Talviloma 2020 Kanarialla 🙂 Viime vuoden talviloma Gran Canarian ja Fuerteventuran maisemissa oli niin mieleenpainuva, että päätimme ottaa uusiksi tänä vuonna ja niinpä autoloma Kanarialla vol. 2 oli päätetty! Aikaisemmat postaukset saarilta pääset lukemaan esim. avainsanasta autoloma Kanarialla.
Loman ensimmäinen puoli vietettiin Lanzarotella, josta tein oman postauksensa 🙂 Siirtymät tänne Fuerteventuralle veivät taas meidän tuurillamme iltaan asti, sillä lentomme Las Palmasista Fuerteen oli siirretty, eikä meille asti ollut tullut asiasta tietoa, niinpä olimme missanneet lentomme jo ennen kuin olimme edes Las Palmasiin saapuneet 😀 Onneksi Aireuropan virkailija oli niin reilu, että laittoi meidät ilmaiseksi seuraavalle lennolle, vaikka vika oli Travellinkin eikä heidän, eikä heidän olisi tarvinnut päästää meitä ilman maksua koneeseen. Saavuimme siis pelipaikalle jälleen auttamattomasti liian myöhään mihinkään aktiviteettiin, mutta sen verran ehdimme rannalle, että näimme upean auringonlaskun Playa de las Hermosan rannalta, mutta ensin esittelen meidän tämänkertaisen kotimme täällä saarella 🙂
Asuntomme on tällä kertaa vuoristossa Tuinejen lähistöllä sijaitsevan pienen kylän laitamilla. Paikka vaikuttaa rauhalliselta illalla määkivine vuohineen ja aamulla laulavine kukkoineen 🙂 Näkymät talolta ovat kauniit <3 Linnunratakin näkyy illalla suoraan katetulta terassilta <3




Playa de las Hermosas oli suunnilleen lähin ranta, jonne pääsi suoraan autolla ilman pitkää kävelymatkaa ja siksi suuntasimme sinne katsomaan auringonlaskun sekä kokeilemaan josko perheen teini olisi päässyt uimaan. Ei päässyt, mutta kivikkoisen rannan auringonlasku oli kyllä upea!




Toisena päivänä lähdimme liikkeelle heti auringon noustua. Heräsimme muuten kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, kun naapuruston kukot alkoivat herätellä kanojaan siinä kuuden maissa aamulla!
Auringonnousu oli täällä vuorilla juuri niin kaunis kuin olin kuvitellutkin ja olin todella tyytyväinen rohkeaan päätökseeni kerrankin ottaa vuoristotalo ainaisen rantatalon sijaan 🙂


Aamukahvien jälkeen siis ekalle etapillemme, joka oli Playa de Garcia. Siellä sijaitsee SS American Star laivanhylky! Tie sinne kulki “lempireittejäni”, eli vuoriston halki! Aikaisin aamulla ei matkan varralla ollut juuri ketään. Takaisin päin tullessa näköalapaikka olikin tupaten täynnä autoja kummallakin puolella tietä!



SS American Starista on enää näkyvillä vain vähäsen. Se ajautui rantahiekkaan kovassa tuulessa joskus vuonna 1994, jolloin se meni kahtia. Myöhemmin se katosi syvemmälle eikä siitä enää näy paljoakaan. Rantahietikolle on ajatunut osia siitä.
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY




Samalla rannalla on suuri veden muovaama luola, jota pojat kävivät katsomassa.


Seuraava etappimme olisi ollut Playa la Pared, mutta siellä filmattiin parhaillaan saksalaista elokuvaa ja rannalle oli pääsy kielletty. Jatkoimme siis matkaa kohti Sotaventon upeaa rantaa!






Illalla pojat kävivät kämppämme lähistöllä sijaitsevalla karting radalla ajamassa ja auringonlasku käytiin katsomassa talomme takana vuoristossa näköalapaikalla, jossa on myös historiallinen aurinkokellojärjestelmä.












Viimeinen kokonainen lomapäivä meni autoillen saaren luoteisosissa. Ensin ajoimme Ajuyin kylään katsomaan luolia ja rantaa, sieltä jatkoimme kohti Playa del Aguilaa, jonka jälkeen pysähdyimme El Cotilloon hetkeksi uimaan. Siellä löysin rantavedestä ravun saksen uimiseni päätteeksi!













Fuerteventura on ihana paikka ja suosittelen kohdetta etenkin hieman rauhallisempaa lomailua arvostaville 🙂 Alta pääset katsomaan alkulomamme Lanzarotelta, sekä aikaisemmat autolomamme Kanariansaarilta. Kiitos, että luit!
Lisäys: Mahtava tuurimme sen kun jatkuu! Juuri Norwegianin käynnistellessä paheni Saharasta hiekkamyrskynä lentänyt hiekkasumu niin sankaksi, että koko kentälle annettiin liikkumakielto, mutta kerron tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa…
https://www.starsonmap.com/tag/autolla-kanarialla/
3 vastausta