Hidas sunnuntai.

Piti tehdä ulkohommia kuten kastella puutarhaa, asentaa juttuja tulevaa ulkoporeallasta varten, rakentaa kalliokukkapenkkiä jne, mutta väsymys löi vasten kasvoja kuin märkä raskas betonirätti ja päätin, että en tee tänään mitään.

Koiran pedin ripustin kuivumaan terassin kaiteelle ja koirien kuivaamiseen käyttämäni pyyhkeen pyykkinarulle. Jaksoin sentään kerätä äitini eilen ripustamat petivaatteet sisälle samalla kun ihailin kaunista sudenkorentoa, joka lennähti hetkiseksi pyykkinarulle tarkkailemaan puuhiani (kuvaa en saanut).

Koiratkin pääsi pesulle muuten aamulla. Iitalla on moniallergia ja hän kutisee näin kesäaikaan vielä enemmän kuin talvella, johtunee varmaan siitepölystä tms. Iitaa varten itseasiassa kehitinkin meidän kutinaa rauhoittavan koirashampoon, jolla molemmat koirulit tänäänkin pesin 🙂

Ihana hiljaisuus vallitsee täällä meidän saarella. Tämä tuntuu olevan rauhallisempi ja hiljaisempi saari kuin edellinen asuinpaikkamme Isoluoto. Alla ääninäyte äänimaailmasta, joka vallitsi ollessani pyykkinarulla. Rauhoittavaa, eikö olekin?

Saariston rauha ja luonnon tasaiset, mutta vaimeat äänet saavat minut melkein nukahtamaan seisaalteen <3

On ollut upeaa päästä asumaan tällaiseen paikkaan, jossa on jo valmiiksi istutettuja kasveja niin paljon! Tosin 15 vuotta villiintyneenä rehottanut puutarha kaipaa myös paljon hommaa. Puutarhan perustajan tietotaito kukkien kukkimisajoista ja kasvien sijoittelusta helpottaa kuitenkin omienkin näkemysten ja ideoiden tuomista pihaan.

Toistaiseksi näyttää siltä, että paljon muutoksia tämä piha ei kaipaa. Hiukan karsintaa ja siirtelyä vain 🙂

Alla muutama tunnelmakuva pihamme ns. yläpihasta, eli siitä suojaisasta pikku paratiisista, jota ei pihallakävijät tai tiellä kulkijat näe.

Mantsuriankärhö

Vaikka tällaiset hitaat päivät ovat ihania ja tarpeen, niin itselläni omatunto kolkuttaa joka sekunti hukkaan heitetystä ajasta ja tekemättömistä kotitöistä. Tänään olen kuitenkin niin väsynyt, että kuolkoot kukat kuivuuteen ja tunkkaistukoot pyykit pyykkikoriin, jos ei jaksa niin ei jaksa!

Ruuaksikin piti kokata kotona jotain ihanaa ja hyvää, mutta se tuntui jo ajatuksenakin niin suurelta ponnistuksella, että en jaksanut millään, joten käytin syömässä Mathildedalissa.

Raskaan päivän päätteeksi (lopulta jaksoin kastella puutarhan ja istuttaa pari uutta kukkaa amppeleihin) kävimme uimassa Meripirtin rannassa. Mukaani otin Särkisalon Suolasaippuan ja Sheavoin, sillä peseydyimme samalla nopeasti meressä. Saippua on biohajoavaa, joten mitään erityistä haittaa vedessä peseytymisestä ei ole.

Uidessamme huomasin laiturilla kaksi tiiraa. Ajattelin ensin, että ne olivat siinä kovaa tuulta paossa, mutta pian kolmas tiira lensi paikalle pieni kala suussa ja syötti sen toiselle laiturilla odottaneelle. Kyseessä taisi olla emo ja kaksi poikasta. Jäin seuraamaan niitä kännykän kameralla samalla videoiden siinä toivossa, että emo toisi toisellekin ruokaa. Ikävä kyllä ruokaa ei enää löytynyt, mutta pian saimme nähdä miten emo opetti poikasiaan lentämään ja saalistamaan <3 Alla noin minuutin mittainen kooste tapahtumista, lopussa lentoharjoitukset!

Kiitos paljon, että luit!

Johanna