Kuolevat yritykset ja kauppajonoissa köhivät villit papat

Jostakin syystä vaikuttaa siltä, että ihan kaikille iäkkäämmille mieshenkilöille ei ole mennyt tilanteen vakavuus perille asti. Uhmakkuus ei tällä hetkellä näytä valtaosan silmissä miltään muulta kuin uhkalta toisten terveyttä ja elämää kohtaan. Ei liene kuin ajan kysymys, että koronan tosissaan ottavat ryhtyvät jakamaan oman käden oikeutta tällaisille vähät-välittäville henkilöille?

Moikka moi ihana lukijani!

Korona on pysäyttänyt Suomen ja koko maapallon. Uusimaa on tänään aamuyöllä klo 12 suljettu, korona on tappanut Suomessa jo 9 ja laittanut tehohoitoon 31 ihmistä. Jos joku vielä ajattelee, että tämä “korona-hysteria” on liioiteltua, niin suosittelen muuttamaan näkökulmaa. Olemme todellakin toisenlaisessa maailmassa nyt! Maailmassa, jossa päivittäistarvikkeet, lääkkeet ja ihmisten terveydenhoito on vain osan saatavilla.

Kuukausi sitten, kun pääsimme palaamaan hiekkamyrskyn viivästyttämältä lomaltamme Kanarialta, en voinut kuvitellakaan mitä seuraavina päivinä ja viikkoina tulee muuttumaan! Suurin murheeni silloin oli rästiin jääneet työt ja jäljessä junnannut tuotanto. Nyt tuotannossa ei pahemmin ole kiirettä, sillä iso osa jälleenmyyjistämme on joutunut kokemaan koronan aiheuttaman asiakaskadon ja luultavasti vain verkkokauppaa pitävät sinnittelevät vielä jotenkuten.

Viestit yritäjiltä ovat sydäntä särkeviä! Vaikka hallitus ja uutiset hehkuttavat miljardeista tukieuroista, uskon, ettei suurin osa liki 200 000 yksinyrittäjästä Suomessa tulee lainkaan hyötymään niistä. On hehkutettu yel ja tyel maksujen lisämaksuajoista, mutta jätetty julkisuudessa mainitsematta, että maksujen siirtoon kuuluu myös korkeat viivästyskorot. On hehkutettu Business Finlandin ja Finnveran tarjoamista tuista ja lainoista, mutta jätetty painottamatta, että nämä eivät kuulu yksinyrittäjille. On annettu monenlaista viestiä, että yrittäjillekin löytyy tukea, mutta käytännössä ne kaikki tukieurot menevät yrityksille, jotka työllistävät muitakin kuin itsensä. Viestit sähköpostissamme ovat olleet myös sydäntä särkeviä. Olemme menettäneet koronalle jo useita jälleenmyyjiämme ja tämä katastrofi on oikeasti vasta alkamassa!

Yritin löytää järjestöä, jonka kautta Saaren Taika olisi voinut lahjoittaa elinkeinonsa menettäneille yrittäjille apua, mutten kyselyistä huolimatta löytänyt sellaista. Ehkäpä sellaisen perustamiselle olisi nyt oikea aika, anyone? Lähdin kuitenkin auttamaan Pelastakaa Lapset ry:n kautta lahjoittamalla 5% kaikista ostoista ainakin seuraavan viikon ajan ja tarvittaessa jatkamalla kampanjaa. Lahjoitus menee ruokakassi apuna koronan takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille perheille. Mielelläni kuulisin myös muista kampanjoista, joilla apua voisi antaa koko Suomen alueelle ihmisille, jotka ovat joutuneet jäämään pois työstä, tai menettäneet elinkeinonsa tavalla tai toisella. Jos siis tiedät sellaisen niin vinkkaa minulle pr@saarentaika.com sähköpostiin!

Itseäni koko tilanne pelottaa. Meillä on perheessä kaksi astmaatikkoa, minä ja poikani, joka on useasti ihan normaalin flunssankin takia joutunut lisähapen saantiin sairaalaan, sekä lähipiirissä lisää astmaatikkoja, diabeetikkoja, viimeisillään raskaana oleva, ja eräs todella iäkäs henkilö. Uutisten ennusteet jopa 80% suomalaisten mahdollisuudesta sairastua ovat huolestuttavia ja THL:n toiminta tähän asti ei kovasti vakuuta siitä, että olisimme turvassa, saisimme oikeaa hoitoa ja ajoissa, ja että meillä on riittävä henkilöstö, välineet, hoitopaikat sekä lääkkeet tämän handlaamiseen!

Elämme aikoja, joita olemme tottuneet pitämään fiktiona ja katselemaan tv-ruudulta! Ainoa ero on, että tämä on totista totta! Tällaiselle sosiaalisesti rajoittuneelle tämä vapaaehtoinen kotikaranteeni ei toki tunnu paljon normaali arjesta poikkeavalta muuta kuin enemmällä siivoamisella ja harvemmilla kauppakäynneillä. Kauppakäynnit toki eroavat entisestä etäisyyden pitämisellä muihin, tarkkuudella olla koskematta mihinkään mikä ei ole välttämätöntä ja autosta poistuessa, ja saapuessa käsidesin hieromisella sekä auton kosketuspintojen pyyhinnällä. Siltikään en usko, että kukaan meistä suomalaisista voisi toimillaan välttää saamasta tartuntaa. Uskon, että voimme hidastaa toimillamme viruksen etenemisen, mutta uskon, että lopulta suurin osa meistä tulee saamaan sen. Nyt onkin mielestäni tärkeää huolehtia omasta vastustuskyvystään ulkoilemalla (yksinäisyydessä), syömällä monipuolista ja terveellistä ravintoa ja ottamalla ehkä vähän vitamiineja lisäksi. Perusterveetkin ovat kertoneet järkyttäviä tarinoita päiväkirjoissaan koronasta ja viruksen leviämisestä on seikkaperäinen kirjoitus uutisissa:

Soitat kuusikymppiselle äidillesi ja pyydät häntä kävelylle. Kerrot olevasi terve ja varmistat, ettei hän tunne oloaan flunssaiseksi. Kyllähän ulkona voi tavata. Kävelette, juttelette, nauratte ja halaatte lopuksi. Äitisi ei kuitenkaan tiedä, että aivastit hansikkaaseesi kahdesti juuri ennen kuin tapasitte. Kun hyvästelette, jätät pienen tahran hänen takkiinsa. Se sisältää 900 000 viruspartikkelia. Kotona äitisi riisuu takkinsa, koskettaa tahraa ja hieraisee ulkoilun jälkeen vuotavaa nenäänsä. Samalla hän siirtää poskelleen ja nenänsä alle 9 000 viruspartikkelia. Sitten hän menee kylpyhuoneeseen. Kädethän pitää pestä heti kotiin tullessa. Koronavirus sulaa saippualla. Ette tiedä sitä vielä, mutta viikon päästä äidilläsi on vaikeuksia hengittää. Hänet viedään ambulanssilla Helsingin Yliopistolliseen Keskussairaalan. Siellä alkaa olla täyttä.

Itse olen tänä aikana kiinnittänyt enemmän huomiota iäkkäämpiin mieshenkilöihin, joita perheessämme leikillisesti kutsutaankin nyt “villeiksi papoiksi“. Näitä “villejä pappoja” tuntuu olevan huoltiskan kahvipöydissä ja kauppajonoissa nyt tungokseksi asti ja heidät tunnistaa yleensä siitä, että ainakin yksi yskii ja köhii keuhkojaan pihalle peittämättä edes suutaan. Miesten vessasta kuulin raporttia mieheltäni, että yksi tällainen “villi pappa” käytti pisuaaria ja jatkoi suoraan matkaansa hypistelemään kahvilan antimia pesemättä käsiään. Uutisissa eräs “villi pappa” oli juopuneena ajanut Uudenmaan tiesulun läpi ja paennut virkavaltaa kahdesti aiheuttaen verorahoillamme maksetun poliisiauton tieltä suistumisen. Jostakin syystä vaikuttaa siltä, että ihan kaikille iäkkäämmille mieshenkilöille ei ole mennyt tilanteen vakavuus perille asti. Uhmakkuus ei tällä hetkellä näytä valtaosan silmissä miltään muulta kuin uhkalta toisten terveyttä ja elämää kohtaan. Ei liene kuin ajan kysymys, että koronan tosissaan ottavat ryhtyvät jakamaan oman käden oikeutta tällaisille vähät-välittäville henkilöille?

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Jokainen järki-ihminen ymmärtää jo tässä kohtaa, että se oma sairastuminen ei ole välttämättä se vakavin juttu. Eikä kyse ole siitä, että joku yksilö ei halua tai mielestään tarvitse hoitoa. Kyse on siitä, että jos virus räjähtää kerralla päälle (jota tällä liikkumarajoitteella koitetaan estää) kaikille muillekaan ei riitä hoitoa. Silloin joudutaan tekemään niitä valintoja, että kuka saa elää ja kuka ei. Eikä se valinta välttämättä koske tätä uhmakasta itseään, jolla on selvä kuolemakaipuu, vaan se voi koskea myös minun vanhempiani, joilla on elämänkaipuu, jotka haluavat nähdä ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa syntymän ja ensimmäiset vuodet. Ja monia tuhansia muita heidän kaltaisiaan. Niitä joille meidän kaikkien elämä ja terveys on arvokasta <3 Nyt täytyykin heittää se uhmakkuus ikkunasta ja ymmärtää vihdoin, että kyseessä ei ole leikki, ei harjoitus, emmekä ole vastuussa vain itseistämme. Me olemme joka ikinen vastuussa myös lähimmäisistämme, naapureistamme, niistä sattumanvaraisista ihmisistä, jotka kävelevät meidän edessämme ja perässämme esim. kaupan kassalle.

Toivonkin siis, että oireettomatkin ihmiset ymmärtäisivät, että viruksen levittämiseen tietämättään ei tarvita oireita. Ja ymmärrettäisiin myös se, että levittämällä viruksen esim. vaikka ihan perusterveeseen ihmiseen, mahdollistaa viruksen etenemisen niihin heikoimpiin, joilla ei enää ole tällaiselle vastustuskykyä. Eikä vaarassa ole edes enää ne heikoimmat, sillä virus on tappanut jo ihan perusterveitäkin. Virus on tappanut jopa lähes oireettomiakin.

Elämme todella järkyttäviä aikoja. Toivon, että sinä, minä ja koko lähipiirimme säilymme hengissä tämän yli <3

Kiitos, että luit.

Saaren Taika Shopista saat saippuat nopealla ja ilmaisella kotiintoimituksella* ja lahjoitamme 5% joka ostoksesta PeLalle. Lisätietoja Shopin etusivulta.

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.