Tervehdys arvoisa lukijani.
Mikäli olet seuraillut minua somessa, niin olet ehkä nähnytkin, että olen kärsinyt jo pitkään kovista lonkka- ja nivuskivuista.
Ajattelin nyt kirjoittaa tänne blogiinkin, mistä kaikki alkoi ja mitä tässä kuukausien aikana on tapahtunut, sillä olen käynyt useammalla lääkärillä, fysioterapiassa ja tutkimuksissa, mutta tilanne on mennyt koko ajan huonommaksi.
Tällä hetkellä jo tavallinen tuolilta nouseminen voi sattua niin kovin, että kyyneleet tulevat silmiin, ja istumista tulee välteltyä ihan vain siksi, että tietää, millainen kipu sieltä noustessa taas odottaa.
Milloin havaitsin lonkkakivun ensi kertaa
Kivut alkoivat jo painonpudotuksen aikana, ja alkuun mietin itse, voisiko niillä olla jotakin tekemistä käyttämäni Ozempicin kanssa. Lääke vaihdettiin välillä Mounjaroon, mutta kivut eivät siitä hävinneet, ja myöhemmin palattiin takaisin Ozempiciin.
Helmikuussa 2026 painoa oli pudonnut jo 14,2 kiloa, mutta jalan nostaminen esimerkiksi housuja pukiessa oli todella vaikeaa ja ylämäkeen kävely sattui nivusiin.
Lääkärissä ohjeeksi tuli lihasten vahvistamista, muun muassa kyykkyjä ja kahvakuulaharjoittelua, joita sitten teinkin siinä uskossa, että niistä olisi apua. Kivut kuitenkin pahenivat, ja uudelta lääkärikäynniltä minut ohjattiin fysioterapiaan.
Tein myös fysioterapeutin antamia harjoituksia, vaikka sattui, koska ajattelin ammattilaisen tietävän, mitä kannattaa tehdä.
Toukokuun potilastiedoissa puhutaan jo yli vuoden jatkuneesta nivuskivusta ja siitä, että ilman kipulääkkeitä tuolilta nouseminen ja portaissa kulkeminen olivat vaikeita. Saman kuun lopulla kuvailin, miten jalka ei istumisen jälkeen tahtonut suoristua, vaan nivusessa vihloi kovasti ja liike vapautui vasta naksahduksen jälkeen.
Kesäkuun 4. päivänä kävin Mehiläisessä ortopedillä, joka tutki lonkan ja arvioi kivun tulevan mitä ilmeisimmin lonkkanivelestä. Hän lähetti minut magneettikuvaukseen, joka tehtiin 10. kesäkuuta.
Mitä MRI eli magneettikuvaus kertoi lonkastani
Magneettikuvauksen lausunto oli aika karua luettavaa. Vasemmassa lonkassani todettiin laaja gradus 4 -rustovaurio, eli vaikeimman asteen rustovaurio.
Käytännössä se tarkoittaa, että vaurioalueelta rustoa puuttuu koko sen paksuudelta. Vaurio sijaitsee lonkkanivelen etu-yläosassa, ja rustot ovat muutenkin laajasti ohentuneet.
Siihen päälle nivelessä oli ylimääräistä nestettä eli hydropsia, nivelkalvon tulehdusta eli synoviittia sekä laajahkoa luuödeemaa eli luun sisäistä turvotusta lonkkamaljan puolella ja hieman myös reisiluun päässä. Lonkkamaljasta löytyi lisäksi suurikokoinen luunsisäinen ganglio, eli kystamainen muutos.
Siinä olikin sitten itselleni monta uutta termiä selvitettäväksi! Myös pakaralihasten jänteissä näkyi rappeumamuutoksia, mutta alkuun epäilty lonkan rustorengas eli labrum oli varsin hyvin säilynyt.
Oikeastakin lonkasta löytyi muutoksia ja paikallista vaikeaa rustovauriota, mutta vasen on selvästi pahempi ja oireisempi.
Olihan tuo huolestuttavaa luettavaa, mutta samalla tuntui helpottavalta, että lonkasta löytyi viimein jotakin konkreettista, jonka merkitystä näihin koviin kipuihin voitiin lähteä arvioimaan.
Miten lonkkakipu vaikutti työhöni ja meidän kesäämme?
Kesällä tilanne oli jo sellainen, että tein suurimman osan töistäni makuuasennossa. Istumaan kyllä pääsin, mutta sieltä nouseminen oli sitten niin tuskallista, ettei istuminen oikein ollut vaihtoehto.
Koitin tehdä töitä myös seisaaltani, mutta pitkään seisominenkin alkoi sattua. Siinä sai sitten miettiä, missä asennossa saisi työt tehtyä niin, ettei loppupäivä menisi entistä kovempien kipujen kanssa.
Lastenlasten piti tulla kesällä kahdeksi viikoksi mamman ja papan luokse mökille, mutta sekään ei onnistunut mun kipujen vuoksi.
Multa jäi pois oikeastaan kaikki ne asiat, joiden avulla tavallisesti palaudun kuormittavasta työstäni. En päässyt veneilemään, melomaan enkä metsäkävelyille, ja uiminenkin loppui käytännössä kokonaan, koska uimaliikkeiden tekeminen vedessä aiheutti loppupäiväksi niin kovat tuskat, etten uskaltanut enää uidakaan.
Jos olet seurannut minua pidempään, niin tiedät, miten tärkeitä meri ja luonnossa oleskeleminen ovat mulle. Mulla on ollut jo ennestään paljon stressiä, tärinää ja sydämen rytmihäiriöitä, joten palautuminen olisi juuri tällä hetkellä ollut vielä tärkeämpää.
Meidän mökillä uimaan mennään sellaisesta kalliorannasta, ja kuvassa näkyykin se kohta, josta olemme tavallisesti laskeutuneet veteen.
Veden alla on vielä kaksi luonnon muodostamaa porrasta, joista nousua tulee yhteensä yli metrin verran. Ne ovat vielä sillä tavalla, että ylöspäin on pakko ponnistaa juuri sillä kipeämmällä jalalla.
Jo alas laskeutuminen sattui, mutta vedestä takaisin ylös pääseminen aiheutti niin suuret tuskat, että aloin vältellä uimistakin. Jos yhtään tunnet minua, niin tiedät, että vesi on kotini, siellä olisin kaikkein mieluiten, satoi tai paistoi!
Lainaus alla näkyvän postauksen lopusta: ”Ja kyllä. Heti kun saan uuden lonkan ja luvan liikkua, niin mut löytää todennäköisesti ensimmäisenä merestä. 😄🌊🪸”
@kotisaaressa 3.3.2025 Vuoden viimeiset jääuinnit🧊 #iceswimming #ice #sea #winterswimming #coldplunge #finland #talviuinti #avantouinti #jääuimari #suomi #selkämeri #balticsea #bothniansea #itämeri ♬ Enigmatic Emotions - ALEKSANDAR KIPROV
Lopulta jouduimme rakentamaan kalliorantaan laiturin, jotta pääsisin edes veteen seisomaan, uimaliikkeiden tekeminen, kun aiheutti myöhemmin illalla todella pahat kivut. Niin pahat, että nouseminen mistä tahansa sai itkemään tuskasta.
Minusta se on ruma ja pilaa meidän kauniin kalliorantamme, mutta minkäs teet.
Portaiden avulla pääsen edes veteen seisomaan.
Ja niistä jumpista vielä. Meillähän on myös pihassa poreallas, jossa tein fysioterapeutin ohjeiden mukaisia lonkkaliikkeitä. Nekään eivät helpottaneet, vaan kipu paheni joka kerta. Silti tein niitä kivusta huolimatta, koska niin oli ohjeistettu ja luotin siihen, että harjoittelusta olisi lopulta hyötyä.
Jälkikäteen olen kyllä miettinyt, oliko minun lonkalleni sopivaa jatkaa juuri niitä liikkeitä, kun seurauksena oli aina lisää kipua.
Olen miettinyt myös sitä, saattoiko harjoittelu pahentaa jo olemassa olevaa rustovauriota. Minä, kun tein mitä lääkäri ja fysioterapeutti toitotti; ”liike on lääke” ja ”kivusta huolimatta” jne.
Magneettikuvassa löydökset olivat paljon vakavamman kuuloisia kuin aikaisemmassa röntgenissä, mutta tutkimukset näyttävät eri asioita, eikä niiden perusteella voi suoraan päätellä, että onko rusto rikkoutunut lisää juuri niiden liikkeiden vuoksi.
Sen kuitenkin tiedän omasta kokemuksestani, että harjoittelun jälkeen joka kerta sattui enemmän ja tavalliset arjen asiat kävi koko ajan vaikeammaksi tuskan vuoksi.
Lähete tekonivelleikkauksen arvioon Tyksiin
Magneettikuvauksen jälkeen kävimme Mehiläisen ortopedin kanssa tuloksia läpi ja keskustelimme myös tekonivelleikkauksesta. Hän teki 18. kesäkuuta lähetteen TYKSiin lonkan protetisaatioharkintaan, eli arvioon siitä, olisiko tekonivel minun tilanteessani aiheellinen.
Tässä kohtaa tuntui tietenkin helpottavalta, että asia eteni ja saisin erikoissairaanhoidosta arvion siitä, mitä lonkalle voitaisiin tehdä.
Vastaanotto oli lopulta 10. syyskuuta, eli lähetteen tekemisestä kului lähes kolme kuukautta. Tässä kohtaa kipu oli jo niin voimakasta, että ajattelin, että en kestä tätä kahtaa viikkoa kauempaa, että toivottavasti tilanteeni otetaan kiireellisenä ja pääsisin nopeasti leikkaukseen.
Kesän elin sitten niiden kipujen kanssa, joista edellä kerroin, ja odotin, että vastaanotolla saataisiin jokin suunnitelma siihen, miten tästä pääsisi taas liikkumaan ja elämään vähän normaalimmin.
Samalla tässä on mielestäni meneillään mahdoton kierre. Lihaksia pitäisi jumpata ja niiden pitäisi olla hyvässä kunnossa mahdollista leikkausta ja siitä kuntoutumista varten, mutta miten niitä vahvistaa, kun liikkuminen on mennyt näin vaikeaksi?
Liikun kyllä kotona ja pihassa ja teen liikkeitä sen verran kuin pystyn, mutta tällä hetkellä se on todella vähän. En siis ole päättänyt jäädä makaamaan ja odottaa, että joku korjaa minut, vaan yritän koko ajan tehdä sen, minkä kivuiltani pystyn.
Silti jokainen odotettu viikko huolettaa, että miten paljon lihaskuntoni ehtii tässä heikentyä lisää. Kesäkuussa ortopedi kirjasi reisilihakseni hyväkuntoisiksi, ja nyt minun pitäisi yrittää pitää niistä kiinni tilanteessa, jossa kaikki tavallinen liikkuminen kotona tekee kipeää.
@kotisaaressa Olipa mielenkiintoinen lääkärikäynti. Uudessakaupungissa ortopedi otti mut vastaan. Lonkassa ei ole kuulemma mitään vikaa, eli se röntgenissä ja magneettikuvissa havaittu gradus 4 rustokuluma, eli käytännössä rustoa ei ole jäljellä enää ollenkaan, niin ei nyt aiheutakaan mulle kipua, vaan pitää jumpata, koska mun reisilihas on huono. Eli jos en KIVUN VUOKSI pysty nostamaan jalkaa koukkuun, niin syy ei ole lonkka, vaan heikko lihas. Okei.... Tietenkään silläkään ei toki ole tähän lihakseen mitään vaikutusta, että mä en pysty käyttämään tätä jalkaa, enkä pysty liikkumaan, enkä nousemaan istumaan kivun vuoksi, niin se nyt ei tietenkään vaikuta lihasvoimaan millään tavalla 😨💩🤡 Mielenkiintoista verorahojen käyttöä tällainen lääkärikäynti, jonka jälkeen on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja hoitolinjaksi jää käytännössä se, että jumppaa enemmän 🙅 Noh. Näillä mennään. Mielialalääkkeitä sietämättömään kipuun!!! Ihan käsittämätöntä 😨💩 #terveydenhuolto #lonkkakipu #lonkkaleikkaus #lonkka ♬ alkuperäinen ääni - Johanna, Koti saaressa
Tyks Orto ja kirurgin arvio
Syyskuun 10. päivänä menin TYKSin vastaanotolle siinä toivossa, että tähän kuukausia jatkuneeseen tilanteeseen saataisiin vihdoin apua.
Minut oli tutkittu, magneettikuvissa oli todettu vaikea rustovaurio ja ortopedi oli lähettänyt minut tekonivelleikkauksen arvioon. Kävelin kepin kanssa, kipulääkkeistä ei ollut riittävästi apua ja istumasta nouseminen aiheutti kovan nivuskivun.
Nämä asiat löytyvät myös vastaanottaneen lääkärin omasta tekstistä, samoin kuin se, että aikaisempien ohjeiden mukainen harjoittelu oli vain pahentanut vaivaa.
Vastaanoton lopputulos oli kuitenkin se, että suurimman osan kivustani arvioitiin tulevan pakaralihasten jänteiden rappeumamuutoksista.
Potilaskertomukseen kirjattiin myös, että ”reisilihasvoima nolla” ja etten pysty nostamaan jalkaa suorana. Minä en saanut jalkaa nostettua, koska siihen sattui niin kovin!
Siksi haluaisin kyllä tietää, miten siinä tilanteessa erotettiin toisistaan lihasvoiman puute ja se, että kipu estää liikkeen. Vielä kesäkuussa minut tutkinut ortopedi oli kirjannut reisilihakseni hyväkuntoisiksi.
Ohjeeksi tuli taas fysioterapiaa, reisilihasten vahvistamista, kevyttä kuormitusta, lisää painonpudotusta ja uusia kipulääkkeitä. Mitään jatkokontrolliakaan ei sovittu.
Siis samassa potilaskertomuksessa lukee, että harjoittelu on pahentanut vaivaa, ja silti lähden kotiin jälleen jumppaohjeiden kanssa.
Minulle jäi epäselväksi, miten tällä kertaa jumppaamalla lopputulos olisi parempi kuin kaikilla aikaisemmilla kerroilla? Ja kuka tilanteeni arvioi, jos kipu jatkuu tai pahenee entisestään.
Kyllä minä olin tämän jälkeen vihainen. Olin tehnyt saamiani harjoituksia, pudottanut yli 20 kiloa painoa ja yrittänyt selvitä kesästä kipulääkkeiden avulla.
Tavallinen arki on käynyt mahdottomaksi, ja nyt minun olisi pitänyt lähteä kotiin luottavaisena siihen, että lisää samoja keinoja auttaa nyt tällä kerralla?
Mihin se luottamus olisi tässä kohtaa perustunut? Jos kahden ortopedin käsitys kivun syystä ja tarvittavasta hoidosta on näin erilainen, niin kyllä minä potilaana tarvitsen siihen ymmärrettävän selityksen ja suunnitelman jatkosta.
Vaikuttiko lääkärin kielitaito hoitokokemukseen?
Ymmärsimmekö lääkärin kanssa edes toisiamme?
Vastaanotolla oli myös toinen asia, jota jäin pohtimaan. Lääkärin suomea oli niin vaikea ymmärtää, että keskusteluun tarvittiin avuksi suomalainen hoitaja. Yritin kuunnella tarkasti ja vastata siihen, mitä ymmärsin kysyttävän, mutta vasta kotona potilaskertomusta lukiessani aloin miettiä, olimmeko joissakin kohdissa puhuneet kuitenkin eri asioista.
Lääkäri liikutti jalkaani ja kysyi kivusta. Ymmärsin hänen kysyvän, missä juuri se liike sattui, ja vastasin, että reiden ja pakaran ulkosyrjällä. Siellä se sillä hetkellä tuntuikin. Mutta entä jos hän tarkoittikin kysyä, missä kipuni yleensä on? Siihen olisin vastannut nivusessa, kuten olen kertonut jo monella aikaisemmalla lääkärikäynnillä. Se sama nivuskipu on kirjattu myös tämän lääkärin omiin esitietoihin.
En tiedä, tapahtuiko tässä väärinymmärrys tai vaikuttiko se lääkärin arvioon, mutta minusta on aika kohtuutonta, että joudun miettimään tällaista jälkikäteen kotona. Vastaanotolla tehdään kuitenkin päätöksiä hoidostani sen perusteella, mitä tutkimuksessa havaitaan ja mitä minä oireistani kerron. Silloin pitäisi voida olla varma siitä, että kysymykset ja vastaukset ymmärretään.
Minulle on aivan sama, missä maassa lääkäri on syntynyt. Mutta hänen kanssaan pitää pystyä keskustelemaan niin, että ymmärrämme toisiamme. Varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa kaksi ortopedia päätyy hyvin erilaiseen arvioon ja minä lähden kotiin edelleen kipeänä ja ihmeissäni siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Painoa oli jo pudonnut yli 20 kiloa
Vastaanotolla puhuttiin myös siitä, että minun pitäisi pudottaa noin kymmenen kiloa painoa. Minulle jäi keskustelusta sellainen käsitys, että sillä kipuongelma sitten helpottaisi.
Tämä tuntui kyllä turhauttavalta, sillä olen jo pudottanut yli 20 kiloa melko lyhyessä ajassa, ja kivut olivat alkaneet painonpudotuksen aikana.
Painoa oli siis tullut alas samalla, kun lonkan tilanne oli mennyt huonommaksi. Olisin toivonut, että tämäkin olisi huomioitu keskustelussa, eikä painonpudotusta olisi esitetty sellaisena asiana, jota en olisi vielä tullut kokeilleeksi.
Ymmärrän kyllä, että painolla on merkitystä nivelten kuormitukseen. Senkin vuoksi olen tehnyt töitä painoni kanssa. Mutta tarvitsen apua tähän kipuun myös siksi, että seuraavien kilojen pudottaminen olisi mahdollista. En voi laittaa elämääni odottamaan siihen asti ja vain toivoa, että ehkä sitten joskus, kun pystyn taas nousemaan tuoliltakin ylös ilman tätä kipua.
Lääkärikäynti alkaa minulla jo monta päivää ennen vastaanottoa
Mikäli olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani, niin tiedät, että sairastan myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Lääkärissä käyminen on minulle jo sen vuoksi erittäin kuormittavaa. Tulevan tapaamisen jännittäminen alkaa jo päiviä ennen, kun yöunet menevät ja kroppa alkaa oireilla.
Sydänoireita ja tärinää minulla on ollut jo pitkään. Kirjoitin lokakuussa 2024 siitä, että olin käyttänyt Emconcoria rytmihäiriöihin saman vuoden helmikuusta lähtien. Loppukesällä oli tullut lisäksi outoa lepovapinaa, lääkitystä oli lisätty ja sydäntä tutkittu vuorokauden Holter-rekisteröinnillä. Nämä asiat olivat siis mukana elämässäni jo paljon ennen tätä lonkan vaikeaa tilannetta.
Olen kertonut myös siitä, miltä tuntuu maata sängyssä, kun koko keho tärisee ja sydän hakkaa niin voimakkaasti, että sen tuntee kaikkialla. Silloin nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, vaikka olisi miten väsynyt. Ja kun seuraava meno taas lähestyy, alkaa uusi jännittäminen.
Siksi se, että varaan uuden ajan ja menen taas selittämään tilanteeni alusta, vaatii minulta todella paljon. Ja silloin voin olla vähemmän läsnä lastenlapsilleni, ja vähemmän työssä mukana. Teen sen kyllä, koska tarvitsen apua, mutta helppoa se ei ole.
Erityisen raskaalta tuntuu lähteä vastaanotolta niin, että pitää kotona yrittää selvittää, mitä siellä oikeastaan tapahtui ja ymmärrettiinkö minua edes lainkaan?
Tähän päälle vielä se, että ne tavalliset palautumisen keinoni ovat jääneet tämän lonkan vuoksi pois. En pääse metsään kävelemään, en melomaan enkä uimaan kuten ennen. Juuri niitä asioita kaipaisin, kun työ, kipu ja tulevat lääkärikäynnit kuormittavat muutenkin.
Mahdollinen leikkauskin pelottaa. Olen miettinyt, miten sydänoireeni ja lääkitykseni huomioitaisiin nukutuksessa ja miten koko leikkaus minun kohdallani sujuisi. Haluaisin päästä puhumaan näistä asioista rauhassa ja saada vastauksia, jotka ymmärrän.
Kyllä veronmaksajana saa odottaa toimivaa hoitoa
Kyllä tämä veronmaksajanakin suututtaa. Olen maksanut viimeisen viiden vuoden aikana yli puoli miljoonaa euroa veroja, enkä ennen tätä lonkka-asiaa ollut käynyt kunnallisella lääkärillä tai edes hammaslääkärillä liki kymmeneen vuoteen.
Tiedän kyllä, että veroilla maksetaan muutakin. Ajan minäkin autoteillä ja käyn vaikkapa luontopoluilla, ainakin kävin silloin kun vielä pystyin kävelemään. Enkä odota mitään erityiskohtelua maksamieni verojen vuoksi. Mutta kai sitä nyt pitäisi jokaisen voida luottaa siihen, että kun tarvitsee hoitoa, omaan tilanteeseen perehdytään ja lääkärin kanssa pystyy keskustelemaan niin, että molemmat ymmärtävät toisiaan.
Nyt keskusteluun tarvittiin hoitaja avuksi, ja silti jäin kotona miettimään, olimmeko lääkärin kanssa ymmärtäneet toisiamme oikein. Edessä on taas uusi lääkärikäynti ja samojen asioiden selittäminen uudelleen, samalla kun elän edelleen näiden kipujen kanssa.
Kyllä minä ihmettelen, miten avun saaminen voi olla näin vaikeaa. Ei tämä ainakaan lisää intoa maksella veroja, jos siinä vaiheessa kun itse on näin kipeä, joutuu taas kaivamaan kuvetta ja hakemaan avun yksityiseltä!
Miten tästä eteenpäin?
Tein Tyksin käynnistä muistutuksen Varhalle. Koin vastaanoton ylimieliseksi ja vähätteleväksi, eikä minulle tullut tunnetta, että aiempiin tutkimuksiini ja hoitohistoriaani olisi perehdytty. Pyysin näihin asioihin kirjalliset vastaukset.
Haluan tietää, mihin perustui arvio siitä, että suurin osa kivustani tulee pakaralihasten jänteistä, kun nivuskipu oli kirjattu potilastietoihini jo useita kertoja, magneettikuvassa näkyi vaikea nivelensisäinen vaurio ja minut tutkinut ortopedi oli lähettänyt minut nimenomaan tekonivelen harkintaan. Miten nämä tiedot huomioitiin vastaanotolla?
Pyysin selvittämään myös sen, vaikuttiko mahdollinen kielimuurin aiheuttama väärinymmärrys kipuni sijainnista hoitoratkaisuun. Minä vastasin siihen, missä lääkärin tekemä liike sattui juuri sillä hetkellä. Vasta kotona kirjausta lukiessani aloin miettiä, oliko hän kysynytkin sitä, missä kipuni yleensä tuntuu, mutten ollut ymmärtänyt oikein, koska lääkärin suomen kieli oli niin puutteellista. Pyysin arvioimaan, oliko lääkärin suomen kielen taito ja meidän välinen keskustelumme riittävää potilasturvallisuuden kannalta.
Entä miksi minulle suositeltiin taas lihasten vahvistamista, vaikka aiemman harjoittelun oli kirjattu pahentaneen kipua? Lääkäri kirjoitti, että reisilihasvoimani oli nolla, koska en pystynyt nostamaan jalkaa suorana. Minä en saanut jalkaa nostettua, koska se sattui niin paljon. Pyysin selvittämään, erotettiinko tutkimuksessa kivun estämä liike varsinaisesta lihasheikkoudesta, ja mitä minun on tarkoitus tehdä, jos harjoittelu edelleen pahentaa kipua tai en pysty siihen.
Kysyin myös, mihin kymmenen lisäkilon pudottamista koskeva arvio juuri minun kohdallani perustui. Olin jo pudottanut yli 20 kiloa, ja kipu oli alkanut painonlaskun aikana. Oliko tähän historiaan perehdytty laisinkaan?
Muistutuksessa nostin esiin myös minulle määrätyn Triptylin. Potilastiedoissani on pitkä rytmihäiriöhistoria, sydäntutkimuksia ja lääkityksiä. Pyysin selvittämään, tarkistettiinko nämä tiedot ja lääkkeiden yhteisvaikutukset ennen uuden lääkkeen määräämistä.
Ja miksi jatkokontrollia ei sovittu? Lääkärin omassakin tekstissä todetaan, että kävelen kepin avulla, kipulääkkeet eivät auta riittävästi ja aiempi harjoittelu on pahentanut vaivaa. Silti mitään kontrollia ei järjestetty. Mitä sitten tapahtuu, jos näillä samoilla ohjeilla ei tälläkään kertaa tule parempaa lopputulosta?
Pyysin Varhaa arvioimaan hoidon, tutkimuksen, kohtelun, kommunikaation ja lääkitysturvallisuuden sekä vastaamaan jokaiseen esittämääni kysymykseen. Lisäksi pyysin lonkkani tilanteen ja jatkohoidon uutta arviota ortopediltä, jolla on erityistä kokemusta lonkan nivelrikosta ja tekonivelen tarpeen arvioinnista.
Uusi ortopedin aika Mehiläiseen on kuitenkin jo varattu (22.9.). Ei tässä näköjään auta muu kuin omalla rahalla korjauttaa tämä, koska näin kivuliaana arjen jatkaminen on todella raskasta.
Kiitos, että luit.
Tilaa uutiskirje ja päätä itse mitä luet
Jos et halua algoritmin päättävän puolestasi mitä luet, tilaa uutiskirje. Valitse aiheet jotka sinua kiinnostavat ja saat ne suoraan sähköpostiisi.
