vankilassaan, keskellä erämaan jylhää yksinäisyyttä olisi hänellä ollut ystäviä, lohduttajia: Vankilansa suljetun portin vierellä kasvoi komea, korkea kuusi, joka talvenkin tuimina säinä haastoi hänelle rauhoittavalla huminalla lohdun sanoja. Ja joka talvi-iltana nousi kirkas lempeä tähtönen korkealle kuusen lumipeitteisen latvan yläpuolelle ja lempeällä välkeellä kertoi vangille katoamattomasta onnesta ja vapaudesta. Ja kun kevät tuli ja luonto eloon heräsi, lensi etelän ihanilta mailta kotoinen ystävä peippo kuusen latvaan ja hurmaavilla sävelillään kertoili kaukaisesta keväimestä, vapaudesta ja onnesta. Lotikon kalpea vanki ei enää vuota vapauttaan, ei odottele onneaan. Se saapui kerran rauhoittavana, pelastavana ikuisen unen enkelinä, kun uni ennen elämänsä hurmaavimpina keväimenä, ahon mättäällä kevätluontoa ihaillessa. Eipä hallitse enää julma Lotikon Haltijakaan aarteitaan. Hänet on syvyys niellyt ja vuori aarteensa kätkenyt. Mutta vielä huminoi kuusi suruisia huokauksia, sama kirkas tähti säteilee vielä joka talvi-ilta yhtä lempeänä ja kun kevät tulevi, lentää taas etelän ilmoilta kotoinen peippo kuusen oksalle ja virittää laulunsa katoamattomasta keväimestä, vapaudesta ja onnesta. Yhä vieläkin, kun yksinäinen metsästäjä saapuu tälle jylhälle Lotikon kellarin mäelle ja tunkeutuu sen syvään luolaan, kuulee hän hämmästyen surullista valittavaa säveltä. Kuin vangittu paimentyttö siellä vielä valittaisi. Mutta kun hän tarkemmin tutkii kuulemaansa valitusta, huomaakin hän sen tuulen surulliseksi ulinaksi noissa monissa kallion halkeamissa ja luolissa.
Vielä kerrotaan, että tämän Lotikon linnan portit (eräs porttia muistuttava syvennys vuoren pystysuorassa seinässä, jossa vielä näkyy saranoiden ja lukon tapaiset muodostumat) aukeutuvat joka Juhannuksen ja Pyhäinmiesten päivän vastaisena yönä kellon löydessä kaksitoista. Silloin nähdään täällä vuoren sisässä kaikki muinaiset kalleudet täydessä loistossa välkehtivän. Jos on läsnäolijassa rohkeutta, voi hän esteettä astua sisään ja ottaa niitä miten paljon hyvänsä jos vain ehtii ulos ennen  porttien sulkeutumista. Mutta sitä ei kukaan uskalla tehdä, sillä Portit kumahtelevat kiinni minä silmänräpäyksenä tahansa ja onneton se ken silloin jää sisälle. Kerran mainitaan jonkun henkilön onnistuneen saada osan tavaroista käsiinsä. Hän kulki ohitse Lotikon kellarin juuri Pyhäinmiesten päivän vastaisena yönä kello 12. Kellarin portin edustalla olevien puiden oksille oli asetettu riippumaan pitkät rivit kalliita mattoja ja lakanoita. Ihmeissään kosketteli hän niistä käsillään muutamia, mutta silloin kaikki vaatteet lensivät sisälle vuoreen, portit paiskautuivat samalla myös kiinni, mutta ne vaatteet joita henkilö oli ehtinyt koskettaa jäivät paikalleen hänen omikseen.















Olimme kätkeneet luolaan “kulta”esineitä ja lapset olivat ihmeissään, kun löysivät osan Lotikon aarteesta 😀










 
Sijainti: Lähtöpaikka Palaisten uimaranta Palaistentie 425-427, Marttila
Karttalinkki
Lähteet: http://www.marttila.fi/Default.aspx?id=304461
http://www.heikolankylaseura.com/erareitisto/
Sjömän Edward: Puolituhatta vuotta Marttilan seurakuntain vaiheita. Turku 1909

Author

Johanna Amnelin -Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto -Suorittaa parhaillaan luonnonkosmetiikan tuotekehittäjän tutkintoa Johanna on taiteellista sukua sekä äitinsä, että isänsä puolelta ja onkin taiteillut niin kynän, pensselin, kameran kuin tietokoneenkin avulla. Johannan valokuvia on kutsuttu näyttelyihin aina Sveitsiin ja Lontooseen saakka, lisäksi amerikkalaisen countrytähden Waylon Jennigsin tyttärenpoika, Struggle Jennings on käyttänyt Johannan kuvia usein blogeissaan. Koulutukseltaan hän on tuotekehittäjä, mutta ammatiltaan taivaanrannan maalari CV

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: