Tervehdys!
Lento lähti Helsingistä hiukan myöhässä ja myöhästyi vielä lisää erään itsetietoisen rouvan ansiosta, joka kieltäytyi istumaan paikoilleen, tukkien myös muiden pääsyn peremmälle koneeseen, koska hänen käsimatkatavaransa eivät mahtuneet hänen yläpuolelleen. Parinkymmenen minuutin ajan saatiin kuunnella hänen omahyväistä vastaanharaamistaan kunnes kone lähti jo rullaamaan kohti kiitorataa ja kolme lentoemäntää tulivat purkamaan rouvan aiheuttamaa sumaa.
Itse lento sujui mukavasti ja oltiin perillä noin 30 min etuajassa!
Lento oli tasainen ja aurinkoinen, koneessa oli hetkittäin jopa todella kuuma. Airbus A320 on ihan mukava kone tällaiselle matkalle ja TAPPortugalin matkalla tarjoama ruoka oli sekin hyvän makuista.
Aivan ensimmäiseksi ajoimme taksilla hotellille tuomaan matkatavarat ja purkamaan hiukan kasseja. Hetken hengähdyksen jälkeen lähdimme etsimään metroasemaa mistä ostimme Viva Viagem päiväliput metroon ja busseihin, ja hurautimme sinisellä metrolla rantaan ja jonkinmoiselle torille, jossa kävimme Italia nimisessä pizzaravintolassa.
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Tämän jälkeen nappasimme tuktukin ja kävimme ajelemassa kaupungin nähtävyydet.
Näimme muun muassa presidentin kodin, näimme n. tuhat vuotta vanhan kirkon, näimme Lissabonin korkeimman kohdan, Belemin tornin, Sao de Jorgen linnan, 25. Päivän sillan ja paljon muuta.
Lissabon on todella korkea ja mäkinen kaupunki, jossa on pieneen tilan ahdettu paljon uutta ja vanhaa.
Alfaman kaduista osa oli vain noin metrin levyisiä. Alfama tarkoittaa puhdasta vettä ja siellä on aikojen alussa ollut niin hyvää vettä, että merirosvot ovat tulleet sitä ryöstämään asukkailta, jonka vuoksi asukkaat ovat kutistaneet katunsa hyvin pieniksi ettei siellä mahdu taistelemaan.
Alfama on Lissabonin ensimmäinen asuttu osa ja se on perustettu vuonna 3.
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Alla kuvakooste päivästä: